Näytetään tekstit, joissa on tunniste linkkaa blogisi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linkkaa blogisi. Näytä kaikki tekstit

31 elokuuta 2016

Linkkaa blogisi - TOP 4

Kiitos paljon kaikille, jotka osallistuitte Linkkaa blogisi -postaukseen! Postauksen keräämä linkkimäärä yllätti positiivisesti, linkkauksia tuli yhteensä kaksikymmentä, vaikka pelkäsin, ettei postaus keräisi paljoa huomiota. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka kovatasoisia tosi moni linkattu blogi oli. Valinta kaikkien välillä oli todella vaikea, ja en millään saanut tiistettyä lemppareitani kolmeen, kuten lupasin.

Tässä siis neljä blogia, jotka kolahtivat muhun kaikkein eniten;


1. Do it for yourself -blogi teki muhun heti lähtemättömän vaikutuksen. Blogin aiheet pyörivät tärkeiden asioiden ympärillä ja niistä puhutaan rennolla otteella. Janna, joka blogia kirjoittaa, on luonut blogista todella aidon tuntuisen keitaan, joka on juuri oikealla tavalla persoonallinen ja viimeistelty. Blogi ansaitsee paljon enemmän lukijoita mitä sillä tällä hetkellä on. Just sopiva lisäys mun lukulistalleni!


2. Waltz of the blue roses on kaheksantoistavuotiaan Emilian taideteos. Blogissa yhdistellään rohkeasti kännykkäkuvia muiden kuvien joukkoon, mutta koska kuvat itsessään soljuvat kauniisti keskenään ja täydentävät toisiaan, ei siihen juurikaan kiinnitä huomiota. Kirjoituksista heijastuu monipuolisuus, ja postauksissa vaihtelee vahvasti painopiste kirjoituksen ja kuvien välillä. Todella vaikuttava lukukokemus!


3. Turkooseja unelmia -blogin ylläpitäjä, Lemmi, käsittelee teksteissään tärkeitä eettisiä valintoja ja tuo julkeasti esiin erilaisia epäkohtia nykymaailmassa. Kirjoitusta on paljon, mutta ei liikaa, ja sitä väritetään pehmeillä, ihanilla kuvilla, jotka sopivat blogin tyyliin kuin nenä päähän. (Tutustuin myös Lemmin instagrammiin, ja seurasin heti. Ihanaa valtavirrasta poikkeavaa, unenomaista sisältöä!)


4. Daylight on seitsemäntoistavuotiaan Tarun blogi, jossa on aivan tajuttoman upeita valokuvia. Taru vaikuttaa ihmiseltä, joka ei liikoja höpise vaan antaa kuvien puhua puolestaan. Lisäksi blogissa esitellään rohkeasti myös videomateriaalia. Ihana uusi tuttavuus!

Siinä kaikki tällä kertaa! Blogeja saa tietenkin vieläkin ehdotella mulle kaikkialla somessa, mä olen aina valmis tutustumaan uusiin blogeihin! Olisi kiva tietää, jos joku löysi näistä itselleen uusia suosikkeja.

12 elokuuta 2016

LINKKAA BLOGISI 💕



En ole vielä koskaan tehnyt linkkaa blogisi -postausta, mutta nyt hetki tuntui sopivalta. Jännityksellä odotan, missä mittakaavassa tämä postaus kantaa hedelmää. Olen pitkään pyörinyt Bloglovinissa yrittäen löytää uutta sisältöä lukulistalleni, mutta persoonallisia, hiukan alternatiivisia blogeja tuntuu löytyvän hirveän huonosti. Tässä siis vähän speksejä tähän tempaukseen;

Linkkaa blogisi 21.8 mennessä.
(Se on sunnuntai.)

Luen mielelläni valtavirrasta poikkeavia lifestyle-, matkailu- ja valokuvausblogeja. Tietenkin kaikenlaisia blogeja saa linkata, ja tutustun mielelläni uuden kategorian blogeihin! Saat myös linkittää blogisi, vaikka seuraisinkin sitä jo.

Jättäessäsi linkin, jätäthän myös vapaamuotoisen esittelytekstin? Esittelytekstistä olisi hyvä selvitä ainakin kirjoittajan ikä ja blogin tyyli.

Valitsen viimeisen linkkauspäivän jälkeen kolme (tai enemmän) suosikkiani ja esittelen ne erillisessä postauksessa. Ilmoitan valittuihin blogeihin erikseen valituksi tulemisesta. 

HUOM! Linkkaathan vain blogeja, joita kirjoitat itse? Linkittäessäsi blogisi annat mulle luvan ottaa blogistasi kuvia / screenshotin ja käyttää niitä omassa blogipostauksessani, jos päätän esitellä blogisi.

Kiitos jo etukäteen kaikille linkkaajille!