Tähän postaukseen kokosin kuusi hääideaa, jotka olivat aivan ihania ajatustasolla (ja Pinterestissä), mutta todellisuudessa ei ihan sittenkään.
Mehikasvit kiitoslahjana
Tämä oli mun MASTERPLAN tosi pitkään! Pinterest tulvii tuhansittain kuvia, joissa pikkiriikkisiä mehikasvinpoikasia on kiitoslahjoina. Mietin istuttavani mehikasvit tyhjennettyihin pilttipurkkeihin ja tehdä niihin jonkun semi-imelän "Let love grow"-kyltin hammastikuista ja jämäpahvista. Mehikasvin kasvattaminen ei näyttänyt Youtube-videoissa edes hirveän vaikealta. Tilasin netistä mehikasvien siemeniä, ja ajattelin, että laitan ne keväällä kasvamaan niin, että meillä on sitten 50 pikkuruista mehikasvia hääpäivään mennessä.Plan B oli laittaa mehikasvit kasvamaan täysikasvuisen mehikasvin irtolehdestä, jonka piti olla vielä helpompi kasvatusmetodi kuin siemenestä.
En saanut yhtäkään kasvamaan.
Sammal osana kattausta
Sanonpahan vain, että silkkaa hulluutta. Vaikka kuinka upeita kuvia onkaan kattauksista, joissa pöydän keskiosaa koristaa tuuhea sammalvana ja kynttilät, saanen kysyä, että mistä ihmeestä sitä sammalta saa? Ja paljonko se varistaa? Mietin hetken jopa mökin pihalla olevasta kalliosta sammaleen keräämistä, mutta miettikää sitä muurahaismäärää! :O
Näyttävät donitsit hääkakun sijaan
Tosi kiva idea ja tosi trendikäs vaihtoehto, ja varmasti jossain määrin myös toteuttamiskelpoinen. Tuntui vain paljon helpommalta ottaa hääkakku suoraan siltä catering-firmalta, joka ruuat häihimme muutenkin tuo. Häädonitsien odottaisi olevan jotenkin upeita ja henkeäsalpaavia (eli ei ihan Arnold's-kamaa), mutta leipomot, joka tekee sellaisia suuria määriä kohtuuhinnalla Porissa, on aika harvassa. Tämä ihana idea ei mennyt jatkoon meidän hääjärjestelyissä.
Vihkimistilaisuus metsässä
Olishan se unelma, romanttinen vihkiminen metsän siimeksessä.
Mutta loppujen lopuksi, kuinka syvälle sinne siimekseen pitäisikään römppiä, että ihan vieressä ei olisi mitään valtatietä, jota pitkin huristelee täysperävaunu parin minuutin välein? (Yyteri, I look at you.) Mitä, jos sataa? Ja entä helppokulkuisuus just in case? Ja yksi juttu vielä;
Hyttyset.
Kivet isona osana koristusta
Näitä mä rakastin, ja rakastan vähän vieläkin. Bongailin ja tallentelin kymmenittäin Pinterest-kuvia, joissa oli luotu aivan ihana noitamainen hääkoristus kymmenien, ellei satojen hiottujen korukivien avulla. Siis nimenomaan korukivillä, joiden pienetkin palat maksavat hyvällä lykyllä 10-30 € / kpl. Oli violettia ametistia, suolatuikkua, akaattilevystä tehtyä paikkakylttiä ja valtavasta, hiotusta kivenlohkareesta tehtyä pöytänumeroa. Haluaisin vain tietää, kenen kotoa löytyy tähän riittävä kivikokoelma, tai kenellä on varaa sellaisen hankkimiseen häitä varten?Mun semisuppea korukivikokoelma tulee kyllä osaksi häiden koristelua, mutta niitä ei tosiaan ole niin montaa, että jokaista pöytää niillä voitaisiin koristaa. Eli korukiviin keksittyvä koristelu saa jäädä meidän häiden osalta unholaan.
Polaroid-vieraskirja
Tämän kanssa ollaan jojoiltu hääsuunnittelun alusta asti. Toisaalta ihan toteutettava (meiltä kun polaroid löytyy), toisaalta ihan mahdoton. Meillä on noin 50 vierasta, heidän taltiointinsa aikana täytyisi vaihtaa kuvarulla useampaan kertaan. Ja entä vanhempi sukupolvi, miten mahtaa polaroidselfien otto onnistua? Vai täytyisikö kameran jatkeeksi patistaa joku hääsuunnitteluseurueesta? Siihenhän menisi pahimmassa tapauksessa koko ehtoo.Mitä mieltä sä olet, ovatko nämä jutut ihan piece of cake, vai kallistutko mun kanssani toteuttamiskelvottomien pinkan puolelle? Ja mitkä ovat olleet sun Pinterest-unelmiasi, joita et ikinä saanut toteutettua? Eikä tarvitse olla välttämättä häihin liittyvä floppi. Olisi kiva kuulla sun kokemuksiasi!
