Ihanaa alkanutta helmikuuta ♥
Tein heti meidän häiden jälkeen Häiden parhaat salatehtävät -nimisen postauksen, jossa kerroin, mitkä salatehtävät olivat onnistuneimpia ja miksi. Häitä me juhlittiin viime heinäkuussa, joten postauksesta on vierähtänyt jo tovi, ja siitä on hyvää vauhtia tulossa mun blogin luetuin postaus yli 1300 katselukerralla. Ykkössijaa pitää vielä toistaiseksi IIK!WEEK-postaus vuodelta 2017, mutta enää sata klikkausta, ja se putoaa listalla kakkoseksi.
Koska aihe on kiinnostanut, ja koska tiedän, että salatehtävät ovat myös tulevien häiden ohjelmissa, haluan tänään kertoa teille kaiken meidän salatehtävistä!
Meillä oli erikseen lasten ja aikuisten salatehtävät; lasten salatehtävät olivat vähän helpompia, aikuisten taas enemmän heittäytymistä vaativia.
Yleensä säännöt ovat todella rajaavat, ja kieltävät epäsopivan tehtävän vaihtamisen. Me haluttiin, että kaikilla olisi mahdollisuus pelata, joten sallittiin epäsopivan tehtävän vaihtaminen sopivampaan. Olisi ollut sääli, jos joku olisi halunnut pelata, mutta olisi saanut itselleen epäsopivan tehtävän ja jumittanut sen kanssa koko päivän. Hyvä esimerkki tästä on se, jos joku alkoholia käyttämätön nostaisi salatehtävän, joka käskisi juomaan alkoholia, tai jos joku, jolle liikkuminen on hankalampaa, saisi tehtävän, jossa käskettäisiin "ryntäämään", "hyppelehtimään" tai "konttaamaan".
Salatehtävien palkintona aikuisille oli pieni skumppapullo, servettejä ja kertakäyttöpikareita, lapsille taas frisbee ja saippuakuplakurkki.
Aikuisten salatehtävät
Säännöt:
2. Älä KOSKAAN puhu salatehtävästäsi kenellekään.
3. Salatehtäviin pääset osallistumaan nostamalla "uusi salatehtävä" -purkista itsellesi lapun. Säilytä lappu muiden katseilta piilossa tehtävän ajan. Mikäli nostamassasi lapussa on sinulle sopimaton tehtävä, voit laittaa lapun takaisin "uusi tehtävä" -purkkiin ja ottaa toisen tehtävän.
4. Pelaathan reilusti, ei tehtävien vaihtelua kaverin kanssa (lue ensimmäinen sääntö).
5. Suoritettuasi tehtävän, kirjoita lappuun nimesi ja tipauta lappu "suoritettu tehtävä" -purkkiin.
Eniten salatehtäviä suorittanut palkitaan! Pelaathan rehellisesti ja yhtä tehtävää kerrallaan. Muista ensimmäinen sääntö, kysyttiin sinulta mitä tahansa tehtäviin liittyen!
Salatehtävät:
Kysy sulhasen äidiltä noloja lapsuusmuistoja sulhasesta.
Kysy sulhasen isovanhemmilta, miten he menivät aikoinaan naimisiin.
Kerro häävieraalle kuulleesi, että sulhanen lupasi nauhoittaa Kohta sataa -musiikkivideosta oman versionsa ja esittää sen hääjuhlassa.
Juttele morsiamen isän kanssa säästä.
Kerää pihan koivusta pari oksaa ja vie ne sulhaselle. Totea hänelle, että olet kuullut hänen tykkäävän saunoa kesähelteellä, ja että tässä on hänelle vihta seuraavalle saunavuorolle.
Kysy morsiamen vanhemmilta hauska tarina morsiamen nuoruudesta.
Piirrä hääpari ja vie piirros heille.
Ole viimeinen, joka taputtaa.
Esittele itsesi kolme kertaa samalle henkilölle.
Kättele sinulle vierasta henkilöä 15 sekunnin ajan. Muista hymyillä!
