5+1 X POLVIVAIVAEXPERTIN VINKIT

Mä olen kamppaillut polveni kanssa koko alkuvuoden.

Se ei periaatteessa ole mitään erikoista, sillä mun polveni on ollut huonona jo 11 vuotta, mutta tämä alkuvuosi on ollut oikeaa koettelemusta; kivuliaita portaita, omituisia rusahduksia ja jomotusta. Eli vaivoja, joita mulla ei ole vielä koskaan mun oikean polveni kanssa ollut.

Pienenä taustatietona voin kertoa, että seiskaluokalla aitahypelykatastrofissa onnistuin reväyttämään polveni nivelsiteet, ja siitä lähtien polvi on muljahdellut sijoiltaan vähintään kerran kuukaudessa. Tämä kuulostaa kivuliaalta, ja sitä se satunnaisesti onkin - yleensä se on onneksi vain epämukava tunne, joka vaikeuttaa liikkumista parista päivästä muutamaan viikkoon. Nyt maaliskuussa polveni nivelsiteet repesivät pahemmin, kuin koskaan (istuessani sängylle, tosi extreme!), ja aloin epätoivoisena etsiä keinoa, miten saisin sen vihdoin kuntoon.

Nyt, puoli vuotta revähdysepisodin jälkeen, olen saanut polveni todella hyvään kuntoon (koputan puuta), ja siihen on vaikuttanut erityisesti kuusi asiaa. Ajattelin tänään jakaa ne, jos joku siellä ruudun toisella puolella kärsii polvivaivoista, ja yritän vinkeissäni ottaa huomioon kaikki mahdolliset tekijät, mitkä saattaisivat johtaa polvivaivoihin!

1. Keskustele asiasta lääkärin kanssa, käy tarvittaessa röntgenissä / punkteerauksessa, ja vaadi fysioterapiaa polviin erikoistuneella fysioterapeutilla.
Lääkärin tapaaminen, röntgen ja mahdollinen punkteeraus on hyvä saada alta pois, jotta voitaisiin olla varmoja siitä, että polvessa ei ole mekaanisesti mikään rikki. Jos jokin on rikki, paras ratkaisu on mennä polvileikkaukseen.

Vuoden alussa pahan revähdyksen jälkeen varasin itselleni vihdoin lääkäriajan. Mulle on tehty alkuperäisen loukkaantumisen aikaan kaikki mahdollinen; röngenit ja punkteeraukset, joten tällä kertaa polvea ei paljoakaan tutkittu. Koska tiedoistani ei löytynyt korrektia vikaa, johon lääkäri itse olisi osannut sanoa hoito-ohjeita, sain pikalähetteen Ulvilan terveyskeskuksen fysioterapeutille.

Fysioterapeutin tapaaminen muutti mun elämän, ja nyt ymmärrän, mikä mun polvessani on vialla. Sain surkastunutta lihaspäätäni voimistavia treeniohjeita, ja nyt treenaan polveani 1-2 kertaa viikossa. Treenin ansiosta muljahtelu on vähentynyt, en loukkaannu kompuroidessani ja mun luotto on hiljalleen palautunut mun polveeni.

Ilman fysioterapiaa meidän häät olisivat olleet todellinen fiasko, sillä olisin ollut koko päivän liikuntakyvytön, ja pelkästään alttarilla seisominen olisi ollut tuskaista. Jos olisin edes alttarille asti päässyt painavan pukuni kanssa.

Tapasin fysioterapeutin kolme kertaa, ja koko prosessi maksoi mulle alle 40 euroa. Se on huomattavasti vähemmän, kuin mitä olen kuluttanut rahaa sopimattomiin polvitukiin.

2. Tutustu polvitukiin ja kinesioteippiin
Jos tarvitset polvitukea, suosittelen lämpimästi Tukikohtaa. Se on tukiin ja muihin terveystuotteihin erikoistunut liike, jolla on toimipaikka Porissa ja Turussa. Siellä on aina ollut todella ystävällinen palvelu, ja valinnanvaraa sekä tuen tyylistä että koosta riittää.

Mä olen yrittänyt totutella polvitukiin koko tämän 11 vuotta, ja olen nähnyt ties minkälaisia vaihtoehtoja. Tiedän monia, joille polvituki on toimiva osa treenausta, mutta mulle ne eivät jostain syystä sopineet.

Siksi fysioterapeuttini käski mun siirtyä kinesioteippaukseen, ja olen aivan sen lumoissa. Teippi on iso helpotus mun jokapäiväisessä elämässä, ja toisin kuin polvituki, se saa olla paikallaan 24/7, ja se kestää uimisen, suihkun ja saunomisenkin. Kinesioteippaus tukee kevyesti ja luo käyttäjän mieleen turvallisuuden tunteen.

