30 joulukuuta 2018

2018 DONE

2018 on tullut päätökseensä, ja musta on ihanaa vuoden lopussa muistella, mitä kaikkea kuluneeseen vuoteen onkaan mahtunut. 2018 oli yksi mun elämäni onnistuneimpia vuosia. Vaikka ihan kaikki jutut eivät olleet positiivisia, ovat ne olleet konkreettinen osa vuoden kulkua ja sitä, millaiseksi vuoden päätös on muotoutunut. Everything happens for a reason.

Tammikuu


♥ Vuodenvaihde meni läheisten seurassa.
♥ Tammikuussa tehtiin perheen kanssa päiväreissu Paraisille, josta veli osti itselleen auton.
♥ Käytiin äidin ja parhaiden ystävien kanssa Helsingin häämessuilla, ja ostin Porin Juhlavasta itselleni häämekon.

Lukuehdotus:
Love me do -häämessut
Helmikuu


♥ Helmikuu oli hiljaisempi. Ladattiin akkuja, jätettiin hääjärkkäilyt vähemmälle tammikuun isojen päätösten jälkeen ja pelasin Final Fantasya.
♥ Katsottiin Juhan kanssa maratoonina Pokemonia ja käytiin Tampereella viikonloppureissulla.
♥ Suunnittelin hääkutsuja.

Maaliskuu


Maaliskuu oli vuoden rankin kuukausi. Juha tuli yhtenä yönä kotiin naama veressä ja lompakko kadonneena, kun oli törmännyt kotimatkalla kahteen öykkäriin ja joutunut näiden kanssa tappelemaan, ja mä rikoin polveni pahemmin kuin kymmeneen vuoteen. Polven kanssa kamppailinkin koko loppuvuoden.

Positiivisella puolella:
♥ Juhan lompakko palautui tappelusta seuraavana päivänä, eikä sieltä ollut hävinnyt mitään. Joku porilainen nuorimies(oletettu) oli löytänyt sen muutaman korttelin päästä tappelupaikasta.
♥ Vietettiin mun 24-vuotissynttäreitä.
♥ Kävin yökyläilemässä Kankaanpäässä ystävän luona.
♥ Kävin Tampereella ottamassa jalkapöytääni elementtitatuoinnin ja tapasin ihanan bloggaajakolleegan lounaalla.

Lukuehdotus:
Handpoked tatskaa Tampereella

Huhtikuu


♥ Huhtikuussa tapasin fysioterapeutin, joka selvästikin osasi hommansa. Sain hyvän määrän kuntoutusohjeita ja teippausvinkkejä, ja siitä starttasikin kovan luokan kuntoutus.
♥ Lähetettiin hääkutsut, ja hääjuhla alkoi tuntua paljon todellisemmalta.
♥ Käytiin katsomassa Jari Sillanpään keikkaa Juhan ja parin ystävän kanssa.
♥ Kierreltiin lähialueiden metsissä heräävää luontoa ihastellen ja polvea kuntouttaen.

Lukuehdotus:
5+1 X POLVIVAIVAEXPERTIN VINKIT
Valmiit hääkutsut
Toukokuu


♥ Polvi alkoi kuntoutua, ja tehtiin pitkiä pyörä- ja kävelylenkkejä lähiympäristössä.
♥ Pokemon Go oli kovassa käytössä koko toukokuun ajan, ja käytiin useana toukokuisena yönä Kirvatsissa katselemassa riikinkukkoa ja pässejä.
♥ Kävin Kankaanpään taidekoululla esitys- ja performanssitaidetapahtumassa.
♥ Keräiltiin valtavasti kiviä Reposaaresta ja Kallosta, pestiin ne, ja mä tein niistä pöytä- ja paikkamerkkejä häitä varten.
♥ Toukokuussa taidettiin aloitella myös mun vihkisormukseni suunnitteluprojektia.