Kysy vieruskaveriltasi, saatko maistaa hänen ruokaansa, vaikka sinulla on samaa ruokaa lautasellasi.
Konttaa pöydän ali.
Houkuttele joku kanssasi pöydän alle.
Kehu kolmen häävieraan asua.
Tutustu sinulle entuudestaan vieraaseen ihmiseen.
Aloita sulhasen kanssa keskustelu sanomalla, että olet kuullut, että hän uskoo maapallon olevan litteä.
Utele toisilta vierailta, mitä salatehtäviä he ovat tehneet.
Kysy morsiusneidolta, mitä sukua hän on morsiammelle.
Pyydä sinulle tuntemattomalta vieraalta nimikirjoitus.
Vie morsiammelle lasi vettä.
Haasta joku kädenvääntöön.
Nouse, kilistä lasiasi, ja ilmoita, että vieruskaverisi haluaa pitää puheen.
Nouse tuolillesi seisomaan 30 sekunniksi.
Kerro muille vieraille olevasi kuuluisan arkkitehdin lapsenlapsi, ja että hääkirkko on iso-iso-isoisäsi suunnittelema.
Kysy, onko kenelläkään antaa tupakkaa, ja jos sitä tarjotaan, kieltäydy.
Kysy, onko kenelläkään mukana hiuslakkaa, ja jos sitä tarjotaan, kieltäydy.
Kehu sinulle tuntemattoman vieraan kainaloita upeiksi.
Ryöstä jonkun kenkä. (Ja palauta se.)
Kysy toiselta vieraalta, saatko silittää hänen päätään.
Kerro bestmanille olevasi vain kuokkimassa.
Kerro pöytäseurueellesi, ettet usko avioliittoon.
Kysy morsiamen veljeltä, mistä hän tuntee morsiamen.
Kysy pöytäseurueeltasi, mitkä ovat heidän lempipokemoninsa.
Ota selfie morsiamen isän kanssa. (Ja lähetä se morsiamelle, niin saat lisäpisteen.)
Ota selfie sulhasen äidin kanssa. (Ja lähetä se morsiamelle, niin saat lisäpisteen.)
Ota selfie sulhasen isoäidin kanssa. (Ja lähetä se morsiamelle, niin saat lisäpisteen.)
Ota selfie sulhasen isoisän kanssa. (Ja lähetä se morsiamelle, niin saat lisäpisteen.)
Ota selfie morsiamen äidin kanssa. (Ja lähetä se morsiamelle, niin saat lisäpisteen.)
Ota selfie sulhasen kanssa. (Ja lähetä se morsiamelle, niin saat lisäpisteen.)
Ota kuva kaasosta, morsiusneidosta ja bestmaneista. (Ja lähetä se morsiamelle, niin saat lisäpisteen.)
Kerro jollekin tulleesi paikalle helikopterilla.
Kerro jollekin tulleesi paikalle veneellä.
Kerro jollekin tulleesi paikalle panssarivaunulla.
Jupise itseksesi niin, että joku varmasti huomaa.
Tarjoa toiselle paikka jonossa.
Etuile jonossa.
Kerro kolmelle vieraalle tekeväsi toisinaan mallintöitä.
Aloita tanssimaan letkajenkkaa ja yritä saada mahdollisimman monta mukaan yhden kappaleen aikana.
Haasta joku kivi-paperi-sakset -peliin.
Nouse seisomaan ja ehdota kolminkertaista hurraa-huutoa hääparille.
Kirjoita runo hääparista ja vie se sulhaselle.
Puhaltele saippuakuplia tanssilattialla.
Kysele naapuripöydässä istuvilta avioliittoneuvoja ja kirjoita ne ylös. Anna lista sulhaselle.
Pidä lähelläsi istuville taukojumppa.
Yllytä lähelläsi istuvat yhteislauluun (esim "jos sul lysti on").
Ennusta jonkun tulevaisuus hänen kädestään.
