31 lokakuuta 2014

Kihlat Kööpenhaminan Tivolissa ♥

unelma, haave, toiveuni, pilvilinna, tuulentupa. Tulevaisuuden unelma. Unelma onnesta;täydellinen, ihanteellinen

Näin mä kuvailen meidän viikonloppua. Mun prinsessatarinani sai alkunsa kaksitoista vuotta sitten kun oltiin vanhempien kanssa Tanskassa, Kööpenhaminan Tivolissa. Mä rakastuin ensisilmäyksellä Tivolin valoihin ja kiinalaiseen kortteliin. Äiti jaksaa aina muistuttaa, kuinka mä olin haltioissani sanonut illan hämärtäessä; "mä tulen tänne takas. Mä tuun tänne häämatkalle."

Tällä kertaa lähdin sinne rakkaani kanssa kahden. Toista kertaa elämässä, unelmien huvipuistoon.

Ja tällä kertaa ihan tietämättäni.
Meidän alkujaan piti lähteä Tallinnaan laivalla. Tai niin mulle kerrottiin. Olin koko automatkan siinä uskossa, että astumme laivaan, aina siihen saakka, kunnes automme pysähtyi Vantaan lentokentälle. Mulle tulee yhä vilunväreitä pelkästään siitä, että ajattelen, kuinka mahtava fiilis mut täytti ja sitä jännitystä, kun kivuttiin Juhnun kanssa koneeseen, mä ekakertalaisena.

Voisin jaaritella tunteja meidän unelmien matkasta, mutta yritän pysyä asian ytimessä ja pitää tekstin lyhyenä. Varoitan kuitenkin, että kuvien kanssa en halua paljoakaan säästellä, ja näistäkin saa ainoastaan pintaraapaisun:
Yövyttiin Wakeup Copenhagen -hotellissa kolme yötä, ja täytyy sanoa että suosittelen lämpimästi hotellia kaikille jotka sinnepäin matkaavat. Hotellin työntekijät olivat osaavia ja ystävällisiä, eikä meitäkään katsottu ollenkaan pahalla silmällä vaikka kyselimme paljon typeriä kysymyksiä.

Myös joka-aamuinen aamupala oli erinomainen. 
Ensimmäinen päivä kului keräten voimia matkaamisen jälkeen, eli lähinnä nukkuen ja syöden. Sitten koitti LAUANTAI.
Mitä mä voisin kertoa Kööpenhaminan Tivolista? Sehän on kuitenkin wikipedian mukaan maailman toiseksi vanhin huvipuisto, jonka aitojen sisälle mahtuu yli 120 000 lamppua, kuten tivolin omilla nettisivuilla kerrotaan. Jos siellä ei ole ikinä käynyt, ei voi edes ymmärtää sen paikan upeutta ja sitä unenomaista tunnelmaa. 

Meidän tivolipäivä oli täydellinen. Aamulla saapuessa hiukan satoi, mutta se ei haitannut, ja pieni tihutuskin lakkasi iltapäivällä. Juostiin huvipuistolaitteissa, syötiin hyvin, ilta pimeni ja Tivolin valot heräsivät eloon. Kun ilta eteni, kello savutti uhkaavasti yhtätoista, aikaa, joka kertoi huvipuistolaitteiden menevän kiinni ja Tivolin sulkeutumisen lähenevän. 

Katseltiin päivän päättävää valoshowta käsi kädessä, jonka jälkeen Juhnu veti mut syrjään puistopenkille, polvistui ja otti esiin maailman kauneimman titaanisormuksen.

Ja tottakai mun vastaukseni oli myöntävä.
Loput matkasta olivat yhtä unelmaa. Seuraavana päivänä vuokrattiin polkupyörät ja ajettiin Euroopan suurimpaan eläintarhaan, tutkittiin kaupunkia hieman laajemmin, ja kotimatkakaan maanantaina ei tuntunut ollenkaan pahalta.

UPEUTTA ♥

23 lokakuuta 2014

täydellinen päivä ♥

Täydellisyys on matematiikassa topologian peruskäsite, joka tarkoittaa sitä että metrisen avaruuden jokainen Cauchyn jono suppenee.