Lukuehdotus:
6 X toteuttamiskelvottomat hääideat

Kesäkuu


♥ Kesäkuuhun mennessä häävalmistelut olivat ihan hyvällä mallilla, vaikka pieni häästressi taisi hiukan kolkuttaa takaraivossa.
♥ Vietettiin juhannusta mökillä rakennusprojektin keskellä.
♥ Käytiin perheen kanssa Linnanmäellä.

Heinäkuu


Pidettiin mun polttarit ystävien kanssa.
Polttaripäivä oli kesän kuumin päivä. Päivä aloitettiin skumppa-aamupalalla ja glittermeikeillä, ja käytiin keskustassa naurujoogassa. Mä suoritin päivän edetessä kaikenlaisia tehtäviä, kuten esimerkiksi avioliittoneuvojen keräystä tuntemattomilta, ja syötiin porukalla Amarillossa. Vietettiin iltaa ystävän vanhempien asunnolla, jossa tietovisailtiin avioliittoon liittyvien uskomusten kanssa ja laittauduttiin ennen kuin lähdettiin vielä illaksi kaupunkiin tanssimaan. Oli ihana päivä ♥
♥ Sain lahjaksi kaasoltani ja veljeltäni Minna Parikan pupukengät hääkengiksi ♥
♥ Ja tietenkin heinäkuussa oli meidän häät!

Lukuehdotus:
MEIDÄN HÄÄT
Kaikki hääpostaukset luettavissa täällä!

Elokuu


Elokuussa kaikki palautui taas normaaliin. Tehtiin kaikkia juttuja, mitä ennen häitä ei ehditty tai jaksettu tehdä:
♥ Käytiin telttailemassa Sieravuorella.
♥ Uitiin Yyterissä trooppisen lämpimässä vedessä.
♥ Tehtiin pitkiä road trippejä lähikunnissa.

Lukuehdotus:
10 asiaa, jotka opin ekalla telttaretkellä

Syyskuu


♥ Syyskuussa aloiteltiin halloweenfiilistelyä ja käytiin Juhan kanssa Linnanmäen Iik!weekillä.
♥ Mulla oli elämäni paras taidekokemus Amos Rexin Massless-näyttelyssä.
♥ Pidin blogissani taidearvonnan blogisynttäreiden kunniaksi, ja tein arvonnan voittajalle tatskasuunnitelman!
♥ Käytiin yöpymässä kummittelevassa Mäntyluodon hotellissa ja ihailtiin syysmyrskyä.

Lukuehdotus:
Yötä satavuotiaassa hotellissa - Mäntyluodon Hotelli

Lokakuu 


♥ Lokakuu oli ultimaattinen halloween-kuukausi, vaikka omia halloween-juhlia vietettiinkin vasta marraskuun puolella pyhäinpäivänä. Katseltiin paljon kauhuelokuvia, kuuntelin kauhupodcasteja ja käytiin Särkänniemen Karmivassa Karnevaalissa.
♥ Osallistuin kolmatta kertaa inktober-piirtämishaasteeseen, ja onnistuin ekaa kertaa tekemään kaikki haasteen piirrokset.
♥ Vietettiin neljättä kihlautumisen vuosipäivää Juhan kanssa romanttisella (patteri)kynttiläillallisella Raxissa!

Lukuehdotus:
KARMIVA KARNEVAALI 2018
3 HALLOWEENIIN SOPIVAA PODCASTIA

Marraskuu


♥ Marraskuussa nautittiin ensilumesta!
♥ Teetätin ekaa kertaa pinkan joulukortteja piirroksistani, ja niistä tuli parempia, kuin osasin odottaa. Kuun lopussa ilmoitin instagramissa laittavani loput kortit, joita en itse lähettäisi, myyntiin.
♥ Käytiin ystävän kanssa kädentaitomessuilla inspiroitumassa.

