3 x paljastus

Bongasin tän haasteen Emilian Turkooseja Unelmia -blogista vasta hetki sitten, ja haaste vaikutti niin monipuoliselta, että halusin heti tarttua siihen. Tässä siis musta paljastuksia, joita ette ehkä vielä tienneet;

3 x paha tapa

1. Kuutamolla oleminen. Olen tyyppi, joka ei voi keskittyä moneen asiaan samaan aikaan. Jos istun ravintolassa niin, että näen television, usein sekä syöminen että vieruskaveri unohtuu, kun jään toljottamaan.

2. Suorasanaisuus. Olen saanut kuulla usein, että mun loksautukset ovat loukanneet.

3. Epäjärjestelmällisyys. Jätän asiat usein lojumaan, sekä fyysisesti että kuvannollisesti. Se raivostuttaa mua itseänikin, ja ihmettelen, miten Juha kestää asua mun kanssa samassa osoitteessa.

3 x outo tapa

1. Ihmisten toljottelu. Ohikulkevat, tuntemattomat ihmiset on parasta viihdettä, mitä tiedän, ja usein kaupungilla jään tuijottamaan mielenkiintoisen näköisiä tyyppejä. Myös ohikulkevien keskustelujen salakuuntelu on mun mielestä ratkiriemukasta, kun kuulee lauseen sieltä ja lauseen tuolta.
2. Hiusten harjaamattomuus. Olen tosi huono ylläpitämään kuontaloani, ja useimmiten porskutan kampaamatta useita päiviä, ja tartun tangleteezeriini vasta, kun takaraivollani on nyrkin kokoinen takku.
3. Tavaroiden kadottaminen metri x metri kokoiselle alueelle, kun askartelen.

3 x parasta peilikuvassa

1. Pehmeys. Visuaalisesti viehätyn eniten pehmeistä vartaloista, joten tätä piirrettä olen yrittänyt alkaa arvostamaan itsessänikin. Ja joinakin päivinä se on parasta, mitä näen peilistä, toisina ei.
2. Sininen tukka! Sinisestä on muodostunut niin mun väri, ja ihan tuntemattomatkin ihmiset toisinaan ihan randomeissa paikoissa pysähtyvät ja kehuvat mun hiusväriä. Vaikka muiden mielipiteillä ei ole mitään väliä, tuntuu toisinaan kivalta, että ostoskeskuksessa vastaan tuleva mummo väläyttää mulle hymyn ja kehuu.

3. Neliönaama. Koska myönnettäköön, jykevä leuka tekee mun naamasta mun naaman.

3 x paras paikka, jossa käynyt

1. Kööpenhamina. Matkustin ensi kerran Köpikseen 2002 perheeni kanssa, ja lokakuussa 2014 matkustettiin sinne Juhan kanssa ensi kerran kihlautumismatkalle. Sen jälkeen ollaan käyty Köpiksessä parikin kertaa.
2. Porin Kallo. Kallon kallioilla on liukasteltu kevätjäillä, kiipeilty kesähelteessä, ihasteltu meren pyöreäksi hiomia kiviä ja makoiltu katsellen tähdenlentoja orionidien meteoriparven huippuyönä lokakuussa.
3. Perheen mökki Toukarilla. Edesmenneen mummun koti on täynnä hyviä muistoja. Ja tietenkin tontilla oleva kallio huokuu sellaista jääkauden paineesta selvinnyttä asennetta, että koko mäki värähtelee ihan omalla taajuudellaan.

3 x paikka, johon haluan

1. Japani. Jonain päivänä tahdon nähdä, millaista oikeasti on paikassa, johon sijoittuvia sarjakuvia olen lukenut melkein kymmenen vuotta.

2. Lappi. Kuka ei tahtoisi nähdä Lapin revontulia ja tähtitaivasta?

3. Ööööö, Florence and the Machinen keikka? Tämä viimeinen oli vaikea keksiä, mutta tällä hetkellä Florence Welch on mun lempimuusikkoni, ja hänet olisi makea nähdä jonain päivänä livenä.