Jokainen noista ideoista kuulostaa teoriassa ihanalta, mutta mua ei tosiaan nappaisi syödä kahta viikkoa allergialääkkeitä jotta voi mennä syöttämään hyttysiä metsään ja sen jälkeen alkaa tappelemaan ruoasta kattauskoristeista kömpivän muurahaisarmeijan kanssa. :'D Myydäänköhän jossain päin maailmaa sitten kasvihuoneessa kasvatettuja sammalia?
VastaaPoistaNoi korukivet on super kauniita, mutta saisi tosiaan ensin voittaa suuria summia lotossa, ennen kuin voisi tuollaista harkita. Suolakivituikkuja saisi ehkä haalittua semi edullisesti. Niitä tuntuu tulevan ainakin täällä Etelä-Suomessa vastaan jatkuvasti Fidalla ja muilla vastaavilla kirppareilla.
Hah, joo, mäkin sain kauhuskenaariot päähäni, kun aloin oikeasti miettiä näiden juttujen kannattavuutta! :D Mä olin eilen muutaman hassun tunnin mökillä, ja sain 7 hyttysenpistoa, vaikka bongasin vain pari hyttystä koko päivän aikana. Ovelat pirulaiset. Sammaleehen liittyen olen yrittänyt kuumeisesti löytää jotain tahoa, joka sammalta myisi, mutta sitä ei tunnu olevan missään muualla kuin Ebayssa, ja sen kilohinta on aivan järjetön. Eli ei sammalta näihin juhliin :D
PoistaNoiden suolalyhtyjen metsästys kirppareilta voisi muuten olla ihan hyvä idea! Ei ole tullut mieleen, kiitos vinkistä :) Me varmaan haalitaan oman korukivikokoelman lisäksi koristeluun jonkin verran ihan vaan pestyjä luonnonkiviä, jos satutaan löytämään ranta-alueilta sopivia. Luulisin, että meren ryöreäksi hiomat kivet tulevat näyttämään kukkien, kynttilöiden ja käpyjen vierellä tosi kivalta!
... Ja siis tarkoitin tosiaan pyöreäksi hiomia kiviä, en ryöreäksi :'D
PoistaMusta on kiva lukea sun hääjuttuja. Mä tykkään miettiä ja suunnitella kaikkea häihin liittyvää, vaikka koko teema ei kosketa mun elämää millään tavalla vielä vuosiin. Mutta silti, mussa on joku häähörhöpuoli, ja sun ideat on kivan erilaisia ja omaperäisiä niin että niistä on mielenkiintoista lukea. Mä kauhistelin eniten tota sammalta, siis lähinnä niitä ötököitä. Oon myös aina itte unelmoinut ulkohäistä, mutta en kyllä metsässä, koska hyttyset. Tosin varmaan monessa kauniissa paikassa ois hyttysiä tai muita öttiäisiä, ja kun mä lähden karkuun jo perhostakin niin se ei ehkä toimis mun kohdalla. :D Polaroid-idea on kiva mutta mä en ikinä raaskis käyttää sitä määrää polaroid-filmiä häävieraisiin vaan taltioisin mieluummin vaikka häämatkaani. :'D Itsekästä. Mutta mä nyt tuskin tällä hetkellä järjestäisin häitä muutenkaan itselleni, haluisin mennä maistraatissa naimisiin tai sitten kirkollisesti jotenkin hyvin pienimuotoisesti ja säästää juhlarahat matkustamiseen. Mutta voisin kyllä silti suunnitella häitä ja valokuvata! Häävalokuvaus on kyllä mun sellanen pitkäaikainen unelma, se että pääsisin valokuvaamaan jonkun häitä. Mut en tiiä uskaltaisinko ekalla kerralla ottaa täyttä vastuuta siitä että kaikista kuvista tulee hyviä ja ihania. Joo nyt lähti vähän rönsyilemään sori. :D
VastaaPoistaJes, ihana kuulla, että hääpostaukset kiinnostaa! Nää on nyt tällä hetkellä mulle tosi mieluisia kirjoitettavia, joten on tosi kiva, että niitä joku viitsii lukeakin :D Mäkin olen ollut aina jollain tasolla häähörhö, vaikken ikinä ajatellut naimisiin meneväni. Oon esimerkiksi katsonut AINA häämekko-ohjelmia. Ulkohäät olis kyllä ihanat, mutta just noi öttiäiset ja sään ailahtelevuus aiheuttaa mussa aikamoista ahdistusta. Toisaalta voihan sitä hyttyskarkoitinta suihkia myös juhlavaatteeseen, ja pystyttää jonkinnäköisiä ötökkäansoja tai karkottimia ympäri juhlapaikkaa. Ja pystyttää telttoja, jos alkaa näyttää siltä, että alkaa sataa.
PoistaToi polaroid on kyllä tosi kinkkinen, kun nuo filmit maksaa maltaita. Me ollaan mietitty paljon vierakirjaa ja sen vaihtoehtoja, kun ei olla oikein tyyppejä, joita kiinnostaisi konkreettisen vieraskirjan säilöminen. Jokin ripustettava versio olisi kiva, että saisi vaikka seinälle. Täytyy mutustella.