En suosittele, että lähdet omatoimisesti katsomaan netistä ohjeita polven teippaamiseen, vaan että kävisit ammattilaisen kanssa läpi sen, millainen teippaus sun vaivaasi voisi helpottaa, ja miten kireäksi teippi kuuluu vetää. Vääränlainen teippaus saattaa aiheuttaa lisää kiputiloja, ja heikentään nivelen toimintaa.

3. Kylmähoito ja lämpöhoito
Jos loukkaat polvesi jollakin tavalla, sille on hyvä saada heti jotakin kylmää. Itse pidän pakastimessa nykyisin aina kylmägeelipussia, joka on sitten käyttövalmis, jos jotakin odottamatonta tapahtuu. Kun mun polveni muljahtaa, käytän siihen kylmähoitoa useita kertoja päivässä, kunnes turvotus laskee.

Kylmää ei saa pitää polvella yli 20 minuuttia, ja jokaisen hoitokerran välissä tulisi olla 45 minuutin tauko. Kylmäpussi kannattaa kietaista vaikka keittiöpyyhkeeseen, tai pitää sitä vaatteen päällä, niin kylmyys ei vaurioita ihoa.

Lämpö taas auttaa lihaskireyteen ja jomotukseen.

4. Liikunta
Mä tiedän, miten inhottavaa on, kun jokin paikka on kipeänä, ja on pakko mennä treenaamaan just sitä kipeää osaa kehossa. Puhumattakaan siitä, jos polvelle ei mielellään edes varaisi painoa, koska tuntuu, että se pettää alta. Polvitreeni harvoin on kovin mielekästä, mutta jos saat fysioterapeutilta kuntoutusohjeet, niitä on pakko tehdä. Mä olen ympännyt polvitreenin osaksi jokaviikkoista kuntosalitreeniäni.

Polvivaivoja yleensäkin auttaa aktiivinen elämäntapa, ja kun polven ympärillä olevat lihakset toimivat, ne suojaavat niveltä vaurioilta. Mun polvivaivaan auttaa tosi hyvin jooga, sillä siinä on hallittuja, rauhallisia jalkaliikkeitä. Joogassa on joitakin yksittäisiä juttuja, jotka tuntuvat mun polvessani pahalta, joten ohitan ne. Kuten muissakin harrastuksissani.

Ryhmäliikuntatunneilla oma mukavuus on tärkeintä, eikä oikeasti haittaa, jos ohjatulla tunnilla kaikki muut hyppivät haarahyppyjä, mutta sä marssit paikallasi tai kyykkäät. Se on sata kertaa parempi kuin se, että loukkaat ja nilkutat kesken tunnin kotiin. Omat rajat kannattaa pitää mielessä, ja ohjaajallekin voi olla hyvä vinkata etukäteen, että et tee jotain tiettyjä liikkeitä.

Sulle suosittelen lämpimästi joogan kokeilua, ja omiin rajoihin tutustumista liikkuessa.

Ja muista venytellä ♥

5. Paljasjalkakengät

Kävellessäni mä joudun analysoimaan toka toisen askeleeni todella tarkkaan. Se on todella uuvuttavaa, ja siksi luontokävelyt, polkulenkit ja kalliokiipeilyt on jääneet multa täysin väliin, koska maastossa kulkeminen on mulle henkisesti todella rankkaa. Viimeisimmän loukkaantumisen myötä aloin selvittää, mistä olisi tähän apua, ja satuin ihan vahingossa Vivobarefootin nettisivuille.

Paljasjalkakengissä on joustava, todella ohut pohja (jonka paksuus on joitakin millimetrejä), joka auttaa jalkaa toimimaan sille luonnollisella tavalla.  Myös kengän pää on normikenkää huomattavasti leveämpi, ja antaa varpaille tilaa liikkua. Mä olen käyttänyt yleensä kesäisin tennareita, joissa on kova, paksu pohja, ja olen niiden kanssa kävelemisen jälkeen miettinyt, miksi jalkani ja erityisesti oikea polvi on ollut kipeä. Paljasjalkakengillä tätä ongelmaa ei ole ollut, ja olen välttynyt niiden ansiosta monelta nilkan- ja polvennyrjähtämisskeissiltä. Vivobarefoottien kanssa nilkka saa taittua luonnollisesti, ja jalanpohjassa tuntee maaston muodon.



Nämä oli mun kesällä testiin tilaamani paljasjalkakengät. Vivobarefoot Ultra 3 ei ehkä hivele kaikkien silmää, tai sovi jokaisen tyyliin, mutta ne valikoituivat mulle, koska ne olivat paljasjalkakengiksi edulliset, ja koska ne ovat ekologiset, levästä valmistetut kengät. Näissä kengissä edes 20 000 askeleen päivä ei tunnu pahalta, ja kenkien ansiosta mun kävelymäärät ovat nousseet. Olen ehdottomasti tilaamassa Vivot myös talvikäyttöön, kun talvikengät tulevat markkinoille!

