tuoksusi

heräsin utuiseen aamuun

etkä ollut vierelläni.

tuoksusi viipyi lakanoissa

joihin painauduin

kaivaten

15.4.2015

Jälkiviisautta onnesta

Mä olen viimeaikoina kuunnellut sydänsuruja, muiden tarinoita elämän kamalimmista päivistä, huonon fiiliksen purkamista, stressipuhetta, sitä kuinka kesä lähestyy ja täytyy alkaa ajella taas säärikarvoja ja syömään allergialääkkeitä ja kaikkea hirmuisen negatiivista. Siinä kuunnellessa ei tietenkään tule mieleen mitään viisasta sanottavaa, mutta aina jälkikäteen alkaa miettiä, miksi ihmiset keskittyvät aina kaikkeen negatiiviseen?

Mun kokemusten mukaan se paska, mitä elämä heittää eteen, tuntuu vuoden tai kahden kuluttua ihan mitättömältä verrattuna niihin ihaniin hetkiin, joita tapahtui kaiken sen kuran ohella. Murhe, stressi ja paha mieli on vain hetkellistä, se kannattaa aina muistaa.

Olen huomannut kaksikymmentäyksivuotisen elämäni aikana olevani paljon onnellisempi, kun olen kiinnittänyt enemmän huomiota elämäni hyviin hetkiin, kuin niihin, joissa tunnen joutuvani väärinkohdelluksi. Mä pyrin sulkemaan silmäni kiireeltä, yritän elää päivä kerrallaan, jos joku sanoo jotain ilkeää en jää vatvomaan sitä päiväkausiksi vaan totean, että mielipiteensä kaikilla. Keskityn auringonlaskuihin ja -nousuihin, hyvän huomenen toivotuksiin ja ihaniin yllätyksiin, niihin iltoihin, kun saan nukkua oman vuorotyöläiseni vieressä ja pidän arvossa jokaista minuuttia kun ehdin tavata perhettä ja ystäviä.

Olkaa siis onnellisia. Monta kertaa kuulee sanonnan, että onnellisuus ei ole määränpää vaan elämäntapa, ja se taitaa pitää paikkansa. Eli ihanaa tiistaita jokaiselle ja muistakaa, että elämässä on aivan hirveästi täydellisiä hetkiä, kun niille antaa vain mahdollisuuden.

Kylpylävieraita, navigointiongelmia ja Tampere ♥

Pieni kurkistus meidän viikko sitten tehtyyn Eden-reissuun, johon liittyvän postauksen kirjoittelu on viivästynyt sekoilevan tietokoneen ja kiireiden takia.

Reissu meni ihanasti, kuten meidän reissuilla on tapanakin mennä. Ensimmäiseen päivään mahtui pikainen Ikea pysähdys ja lihapullat, Nokialla olevan Edenin 80-luvulle jämähtänyt, mutta silti aivan valloittava, hotellimajoitus ja kylpylä, myöhäisillan pizza ja paljon naurua. Toisena päivänä navigointihäiriöistä huolimatta onnistuttiin löyttämään tiemme Tampereen keskustaan. Se on kyllä joka kerta ihanan tuttu mutta silti todella vieras kaupunki. Tampere tervehti meitä heti narsisseilla ja tulppaaneilla, ja ihmisten ystävällisyys oli aivan eri sfääreissä kuin kotikaupungissa.

Mukaan tarttui pienenpieniä heräteostoksia, ikeakrääsää, onnenkivi ja valtavasti valokuvia. Aurinkokin antoi meille kauan odotettua valohoitoa ekan päivän tihuttelusta huolimatta, ja mikään ei olisi voinut mennä yhtään enempää nappiin.

Silti pari päivää kun on liikenteessä on ihana palata kotiin, kellahtaa omaan sänkyyn ja kääriytyä omiin lakanoihin.

tatuoinneista – tatuoidulta

Ja taas se iski näin kesän lähestyessä. Mulla on jälleen kerran ylitsepääsemätön halu ottaa uutta leimaa tuon käsivarren tekstin kaveriksi, joka on iholla komeillut kesästä 2013. Se on toistaiseksi jäänyt ainoakseni, mutta on hauska ajatella, että mut kategorioidaan "tatuoitu"-nimikkeen alle kaikkien niiden ihmisten rinnalla, joilla ihoa on paljaana vain murto-osa.