Lukuehdotus:
Kivi- ja kristallikokoelma
KÄDENTAITOMESSUJEN KIINNOSTAVIMMAT YRITYKSET
VUOSI ILMAN HENKILÖVAAKAA

Joulukuu

♥ Koti koristettiin jouluiseksi heti kuun alussa, ja Juha osti mulle uuden puhelimen.
♥ Käytiin katsastamassa ystävän kanssa Tampereen Design Tori.
♥ Tein joululahjataidetta ja joulukorttikauppaa.
♥ Joulua vietettiin perinteisin menoin, sekä mun että Juhan sukulaisia nähden ja valtavasti jouluruokaa syöden. Oli ihana joulu ja välipäivät ♥

Lukuehdotus:
2019 tahdon...

Meillä on ollut aivan ihana vuosi, toivottavasti sullakin ♥

27 joulukuuta 2018

2019 tahdon...

... tehdä vihdoin jotakin tälle mun jatkuvalle ilmastoahdistukselleni! Tänä vuonna aloitettiin energia- ja biojätteen lajittelu, kun saatiin meidän minimaaliseen keittiöön vihdoin järkevä roskienkeräysjärjestelmä. Ensi vuonna haluan keskittyä lisää kierrätykseen, lihan vähentämiseen, roskien lajitteluun, kasvisruokareseptien oppimiseen ja ilman autoa kulkemiseen.

... tehdä enemmän taidetta ja tatskasuunnitelmia...

... ja koostaa Instagramiin erillinen tili piirroksilleni! Tahdon, että mulla on koko ajan edustuskelpoinen taideportfolio, jonka voin lähettää tarvittaessa mun taiteestani kiinnostuneelle. Mun suurimpia unelmiani on kuvittaa satu- tai runokirja (tai tehdä itse julkaistava sarjakuvateos), ja uskon, että tämä vie mua vähän lähemmäksi sitä unelmaa!

... lukea enemmän. Koska let's face it, en ole aikoihin lukenut muuta kuin mangaa.



... saada polveni kuntoon. 2018 kävelykykyä koettelevia vitsauksia oli joka kulman takana.

... opetella olemaan videolla luonnollisemmin.
 Mulla on ala-asteelta asti ollut videokamerakammo, ja olen aina vihannut sitä, miltä mun puheeni kuulostaa äänitallenteessa. Ensi vuonna aion totuttautua siihen, että videoin itseäni ja arkeani, ehkä alkuun Instagramin tarinoissa.

... matkustaa ensi kertaa Lappiin! Mökki on varattu, matkaseuralaiset (osittain) päätetty ja pakkauslista aloitettu ♥

... tehdä lisää itsetehtyjä vatteita. Aloitin tämän vuodenvaihteen pamauksella, ja tein itselleni villahousut! Eikä se ollut yhtään niin vaikeaa kuin aluksi ajattelin!



... saunoa kuin en olisi ikinä saunonutkaan...

... ja opetella ainakin yhden perinteisen saunaloitsun!

... näyttää joka päivä siltä, että olen suoraan metsästä kömpinyt noitaolento. Ninjasoturityylini on yllättäen vaihtunut villapaitoihin, -sukkiin, sadetakkeihin ja noitakoruihin.

... viettää aikaa ystävien ja läheisten kanssa! ♥

Mitä sä tahdot tehdä tulevana vuotena?

20 joulukuuta 2018

Jouluinen rocky road - ultimaattinen viime hetken joululahja!



Mä havahduin tämän vuoden joululahjoihin todella viime tingassa, ja vaikka muidenkin lahjojen hankinta meni vähän tiukille, halusin kehittää jonkin pienen muistamisen myös niille ystäville, joiden kanssa ei ole mitään isoa lahjaperinnettä. Inspiroiduin tähän supersöpöön rocky road -lahjaan ihanan Piian tekemästä rocky roadista, ja ajattelin kokeilla toteuttaa herkusta oman versioni joulun kunniaksi!