+ Oma asenne ratkaisee!

On erittäin ookoo ryvetä toisinaan itsesäälissä ja tuntea, että maailma on itseä vastaan, kun keho ei toimi niin, kuin sen pitäisi. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka itsellä olisikin polvivaivoja, selkäkipuja tai muita ongelmia, ne ovat luonnollinen osa elämää. Meillä kaikilla on jossain vaiheessa elämää terveydellisiä ongelmia, se on varma. Joillakin ne alkavat aiemmin, joillakin myöhemmin, mutta niitä on ihan kaikilla. Kun tämän asian ymmärtää, oppii myös omaan kehoonsa ja sen oikkuihin suhtautumaan vähän lempeämmin.

Polvivaivojen ei kannata antaa määrätä elämän tahtia, vaan ota härkää sarvista ja suuntaa sinne, minne itse haluat päästä.

Sä olet selviytyjä, sä kyllä pystyt siihen.

Ja muista, sä et ole yksin, ja sulla on täysi oikeus pyytää apua.

♥

Siinä oli tällä kertaa kaikki. Lähetän teille kaikille kipujen ja vaivojen kanssa kamppaileville paljon hyvää energiaa ja jaksamista.

Jos teksti herätti ajatuksia, jaa ne ihmeessä kommenttiboksiin. Olisi ihana kuulla, miten sä olet onnistunut helpottamaan sun elämääsi vamman tai kivun kanssa. Luodaan yhteyksiä, niin ei olla vaivojemme kanssa ihan niin yksin.

Miksi hemmetissä syyskuu on niin yleinen laihdutuskuukausi?

Viime vuonna sokeriton syyskuu oli tosi pinnalla. Siitä puhuttiin blogeissa, Youtubessa, Instagramissa ja snäpeissä. Tänä vuonna olen törmännyt muutamaan blogikirjoitukseen aiheeseen liittyen ja kuullut usean aloittavan laihduttamisprojektin juurikin syyskuun alussa. Nyt syyskuu alkaa olla jo loppumaisillaan, ja se on saanut mut heijastelemaan sitä, miksi mun viimevuotinen syyskuussa aloitettu elämäntaparemonttini auttamattomasti epäonnistui. (BTW, en usko sokerittoman syyskuun, paleon tai muidenkaan hardcoredieettien terveellisyyteen). Ja musta tuntuu, että ainoa syy pitkäikäisemmän projektin epäonnistumiselle oli ajankohta.



Toisaalta ymmärrän tämän ajankohdan, syyskuu kuitenkin tulee heti kesän loputtua. Kesän aikana kertyneistä kiloista halutaan nopeasti eroon ja turpea olo inhottaa. Mutta miksi juuri tässä apean, perusmasentuneen kuukauden aikana täytyy aloittaa maailmaamullistava dietti, joka päätyy kuitenkin koko talven kestävään jojolaihdutukseen?

Viime vuonna aloitin elämäntaparemontin syyskuussa, ja se kesti tasan sen yhden kuukauden. Lokakuussa aloin mässäillä sokeria kahta kauheammin ja liikuntamäärätkin hiipuivat minimiin, koska syyskuun itsensä ruoskiminen ei tuntunut hyvälle. Syyskuussa ainakin mä tunnen oloni tosi uupuneeksi päivittäin ja mun soittolistanikin muuttuu melankolispainotteiseksi. Syksyisinä iltoina mikään ei tunnu paremmalta, kuin tulla lämpimään kotiin tuulesta ja tuiverruksesta, käpertyä sohvalle ja napata käteen iso kupillinen kuumaa kaakaota. Tai syödä mustikkakeittoa. Tai riisifrutti, mitä näitä nyt on. Siinä vaiheessa ei todellakaan halua miettiä salille menemistä tai salaattiainesten hakemista kaupasta, kun edelliset salaatit on nahistuneena jääkaapissa.



Syyskuussa 2017 olen painanut keskimäärin sataviisi kiloa, ja silti ollut itselleni armollinen. Shokeeraavaa, eikö totta? Ylipainoinenko muka voisi jättää laihdutusajatukset ja antaa itselleen luvan tehdä juuri niin, kuin keho haluaa tehdä? Mä olen päättänyt, etten enää sanele tarkkoja päiviä sille, milloin aloitan pienet eleet kohti terveellisempiä elämäntapoja. Äkkijyrkkää dieettiä en aio enää ikinä aloittaa. Viime vuonna tähän aikaan raahasin itseni väkisin salille ja tein uuvuttavan hikitreenin vähintään kaksi kertaa viikossa, nyt käyn kerran viikossa joogaamassa. Ja syön karkkia, jos siltä tuntuu. Tänään menen kokeilemaan pitkästä aikaa, miltä zumba tuntuu ja päätän sitten, jatkanko uutta liikuntaharrastusta koko syyslukukauden.