3 x eniten ärsyttää

1. Empatiakyvyttömyys. Tällä hetkellä mun korvaan eniten särähtää sukupuolineutraalien muutosten höhöttely ja tahallinen väärinymmärrys. Vertauksena haluan sanoa, että jos itse pääset kulkemaan portaita, se ei tarkoita, että kaikki siihen kykenisivät. Vaikka itselläsi ei olisi ongelmaa, se ei tarkoita, että ongelmaa ei olisi olemassa. (tästävoisikirjoittaapaljonenemmänkinmuttaHNGHannanolla.)
2. Unelmat lottovoitosta ja rikastumisesta. Mä ymmärrän sen, että ihmiset tarvitsevat unelmia, mutta mua inhottaa se, että unelmat perustuvat siihen, että "sitten kun on rahaa". Elämä on nyt tässä, ei vasta silloin, kun miljoona tipahtaa pankkitilille.
3. Bodyshaming. Koska kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisen kehoa. Tai toista mistään muustakaan asiasta (ellei toinen ole kirvesmurhaaja tai vastaava). Meidän tapa elää ei ole ainoa oikea tapa.

3 x parasta maailmassa

1. MAAILMA. Luonto, universumi, kiertokulku. On ihmeellistä, miten itsestäänselvyytenä joskus tätä kaikkea on pitänyt. Vasta aikuisiällä alkaa käsittää, että on ihmeellistä, että tälle kaikelle on ollut sopivat olosuhteet, ja että miljardien vuosien kehitys on johtanut siihen, että just mä olen just nyt just täällä. Se on mun henkilökohtainen lottovoittoni ja yritän tehdä täällä olostani mahdollisimman merkityksellisen.
2. Läheiset. Vaikka kuinka elämä olisikin lottovoitto ja elämä olisi ihmeellistä energian kiertokulkua, olisi elämä ihan tyhjää ilman ystäviä, perhettä ja kumppania.
3. Itseilmaisun vapaus. Ollaan rohkeasti erilaisia!

3 x lempitavara

1. Titaaninen kihlasormus. Se on ollut mukana mun elämäni kolmen onnellisimman vuoden aikana, ja sen katselu/hypistely/nakertelu(???) saa mut aina fiilistelemään.

2. Joogamatto. Kun sen nappaa kainaloon maanantai-iltana tai heittää sen töihin lähtiessä Ladan takapenkille, fiilis on jollain tapaa aina samanlainen. Odotus, rentous ja rauhallisuus on tosi kytköksissä mun paksuun, liilaan mattoon (ja liilaan huopaan, joka on käärittynä maton sisälle), ja tuskin ostan uutta mattoa ennen kuin tuo eka mattoni on ihan palasina.

3. Polkupyörä. Voiko tän laskea lempitavaroihin? Polkupyörällä kulkeminen vie mut takaisin ala-asteen kesäiltoihin, ja saa mut useimmiten (lue: hyvällä säällä) hyvälle tuulelle. Siinä on sitä lapsuudesta tuttua vapaudentunnetta, joka näin vanhempana on meinannut unohtua.

3 x lempivaate

1. Myönnettäköön, Moonbootsit. Odotan kovia pakkasia, että saa työntää varpaat hikoilemaan moonbootsien sisään.
2. Urheilurintsikat. Urheilurintsikoissa fiilis on aina voittamaton, kun voi tehdä ihan mitä vain ilman, että täytyy pelätä, että nämä rasvapallot lähtisivät valloilleen. Hyviä urheilurintsikoita ei edes huomaa päällä ja niihin pukeutuneena voi jopa makoilla lattialla ilman, että rintsikoiden kaarituki yrittää tappaa sut. Lattialla makoilu on parasta.
3. Legginssit. Vaikka mun mielestä mustat farkut ovat aina parhaimman näköiset housut, mä rakastan legginssejä. Oon todella mukavuudenhaluinen, ja koska teen istumatöitä, farkut painavat tosi ikävästi työpäivän aikana. Eikä niissä voi randomisti venytellä.

Siinä tällä kertaa kaikki paljastukset. Oli kiva miettiä näitä juttuja hiukan syvällisemmin ja jopa jossain mielessä tutustua tämänhetkisiin fiiliksiini vähän tarkemmin!

Jos tämä sai sut pohtimaan omia vastauksiasi, nappaa ihmeessä haaste ihmeessä omaan blogiisi!

Henkilövaaka piiloon puoleksi vuodeksi - HÄÄT 2018

Marraskuu pyörähti käyntiin vauhdikkaasti, ja päätin, etten käy vaa'alla ennen syntymäpäivääni. Synttäreitä vietän 29. maaliskuuta.




Tarkoitus olisi siis, että melkein puoli vuotta olisin pimennossa omasta painostani. Ja jos tämä juttu toimii kuten toivon sen toimivan, saatan jatkaa vaa'atonta elämäntapaa pidempäänkin. Ja kyllä, häiden lähestyessä. Mielipuolista, eikö totta? Syy tähän on se, että oman painoni tarkastelu ei vaikuta millään tavalla positiivisesti mun elämääni. Vaikka kuinka seuraisin instassa kehopositiivisuustyyppejä, muistuttaisin itseäni siitä, miten ihana ja toimiva keho mulla on ja tekisin töitä oman itseluottamukseni kanssa, silti toisinaan mieleen tulee ajatus, että painoni tekee musta huonomman ihmisen.

