Mulle kävi niin. Vielä hieman reilu vuosi sitten ajattelin, että kaikki on juuri täydellisesti, mulla oli ystäviä joita tapasin säännöllisesti, ja joistakin pienistä elämän vastoinkäymisistä selvinneenä ajattelin ettei tämän paremmin voisi enää mennä, kunnes tapasin Juhan. Se livahti mun sydämeeni alta aikayksikön ja osoitti, että mä olen aina alitajuisesti kaivannut ja odottanut sitä mun rinnalleni kohtaamaan elämän tyrskyt.
Kuluneeseen vuoteen on mahtunut aivan älyttömästi kaikkea upeeta ja oon aikuistunut niin paljon, etten mä ikinä aatellut mahdolliseksi. Me muutettiin yhteen, mä ensi kertaa pois vanhempien helmoista, ollaan kierretty maailmaa niin kotisuomessa kuin hieman kauempanakin, nähty lukemattomia auringon nousuja ja laskuja, vierailtu sukulaisissa, naurettu, halittu, suudeltu, kerrottu syvimpiä salaisuuksia, bongailtu satelliitteja yötaivaalta ja kihlauduttu pimeässä Tivolissa. En edes tajua, millaiseksi disneyn prinsessatarinaksi mun elämä muuttui mututuntuman perusteella kirjoitetun liioitellun pitkän ensiviestin jälkeen.
Meidän elämään kuuluu kitaran soinnut ja varovasti lauletut Stratovariuksen lyriikat, energiajuomat ja aamupuurot, tiskivuoret ja yllätyssiivoukset. Musta tuntuu että tuo Juha tuntee mut paremmin kuin mä itsekään, ja onnistuu aina yllättämään mut mitä ihanimmalla tavalla. Useimmiten se tietää paljon ennen mua itseäni mitä mä haluan, enkä mä itse olisi edes tajunnut ehdottaa jotakin kun Juha on jo järjestänyt. Hyviä esimerkkejä tästä on Karvian mökki ja melontareissu.
Emmä kestä, sydänhän tässä ihan pakahtuu kun alkaa oikein miettimään. Mutta, jaarittelut sikseen, ja nyt takaisin alkuperäiseen aiheeseen; Kiitos rakas kaikesta ♥