Sano bestmanille "hevoset karkaa".
Kerro sulhaselle, että olet yrittänyt opetella moonwalkkia ja pyydä häntä näyttämään mallia.
Pyydä toista vierasta hieromaan hartioitasi.
Kehu jonkun hajuvettä.
Tee sponttaani pyörähdys muiden nähden kävellessäsi jonnekin.
Kysy sulhasen veljeltä, mistä hän tuntee sulhasen.
Käy kertomassa sulhaselle vinkki avioliittoon.
Kerro pöytäseurueellesi vakuuttava tarina siitä, kuinka juhlapaikalla kummittelee.
Nouse seisaallesi taputtamaan jonkun häävieraan jutulle.
Kysy morsiamen veljeltä, onko hän nuorempi kuin morsian (vaikka hän onkin vanhempi).
Kysy sulhasen veljeltä, onko hän vanhempi kuin sulhanen (vaikka hän onkin nuorempi).
Kerro häävieraalle harjoitelleesi tanssiliikkeitä kuukauden ajan.
Kysy pöytäseurueeltasi, kummat ovat parempia; Pokemonit vai Digimonit.
Kerro jollekulle olevasi sukua Matti Nykäselle.
Kerro jollekulle olevasi sukua Frederikille.
Kerro häävieraalle näytelleesi Uudessa Päivässä.
Kerro häävieraalle näytelleesi Salatuissa elämissä.
Kysy häävieraalta onko hänKIN selvinpäin, samalla, kun juot alkoholijuomaa itse.
Kysy häävieraalta maistoiko hän piilopullosta vessassa. (Vessassa ei ole piilopulloa.)
Kysy toiselta häävieraalta kuka häävalssin tanssii.
Kysy häävieraalta mistä hän tuntee morsiusparin.
Vie karkkia naapuripöydän vieraalle.
Kilistä lasiasi ja pidä puhe.
Opeta toiselle vieraalle discotanssia.
Makaa minuutti lattialla tekemättä mitään.
Hae tölkki ja laita se muiden nähden laukkuusi tai taskuusi.
Kysy häävieraalta mistä hän tuntee morsiusparin.
Kysy vierustoveriltasi haluaako hän vaihtaa paikkaa kanssasi, ja kieltäydy, jos saat myöntävän vastauksen.
Kerro itsellesi vieraalle henkilölle laiskiaisen olevan toteemieläimmesi.
Utele sulhasen isoäidiltä noloja lapsuusmuistoja sulhasesta.
Ryntää kappaleen alkaessa yksin tanssilattialle ja huuda, että "tää on mun biisi!"
Kysy sinulle entuudestaan vieraalta häävieraalta, oliko hän mallina Stockmannin kuvastossa.
Kysy sinulle entuudestaan vieraalta häävieraalta oliko hän mallina Marimekon kuvastossa.
Kysy sinulle entuudestaan vieraalta häävieraalta oliko hän mallina Halpa Hallin kuvastossa.
Kysy häävieraalta onko hän nähnyt puhelintasi samalla, kun pidät puhelinta kädessäsi.
Kerro toiselle häävieraalle, että kysyit juhlapäivän sääennustusta Tarot-korteilta.
Pyydä morsiamen äitiä tanssimaan.
Aloita keskustelu toteamalla, että "On ilmoja pidellyt, ja minä pierua".
Kerro itsellesi vieraalle henkilölle kuulleesi morsiusparin suunnittelevan häämatkaa Tsernobyliin.
Kerro itsellesi vieraalle henkilölle kuulleesi, että juhlapaikan naistenvessassa on piilopullo.
Kerro itsellesi vieraalle henkilölle kuulleesi, että juhlapaikalla kummittelee.
Pyydä sulhasen äidiltä vinkkejä täydelliseen pullataikinaan.
Kerro itsellesi vieraalle henkilölle, että kuulit morsiusparin tavanneen Ladojen kokoontumisajoissa.
Totea pöytäseurueellesi, että mielestäsi musiikki on ollut aivan kauheaa.