Jouluinen rocky road

Ainesosat:
Maitosuklaata
Pipareita
Vihreitä kuulia
Minivaahtokarkkeja
Nonparelleja koristeluun

Ohje:
1. Pilko piparit ja leikkaa vihreät kuulat pienemmiksi paloiksi.
2. Sulata suklaa ja sekoita sen joukkoon piparit, vihreät kuulat ja vaahtokarkit.
3. Kaada avaraan, leivinpaperilla peitettyyn vuokaan ja ripottele pinnalle nonparelleja.
4. Nosta jääkaappiin ja anna jäähtyä niin kauan, että suklaa on kauttaaltaan kovettunut.
5. Leikkaa sopivankokoisiin paloihin.

Määrät kannattaa arvioida omien tarpeiden mukaan. Itse käytin kolme Fazerin suklaalevyä, ja täytteitä laitoin niin paljon, että nestemäistä suklaata ei jäänyt paljoa kulhon pohjalle ennen vuokaan kaatamista. Kuulia meni noin puoli paketillista, pipareita kymmenkunta ja minivaahtokarkkeja puolikas pussillinen. Kolmesta suklaalevystä riitti neljään-viiteen kahden patukan pakettiin. Vuokana mulla oli isokokoinen uunivuoka.



Suklaat paketoin sellofaaniin, ja rumemmalle puolelle pakettia kiinnitin suuntaa-antavan sisällysluettelon. Mun mielestäni paketeista tuli tosi söpöjä, ja tekisin näitä ehdottomasti useamminkin!

Oletko sä tehnyt itse joululahjoja, ja jos olet, mitä?

16 joulukuuta 2018

30 kysymystä ja vastausta

Joulukuu on vyörynnyt omalla painollaan uhkaavasti puoleen väliin, eikä jouluun ole kuin reilu viikko aikaa. Mulla joulukuun alku on kulunut ladaten akkuja, hiukan sairastaen ja yrittäen löytää inspistä, hiukan huonolla menestyksellä. Siksi myös blogi on viettänyt hiljaiseloa, ja nyt taas yritän elvyttää sitä tämän haasteen avulla!

Olen nähnyt tämän haasteen kiertävän useammissakin blogeissa, ja vihdoin luin haastepostauksen oikein läpi ajatuksella, kun löysin sen ihanasta Mennen ja tullen -blogista. Haasteessa annetan 30 aihetta, joista saa sitten kertoa omalla tavallaan.

Tässä mun kolmekymmentä vastaustani:

Avioliittoja: Yksi! Meintiin Juhan kanssa naimisiin heinäkuussa, eli ollaan nyt elelty avioliitossa noin viisi kuukautta. On ollut kivaa!

Kihloissa: oltiin melkein neljä vuotta ennen naimisiinmenoa. Kihlauduttiin Kööpenhaminan Tivolissa 2014 halloweenin aikaan, joka oli Juhan järjestämä yllätysreissu. Meidän piti lähteä risteilylle Tallinnaan, mutta kyyti veikin meidät Helsinki-Vantaan lentokentälle. Voin sanoa, että äiti ei ole ollut ikinä musta niin huolissaan, kuin silloin, kun lähetin sille viestiä, että tultiinkin lentokentälle :D

Lapsia: Ei ole, eikä välttämättä edes hankita.

Lemmikkejä: mulla ei ole ikinä ollut. Mä olen aina pitänyt eläimistä, ja toivonut kissaa tai pientä koiraa, mutta lapsena vanhemmat eivät suostuneet lemmikin ottoon, ja tällä hetkellä inspiraatio ottaa lemmikki 30-neliöiseen yksiöön on aika olematon. Ehkä sitten, kun hankitaan vähän tilavampi asunto, hankitaan myös pieni pörröinen perheenjäsen!


Leikkauksia: Mun kaikki leikkaukseni keskittyvät mun suuhuni; viisurit leikattiin veks, ja mun alaikenet on muotoiltu uusiksi leikkauksen avulla. Muuten olen selvinnyt leikkauksitta.