Sun valokuvissa on kyllä aina sellainen fiilis, että voisin kuvitella, että susta tulis just hyvä hääkuvaaja! Meillä on eräs sukulainen, joka opiskelee valokuvaajaksi, ja se kysyi meiltä, että olisiko ok, jos hän osallistuisi omine kameroineen jonkin verran hääkuvaukseen meidän hääkuvaajan lisäksi, ja annettiin siihen tietenkin lupa. Se on varmasti tosi hyvää treeniä, eli jos saat joskus jonkun läheisen häihin kutsun, kysy ihmeessä, saisitko valokuvailla siellä, tuskin kukaan siitä pahastuisi :)
Mä oon kanssa aina katsonut häämekko-ohjelmia! En tosin koskaan kerro sitä kenellekään, koska se ei tunnu katu-uskottavalta. :D Kerron jos keksin jonkun kivan vieraskirjaidean, heh. Ja mä oon yrittänyt kyttäillä vähän jos pääsis kuvaamaan jonkun tutun häitä/ylppäreitä/ristiäisiä/mitä vaan. Siinä sais hyvää harjotusta. Yhet ylppärikuvat otin viime vuonna ja niistä tuli tosi ihania ja olin itsekin tosi tyytyväinen ja ylpeä niistä, joten ois kiva päästä tekemään samanlaista hommaa lisää. :)
PoistaHäämekko-ohjelmat ja katu-uskottavuus on kyllä tosi pahassa ristiriidassa keskenään :D Ja kiitos! Juurikin Pinterestistä ollaan katseltu joitakin vieraskirjaideoita, ja muutama erilainen on mietinnässä. Saa nähdä, millaiseen sitten loppujen lopuksi tartutaan!
PoistaItsekkin oon katsellut pinterestistä kaikenlaisia hääideoita, kun meilläkin häät siintävät jossain tuolla tulevaisuudessa. Kuvissa ne ideat näyttää upeilta, mutta monissa toteutus täällä Suomessa on jokseenkin hankalaa :D
VastaaPoistaJoo, todella hankalaa :D Suomen olosuhteet on kyllä semisti ainutlaatuisia
PoistaHauskoja ideoita, mutta ei joo ehkä siitä järkevimmästä päästä toteutuksen suhteen. :D Mäkään en saa ikinä mehikasveja itämään.
VastaaPoistaSammalen hankkimisesta tekee hankalammaksi myös se, että sen kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin ja jotkin sammallajit on muistaakseni Suomessa rauhotettuja. :D Jotkut rehukaupat tosin myy sammalta!
Kaverin häissä oli polaroidkamera vieraskirjaa varten ja se oli ilmeisen hyvin käytössä. Aika moni käytti ja osa ei. Tietty siitä saa paljon toimivamman konseptin, kun pestaa jonkun kaason tjs olemaan vastuussa kamerasta ja auttamaan vieraita sen käytössä.
Noi kivet olis kyllä ihania. Mutta ah, hinta! Ei sais ulkomailta tilattua halvemmalla?
Mäkin sain vahingossa aikaan hääkansion pinterestiin, vaikken ikinä varmaan ees mene naimisiin. :'D
Ihanaa, että joku muukin on tskastellut mehikasvien kanssa! :D Ja joo, mun käsittääkseni esimerkiksi poronjäkälä on supersuojeltua, ja muistan joskus kuulleeni, että jos kiskaisee poronjäkälätupon maasta, kestää vuosikausia, että se palautuu. Nuo perussamalet ovat taas vissiin vähän kestävämpä kavereita, ja vähemmän suojeltuja. Mutta tuo muurahaismielikuva on nyt niin vahvasti läsnä, että jätetään ihan suosiolla sammalet enemmän osaavampien häihin.
PoistaMe ollaan myös mietitty sitä, että jos pestattaisiin toinen bestmaneista tuota polaroid-juttua hoitamaan, mutta pelätään just, että silloin saattaa missata jotain tärkeää hääohjelmaa. Täytyy vähän katsoa ja miettiä, miten hommat jakautuvat järjestäjäporukan kesken, ja sitten miettiä, olisiko jollakulla aikaa tuota ylläpitää.
Kiviä olen etsinyt Ebaysta, mutta ne vaikuttavat olevan vain ihan hieman halvempia, kuin Suomen kiviliikkeissä. Ja siis hieman, as in käytännössä ei yhtään. Ei siis hirveän kannattava sijoitus. Mutta me kerätään jonkin verran luonnonkiviä Yyterin alueen kivirannoilta, ja käytetään niitä paikkamerkkeinä ja koristeina :) Luulisin, että niistä tulee tosi kivan näköisiä!
Ja HAH, samaistun tohon niin lujaa :D Mullakin on Pinterestissä kaikennäköisiä kansioita ja ideoita, joita en ikinä tule toteuttamaan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä! ;)