Kun hääsuunnittelu alkoi, aloin tarkastelemaan painoani normaalia enemmän. Tavoitteeksi laitoin heti hääsuunnitelmien alussa sen, että saisin painoni putoamaan edes viisi kiloa ennen naimisiinmenoa (jotta saisin painoni yhdeksällä alkavaan numeroon). Luin "morsiamen kuuluu näyttää hääpäivänään kauniimmalle kuin ikinä" -horinaa häälehdissä, enkä mä pystynyt näkemään mielessäni itseäni morsiamena mun "hirvittävän kaksoisleukani" kanssa (LOL) ja parikymmentä kiloa painavampana kuin silloin, kun Juhan kanssa ensi kerran tavattiin.

Ja tietenkin tämä kaikki kumpuaa korvieni välistä, sillä Juha on mulle sanonut monta kertaa, ettei välitä tippaakaan painostani, kunhan vain se pysyy terveellisissä lukemissa (ja hänen mielestään mun painoni on vielä terveellinen, vaikka se hiukan nousisikin). Juhan puheista huolimatta aloitin kovan luokan liikuntaharrastukset ja ruokailutottumusten muuttamiset nyt syksyn aikana. Eikä se paino ole laskenut kaikista ponnisteluista huolimatta.

Sanotaanko vaikka niin, että kun on aloittanut töihin pyöräilyn, joogan ja zumban, vaihtanut epäterveellisen aamupalatottumuksensa terveellisempiin ja juonut vettä päivittäin enemmän kuin riittävästi, odottaa, että tuloksia tulee. Ja mut, kuten valtaosa muistakin ihmisistä, on opetettu aina siihen, että tulos = laihtuminen. Kun se paino ei lähdekään alaspäin, alkaa miettiä, kannattaako näitä uusia ponnistuksia edes jatkaa, kun "mitään ei tapahdu".

Niin tosiaan, liikunnan lisääminen ja ruokailutottumusten muuttaminenhan ei vaikuta mihinkään. Se ei esimerkiksi lisää elinajanodotetta ja ennaltaehkäise lihavuudesta, istumatyöstä ja yleisestä liikkumattomuudesta johtuvia sairauksia. Terveelliset elämäntavat ovat oikeasti hyväksi, vaikka se ei vaikuttaisikaan painoon mitenkään.

Mainitsin mun vaa'attomuusajatuksistani Juhalle joku ilta, ja seuraavana päivänä meidän vaaka oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen sen normaalilta paikalta. Enkä halua kysyä, minne se on piilotettu, etten joulumässäilyn jälkeen kaiva sitä psykoosissa esille nähdäkseni, mitä joulukonvehdit ovat painolleni aiheuttaneet.

Asumme siis melkein puoli vuotta vaa'attomassa kodissa. Lisäpotkuksi poistin instan seuraamislistaltani valtavan määrän laihdutuseen ja kehovihaan kannustavia käyttäjiä (myös niitä vanhoja ILR-kavereita, joiden postaukset ovat olleet pitkän aikaa nevatiivissävytteisiä). Jos sä koet painosi seuraamisen negatiiviseksi, kannattaa kokeilla, miltä pidempi aika ilman punnitusta tuntuisi. Ja oikeasti, jos instaa selatessasi törmäät aina negatiivisiin postauksiin, jotka vaarantavat sun päivän fiiliksen, poista ne tyypit näkyvistä.

Näillä eväillä kohti häitä.

Opitaanko viha omaa kehoa kohtaan kotona?

Eilen puhuttiin ohimennen kehopositiivisuudesta äidin kanssa ennen joogatuntia. Mä kerroin, etten tunne juuri ketään mun ikäistä muijaa, joka ei olisi jossain elämänsä vaiheessa vihannut itseään ja/tai kehoaan ihan silmittömästi. Ja varmasti meidän ikäluokassa on myös jätkiä, jotka ajattelevat samoin, en vain ole ajautunut kenenkään miespuolisen kanssa aiheesta keskustelemaan. Äiti oli yllättynyt ja puhuttiin siitä, miten mä itse ajattelin vuosia ja vuosia olevani tosi paska ihminen ja vähemmän arvokas, koska olin aina ylipainoinen. Nyt tilanne on onneksi parempi ja olen oppinut kantapään kautta arvostamaan sitä, millainen keho mulla on.

