Näytetään tekstit, joissa on tunniste pokemon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pokemon. Näytä kaikki tekstit

12 kesäkuuta 2017

Kauan odotettu Cubone-tatuointi

Kova odotus palkittiin ja pitkään varrottu tatuointiaika koitti perjantaiaamuna ♥ Tatuoiminen Krunikan Leimassa Judyta Murawskan käsittelyssä kesti noin kolme ja puoli tuntia. Mikään ennalta ajattelemani kauhuskenaario ei käynyt toteen, vaikka viimeisen tunnin ajan (sisäreiden puolta tehdessä) kivut olivat aika kovat. Kaikki olivat kovin mukavia, sain pitää taukoa aina, kun siltä tuntui, ja kun kasvoni vetivät kalpeiksi, mulle kiikutettiin karkkia ja kylmää tuoremehua.




Judyta oli todella mukava ja kannustava persoona, ja en edes käsitä, miten näppärästi tatuoinnin tekeminen häneltä sujui. Tämän kokoiseen leimaan olisi voinut kulua pari tuntia enemmänkin aikaa. Mukana oli myös ystäväni Anniina, ja täytyy kyllä sanoa, että olen tosi kiitollinen, että hän neula- ja tatuointikammostaan huolimatta tuli ja piti mulle seuraa. Sisäreiden irvistelyvaiheessa Anniinan höpöttely sai keskittymään edes vähän johonkin muuhun kuin siihen, että sattuu.

Kuvasta tuli paljon upeampi kuin osasin edes kuvitella, ja myönnettäköön, se sopii mun jalkaani täydellisesti. Stressasin ihan turhaan sitä, saataisiinko näihin mun thunder thighsiin tarpeeksi iso tatuointi tehtyä yhdeltä istumalta, kun Judyta oli vain yhden viikon verran Suomessa.



Matka sujui yllättävän kivasti, vaikka perjantaipäivä menikin vähän huonovointisena. Jännityksen ja pitkän tatuoimisen jälkeen kulkeminen oli hidasta ja tunsin oloni aika heikoksi. Onneksi lauantaina vointi koheni ja ehdimme hiukan shoppailla ennen kuin linja-auto lähti takaisin Poriin.

Mulle tuliaisiksi Helsingistä ritti kipeä, turvonnut jalka ja hyvä valikoima pockya. Eikä matkatavaroihini paljon muuta olisi mahtunutkaan. Olen todella onnellinen siitä, että uskalsin tähän ryhtyä, ja nyt tarkoituksena on pitää itseni nesteytettynä ja huoltaa tatuointia parhaani mukaan.

Ja kerrottakoon vielä, että ennakoiva postaukseni siitä, "miten varautua tatuoinnin ottamiseen kesällä" oli mulle todella tärkeä ohjenuora, ja kaikki asiat, joita ennakoin tekstissä, tulivat käyttöön. En siis raahannut mukanani turhaan elmukelmuja, rasvoja, apteekin teippejä ja hajusteetonta saippuaa :D

25 heinäkuuta 2016

POKÉMON GO kilpavarustelua

Pokémon Go on kuluneen viikon koukuttanut ja puhuttanut sekä hyvässä että pahassa ja levinnyt ympäri Suomea heti, kun se tuli ladattavaksi suomalaiseen App Storeen ja Play Kauppaan. Bongasin pelin mainoksen jo viime vuoden puolella, ja siitä saakka olen odottanut levottomana pelin julkaisemista. Viime viikon maanantaina sain viimeinkin pelin kännykälleni aika kovien alkuvaikeuksien jälkeen. Samsung J5 ei välttämättä ole kaikkein yhteensopivin laite pelille, mutta se toimii kohtalaisen hyvin pieniä jumittumisia ja ominaisuuspuutteita lukuunottamatta.



Ensimmäisen pokemonjahtini yhteydessä huomasin, että peli vaatii oikeasti muutakin varustusta kuin pelkän älylaitteen. Omat tennarini, jotka repivät kantapääni rikki ekana päivänä, jäivät kotiin, kun hankin kunnon lenkkarit, ja valtava vesipullo on ollut näinä kuumina päivinä aivan korvaamaton. Siitä syystä mulla on aina reppu selässä, kun olen pelaamassa. Mua kauhistuttaa aina, kun näen pelaajan, jolla ei ole muuta kuin kännykkä matkassa mukana, koska peli kuluttaa huomaamattomasti aikaa, liikunta tulee sivutuotteena ja nestehukka on todellinen uhka näin kesäaikana.

Lisäksi matkalaturi on pelaajan paras ystävä! Mahdollisesti jopa vara-akun hankkimista kannattaa miettiä, sillä sovellus ahmii kaiken virran kännykästä muutamassa tunnissa. Näin alkuhuuman aikaan ihmiset tuntuvat pelaavan tuntikausia peliä putkeen, ja paha mielihän siitä tulee, kun joutuu lähtemään kotiin lure-bileiden keskeltä.

Muistutan vielä lopuksi kaikille teille; Peli onneksi ei vaadi sitä, että näyttöä täytyisi katsoa koko ajan, vaikka monet niin tekevätkin. Et missaa mitään, jos laitat puhelimen taskuun parin korttelin ajaksi, sillä Pokemonstopit näkee hyvissä ajoin ja puhelin ilmoittaa kyllä, jos pokemon ilmaantuu lähettyville. Terkuin tyyppi, joka ei voi edes vilkaista kelloaan ilman, että kävelee tolppaa päin.

Missä sä pelaat, ja mitä itse otat mukaan, kun lähdet metsästämään Pokemoneja?