Pikku hiljaa kohti parempia elintapoja, jotta tämä syysväsymys hieman laantuisi.

Oletko sä ikinä aloittanut sokeritonta syyskuuta tai jotain muuta dieettimeininkiä syyskuun alussa? Miten ne ovat sulle toimineet?

ELÄMÄNTAPAREMPPA vko 2

Viikko on taas kulunut ja elämäntaparempalle pyhitetty ei ihan sokeriton syyskuu on puolessa välissä. Viikko on ollut hektinen, mutta aika hyvin on pysytty ruodussa tämän projektin kanssa.

Liikunta on alkanut maistua, joogatunti maanantaina oli ihan älyttömän rentouttava ja keskiviikkona oli outo olo, kun kesken työpäivän tuli valtava mieliteko mennä kuntosalille. Valitettavasti päivän aikataulu ei antanut salitreenille mahdollisuutta, mutta toivon mukaan ehdin huomenna taas treenaamaan. Olo on ollut virkeä ja huomaa, kuinka positiivisesti koko homma on vaikuttanut energisyyteen!



Ruokapuoli on ollut aika helppoa ylläpitää ja suurimmasta sokerikoukusta aletaan ehkä pääsemään yli. Mulla oli nimipäivä keskiviikkona, ja sen takia sain perjantaina vanhemmiltani Haribon karkkilootan. Perjantaina, kun tarjosin kaikille karkkia toivoen, että muu perhe helpottaisi syöntiurakkaa, söin itse karkkeja neljä (4), koska odotin tämän päivän herkkupäivää. Neljä karkkia! Siinä oli itsekuri kohdillaan. Kyllä sen sokeririippuvuudenkin yli voi päästä!

ELÄMÄNTAPAREMPPA vko 1

Huh, tänään on kulunut tasan viikko syyskuuta, ja se tarkoittaa, että myös "ei ihan sokeriton syyskuu" on saanut alkusysäyksensä. Miten on syyskuu startannut elämäntaparemontin siivittämänä? Yllättävänkin hyvin! Makeanhimo iski ensimmäisinä päivinä aika kovaa ja koko ajan halusi jotain naposteltavaa, mutta hiljalleen kaappien koluaminen tuntui vähenevän ja tilannetta helpotti etenkin se, ettei ollut jemmannut keittiöön mitään herkkuja "pahan päivän varalle".

Käytiin viikolla kerran Subwayssa kananrintasubilla, juotiin pariin otteeseen sokeritonta limsaa ja leffaa katsoessa ostettiin poppareita, mutta muuten säilyttiin aika hyvin suunnitellussa ruokavaliossa. Subi on paljon terveellisempää kuin muut pikaruuat ja aikanaan mun ravintoterapeutti hurrasi zerolimulle ja näytti sille vihreää valoa, joten ainoa, missä oikeasti tunsin astuneeni harhaan, oli ne popparit. Mutta mitä pienistä, liiallisesta kontrolloinnista tulee vain päänvaivaa.



Pahimman makeanhimon olen taltuttanut miettien lauantaina koittavaa herkkupäivää (jolloin aion ostaa SIPSEJÄ ja DIPPIÄ, niitä on tehnyt niin paljon mieli). Tottakai myös hedelmiä ja mustikka-banaani-ananas-smoothieita kuluu huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Ruokapuoli on suht monipuolista, aina kun jaksan, teen salaattia, olen pyrkinyt syömään normaalia terveellistä ruokaa ja herkut ovat jääneet pois. Vielä kun aterioiden aikataulun saisi kohdilleen niin olisin tosi tyytyväinen.

Maanantaina alkoi myös kauan odotettu joogan alkeiskurssi! Sali oli aivan liian kylmä, mutta kokemus oli muuten oikein mukava. Vielä, kun uuden tilan ongelmat ratkeavat ja salin ilmastointi laitetaan pois päältä harjoittelun ajaksi, joogailu varmasti alkaa tuntumaan ihan omalta jutulta ♥ Tänään olisi tarkoitus mennä herättelemään saliharrastusta kevyellä puolentoistatunnin treenillä, toivottakaa mulle onnea!

Kaikenkaikkiaan kroppa tuntuu olevan hämillään vähennetyistä hiilareista. Oloni ei ole enää ollenkaan niin turpea kuin elokuun lopussa, mutta näläntunne on tullut tutuksi, vaikka syönkin aivan yhtä paljon kuin aiemmin. Kyllä se tästä tasoittuu, ensimmäisestä viikosta jäi positiiviset vibat!

Aloititko sä näin syyskuun alussa jonkin uuden harrastuksen tai ootko mukana kiistellyssä sokerittomassa syyskuussa?