( HUOM; Tatuointia ei pidä ajatella somisteena. Se ei ole jotakin, mitä voisi vaihtaa tai ottaa pois halutessaan. Korviksia ja hiusväriä voi vaihtaa, tatuointia ei. Jos otat minkälaisen tatuoinnin tahansa, se tulee olemaan sun iholla aina, menit sä sitten matkoille, sairaalaan, kirkkoon, treffeille tai työhaastatteluun. Se on sun päätöksestäsi kiinni, mihin tilaisuuksiin sun tatuointi sopii ja mihin ei.)

Mulla pyörii aina tuhat ja sata ideaa siitä, minkälainen seuraava tatuointi voisi olla. Välillä ajattelen noita muodissa olevia vesiväritatskoja, välillä jotain tosi rajua puolihihaa ja aina välillä realista kirsikankukkatatuointia. Silti mikään niistä ei iske juuri sillä tavalla.

Kun näitä ideoita oiken pohtii ja ajattelee niiden pitkää historiikkia, mä olen tosi onnellinen, että tuo tekstitatuointi oli se, mihin päädyin autopuolelta valmistuttuani. Voi apua, mä kuolisin häpeästä, jos olisin hakatuttanut ihooni männän tai transformers-logon, joista joskus poikatyttövuosinani haaveilin. Elämä on vienyt hirveästi eteenpäin, ja mä en haluaisi ikuista ankkuria aikaan, jota mä en välttämättä halua muistaa. Se on hyvä muistaa kuvaansa valitessa. Musta paras tatuointi on sellainen, joka saa hyvälle mielelle, eikä se muistuta mistään raskaista henkisistä kamppailuista. Ellei kyseessä ole niiden voittaminen.

Itse päädyin tuohon portugalinkieliseen tekstiin todella pitkän harkinnan jälkeen ja todettuani, että siihen kuuluvat fiilikset ja muistot eivät ikinä katoaisi. Eikä mua ole kaduttanut päätökseni hetkeäkään. Osittain teksti oli noin pieni koska sen ottamisen aikaan olin kesätöissä korjaamossa ja pelkäsin työn likaisuuden vaikeuttavan tatuoinnin paranemista. Ja niinhän se vaikeuttikin. Näin jälkikäteen olen silti tyytyväinen, että päädyin tuonkokoiseen tekstiin, se olisi isompana näyttänyt urpolta.

Ja tämä oli hauska huomata; mun kohdallani tatuoinnin ottaminen muutti mun henkilökohtaista tilaani muiden silmissä. En tiedä olenko ainoa jolle on käynyt näin, mutta ilmeisesti mua on helpompi lähestyä tämän mun leimani kanssa. Kun tatuointi oli tuore, suuri osa mun tuttavistani halusi koskettaa sen rupea, ja myöhemminkin olen huomannut, miten puolitutut tulevat sitä koskemaan. Etenkin hieman nuoremmat tutut olivat tästä kiinnostuneita. Tai sitten olin vain ainoa niiden tuttavapiiristä jolla oli leima. Olisi kiva kuulla, jos jollakulla muullakin on samanlaisia kokemuksia.

kuva: wikipedia

Mutta niin, tatuointiunelmia riittää. Mä odottelen kaikessa rauhassa, milloin seuraava idea on toteutuskelpoinen. Siihen saakka olen mielelläni ainoastaan yhden pienen tatuoinnin omistaja. Älkää siis tekään kiirehtikö tämän asian kanssa, meillä kaikilla on koko loppu elämä aikaa olla hakattavana ja rasvailla bepanthenilla mustalla ruvella varustettua avohaavaa.

♥

Aamu koitti valkoisena, kaihtien välistä näkyi alas leijailevat lumihiutaleet. Kuuma suoristusrauta, lämmin suihku, raskaat silmäluomet, kylmää uutuusmehua. Rakkauteni jäi kotiin, kun mä kiskaisin rikkinäiset tennarit jalkaan ja lähdin reissusta uupuneena kohtaamaan kylmää, kiireistä päivää. Julistesuunnitelma, tuntitolkulla taustatutkimusta, tekstin karsintaa, käyttöjärjestelmän ulkoasu, välipalasämpylää, teetä. Mielessä pyörivät parin päivän reissun kohokohdat, näytöllä tökki sähköposti.