Äiti sitten kysyi, että mistä se on peräisin. Ei kotoa ainakaan, eihän?

Mietittiin internetin ja somen vaikutusta ja epätodellisista naisvartaloista, joita kaikkialla näytetään. That's it. Jollain tapaa lyhyt keskustelu jäi kuitenkin mietityttämään, ja tajusin tänään, että kyllä sen negatiivisen kehonkuvan pohjustus saattaa tapahtua kotona.



Mä muistan, kun joskus ala-asteen alun tienoilla oltiin kyläilemässä sukulaisten luona. Mun korviini kantautui keskustelu kahden mulle läheisen aikuisen välillä, jota ei tarkoitettu mun kuultavakseni. Toinen päivitteli, miten Iida olikin lihonnut hirveästi, ja toinen myötäili pettyneenä. Mä muistan tosi selvästi ajatelleeni, että jos mä nyt olen hirveästi lihonnut, onko millään sitten enää mitään väliä. Mulle kehittyi jonkin asteen ahmimishäiriö. Ala-asteen alussa.

Teini-iässä taas kuuntelin vanhempien painokeskusteluja. Oli puhetta laihdutuksesta, puhdistuskuureista, lihavuudesta ja vaatteiden sopimattomuudesta. Mullekin sanottiin kaupassa, että nämä sun ikäisille tehdyt vaatteet nyt vain eivät mahdu sun päällesi, ja ensimmäiset mulle ostetut rintaliivit olivat maailman rumimmat mummorintsikat, koska "sun kokoiselle ei ole muunlaisia rintaliivejä". Toki valikoima oli tuolloin pienempi kuin nykyisin ja tieto monipuolisuudesta oli rajoittunut Prisman valikoimaan, mutta jotkut perus mustat t-paitaliivit olisivat olleet tuhat kertaa paremmat.



Kaikkein pahiten mun päähäni on jäänyt pyörimään lausahdus, että paino ei saa mennä sen sadan kilon yli. Sitä hoettiin jatkuvasti, kun käytiin viikonloppuaamuisin vaa'alla. Sadasta kilosta tuli mulle mystinen epäonnistumisen käsite, vaikka sadan kilon painoa ei mun kohdallani odotettukaan. Vaikka olenkin nykyisin enemmän sinut kehoni kanssa, se, että painan noin 105 kiloa, saa mun takaraivossa jatkuvasti jyskyttämään ajatuksen, että se paino on saatava keinolla millä hyvänsä sinne sadan kilon alle ja olen epäonnistunut ja arvoton vain, koska painoni on jossakin typerässä lukemassa. (Don't worry, en laihduta pakkomielteisesti. Enkä tee mitään itselleni haitallista. Tähän palaan toisessa postauksessa.)

Eli kyllä, negatiiviset ajatukset omaa kehoa kohtaan tulevat osin sieltä kotoa, vaikka puheet lihavuudesta eivät olleetkaan osa jokapäiväistä arkea ja niitä ei useimmiten edes osoitettu muhun itseeni. Toki somen luoma vääristynyt mielikuva normaalista kehosta tekee oman osansa (valtavan osan), mutta alustuksen luo omaa kehoaan tai lapsen kehoa arvosteleva vanhempi tai muuten läheinen aikuinen. Mun vanhempani ovat ihanimpia vanhempia, mitä tiedän ja he ovat tehneet valtavasti töitä kasvattaakseen musta kelvollisen ihmisen, mutta ajattelemattomat lausahdukset loivat mulle sopivat olosuhteet epäterveille ajatuksille omasta kehostani.

Eli aina, kun meinaat lapsesi kuullen puhua painostasi tai kehostasi negatiivisesti, älä tee sitä. Vaikka kuinka vähäpätöiseltä se kuulostaakin. Niin luot jälkikasvullesi turvallisen, terveen minäkuvan, joka kantaa aina aikuisikään asti.

Graafinen suunnittelu pähkinänkuoressa

(Tein samasta aiheesta postauksen heinäkuussa 2015, kun vielä opiskelin graafista suunnittelua. Nyt olen jo työelämässä. Sain ihanalta opettajaltani toivomuksen, että kirjottaisin aiheesta uudelleen heidän ysipäiväänsä varten. Koska teksti päivittyi todella paljon, ajattelin laittaa sen tännekin siltä varalta, että joku on alasta kiinnostunut ja haluaa siitä tietoa :) )

Graafinen suunnittelu on tosi huonosti tunnettu ala. Kun multa kysytään, mitä teen työkseni, pelkästään ammattinimikkeeni kertominen ei riitä, vaan joudun selventämään kysyjälle, mitä työhöni kuuluu. Kun kerron tekemistäni logoista, mainossuunnittelusta ja muista visuaalisista työtehtävistä, kysyjän pään päällä syttyy energiansäästölamppu ja hän toteaa:

”Ai, sä siis teet taidetta?”