Ei ihan sokeriton syyskuu - 10 muistutusta terveellisistä elintavoista

IHANAA SYYSKUUTA! Ajatuksenani on lähteä hieman parantamaan elintapojani nyt syyskuun kunniaksi. Törmäsin "sokerittomaan syyskuuhun" snäpissä ja päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni. En jätä sokeria kuukaudeksi tai tutki jokaista ostamaani tuotetta lisätyn sokerin pelossa, mutta pyrin pääsemään lähemmäs sitä elämäntapaa, jota noudatin vielä vuosikin sitten. Kävin vähintään kaksi kertaa viikossa salilla, söin terveellisesti ja olin melkein kaksikymmentä kiloa kevyempi. Tähän mainittakoon, että mulla ei ole tavoitepainoa enkä usko painoindekseihin, mutta silloin olo oli erinomainen ja kunto parempi kuin koskaan. Sitten tapahtui retkahdus, innostus ruokavalioon ja liikuntaan hiipui ja päästin itseni rapakuntoon.

Ensi viikolla aloitan joogan alkeiskurssin, johon osallistun kerran viikossa, ja yritän elvyttää kuntosaliharrastustani. Liian korkeita tavoitteita en kuitenkaan itselleni aseta. Ajattelin, että voisi olla hyvä kirjata itselle (ja muille aiheesta kiinnostuneille) muistiin, mitä opin vuosia sitten, kun aloittelin kuntosaliharrastusta ja terveellisiä elintapoja ravintoterapeutin avustuksella.



1. Pienikin liikunta on liikuntaa! Pienten päivittäisten valintojen muuttaminen voi johtaa oikeaan suuntaan. Kävele tai pyöräile töihin. Käy kaupassa auton sijasta kävellen. Tee pieniä iltalenkkejä. Jos toisessa vaakakupissa on täysi liikkumattomuus ja toisessa vartin kauppareissu, on oikean valinnan tekeminen helppoa. Pieniä muutoksia, siitä se lähtee.

2. Tulokset eivät tule näkymään heti. Monta kertaa liikuntaa lisätessä tai ruokailutottumuksia muuttaessa vaa'an lukema ei välttämättä muutu ja olokin saattaa olla yhä turpea. Toisinaan vaa'alla käyminen on tosi turhauttavaa ja siksi en tarkastele painoani usein. Omien tuntemusten tarkastelu ja kunnon seuraaminen kertovat paljon enemmän kuin se, mitä painat.

3. Opi ymmärtämään ero tarvitsemisen ja haluamisen välillä. Tarvitset ruokaa, mutta millaista ruokaa haluat? Syö itsesi kylläiseksi terveellisellä, monipuolisella ruualla. Perus kotiruoka kelpaa, kun sitä tekee oikeilla ainesosilla. Jos ruoka on kompastuskivi, suosittelen lämpimästi kääntymään ravintoterapeutin puoleen. Siitä oli mulle paljon apua!

(Aamupalaan kuuluu lähes päivittäin täysjyvämurot, smoothie tai banaanijäädyke ja alpron jugurtti - lisättyä sokeria muroissa ja jugussa, mutta hei, kroppa kiittää täysjyvästä!)

4. Anna itsellesi lupa herkutella. Jokapäiväinen karkki- tai sipsipussi ei tietenkään tule kyseeseen, mutta itsensä palkisteminen on enemmän kuin sallittua. Päätä itsellesi jokin tietty päivä, jolloin saat syödä mitä mielesi tekee, ja noudata terveellistä ruokavaliota muina päivinä. Liian tarkka ruokavalio johtaa yleensä vain lipsahduksiin ja pahaan mieleen. Me (kyllä, saan Juhalta henkistä tukea) ollaan suunniteltu, että vietetään lauantaisin herkkupäivää, alkaen ensi viikon lauantaista. Tutustu itseesi etukäteen ja mieti, tarvitsetko herkkupäivän vaikka kahden viikon välein vai kerran viikossa.

5. Kun herkuttelet, älä vedä överiksi. Jos ostat itsellesi vaikka karkkia tai sipsiä, älä ota sitä suurinta pussia vain sen takia, että kilohinta on pieni. Kyllä sen jättisipsipussinkin saa päivässä vedettyä, kun tietää, että huomenna on paluu terveelliseen ruokaan. Ja paha olohan siitä tulee.

6. Kaikille ei toimi "kylmäsalilla" käyminen. Itse tykkään siitä, että pääsee kuntoilemaan mihin kellonaikaan tahansa, mutta kaikki eivät saa aikataulutettua saliharjoittelua kalenteriinsa, etenkään, kun sinne ei ole pakko mennä. Siksi kannattaa ilmoittautua liikuntaryhmään, jossa on tarkat harjoitusajat. Siten tunneille meneminen tuntuu enemmän velvollisuudelta, ja etenkin aloittelevat harrastajat saavat ammattilaisen kertomaan oikeista tekniikoista. Toinen vaihtoehto on merkitä itselle valmiiksi salitreenipäivät, niin niistä ei tule luistettua niin paljoa.