Tatuointeja: Kolme! Pieni teksti käsivarressa, hand poked elementtilogo jalkapöydässä ja iso Cubone reisitatuointi! Maaliskuussa olisi tarkoitus täydentää mun tyhjempää jalkaani merkityksellisellä sinitiaisella ♥

Lävistyksiä: Korvissa aukinaisia (ehkä) neljä kappaletta. Yksi eläkkeelle siirtynyt, umpeutunut ja värjäytynyt rustolävistys, älkää missään nimessä ottako rustolävistyksiä lävistyspyssyllä. Nykyisin en juurikaan käytä korviksia, koska reijät ärtyvät helposti. Mä haluaisin kovasti ottaa septumin, mutta haluan pitää naamani lävistämättömänä työn takia. Onneksi feikkiseptumeita löytyy!

Muuttoja: Kolme. Asuin koko lapsuus- ja teini-ikäni samassa osoitteessa, ja muutin ensimmäistä kertaa, kun muutettiin Juhan kanssa yhteen. Asuttiin pari vuotta Porin kuudennessa osassa kosteusvaurioisessa vanhustentalossa, mutta kun se päätettiin purkaa, muutettiin meidän nykyiseen kotiin lapsuusmaisemien läheisyyteen.



Ottanut lopputilin: En kertaakaan! Muutenkin mun työhistoria on melko lyhyt; olin yhtenä kesänä raskaalla autokorjaamolla kesätöissä, ja nykyisin olen Porissa pienessä media-alan firmassa graafisena suunnittelijana.

Ollut saaressa: Joskus lapsena vanhempien tutun mökillä. Ja joku vuosi soudettiin Juhan kanssa Ämmänsaarelle Karvialla. Saaressa olo on vähän häilyvä asia, nimittäin kun tavattiin Juhan kanssa, Juha asui Reposaaressa, joka on ihan törkeän iso saari meren äärellä. Ja Porin keskustassa on Kirjurinluoto, joka on myös periaatteessa saari. Lasketaanko niissäkin hilluminen?

Autosi: Lada Samara! Yritän ylläpitää punk-henkistä elämäntapaa, ja tietyllä tapaa tuollainen koruton metallihäkkyrä sopii siihen kuin nenä päähän. Yritän vähentää ajokilometrejäni ja kävellä tai pyöräillä mahdollisuuksien mukaan. Porissa välimatkat on kyllä niin pitkiä, että ihan kaikkialle ei pääse ilman autoa, etenkään, kun julkinen liikenne on todella paska.

Ollut lentokoneessa: Meidän Kööpenhaminan matkoilla, yhteensä lentoja on varmaankin ollut 8.

Onko joku itkenyt vuoksesi: Varmasti on, useampaan otteeseenkin, mä olen vähän liiankin suorapuheinen.



Ollut rakastunut: Oon onnellisessa asemassa, sillä oon mun ensirakkauteni kanssa naimisissa ♥

Ollut ambulanssissa: Noup.

Luistellut: Joka talvi lapsena. Olin tosi hyvä luistelija, ja pysyin pystyssä, vaikka millaisia temppuja tein. Kun pysähdyin, kaaduin heti naamalleni, eikä kukaan halunnut olla mun vieressä peruskoulun luistelutuntien rivimuodostelmissa, kun saatoin vetää muut mukanani kumoon :D Nykyisin en juurikaan luistele huonon polveni takia.

Surffannut: En.

Ollut risteilyllä: Satunnaisia kertoja aikuisiällä, lapsena varmaan melkein vuosittain.

Ajanut moottoripyörällä: Joo! Täysikokoista moottoripyörää oon ajanut ehkä kerran, ja omistin oman kevytmoottoripyörän 16-vuotiaasta noin 20-vuotiaaksi asti! Mun kevari oli upea Daelim Daystar, jolle ei sitten kuitenkaan riittänyt ajokilometrejä niin paljoa, että sitä olisi ollut järkevää pitää. Nyt mulle riittää mopoilu, kun Juha osti kesällä meille yhteisen mopon.