Ei, mä en tee taidetta. Alan opintoihin ja työtehtäviin liittyy erittäin vähän piirtämistä, ja useimmiten työt ovat tietokoneella tehtävää suunnittelutyötä. Tämä on erittäin hyvä tiedostaa ennen kouluun hakemista, shokki on nimittäin todellinen, kun opiskelija, joka luuli hakeneensa taidekouluun istutetaankin tietokoneen äärelle ensimmäisenä koulupäivänä.



Pähkinänkuoressa graafinen suunnittelu on ulkoasun suunnittelua. Graafista suunnittelua on esimerkiksi mainoksissa, painotuotteissa, sähköisissä julkaisuissa, elokuvissa, animaatioissa, logoissa, pakkauksissa, kylteissä, merkeissä ja opasteissa. Eli aika lailla kaikkialla.

Opiskelu 
Itse aloitin opinnot Nakkilan Sataedussa 2013 ja valmistuin jouluna 2015. Nakkilassa opiskelu oli monipuolista ja ilmapiiri oli lämmin ja rento. Kun kaikki on jollain tapaa erikoisia, oma omituisuus ei tunnu enää yhtään niin pahalta kuin esimerkiksi peruskoulussa. Sataedusta sai hyvät valmiudet alan töihin, ja pääsinkin oppisopimuksella erääseen porilaiseen videoalan firmaan töihin heti valmistumisen jälkeen.


Opintojen aikana tärkeintä on motivoituneisuus. Se, paljonko opetuksesta saa irti riippuu täysin omasta työpanoksesta. Kouluun hakijalta ei kuitenkaan vaadita suurta pohjatietoa. Kunnianhimo, uteliaisuus ja halu kehittää itseään riittävät opintojen alussa.

Nakkilassa opiskelussa oli parasta se, että se oli mun opiskeluhistoriassani ensimmäinen koulu, jossa keskityttiin jokaisen opiskelijan henkilökohtaiseen oppimistapaan ja luotiin opetukselle puitteet, joissa kaikilla oli mahdollisuus oppia. Lisäksi opettajat olivat erittäin sydämellisiä ja ymmärtäväisiä, kun opiskelijalla oli vaikeuksia.

Millainen ihminen sopii graafiseksi suunnittelijaksi?
Hyvä graafinen suunnittelija on alasta kiinnostunut ja visuaalinen henkilö, jolla riittää kärsivällisyyttä ja mielikuvitusta. Ala on jatkuvasti muuttuva, joten viimeisimpien trendien siivellä pysyminen on ihan oma haasteensa. Monet näistä ominaisuuksista konkretisoituvat opiskelun aikana. Itsekään opintojen alussa en ollut millään tavalla kärsivällinen, mutta se ominaisuus on hioutunut opintoja ja töitä tehdessä.




Millaista arki on toimistolla?
Arki graafisena suunnittelijana on erittäin monipuolista. Aamulla toimistoon saapuessa ei koskaan tiedä, millaisiin työtehtäviin tänään näppinsä saa ujuttaa. Yhden viikon aikana työtehtäviin saattaa kuulua kuvanmuokkausta, logosuunnittelua, mainoskuvan tekemistä facebookkiin, kuvakäsikirjoituksessa avustamista, mainoslehtisen taittoa, televisiografiikan säätämistä, nettisivujen koodaamista ja vaikka ikkunateippauksen suunnittelua.

Se, millaiseen työpaikkaan graafinen suunnittelija opintojensa jälkeen päätyy vaikuttaa tietenkin todella paljon siihen, kuinka monimuotoista työ on. Graafisen suunnittelun opintojen jälkeen työmarkkinoilta löytyy todella paljon eri alojen yrityksiä, jotka saattavat kaivata suunnittelijan työpanosta.

Eli unohda puheet ”työttömäksi valmistumisesta” ja muista ennakkoluuloisista möläytyksistä. Graafinen suunnittelija on visuaalisten työtehtävien ammattilainen, ja jos koulutuksesta ottaa kaiken hyödyn irti, kaikki ovet ovat avoinna.