Illalla tiedossa serkun synttärit, etukäteen lupailtua yllätysherkkua, kuvienmuokkailua, lämmin kainalo ja omat lakanat, joihin oli eilen ihanaa rojahtaa hotelliyön jälkeen.

Alkoholittomuudestani?

Aihe, jota mä olen pitkään pyöritellyt mielessäni ja johon liittyvää postausta olen monta kertaa kirjoitellut, mutta sitten sensuroinut sen kokonaan, on alkoholi. Tuo viisasten juoma, eksyneen paras ystävä, itsetunnon kohottaja ja katala rakastaja, joka tuntuu olevan nykyisin osa kaikkien elämää tavalla tai toisella. Mä harvoin tapaan kaltaistani ihmistä, joka kertoo suoraan, ettei käytä alkoholia missään muodossa, mutta ei laita pahakseen, jos ystävät, kumppani tai perheenjäsenet käyttävät sitä ja siksi kai olen epäillyt aiheeseen liittyvää postaustakin.

Mä en ole siis ikinä ollut humalassa, hiprakassa tai krapulassa ja tietämykseni ylipäänsä tähän aiheeseen koostuu ainoastaan todella satunnaisista suullisista, joita teini-ikäisenä sattui mielenkiinnosta maistamaan. Tietenkin todeten, että kaikki maistui ihan HELVETIN PAHALTA eikä mun tarvinnut tehdä lähempää tuttavuutta aiheeseen :D

Se, miten mun elämäni tuli tähän pisteeseen on täysi mysteeri. Ehkä asialla on tekemistä senkin kanssa, kuinka avoimesti meidän perheessä on aina puhuttu aiheesta ja siitä, että mun vanhempani aina käyttivät alkoholia fiksusti. Siitä huolimatta ala-asteikäisenä mä olin aivan varma, että täysi-ikäisyyden saavuttaessani mä olisin aivan rappiolla, Alkon kanta-asiakas ja kaikenlaiset toogabileet kiertänyt ilmaisen viinan perässä. Kuitenkin, kun ystävät ja muut tuttavat alkoivat mua varhaisina teinivuosina kutsua illanistujaisiinsa, joissa mä tiesin pääpointin olevan alkoholi, mä kieltäydyin kohteliaasti kutsusta ja harvoin menin mukaan.

Ehkä mä saan kiittää tästä mun monipuolisia harrastuksianikin. Kun muut alkoivat tissutella ja kokeilla tätä eräänlaista aikuistumisrittiä, mulla oli kädet täynnä aikataulutettujen päivien kanssa. Mä olin mukana koulun näytelmäkerhossa, kävin Anniksella katsomassa nuorten näytelmiä ja kertailin vuorosanoja kotona, mä lauloin kuorossa joten lauantaiaamuna oli pakko nousta ajoissa harjoituksiin, isos- ja leiriavustajakoulutukset saivat mut olemaan rehellisemmin oma itseni ja mä ajelin mopolla, kevarilla ja sittemmin autolla, eikä sekään kannustanut minkäänlaisten päihteiden käyttöön.

Hieman nuorempana asiasta ei juurikaan tullut puhuttua, vaikka eiväthän mun läheisimmät ystävätkään yltäneet edes normaalin nuoren käyttötottumuksiin. Kyseinen hermostomyrkky ei vain kiinnostanut tipan vertaa, ja silloin harvoin, kun lähdin kavereiden mukaan, mä pysyin selvänä. Niin hyvin ystäväpiirini valitsin, ettei mua ikinä painostettu mihinkään. Mulle korkeintaan illan aikana sanottiin, että kyllä säkin Iida saat jos haluat. Enkä mä halunnut. Siitä päätöksestä olen pitänyt ihan tähän päivään asti kiinni.

Nykyisin mä menen mielelläni kavereiden kanssa baariin. Todella harvoin sellaisia tilaisuuksia tulee, että mun kaveriporukkani löyttäytyisi yhteen ja menisi tanssimaan tai jollekin keikalle, mutta kun niin käy, mä lupaan tarvitseville kyydin kotiin ja nesteytän itseni energiajuomalla. Joskus on mukavaa päästä vähän ihmisten ilmoille kuuntelemaan hiukan erilaista musiikkia ystävien kanssa.