Harmittele sinulle ennestään vieraalle häävieraalle, kun häissä ruokana ei ollutkaan simpukoita.
Heitä vierasta kävyllä.
Pyydä sulhaselta kitaratunteja.
Kerro häävieraalle olevasi Suomen mestari kurlingissa.
Kerro häävieraalle, että olet matkustanut maailman ympäri.
Kysy häävieraalta, mitkä ovat tangat.
Kerro häävieraalle kalavale.
Kerro vieraalle, että myös omat hääsi vietettiin samassa paikassa.
Kerro vieraalle pehmolelusta, jonka kanssa nukut.
Kehu vierustoveriasi.
Flirttaile jollekulle.
Kutita häävierasta.
Aloita keskusteli englanniksi.
Näytä pöytäseurueellesi, miten sushia rullataan.
Lasten salatehtävät
Lasten salatehtävät loppuivat hääjuhlan puolessa välissä, eli erityisesti lapset saivat salatehtävistä hyvää tekemistä muuten ehkä tylsistyttävään hääjuhlaan.
Säännöt:
1. Älä puhu salatehtävistäsi kenellekään ennen sen suorittamista. Jos tahdot kertoa salatehtävästäsi sen tekemisen jälkeen, se on ok.
2. Salatehtäviin pääset osallistumaan nostamalla näiden ohjeiden vierestä olevasta "uusi salatehtävä" -purkista itsellesi lapun. Säilytä lappu piilossa tehtävän ajan.
Mikäli nostamassasi lapussa on sinulle sopimaton tehtävä, voit laittaa lapun takaisin "uusi tehtävä" -purkkiin ja ottaa toisen tehtävän.
3. Pelaathan reilusti, ei tehtävien vaihtelua kaverin kanssa.
4. Suoritettuasi tehtävän, kirjoita lappuun nimesi ja tipauta lappu "suoritettu tehtävä" -purkkiin.
Eniten salatehtäviä suorittanut palkitaan! Pelaathan rehellisesti ja yhtä tehtävää kerrallaan. Muista ensimmäinen sääntö, kysyttiin sinulta mitä tahansa peliin liittyen!
Salatehtävät:
Kirjoita hääparista runo ja tuo se morsiamelle.
Ota selfie morsiamen ja/tai sulhasen kanssa. (ja lähetä se morsiamelle watsapillaniin saat lisäpisteen. *050 ___ ____*)
Kysy morsiamen äidin kengännumeroa.
Ryömi pöydän alitse.
Houkuttele joku kanssasi pöydän alle.
Tutustu vieraaseen, jota et vielä tuntenut.
Irvistele sinua vastapäätä olevalle.
Kysy kolmelta vieraalta, mitkä ovat heidän lempipokemoninsa.
Kysy kolmelta vieraalta, mitkä ovat heidän lempi Disney-elokuvansa.
Etsi häävieraiden joukosta sun mielestäsi upeimmat kengät, ja käy kehumassa niitä niiden käyttäjälle.
Kysy vieraalta, kuka häävalssin tanssii.
Kerro jollekin uskottava tarina siitä, miten saavuit hääjuhlaan veneellä
Kerro jollekin uskottava tarina, jossa juhlapaikalla kummittelee.
Innosta pieni porukka puhaltelemaan kanssasi saippuakuplia.
Pidä lähelläsi istuville nopea taukojumppa.
Heitä mahdollisimman monen häävieraan kanssa ylävitoset.
Kysy sulhaselta, että onhan häiden soittolistalla Markus ja Martinus -musiikkia.
Kysy morsiusneidolta tai bestmanilta, mistä hän tuntee hääparin.
Kehu bestmanin tai morsiusneidon pukua.
Kehu kolmen häävieraan pukua.
Tee sponttaani pyörähdys, kun kävelet jonnekin niin, että toiset vieraat näkevät.
Hyppelehdi ruoka- tai jälkiruokajonoon.
Kehu sulhasen pukua.
