15 lokakuuta 2018

KARMIVA KARNEVAALI 2018




Mentiin katsastamaan Särkänniemen Karmiva Karnevaali sen avajaispäivänä, eli lauantaina 13.10. Päivä oli lämmin ja pilvinen, ja päästiin perille noin tunnin aukeamisen jälkeen. Alkupäivästä porukkaa oli vähän, mutta illan hämärtäessä lipunmyyntipisteille kerääntyi pitkät jonot. Juha oli onneksi ostanut meille ennakkoon rannekkeet netistä, ja oltiin ajoissa, joten vältyttiin jonottelulta.

Päivä oli ihana, seura täydellinen, ja kauhuteemainen huvipuisto ammensi muhun valtavasti inspiraatiota meidän tulevia halloween-illanistujaisia varten.



Mä olin tosi positiivisesti yllättynyt siitä, että alueelta löytyi myös ennustajan vastaanotto! Toki huvipuiston ennustajan taidoista voi olla pieniä ennakkoluuloja, mutta ennustaja oli (isoa nenän pieleen liimattua luomea lukuunottamatta) oikein uskottava. Ennustus tehtiin eksoottisesti riimukivillä.

Yhden ennustuksen hinta oli 5 euroa, joka toki on aika paljon rannekkeen lisäksi, mutta huvipuistossa viisi euroa tuhlaa helposti paljon turhempaankin. Jos eksyt Särkänniemeen, suosittelen lämpimästi käymään ennustajalla, ja lukemaan tilan vierestä löytyvän sienihoroskoopin!




Koko Karmivan Karnevaalin vetonaula oli ehdottomasti Zombie Zone, jossa oli zombeiksi maskeerattuja ammattilaahustajia ja koko alue oli koristeltu maailmanlopun tyylillä. Zombie Zonella oli muistaakseni illalla kolme kertaa "zombie hyökkäys", joka oli yli 15-vuotiaille suunnattu näytös. Me ei ihan tapahtumakeskukseen uskallettu mennä, sillä joukkohysteeria sai satunnaisia ihmisiä ryntäilemään, ja mun polveni ei kestä tönimistä. Vähän kauempaakin seurattuna näytös oli ihan mielenkiintoinen, ja hyvin rakennettu.

Ja me tietenkin mentiin ihan pähkinöiksi, kun alueen laidalta löytyi Lada Samara.





Ihanaa Karmivassa Karnevaalissa oli se, että Särkänniemen auki oleva alue oli jaettu neljään osaan, joissa kaikissa oli erilaiset teemat. Niin huippu kuin zombie-alue olikin, se kävi pitkän päälle turhan hyytäväksi. Enkä tiedä, olisko pilkotut ruumiit ravintolassa parantaneet mun ruokahaluani. Päivän ruuat syötiin ällövapaalla Skelenaariolla.

Eli, kun zombit alkoi puuduttaa, siirryttiin fiilistelemään sugar skull -teemaa tai vähän vielä lapsekkaampaa skelenaarioaukeaa. Ja kun jaloissa kirmaavat pienet ihmiset alkoi ärsyttämään, livahdettiin takaisin Zombie Zonelle. Hyvä tasapaino!




Erityisesti illalla mun omaa estetiikkaani hiveli pehmeästi valaistu Día de los Muertos -alue, joka oli saanut inspiraationsa kuolleiden päivän karnevaalista. Sieltä löytyi myös kasvomaalauspalvelu, jos oma kammottavuus ei yltänytkään odotetulle tasolle. 

Myös puiston shopit oli vuorattu täyteen halloween-teemaisia koristeita, asuja, karkkeja ja leluja. Me napattiin mukaamme pieni Trick or treat -pehmolelu ja hologramminen seinäkoriste, jossa vanhan naisen kasvot muuttuvat kalloksi kuvaa kierrettäessä. Sen ympärillä oli karmiva muovikehys, joka leikattiin irti, ja jonka tilalle yritetään löytää vanha valokuvakehys Kontista.





Ihana ilta ♥ Jos olet suuntaamassa Tampereelle 20.10 mennessä, suosittelen lämpimästi varaamaan päivälle pienen hetken Särkänniemessä vierailulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