Kuva vuodelta 2012

Ratsastanut hevosella: Lapsena istuin kerran hevosen selässä, kun sitä talutettiin. Muuten en ole hevosen selkään noussut, ne ovat pelottavan isoja eläimiä.

Lähes kuollut: Ei nyt mieleeni tule mitään hirveän läheltä-piti-tilannetta, mutta vauvana mun vauvapeittoni päälle tuli katonpalasia, kun kattoremontin takia vanhempien keittiön katto murtui. Oltiin vissiin just lähdetty, mutta jos oltaisiin oltu kotona, olisin varmaan jäänyt lohkareiden alle. En tiedä, miten siinä tilanteessa olisi sitten käynyt.

Ollut sairaalassa: Sairaala on tullut mulle tutuksi päivystyksen kautta. Siellä ollaan istuttu jonottamassa lukemattomia kertoja korvatulehduksien, revähtäneiden nivelien ja tikattavien haavojen takia. Oon aika kömpelö.

Suosikkihedelmä: Tää on vaikea, mutta ehkä kiivi? Nää on niin kausiluontoisia, nyt on klementtiinisato parhaimmillaan!

Aamu vai ilta: Iltapäivä. Aamuisin oon kärttyinen ja iltaisin uninen.

Lempiväri: Oranssi!



Viimeisin puhelu: Juha osti mulle pikkujouluna uuden puhelimen, ja siihen ei ole tullut vielä puheluita. Eli en ihan oikeasti tiedä. Ehkä äiti on mulle viimeksi soittanut ja kutsunut mökille syömään ja maalaamaan?

Viimeisin viesti: Äiti kiitti maalausavusta ja lähetti musta ottamansa kuvan, jossa mun kaulahuiviin oli kiinnitettynä kolme semirealistista koristepunatulkkua. Nappasin ne mökiltä mukaan, kun ne ovat häiden jälkeen sinne unohtuneet, ja kun mun käsi oli niitä täynnä, äiti päätti kiinnittää ne mun uuteen, itsetehtyyn kaulahuiviin kotimatkan ajaksi. Näytin kuulemma ihan Yksin kotona -leffan pulunaiselta.

Kahvi vai tee: Tee! Mun lempiteepaketti on tällähetkellä Muumin KAIKKI HAUSKA ON HYVÄÄ VATSALLE -teepussivalikoima.

Kissa vai koira: Ehkä enemmän kuitenkin kissa, vaikka molemmista pidänkin.

Paras vuodenaika: Saako valita kaikki? Aina uuden vuodenajan alkaessa mä tuuletan ja ilmoitan kovaan ääneen, että WUUUU, mun lempivuodenaikani on saapunut! :D  Jos on pakko valita, valitsen syksyn, sillä se on ihanan mystinen ja värikäs vuodenaika.

05 joulukuuta 2018

Näin selviät KAAMOKSESTA

Kaamos on tuttu juttu meille suomalaisille. Me Maapallon pakanahihhulit asutaan vapaaehtoisesti (tai jotkut asuu vapaaehtoisesti, ja jotkut eivät) leveyspiirillä, jolla aurinko näyttäytyy talviaikaan vain muutaman hassun tunnin ajan, jos sitäkään. Talvipäivänseisaukseen (22.12), eli vuoden lyhyimpään päivään on vielä aikaa, ja silti Porissa aurinko nousi 9:29 ja laski 15:17.  Saa nähdä, kuinka lyhyt tuo vuoden oikeasti lyhyin päivä tänä vuonna on. 



Tietenkin Porin korkeudella ei täydellistä kaamosta ole, mutta päivän lyheneminen kyllä näkyy ja tuntuu. Mutta ei hätää, pahimpaan kaamokseen voi ja kannattaa valmistautua vähän ennakkoon.

