Torstainen vapaapäiväni alkoi leppoisissa merkeissä. Näin unta, jossa olin kaikkien vihaama supersankari tyynyistä ja hyllyistä rakennetussa maailmassa, ja herätin itse itseni huitaisemalla kirjaläjän sänkyni vierestä nurin.
Ja mä kun olisin halunnut nähdä unen loppuun.
Siinä sitten doublefacepalmin ja matalan murinan jälkeen kierähdin ympäri ja nappasin kännykän käteen. Kello oli hiukan ylitse yhdeksän, ja saatoin kuulla sadepisaroiden tipahtelevan ikkunaan. Se siitä hiusten laittamiselta, aattelin kirjautuessani facebookkiin tarkistaakseni, että maailma oli vielä liikkeessä, enkä tullut pettymään.
Kului hetki että sain selattua facebookin ja instagrammin läpi ja elvytettyä kuoleman kielissä olevan pienen Pouni, ja myllersin itseni pystyasentoon trukkilava-sängyltäni. Katsahdin huoneen ikkunaa, kevyesti keinuvia aurinkokennovalaisimia ja vaaleita verhoja, ja meinasin kompuroida huonen lattialla olevaan suurikokoiseen pehmopossuun. Ulkona kieltämättä satoi, mutta taivaalta tipahteleva mönjä näytti kovin kiinteältä ja valkoiselta ollakseen normaalia vettä.
LUNTA!!!
Tai, kuten hetken tuijottamisen jälkeen korjasin itsekseni, että sehän onkin räntää. No, jotakin kuitenkin, joka povailee tulevan talven olevan kauhistuttavan lähellä.
//Eikä mulla vieläkään ole sitä karvalakkia. Q m Q