7. Pidä kirjaa harjoittelustasi, myös siitä, miten treeni meni. Se on helpoin tapa selvittää, mikä sulle sopii ja mikä ei.

8. Edelliseen liittyen kannattaa myös kokeilla uutta ja tunnustella, mikä voisi olla itselle mielyttävin tapa liikkua. Liikunnan aloittamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa.

9. Ja kun liikunnan alkuhuuma alkaa hiipumaan, etsi uusia tapoja saada treenistä kaikki hyöty irti. Itse tykkään kuunnella salilla NRJn aamun podcasteja. Valtavan viihdyttävää, ja se saa treenin menemään tosi nopeasti!

10. Viimeinen ja tärkein muistutus on se, että kuuntelee omaa kehoa. Jos jokin tuntuu ylitsepääsemättömältä, kannattaa miettiä, voiko sen asian korvata jollakin helpommalla. Tai jos muutoksen vauhti on liian nopea, hellitä vähän. Elämä heittelee ja aina ei välttämättä jaksa, eikä aina tarvitse jaksaakaan. Tärkeintä on kerätä akut täyteen ja jatkaa sitten uudella puhdilla.

Onko sulla omia kokemuksia terveellisten elintapojen aloittamisesta? Tai ootko törmännyt kompastuskiviin? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksista!

POKÉMON GO kilpavarustelua

Pokémon Go on kuluneen viikon koukuttanut ja puhuttanut sekä hyvässä että pahassa ja levinnyt ympäri Suomea heti, kun se tuli ladattavaksi suomalaiseen App Storeen ja Play Kauppaan. Bongasin pelin mainoksen jo viime vuoden puolella, ja siitä saakka olen odottanut levottomana pelin julkaisemista. Viime viikon maanantaina sain viimeinkin pelin kännykälleni aika kovien alkuvaikeuksien jälkeen. Samsung J5 ei välttämättä ole kaikkein yhteensopivin laite pelille, mutta se toimii kohtalaisen hyvin pieniä jumittumisia ja ominaisuuspuutteita lukuunottamatta.



Ensimmäisen pokemonjahtini yhteydessä huomasin, että peli vaatii oikeasti muutakin varustusta kuin pelkän älylaitteen. Omat tennarini, jotka repivät kantapääni rikki ekana päivänä, jäivät kotiin, kun hankin kunnon lenkkarit, ja valtava vesipullo on ollut näinä kuumina päivinä aivan korvaamaton. Siitä syystä mulla on aina reppu selässä, kun olen pelaamassa. Mua kauhistuttaa aina, kun näen pelaajan, jolla ei ole muuta kuin kännykkä matkassa mukana, koska peli kuluttaa huomaamattomasti aikaa, liikunta tulee sivutuotteena ja nestehukka on todellinen uhka näin kesäaikana.

Lisäksi matkalaturi on pelaajan paras ystävä! Mahdollisesti jopa vara-akun hankkimista kannattaa miettiä, sillä sovellus ahmii kaiken virran kännykästä muutamassa tunnissa. Näin alkuhuuman aikaan ihmiset tuntuvat pelaavan tuntikausia peliä putkeen, ja paha mielihän siitä tulee, kun joutuu lähtemään kotiin lure-bileiden keskeltä.

Muistutan vielä lopuksi kaikille teille; Peli onneksi ei vaadi sitä, että näyttöä täytyisi katsoa koko ajan, vaikka monet niin tekevätkin. Et missaa mitään, jos laitat puhelimen taskuun parin korttelin ajaksi, sillä Pokemonstopit näkee hyvissä ajoin ja puhelin ilmoittaa kyllä, jos pokemon ilmaantuu lähettyville. Terkuin tyyppi, joka ei voi edes vilkaista kelloaan ilman, että kävelee tolppaa päin.

Missä sä pelaat, ja mitä itse otat mukaan, kun lähdet metsästämään Pokemoneja?

Selvä kevään merkki

Kaivoin esiin fossiloituneen skeittilautani ja taivuttelin Juhan mukaani autioituneelle ostoskeskuksen parkkipaikalle. Pääkallolla ja Kanadan lipulla koristettu skede (on muuten jännittävä design) oli hautautunut eteiseen kaikennäköisten myytävien romujen alle, jotka odottavat kirppispöydän hankintaa (tai sitä, kun viemme ne konttiin). Talven ja monen vuoden käyttämättömyyden jäljiltä melkein uudenkiiltävä lauta on jäänne peruskouluajoilta, joka vasta parin vuoden aikana on alkanut saamaan osakseen huomiota.