"Se on muuten aivan totta, että täällä juomattomuuttaan saa aina selitellä", totesi mun työkaverikin, kun asiasta tuli ohimennen jotain puhetta. Ja se pitää valitettavasti paikkansa. En tiedä, kuinka moni on samassa tilanteessa ja tietää, millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on raittiudesta, mutta olen niin usein kuullut, että joku tuoreempi tuttavuus oli luullut mua himouskovaiseksi, kun ensi kerran asia on tullut puheeksi. Nykyihmisten mielestä siihen vain täytyy olla jokin syy kun ei maistu. Tuntuu joskus jopa todella typerältä, kun multa kysytään sille syytä ja mulla ei ole mitään tarjota. Ei mulla sen kummempia syitä ole siihen, mutta se ei saa mua myöskään luopumaan mun ajattelutavastani.

Kenenkään ei ikinä pitäisi muuttaa suhtautumistaan johonkin tai vaihtaa tapojaan jonkun muun mielipiteiden takia. Jokaisen tulisi oikeasti kertoa mielipiteensä suoraan ja seistä niiden takana, mutta liiallista saarnaamista en arvosta ollenkaan. Ei kaikkien tarvitse ajatella samalla tavalla. Me ollaan hei aikuisia ihmisiä, jotka päättää itse omista asioistaan, ja jos oikeasti juomistaan täytyy pyydellä koko ajan anteeksi, onko siitä mitään iloa?

Oisko kellään ajatuksia aiheesta? Tai omia kokemuksia, niin hyvässä kuin pahassa?

Maaliskuun kipinöitä

Hei kaikki ja ihanaa huhtikuuta! Maaliskuu hurahti ohitse huimaa vauhtia ilman että sitä itsekään tajusi. Jotenkin piirtämiseen, suunnitteluun ja muuhun taiteellisempaan oli aivan hirveän vaikeaa keksiä inspiksen aiheita. Leipominen, kuoro ja valokuvaus inspasivat, suhertelulle jäi energiaa vain odotellessa uusia hommia töissä ja annetut projektit ei olleet sellaisia, missä olisi saanut vuodattaa alitajuntansa työhön ja koetella rajoja. Noh, tässä on kuitenkin muutamia asioita, jotka aiheuttivat inspiraationkipinöintiä maaliskuussa;

1. The Pointless Book. Tätä kirjaa ei vain voi intoilla liikaa. Ihan mahtavaa ajankulua, se saa kokeilemaan rajojaan niin piirtämisessä, kirjoittamisessa, mielikuvituksessa ja sosiaaluudessa. Siitä saa aina uusia ideoita ja hyvän mielen. Suosittelen tätä kaikille!

2. Työpaikalla tehdyt suhertelut. Kunnon piirroksia, niitä, mihin menee paljon aikaa ja vaivaa, olen tehnyt maaliskuun aikana vain kaksi, mutta olen suherrellut työajalla luovien taukojen aikana hirveästi erilaisia luonnoksia ruutupaperille. Se palauttaa useimmiten motivaation ja hetken keskittyminen johonkin muuhun yleensä auttaa siihen työhön keskittymiseen.

3. The Summer Set. Tätä positiivisempaa musaa saa etsiä. Jotenkin biisit sopii keväiseen fiilikseen ja saa unohtamaan ulkona jylläävän takatalven ja kylmyyden.

4. Weheartit.com. En tiedä, kuinka moni tätä sivustoa käyttää, mutta itse olen tykästynyt tähän ihan hirveästi. Sieltä jos jostakin löytää ideoita valokuvaukseen, maalaamiseen, askarteluun ja piirtelyyn. Paljon kaikkea söpöä, motivoivaa ja tyttömäistä, huh, mun teini-ikäinen minäni varmaan häpeäisi jos tietäisi että päädyn käyttämään tätä sivustoa lähes pävittäin :D

5. Tee. Mikäs on mukavampaa kuin töihin tullessa napata työpisteelle melkein puolen litran edestä appelssiiniteetä ja antaa sen piristää ja lämmittää?

Toivoisin kovasti, että huhtikuussa saisin lisää puhtia noihin taiteellisempiin harrastuksiin. Miten teillä muilla, oliko maaliskuu taiteellisuuden ilotulitusta vai tökeröä yrittämistä? Mun ainakin täytyy häpeäkseni myöntää ettei mun kuukauteni ylettänyt edes tökerön yrittämisen tasolle :D