08 syyskuuta 2016

ELÄMÄNTAPAREMPPA vko 1



Huh, tänään on kulunut tasan viikko syyskuuta, ja se tarkoittaa, että myös "ei ihan sokeriton syyskuu" on saanut alkusysäyksensä. Miten on syyskuu startannut elämäntaparemontin siivittämänä? Yllättävänkin hyvin! Makeanhimo iski ensimmäisinä päivinä aika kovaa ja koko ajan halusi jotain naposteltavaa, mutta hiljalleen kaappien koluaminen tuntui vähenevän ja tilannetta helpotti etenkin se, ettei ollut jemmannut keittiöön mitään herkkuja "pahan päivän varalle".

Käytiin viikolla kerran Subwayssa kananrintasubilla, juotiin pariin otteeseen sokeritonta limsaa ja leffaa katsoessa ostettiin poppareita, mutta muuten säilyttiin aika hyvin suunnitellussa ruokavaliossa. Subi on paljon terveellisempää kuin muut pikaruuat ja aikanaan mun ravintoterapeutti hurrasi zerolimulle ja näytti sille vihreää valoa, joten ainoa, missä oikeasti tunsin astuneeni harhaan, oli ne popparit. Mutta mitä pienistä, liiallisesta kontrolloinnista tulee vain päänvaivaa.



Pahimman makeanhimon olen taltuttanut miettien lauantaina koittavaa herkkupäivää (jolloin aion ostaa SIPSEJÄ ja DIPPIÄ, niitä on tehnyt niin paljon mieli). Tottakai myös hedelmiä ja mustikka-banaani-ananas-smoothieita kuluu huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Ruokapuoli on suht monipuolista, aina kun jaksan, teen salaattia, olen pyrkinyt syömään normaalia terveellistä ruokaa ja herkut ovat jääneet pois. Vielä kun aterioiden aikataulun saisi kohdilleen niin olisin tosi tyytyväinen.

Maanantaina alkoi myös kauan odotettu joogan alkeiskurssi! Sali oli aivan liian kylmä, mutta kokemus oli muuten oikein mukava. Vielä, kun uuden tilan ongelmat ratkeavat ja salin ilmastointi laitetaan pois päältä harjoittelun ajaksi, joogailu varmasti alkaa tuntumaan ihan omalta jutulta ♥ Tänään olisi tarkoitus mennä herättelemään saliharrastusta kevyellä puolentoistatunnin treenillä, toivottakaa mulle onnea!

Kaikenkaikkiaan kroppa tuntuu olevan hämillään vähennetyistä hiilareista. Oloni ei ole enää ollenkaan niin turpea kuin elokuun lopussa, mutta näläntunne on tullut tutuksi, vaikka syönkin aivan yhtä paljon kuin aiemmin. Kyllä se tästä tasoittuu, ensimmäisestä viikosta jäi positiiviset vibat!

Aloititko sä näin syyskuun alussa jonkin uuden harrastuksen tai ootko mukana kiistellyssä sokerittomassa syyskuussa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