Kuten kuvista näkyy, mun harjoittelu oli paljon vähemmän näyttävää :D Lähinnä juoksin laudan perässä ja yritin pysyä pystyssä. Yritän oppia kesän aikana rullaamisen niin, että voisin ehkä kulkea laudan kanssa paikasta toiseen. Onneksi Juha on vanha skeittari ja osaa antaa hyviä vinkkejä tasapainon säilyttämisestä sun muusta.

Ja kuten elämä opettaa, tekeville sattuu. Laudan trukki meni rikki, se ei kai tykännyt Juhan temppuilusta pitkän tauon jälkeen, mutta mitä pienistä? Hain tänään uuden laudan, jonka löysin vähän käytettynä ja naurettavan halvalla tori.fi -sivuilta. Eli harjoittelu jatkuu!

Testissä Polar A360

Tarvitseeko omaa aktiivisuutta seurata joka päivä mittarilla? Olen käyttänyt aktiivisuus(/fitness)rannekettani nyt kuukauden ajan, ja täytyy sanoa, että sitä kannattaa ainakin kokeilla! Olen aivan käsittämättömän tyytyväinen tähän kapistukseen, jonka Juha osti mulle synttärilahjaksi. Mulla on siis Polarin A360 -ranneke, joka oli melko hintava, mutta huomattavasti monipuolisempi kuin monet halvemmat aktiivisuusmittarit.

Millaista on elää aktiivisuusrannekkeen kanssa? Onko siitä mitään hyötyä?

Mittari ei pelkästään laske askeleita, vaan pitää kirjaa jatkuvasti sykkeestä, unenlaadusta ja monesta muusta seikasta, josta on hyötyä ihmiselle, joka yrittää lisätä päivittäistä aktiivisuuttaan. Mittari asettaa jokaiselle päivälle tavoitteen, ja täytyy myöntää, että ekana viikkona oli hyvä, jos sain täyteen edes 30 % siitä, mitä multa odotettiin. Oma rannekkeeni seuraa istumatyötä tekevälle suunniteltua päiväohjelmaa, jonka tavoite nykyisin tulee täyteen reilusta seitsemästätuhannesta askeleesta tai tunnin tehokkaasta kuntosalitreenistä.

Vaikka alkuun olikin hieman tahmeaa, jo viime viikolla keskimäärin pääsin 106 % päivälukemaan. Eikä se vaadi paljoa, vain pieniä arkisia valintoja. Toisena päivänä ehtii liikkua vähemmän kuin toisena, mutta sekin on ookoo, kunhan vain viikon keskiarvo menee lähemmäs saavutettua tavoitetta. Ja se on ihan parasta, kun lenkin jälkeen ranneke tärisee ja ilmoittaa päivän tavoitteen tulleen täyteen!

Työajalla ranneke kannustaa jaloittelemaan tunnin välein, ja merkkaa passiivisuusleiman, jos kehotusta ei kuunnellut. Se herättelee tajuamaan, kuinka pitkiä aikoja oikeasti pystyy vain istumaan paikallaan. Jos tiedät etukäteen, että päivän aikana tavoite ei tule täyteen, voit ainakin vältellä passiivisuusleimoja.

Ja mikä ihaninta, omaa kehitystä on helppo seurata puhelimella ja tietokoneella. Laitteessa on aika hyvä akku ja muutaman päivän mittainen muisti, joten sitä ei tarvitse päivittäin laittaa lataukseen tai siirtää tietoja Polarin järjestelmään.

Mä olen ihan koukussa tähän, ja ranneke tuo jokaiseen päivään sellaista sisältöä, mitä niissä ei aiemmin ole välttämättä ollut. Päivän askareista tulee peli, jonka voittaa, kun 100 % tulee täyteen. Yleinen arvosana kapistukselle on täysi 5/5.

Ajatuksia liikunnasta ja liikkumattomuudesta

Olin ensi kertaa kolmeen vuoteen kolme viikkoa ilman salikorttia. Irtisanoin jäsenyyteni pitkäaikaiselta kuntosaliltani tammikuun lopussa, ja virallisesti asiakkuuteni päättyi karkauspäivänä. Alkuvuodesta olin niin kiireinen ja väsynyt, etten viitsinyt lähteä salille montaakaan kertaa kuukaudessa. Lisäksi saliharrastusta tuntui vaikeuttavan se, että sali oli yli puolen tunnin kävelymatkan päässä, joten sinne täytyi aina lähteä autolla. Bensa on kallista, auto oikkuilee, hiilijalanjälki ja höpö höpö. Kyllähän niitä tekosyitä aina löytyy.

Viikkoina, kun liikunta rajouttui teekupintäyttöreissuihin ja kotiaskareihin, tuli kyllä huomattua, että keho oikein huusi lisää aktiviteettejä. Joskus kuitenkin on hyvä hengähtää ja ottaa asioihin hieman etäisyyttä, niin näkee taas kuinka tärkeitä ne ovat. Olen antanut kehoni levätä (ehkä hieman liikaakin) ja nyt olisi aika ravistella se talviunilta takaisin aktiivisen elämäntavan pariin. Toivottavasti alku ei ole niin kankeaa  kuin saliharrastusta aloittaessa.

