Selvittiin heinäkuusta. Heinäkuu oli tapansa mukaan kiireinen ja tukalan kuuma. Nyt illat alkavat vihdoin hämärtyä, lämpötilat hiipivät kohti syksyn lämpötiloja, ja meidän talossa remontoidaan kylmäkellaria, ja meidän talon koko käytävä tuoksuu ihanasti kylmäkellarilta. Se on yksi mun lempituoksuistani, joten ei mitään kiirettä saada remppaa valmiiksi :D
Mulla on ollut aika paljon puuhaa, sillä vaikka heinäkuu menikin pääpiirteittäin lomaillen, oli mulla to do -lista aika pitkä. Oon autellut parasta ystävää ja velipoikaa heidän lähestyvien häidensä järjestelyssä: tehnyt vähän häägraffoja, auttanut parhaani mukaan istumapaikkakylttien alaosien käsittelyssä ja puuhaillut muutenkin vähän erilaisten käsitöiden parissa. Ja on ollut ihan todella kivaa!
Tässä pikakelaus heinäkuun läpi, koska heinäkuuhun kuului aika kivoja juttuja:
Heinäkuu starttasi alkuvuoden jännittävimmän aiheen äärellä, järjestin nimittäin parhaalle ystävälleni polttarit hänen opiskelukavereidensa kanssa. Polttaripäivän sää oli todella bueno, ohjelmat menivät ihan suunnitelman mukaan, ja porukka oli tosi kiva, vaikka en ollut ennen tavannut polttariporukkaa.
Tein heinäkuussa pitkästä aikaa ihan vain itsekseni päiväreissun Tampereelle karhunpäivän pakanallisiin myyjäisiin. Siellä oli ihana tunnelma! Usein tällaisissa tapahtumissa käydessä oikein häkeltyy sitä, miten paljon samanhenkistä porukkaa Suomesta löytyy. Näitä reissuja ehdottomasti lisää!
Heinäkuu on myös meille aika merkityksellinen kuukausi, nimittäin vietettiin häitä viime vuoden heinäkuun 28. päivä. Vietettiin paperihääpäivää Amarilloruuan, hääsoittolistan ja häissä olleen aikakapselin äärellä, ja oli kyllä tosi ihana päivä!
Meillä on arjessa aika vähän yhteistä aikaa (koska vuorotyö, epämääräinen päivärytmi ja erilliset harrastukset), niin on ihana pyhittää aina joskus päiviä sieltä täältä ihan vain sille, että ollaan kaksistaan.
Yksi heinäkuun kantavista teemoista oli myös kuivuus, ja sen vuoksi parvekekukkien hoito muuttui tosi akuutiksi, ja ylläpidettiin takapihalla olevaa eläinten juoma-astiaa. Ironisesti kyllä ei nähty juoma-astialle meneviä eläimiä heinäkuun helteillä yhtäkään, kun taas nyt, kun lämpötilat ovat laskeneet, käy juoma-astialla oikea kuhina. No, parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.
Miten sun heinäkuu sujui?