30 joulukuuta 2018

2018 DONE

2018 on tullut päätökseensä, ja musta on ihanaa vuoden lopussa muistella, mitä kaikkea kuluneeseen vuoteen onkaan mahtunut. 2018 oli yksi mun elämäni onnistuneimpia vuosia. Vaikka ihan kaikki jutut eivät olleet positiivisia, ovat ne olleet konkreettinen osa vuoden kulkua ja sitä, millaiseksi vuoden päätös on muotoutunut. Everything happens for a reason.

Tammikuu


♥ Vuodenvaihde meni läheisten seurassa.
♥ Tammikuussa tehtiin perheen kanssa päiväreissu Paraisille, josta veli osti itselleen auton.
♥ Käytiin äidin ja parhaiden ystävien kanssa Helsingin häämessuilla, ja ostin Porin Juhlavasta itselleni häämekon.

Lukuehdotus:
Love me do -häämessut
Helmikuu


♥ Helmikuu oli hiljaisempi. Ladattiin akkuja, jätettiin hääjärkkäilyt vähemmälle tammikuun isojen päätösten jälkeen ja pelasin Final Fantasya.
♥ Katsottiin Juhan kanssa maratoonina Pokemonia ja käytiin Tampereella viikonloppureissulla.
♥ Suunnittelin hääkutsuja.

Maaliskuu


Maaliskuu oli vuoden rankin kuukausi. Juha tuli yhtenä yönä kotiin naama veressä ja lompakko kadonneena, kun oli törmännyt kotimatkalla kahteen öykkäriin ja joutunut näiden kanssa tappelemaan, ja mä rikoin polveni pahemmin kuin kymmeneen vuoteen. Polven kanssa kamppailinkin koko loppuvuoden.

Positiivisella puolella:
♥ Juhan lompakko palautui tappelusta seuraavana päivänä, eikä sieltä ollut hävinnyt mitään. Joku porilainen nuorimies(oletettu) oli löytänyt sen muutaman korttelin päästä tappelupaikasta.
♥ Vietettiin mun 24-vuotissynttäreitä.
♥ Kävin yökyläilemässä Kankaanpäässä ystävän luona.
♥ Kävin Tampereella ottamassa jalkapöytääni elementtitatuoinnin ja tapasin ihanan bloggaajakolleegan lounaalla.

Lukuehdotus:
Handpoked tatskaa Tampereella

Huhtikuu


♥ Huhtikuussa tapasin fysioterapeutin, joka selvästikin osasi hommansa. Sain hyvän määrän kuntoutusohjeita ja teippausvinkkejä, ja siitä starttasikin kovan luokan kuntoutus.
♥ Lähetettiin hääkutsut, ja hääjuhla alkoi tuntua paljon todellisemmalta.
♥ Käytiin katsomassa Jari Sillanpään keikkaa Juhan ja parin ystävän kanssa.
♥ Kierreltiin lähialueiden metsissä heräävää luontoa ihastellen ja polvea kuntouttaen.

Lukuehdotus:
5+1 X POLVIVAIVAEXPERTIN VINKIT
Valmiit hääkutsut
Toukokuu


♥ Polvi alkoi kuntoutua, ja tehtiin pitkiä pyörä- ja kävelylenkkejä lähiympäristössä.
♥ Pokemon Go oli kovassa käytössä koko toukokuun ajan, ja käytiin useana toukokuisena yönä Kirvatsissa katselemassa riikinkukkoa ja pässejä.
♥ Kävin Kankaanpään taidekoululla esitys- ja performanssitaidetapahtumassa.
♥ Keräiltiin valtavasti kiviä Reposaaresta ja Kallosta, pestiin ne, ja mä tein niistä pöytä- ja paikkamerkkejä häitä varten.
♥ Toukokuussa taidettiin aloitella myös mun vihkisormukseni suunnitteluprojektia.

Lukuehdotus:
6 X toteuttamiskelvottomat hääideat

Kesäkuu


♥ Kesäkuuhun mennessä häävalmistelut olivat ihan hyvällä mallilla, vaikka pieni häästressi taisi hiukan kolkuttaa takaraivossa.
♥ Vietettiin juhannusta mökillä rakennusprojektin keskellä.
♥ Käytiin perheen kanssa Linnanmäellä.