Toissaviikolla hain uuden salikortin fitness24seven-salilta ja kävin samalla ystäväni kanssa tutustumassa saliin kevyen treenailun ohella. Lisäksi synttärilahjaksi saatu aktiivisuusranneke patistaa jatkuvasti nostamaan perseen ylös tuolilta ja on ainakin näin alkuun kannustanut mua kävelemään enemmän. Jospa tämä saisi myös kuntoiluinnostuksen takaisin ja nostettua fiiliksen ja energiatason takaisin entiseen! :)

Minne virta veneen vie

Apua, tämäkin postaus on pitänyt tehdä aikapäiviä sitten :D Miten voikin olla, että arjen astuessa kuvaan pitkän lomailun jälkeen havahtuu tajuamaan, ettei enää riitäkään ainoastaan oleminen, vaan jotakin pitäisi saada aikaan.

Mutta tosiaan, Juhnu oli pitkään vihjaillut, että sillä oli jotakin mielessään edellisviikon viikonlopulle, eikä suostunut millään kertomaan, mitä se jokin oli. Ainoastaan sen J suostui kertomaan, että tarvitaan vaihtovaatteet, ja sekin selvisi vasta samana aamuna muutaman minuutin ennen lähtöä. Niimpä kauhukuvat mielessäni heimokasteesta, jossa hypätään kalliolta mereen ja paintballista hyppäsimme autoon selkäreppu täynnä eväitä ja ajelimme määränpäähän.

Joka oli oikea unelma.

Mä en voi sanoin kuvailla, millainen riemu mussa syttyi kun karautettiin  Melamajavien kanoottimajalle. Mä olen usein puhunut siitä, kuinka paljon pidin koulussa melomisesta, mutta ajattelin aina, että juttuni kaikuivat kuuroille korville.

Lähes peilityyntä jokea meloessamme tuli räiskittyä vettä, juteltua henkeviä, naurettua, mulliteltua ja tehtyä uusia tuttavuuksia sorsaperheen, kurkien ja meitä tervehtimään tulleen kultaisennoutajan kanssa. Levähdyspaikan tulentekopaikka oli aivan unelma, ja voin sanoa, etten mä ole ikinä ennen syönyt niin hyvän makuista grillimakkaraa.

Grillipaikalle oli tietenkin aivan pakko palata illalla fiilistelemään ja grillailemaan lisää paremmalla ajalla, tällä kertaa jalkaisin. Aivan upea päivä jota muistelee mielellään näinä harmaina, sateisina päivinä ja joka on epäilemättä mun elämäni yksi onnistuneimpia.

Mun poikaystävä on maailman parhain ♥

The lifestyle you ordered is currently out of stock

Monta kertaa puhkikulutettu puheenaihe tuottaa kiivasta keskustelua myös blogimaailmassa. Kyseessä on tietenkin kuntosaliharrastus, fitness, painonhallista, tai miksi ikinä sitä nyt haluaakin kutsua. 

Omat näkemykseni saattavat olla hyvin erilaiset tässäKIN asiassa kuin valtavirralla. Oma kauneusihanteeni on normaali, terve keho, ei niinkään suuret lihakset tai timmi takapuoli. Rasvaa ja selluliittia saa olla, kunhan perusta on terve ja ihminen kykenee tekemään haluamiaan asioita ilman suurta ponnistelua.

Mä en ikinä ennen ole nauttinut liikunnasta, ja se olikin ehkä suurin kynnys, kun rupesin omaa saliharrastustani kokeilemaan. Koululiikunta ei napannut, mut valittii joka tunti viimeisenä joukkueeseen eikä mulla ole ollut lapsena tai nuorena hirveästi liikunnallisia harrastuksia. Ravinto tuli tutuksi rampatessa ravintoterapeutilla kouluterkkarin toimesta, ja mun tapauksessani viimeisen tönäisyn antoi se, kun aloin suunnitella alanvaihtoa autoasentajan hommista graafisen suunnittelun opintoihin, enkä mä ollut ollenkaaan varma, miten mun kroppa tottuisi istumatyöhön.

Ja kun pääsi vauhtiin, eihän sitä sitten tietenkään enää vain voi lopettaa. Mun määränpääni ei ole enää niinkään laihtua, lähinnä ainoastaan pysyä terveenä. Salilla tulee käytyä pari-kolme kertaa viikossa, ja nyt kesällä mä olen lisännyt runsaasti arkiliikuntaa pyöräilemällä ja kävelemällä. Ketään neuvomaan mä en rupea, niin paljoa mä en ole perehtynyt näihin asioihin, mutta kunhan vain yrittää ja pitää mielessä, että tekee vain niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, pääsee pitkälle.