Miehet. Ja lahjontaa vaativat juhlat. Ne aiheuttavat naiselle jos toisellekin päänvaivaa. Oli kyseessä joulu, syntymäpäivä tai vaikka vuosipäivä. Joka vuosi ollaan samassa tilanteessa, pää lyö tyhjää kaupan hyllyjen välissä ja katsot sitä samaa sukka- tai bokseripakettia kuin viime vuonnakin.
Mulla on aina ollut vaikeuksia keksiä, mitä Juha voisi toivoa. Herralta itseltään kun ei saa puristettua mitään vinkkiä. Vähän kuitenkin armahdan itseäni ajattelemalla, että tuskin se itsekään tietää, mitä haluaa. Musta vaikuttaa siltä, että miehet ja naiset ovat tosi erilaisia, mitä tulee lahjoihin (ainkin jos meitä kahta verrataan). Naiset haluavat paljon kaikkea, ehkä vähän turhaakin krääsää (tunnustan), kun taas miehet toivovat saavansa vähän tarpeellista ja laadukasta käyttötavaraa. Tai näin mun kokemukseni ovat osoittaneet.
Turhautuneena ja ilman mitään käsitystä siitä, mitä voisin rakkaalleni hankkia alennuin jopa kirjoittamaan googlehakuun "mitä ostaa poikaystävälle synttäripäivälahjaksi". Löysin naurettavan määrän keskustelupalstoja, joilla epätoivoiset vaimot, kihlatut ja tyttöystävät tuskailivat kaikki saman ongelman äärellä, eikä keneltäkään tuntunut löytyvän kunnon ratkaisua.
Eli mikä neuvoksi? En ole huomannut kuluneen vuoden ajan painaa jokaista pientä "tollanen vois olla kiva" -lausahdusta mieleeni, joten etsin apua Youtubesta. Ja löysin etsimäni, lahjainspiraatiota miehelle ihan oikeasti kannattaa hakea
TÄÄLTÄ!
Ihan täydellinen löytö,
mies kertoo
miesnäkökulman siitä, mitä
mies oikeasti voisi haluta. Ei mitään desperate housewiveseja kaakattamassa boksereista tai sukista. Vaikka Juha ei innostuisi välttämättä kirjallisuudesta tai rannekellosta, kanavan ylläpitäjä kertoi hyviä vinkkejä esimerkiksi teknologiaan ja työkaluihin liittyen. Ja kanavalta löytyy muutenkin hyviä videoita, jotka käsittelevät lahjoja ylipäänsä erilaisille ihmistyypeille.
Mitä mä siis päädyin hankkimaan? Leivoin lupaamani suklaakakun, josta on puhuttu jo pidemmän aikaa, ostin elämäni ensimmäisen, astetta fiinimmän vodkapullon Alkosta (koska myyjä sitä kovasti suositteli, en itse olisi moista osannut ostaa) ja radiokuulosuojaimet, rukka kun omansa aikoja sitten onnistui rikkomaan. Lisäksi hieroin Juhan selkää. En halunnut mitään turhaa roinaa, jota esimerkiksi jouluna ostin, vaan jotain, mikä tulisi käyttöön.
Tietenkin olisi ollut ihanaa keksiä jokin elämyslahja, vaikka lahjakortti Flowparkkiin, mutta ehkä niitä on fiksumpi miettiä, kun molemmat ollaan aikataulujen äärellä ja mietitään yhteisten vapaiden ohjelmaa.