Kysy toisilta vierailta, mitä salatehtäviä he ovat tehneet
Haasta sinulle tuntematon vieras kivi-paperi-sakset-peliin.
Kirjoita häiden aikakapseliin.
Kysy vieruskaveriltasi, saatko maistaa hänen ruokaansa, vaikka sinulla olisi samaa ruokaa lautasellasi.
Yllytä joku läheltäsi yhteislauluun (esim ukko nooa, jos sul lysti on)
Pyydä pöydässäsi olevilta vierailta ruokailun päätteeksi servetit, koska "haluat ne muistoksi". (Servetit voi käydä kippaamassa roskikseen, jos niitä kanssaistujilta liikenee.)
Piirrä kuva hääparista ja anna se sulhaselle.
Kannusta häävierasta kirjoittamaan häiden aikakapseliin ja pidä silmällä, että tämä todellakin käy kirjoittamassa jotain aikakapseliin.
Heitä vierasta kävyllä.
Vie morsiamen äidille tölkki/pullo limsaa.
Vie morsiamen isälle tölkki/pullo limsaa.
Vie sulhasen äidille tölkki/pullo limsaa.
Pyydä tuntemattomalta vieraalta nimikirjoitus
Kehu vierustoveriasi.
Tanssi hetki käyttäen isoja ja näyttäviä liikkeitä.
Kysy, onko kenelläkään antaa purkkaa, ja jos sitä tarjotaan, kieltäydy.
Kehu kolmen vieraan asua.
Kysy häävieraalta, mitä Titanic-elokuvassa tapahtuu.
Kysy häävieraalta, kuka häävalssin tanssii.
Kysy häävieraalta, muistaako hän hääparin nimet.
Kerro häävieraalle, että olet kuullut morsiusparin suunnittelevan häämatkaa Linnanmäen Halloween-juhliin.
Ilmoita kovaan ääneen koko hääseurueelle, että ihan pian on Halloween.
Pyydä häävierasta ottamaan susta kuva puhelimellasi, ja poseeraa kuvaa ottaessa omituisesti.
Kysy häävieraalta, mikä on tämän lempi videopeli, ja oli vastaus mikä tahansa, kerro, että se on myös sinun lempipelisi.
Kysy sulhasen äidin kengännumeroa.
Esitä patsasta 30 sekunttia.
Nuuhki vierustoverisi ateriaa.
Huuda äänekkäästi WUHUU!
Ota pieni määrä karkkia karkkibuffetista, ja vie ne viereiseen pöytään.
Kysy häävieraalta, onko tämä nähnyt puhelintasi samalla, kun pidät puhelintasi kädessäsi.
Käy pihalla kokeilemassa jättisaippuakuplan tekemistä. Jättikuplatarvikkeet löytyvät ulko-oven lähistöltä.
Kysy bestmanilta, mistä hän tuntee sulhasen.
Käy kehumassa sulhasen kenkiä.
Kysy morsiusneidolta, mistä hän tuntee morsiamen.
Haasta sulhanen kivi-paperi-sakset -peliin.
Photobombaa.
Kysy oliko kenelläkään lainata kännykän laturia, ja jos sitä tarjotaan kieltäydy.
Taputa viimeisenä.
Kysy häävieraalta, kuka meni naimisiin.
Kysy sulhaselta parrankasvatusvinkkejä.
Kysy sulhaselta, värjääkö hänkin hiuksensa siniseksi.
Kysy sulhaselta, onko hän ikinä suunnitellut värjäävänsä partaansa vaaleanpunaiseksi.
Valita häävieraalle, että sinulla on kylmä.
Kerro häävieraalle, että ratsastit paikalle keppihevosella.
Kerro häävieraalle olevasi keppihevosratsastuksen maailmanmestari.
Harmittele häävieraalle sitä, että häiden ohjelmana ei ollutkaan slime-tehtailua.
Kerro häävieraalle, että olet opetellut häitä varten floss-tanssia kolme kuukautta.
Pyydä sulhasta tanssimaan.