Mutta jos kyse ei olekaan matematiikasta? Mitä jos kyse onkin nopeasta, pikkuruisesta päivästä nimeltä  k e s k i v i i k k o ?

Mikä tästä keskiviikosta sitten teki niin täydellisen? Sitä mäkin mietiskelin pitkään, kun hymy nyki huulia istahtaessa jälleen tietokoneen ääreen päivän päätteeksi. Tämä keskiviikko kuitenkin oli lähes yhtä hyvä kuin yleisesti tiistait, niiden muikean keltaisine sävyineen.

Mahdankohan itsekään enää pysyä perillä kielikuvissani? Mutta tänään meidän monokromaattinen maailma loisti täydellisessä keltaisuudessaan ja aamupäivällä jalkautuessa kaupunkia kohti kirpeä, kylmä sää sai hengityksen höyrystymään pieniksi hattarapilviksi ja kiihdytti askeliani jalkakäytävillä, kun suuntasin tapaamaan vanhimpia ystäviäni pitkästä aikaa.
Jotenkin kavereiden kanssa säännöllinen törmäily on tullut todella vaikeaksi. Jonkinlainen stressi tuntuu painavan ajoittain päälle joko joidenkin deadline-päivien lähestymmisen tai ylibuukatun kalenteriviikon takia, ja rehellisesti sanottuna aina vain ei ole aikaa tai energiaa. Onneksi olen kuitenkin saanut ladata akut täyteen näin syysloman aikana ja tänään riitti virtaa nopeaan "lounastamiseen" ja kevyeen shoppailukierrokseen, jotka ovat muodostuneet jo melkein satunnaiseksi perinteeksi.

Muutaman kiven vierähdettyä hartioilta juttelun päätteeksi kotiin tullessa energia oli tuplaantunut. Kohtasin melko pienikokoisen vastustajani, tiskivuoren, nallen karvoihin sonnustautuneena, eikä urakka tuntunut ollenkaan pahalta. Lempimusiikki soi, pesukone hurisi ja pienet mehikasvit liesituulettimen päällä pitivät mulle seuraa.
Ilta kului tavanomaisesti, kun molemmat kotiuduttiin. Syötiin helppoa ruokaa, löydettiin Kontista mulle uusi talvitakki, pakkailtiin viikonlopun reissua varten, lokoiltiin ja naurettiin tyhmille letkautuksilleni. Se saattoi olla jopa päivän kohokohta. Ne muutamat kallisarvoiset tunnit, ennen kuin toisen on lähdettävä taas töihin. Onneksi huomenna ei ole kummallakaan kiire minnekään.

Puhumattakaan siitä yllättävästä inspiraatiosta joka iski höpötellessä väitteistä, joihin saattaa törmätä netissä. Olen jo muutaman päivän pohdiskellut tämän vuoden teemaa joulukorteille, ja tänään se ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Täydellinen päivä ♥ Huomenna loput pakkailut ja perjantaina olisi määrä nostaa kytkintä ja suunnata kohti Helsinkiä.

22 lokakuuta 2014

k o t i

On jopa hiukan surullista, miten ihmiset etsii onnea kaukaisista kaupungeista. Monet haaveilee jo nuorina siitä, kuinka ne muuttavat joskus toiseen kaupunkiin karistaen kotikaupunkinsa pölyt kengistään ja elävät mahtavaa elämää sijainnin vaihtamisen jälkeen.

Itsekin nuorempana olin innoissani siitä, kun pääsi lähtemään kaupungin rajojen ulkopuolelle. Pelkästään sekin, että vietti päivän suuremmassa, vieraassa kaupungissa oli jotenkin ihan älyttömän upeeta, ja ehkä joskus pieni ajatus kaupunginvaihdosta houkutteli muakin. Onneksi varttuminen kuitenkin takoi hiukan järkeä päähän. Ajatusmaailma, jonka mukaan elämä alkaa vasta, kun vaihtaa kaupunkia, laihtuu tai valmistuu ammattiin on jäänyt taakse, ja olen oppinut nauttimaan tästä hetkestä, sen koruttomista iltapäivistä, syvällisistä, ohikiitävistä keskusteluista ja kaakaon makuisista hymyistä.