Tässä mun 10 keinoani, joilla mä aion selvitä tämän vuoden kaamoksesta:

1. Mene ulos aina, kun on valoisaa, tai kun aurinko paistaa. Valotankkaus päivisin virkistää ja saa sisäisen päivärytmin kondikseen. Jos oma koulu- tai työaikataulu ei anna periksi valoisaan aikaan liikkumista, harkitse kirkasvalolampun hankkimista! Jo puolessa tunnissa kirkasvalolamppu parantaa vireyttä ja helpottaa nukahtamista illalla, kun keho saa tarvitsemansa valoannostuksen. Mä olen niin onnellisessa asemassa, että saan vaikutettua työaikoihini, niin pääsen päivisin tallustelemaan vapaasti aikatauluista stressaamatta, ja yritän aina kuljeskella valoisaan aikaan edes vähän.

2. Käytä heijastimia, ja asenna pyörääsi valo.  Erinomainen lisähankinta huonosti valaistuilla alueilla kulkeville voisi olla jopa otsalamppu! Ei jäädä tänä talvena autojen alle, eihän?

3. Tankkaa nesteitä. Nestevajauksen ensimmäinen oire on väsymys. Veden juominen talvella ei välttämättä tunnu yhtä tärkeältä kuin kesällä, mutta se on oikeasti ihan yhtä tärkeä osa päivittäistä elämää. Ihminen tarvitsee vettä 1,5-3 litraa painosta riippuen, ja liian monella nesteen saaminen jää törkeästi alle suositusten.

4. Yritä pysyä aktiivisena. Tärkeintä mun mielestä pimenevissä päivissä on se, että ei jumitu kotisohvalle. Kun energiataso on matalalla, sen kohottaminen on tosi helppoa säännöllisellä liikkumisella. Mä pyrin käymään talviajan 2-4 kertaa viikossa salilla, ja tekemään kävelylenkkejä satunnaisesti. Fiilis pysyy hyvänä ja kroppa ei kangistu ennen keväällä jatkuvia joogatunteja.

5. Pidä itsesi lämpimänä. Hytinästä ei kukaan nauti, eikä jatkuva palelu ainakaan päivän fiiliksiä kohota!



6. Nuku riittävästi. Luulisi, että kun pitkän, uupuneen päivän jälkeen pääsee vihdoin kotiin, uni tulisi ilman mitään ongelmaa. Monella ei asia kuitenkaan ihan niin mene. Mun nukkumistani on helpottanut Youtuben Jason Stephensonin ohjatut meditaatiovideot!

7. Huolehdi, että saat riittävästi D-vitamiinia. Vaikka yleensä uskon monipuolisen ruokavalion tuovan riittävästi vitamiineja, talvella popsin ihan mielelläni D-vitamiinia purkista.  D-vitamiinin puutostila aiheuttaa väsymystä, kolotusta, nivelkipuja, kärttyisyyttä ja masennusta. Kaikki näistä on juttuja, mitä en todellakaan kaipaa kaamosaikaan!

8. Yritä löytää pimeistä illoista jotain positiivista. Sytytä kynttilöitä, koristele kotisi valonauhoilla, ihastele kuuta ja tähtiä pilvettöminä öinä. Paljon omasta onnellisuudesta on kiinni omista ajattelumalleista.

9. Muista huolehtia ihostasi! Siinä, missä mieli on kovilla kaamosaikaan, niin on myös ihokin, kun lämpötilat alkavat hiipiä pakkasen puolelle. Ihoa kannattaa helliä säännöllisesti sun ihotyypillesi sopivalla kosteusrasvalla, niin aamulla peilistä ei tuijota rohtunut mörkö.

10. Kuuntele itseäsi ja ole armollinen. Aina ei voi, eikä tarvitse jaksaa. Jos kaamos saa susta yliotteen, ota muutama päivä rennosti ja anna itsellesi aikaa palautua. Sitten hiljalleen voi arkeen ujuttaa joitakin pieniä muutoksia aktiivisempaan suuntaan. Muista, että säkään et ole kone, eikä sun tarvitse suoriutua täydellisesti koko aikaa.