Heinäkuu


Pidettiin mun polttarit ystävien kanssa.
Polttaripäivä oli kesän kuumin päivä. Päivä aloitettiin skumppa-aamupalalla ja glittermeikeillä, ja käytiin keskustassa naurujoogassa. Mä suoritin päivän edetessä kaikenlaisia tehtäviä, kuten esimerkiksi avioliittoneuvojen keräystä tuntemattomilta, ja syötiin porukalla Amarillossa. Vietettiin iltaa ystävän vanhempien asunnolla, jossa tietovisailtiin avioliittoon liittyvien uskomusten kanssa ja laittauduttiin ennen kuin lähdettiin vielä illaksi kaupunkiin tanssimaan. Oli ihana päivä ♥
♥ Sain lahjaksi kaasoltani ja veljeltäni Minna Parikan pupukengät hääkengiksi ♥
♥ Ja tietenkin heinäkuussa oli meidän häät!

Lukuehdotus:
MEIDÄN HÄÄT
Kaikki hääpostaukset luettavissa täällä!

Elokuu


Elokuussa kaikki palautui taas normaaliin. Tehtiin kaikkia juttuja, mitä ennen häitä ei ehditty tai jaksettu tehdä:
♥ Käytiin telttailemassa Sieravuorella.
♥ Uitiin Yyterissä trooppisen lämpimässä vedessä.
♥ Tehtiin pitkiä road trippejä lähikunnissa.

Lukuehdotus:
10 asiaa, jotka opin ekalla telttaretkellä

Syyskuu


♥ Syyskuussa aloiteltiin halloweenfiilistelyä ja käytiin Juhan kanssa Linnanmäen Iik!weekillä.
♥ Mulla oli elämäni paras taidekokemus Amos Rexin Massless-näyttelyssä.
♥ Pidin blogissani taidearvonnan blogisynttäreiden kunniaksi, ja tein arvonnan voittajalle tatskasuunnitelman!
♥ Käytiin yöpymässä kummittelevassa Mäntyluodon hotellissa ja ihailtiin syysmyrskyä.

Lukuehdotus:
Yötä satavuotiaassa hotellissa - Mäntyluodon Hotelli

Lokakuu 


♥ Lokakuu oli ultimaattinen halloween-kuukausi, vaikka omia halloween-juhlia vietettiinkin vasta marraskuun puolella pyhäinpäivänä. Katseltiin paljon kauhuelokuvia, kuuntelin kauhupodcasteja ja käytiin Särkänniemen Karmivassa Karnevaalissa.
♥ Osallistuin kolmatta kertaa inktober-piirtämishaasteeseen, ja onnistuin ekaa kertaa tekemään kaikki haasteen piirrokset.
♥ Vietettiin neljättä kihlautumisen vuosipäivää Juhan kanssa romanttisella (patteri)kynttiläillallisella Raxissa!

Lukuehdotus:
KARMIVA KARNEVAALI 2018
3 HALLOWEENIIN SOPIVAA PODCASTIA

Marraskuu


♥ Marraskuussa nautittiin ensilumesta!
♥ Teetätin ekaa kertaa pinkan joulukortteja piirroksistani, ja niistä tuli parempia, kuin osasin odottaa. Kuun lopussa ilmoitin instagramissa laittavani loput kortit, joita en itse lähettäisi, myyntiin.
♥ Käytiin ystävän kanssa kädentaitomessuilla inspiroitumassa.

Lukuehdotus:
Kivi- ja kristallikokoelma
KÄDENTAITOMESSUJEN KIINNOSTAVIMMAT YRITYKSET
VUOSI ILMAN HENKILÖVAAKAA

Joulukuu

♥ Koti koristettiin jouluiseksi heti kuun alussa, ja Juha osti mulle uuden puhelimen.
♥ Käytiin katsastamassa ystävän kanssa Tampereen Design Tori.
♥ Tein joululahjataidetta ja joulukorttikauppaa.
♥ Joulua vietettiin perinteisin menoin, sekä mun että Juhan sukulaisia nähden ja valtavasti jouluruokaa syöden. Oli ihana joulu ja välipäivät ♥

Lukuehdotus:
2019 tahdon...

Meillä on ollut aivan ihana vuosi, toivottavasti sullakin ♥

2 kommenttia:

  1. Ihana vuosi ollut sinulla <3

    Saako udella, mitä tuossa tammikuun kuvien neljännessä kuvassa oikein tapahtuu? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos totta puhutaan, mullakaan ei ole aavistustakaan, mitä tuossa kuvassa tapahtuu :D Juhalla on tapaha ilveillä ja käyttää lähettyvillä olevia juttuja "viihdyttämiseen". Tuona iltana Juha muistaakseni ilmaantui olohuoneeseen tuon näköisenä, ja se oli pakko ikuistaan :D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