Kulunut vuosi on ollut muutoksen aikaa monelta taholta, ja yksi huomattavimmista muutoksista on se, kuinka olen rakastunut uudelleen kotikaupunkiini. Lukuisat kävelyretket sadepäivinä ja aivan erilainen kuvakulma on saanut mut ihastumaan uudestaan vanhoihin rakennuksiin, upeisiin auringonnousuihin, graffitein peitettyihin alikulkukäytääviin, suloisiin pikku parvekkeihin jotka kurkistavat sattumalta talojen välistä ja kapeisiin autoteihin.
Muista, että joskus on hyvä olla miettimättä tulevaa. Sehän on kaikkein tärkeintä. Sä et tule ikinä saamaan näitä hetkiä takaisin.

08 lokakuuta 2014

Rakastettava kyläpahanen

Mitä meidän viikonloppu pitikään sisällään?
Juha oli jälleen suunnitellut meille ohjelmaa mun tietämättäni, ja oli ainoastaan antanut hämääviä vihjeitä tapansa mukaan. Mulla ollut aavistustakaan lopullisesta määränpäästä edes autoon lastauduttaessa. Mielessä pyörivät kaikenlaiset vaihtoehdot, eikä se, että aluksi auton nokka osoitti aivan väärään paikkaan, auttanut arvailuani ollenkaan.
Mutta onneksi kaarsimme automatkan lopulla kohti Karvia-kylttiä, ja siitähän se paljastui. Meidän viikonloppu siis kului jo kertaalleen kokeillussa ja aivan ihastuttavassa kelomökissä ♥
Kamat kannettua tuntui siltä kuin ei siitä olisi ollenkaan aikaa kun viime kerralla nostettiin kytkintä ja suunnattiin takaisin kotiin. Kuitenkin ilmassa tuoksui syksy ja sää kylmeni, mitä lähemmäs iltaa mentiin, eikä terassillakaan pystynyt kauaa istuskelemaan ilman takkia tai lainavilttiä.
Siinä, missä viime reissu kului lähinnä tutustuen kaupungin tarjontaan, tämä viikonloppu kului maastoa ja ympäristöa tutkaillen ja tietenkin upeaa ruskaa ihastellen. Märät tennarit, poronjäkälä ja metsäpolun vierellä koottu pikkukimppu vauhdittivat vuorokauden valoista aikaa, ja kotiinviemisiksi tarttui jokunen kivi ja vänkyrä männynoksa, joka löysi paikkansa nopeasti meidän eteisestä.
Unohtamatta tietenkään souturetkeä Ämmänsaareen, joka on Karvianjärven suurin asumaton saari. Vaikka soutaminen olikin hiukan työlästä vuosikymmenen tauon jälkeen iltapäivä kului nopeasti saarta tutkaillen ja eväitä syöden.
Iltaa vietimme takkatulen lämmössä paistaessa lettuja, saunoen, kaupungin kajoa ihmetellessä kylmällä terassilla ja musiikkia kuunnellen. Mikä sen paremmin muka saisi rauhoittumaan ja unohtamaan kiireen ja stressin?
Kuinkakohan onnellinen ihminen voi olla ennen kuin täytyy alkaa huolestua? Välillä tuntuu että tässähän ihan pakahtuu onnesta. Edes kotiinlähtö ei tuntunut pahalta, kun tiesi, että tää upea kokemus säilyy taas mielissä ja valokuvissa.
Enpä olisi uskonut vuosi takaisin, että mun unelmien lomani tulisi olemaan mökkillä vietetty viikonloppu 2 517 asukkaan kylänpahaisessa keskellä metsää ja peltoja. Puhumattakaan siitä seikasta, että täällä perus posrilainen hämmentyy varmasti sitä, kuinka moni autoilija nostaa tervehdykseksi kättään, vaikkei edes tunne vastaantulijaa.

Millaisesta unelmalomasta normaalit ihmiset mahtavat unelmoida?