Puhaltele saippuakuplia häävieraiden joukossa.
Vie sulhaselle karkkibuffetin karkki ja sano, että hän näytti nälkäiseltä.
Kysele häävierailta 10 avioliittoneuvoa ja kirjaa ne ylös. Vie lista sulhaselle.
Kysy sulhaselta, miksi Maapallon sisällä on laavaa.
Kerro häävieraalle, että olet kuullut morsiamen järjestävän maailman parhaita Halloween-bileitä.
Opeta häävieras jonglööraamaan kolmella kävyllä. (Ei haittaa, vaikket osaisi itse!)
Kerro häävieraalle, että olisit paljon mielummin Linnanmäellä.
Kerro sulhasen isoäidille, että olet kuullut hänen tekevän maailman parhaita nakkisarvia.
Kerro häävieraalle, että aioit tuoda hääparille lahjaksi keppihevoset, mutta äitisi kielsi.
Etsi hääkoristeena oleva noitarumpu ja koputa siihen varovasti pari tahtia rumpukapulalla.
Kysy morsiamen vanhemmilta hauska tarina morsiamen nuoruudesta.
Kysy häävieraalta, että onko totta, että vihkisormuksissa on taikavoimia.
Haasta joku pelaamaan kanssasi risti-nollaa.
Kysy sulhaselta, onko hänenkin varpaankyntensä lakattu mustiksi, ja jos tämä kieltää sen, käske häntä todistamaan.
Vie sulhaselle servetti ja sano, että hän näytti siltä, että hän tarvitsee sitä.
Kerro mahdollisimman monelle, että nimikylttikivet saa ottaa kotiin.
Nouse seisomaan tuolille minuutiksi.
♥ ♥ ♥
Salatehtävät olivat tosi hyvä lisä meidän juhliin, toivottavasti moni muukin niistä innostuu ja ottaa ne omien häidensä ohjelmaan! Osa tehtävistä oli tuplana ja jopa triplana, jos kyseessä oli monistukseen sopiva tehtävä, esimerkiksi "piirrä morsiuspari". Sillä tavoin varmistettiin, etteivät salatehtävät loppuisi heti kesken.
Kerro ihmeessä kommenteissa, oletko sä järjestämässä häitä, jossa mukana on salatehtäviä, tai oletko joskus ollut juhlissa suorittamassa salatehtäviä!
♥ Kaikki postauksen kuvat ovat Milla Grönmanin ottamia!
♥ Lisää hääpostauksia löydät täältä!
Hauska idea! Tuollaisia salatehtäviä olisi tosi kivaa päästä suorittamaan :D
VastaaPoistaKiva kuulla! :)
PoistaSiis täähän on ihan mahtava idea, en oo ennen kuullutkaan tästä! Varmasti hauskaa tekemistä vieraille nin tutussa kuin vähän tuntemattomammassakin seurassa :)
VastaaPoistaJoo, meilläkin ajatuksena oli, että nää voisivat rikkoa jään, kun meidän suvut eivät ole hirveästi tekemisissä keskenään :) Moni tuntui näistä tykkäävän!
PoistaHei mahtavaa toi että lapsille omat tehtävät :) oliko teillä paljon lapsia ja minkä ikäisiä?
VastaaPoistaMeille tulossa ainakin aikuisille salatehtävät ja täältä löyty taas pari uutta vinkkiä. Kiitos :)
Meillä oli lapsia häissä noin 6, ja mietin, että jotta he eivät kyllästyisi kuoliaiksi, olisi hyvä kehittää heille jotain puuhaa. Salatehtävät oli kyllä hyvä valinta heille! Nuorin vieras taisi olla 6-7 vuotias, ja vanhin lapsipelaaja oli noin 14. Tosi nopeasti he tekivät tehtävät loppuun.
PoistaLisää meidän salatehtävistä on luettavissa täällä:
https://notsodamnmainstream.blogspot.com/2018/08/haiden-parhaat-salatehtavat-haat-2018.html