Hämmennyksiä

Olen jo parina päivänä herännyt ajatukseen,

etten pääse TÄNÄÄNKÄÄN purkamaan

ajatuksiani ja kokemuksiani koulusta tutuille

ihmisille, jotka ovat kuunnelleet kaiken maail-

man kotkotuksiani viimeisen lukuvuoden ajan

päivittäin.

 

Vaikka kesälomaa on kestänyt vasta pari

päivää, tuntuu silti hirmu tyhjältä ajatella,

että graafista suunnittelua sisältävä koulu-

tukseni on kestänyt jo vuoden.

No, onneksi tätä hämmennystä helpottaa

ihanat päivittäiset yllätykset, sateisella kaup-

pareissulla koottu kukkakimppu ja pitkät
halaukset. Eiköhän niiden voimin selvitä
 tästäkin kesälomasta elossa.

Aamu

Mä olen aina miettinyt, kuinka upeaa olisi pystyä taltioimaan 

ääntä kuvalla. Samalla tavalla kuin upean auringonlaskun värit 

napataan puhelimeen voisi ikuistaa pääskysten aamuuset kirkaisut, 

jotka kertovat kesän alkaneen tai yöllisen kaupungin kohinan, 

joka on yksi kauneimmista äänistä mitä tiedän.

Fiilistelyä

Mistä tunnistaa, että kesä on saapumassa tänne harmaaseen, 

 synkkämieliseen Länsi-Suomeen?Ihmiset, jotka yleensä sulkeutuvat 

omiin luoliinsa ja urahtelevat satunnaisille vastaantulijoille ovat jälleen 

 alkaneet tutkailla ympäristöään ja hakeutuneet jopa baarien terasseille. 

Kyseisillä murheellisilla otuksilla myös hymy saattaa alkaa hiljalleen nykiä 

suupieliä, mutta vielä vaikuttaa olevan liian aikaista varsinaiselle hymylle.

 

 Unohtamatta tietenkään röllipeikkoa, joka terrorisoi kaupungin

 viheriöitä. Otus hiippailee punaisissa tennareissaan leikkaamattomassa 

nurmikossa yrittäen taltioida vuoden ensimmäisiä siilihavaintoja 

 säikäyttämättä pelokasta kuvauskohdettaan.

 

Näiden päivänselvien merkkien lisäksi avasin myös virallisesti 

parvekekauden. Majottauduin muoviselle tuolille teekuppi kurkotusetäisyydellä, 

ja aika kului mukavasti musiikkia kuunnellen, saippuakuplia puhallellen ja 

tietenkin auringonlaskua ihastellen.

 

Ovatko ketkään tänne eksyneet huomanneet muita merkkejä lähestyvästä kesästä?

Uutta alkua

Silmäluomet ovat raskaat ja silmät tuntuvat painuneen syvälle kuoppiinsa. 

Kello matelee eteenpäin minuutti kerrallaan ja selkä raukkani on joutunut 

kyhöttämään epämukavalla toimistotuolilla koko yön. Yövuorot ovat kamalia, 

etenkin, kun itse ei joudu niiden aikataulun mukaan työskentelemään, vaan 

odottamaan toista, joka käpertyy viereen vasta aamulla. Aamun pikkutunnit 

ovat kuluneet rattoisasti energiajuomapullon ja Lontoon rakeiden seurassa, jotka

 tähän mennessä ovat molemmat uhkaavasti vähentyneet.

Tällaisena yönä "Hukkunut Hammasratas" sai alun perinkin alkunsa. Monen tunnin

 valvomisen jälkeen väsyneet aivoni ajattelivat, ettei blogista mitään haittaakaan olisi. 

Ehkä se on osa syyllinen sille, miksi olen kuluttanut kuluneet kahdeksan tuntia 

yrittäen elvyttää vanhan, rakkaan, unohtuneen sivuprojektini takaisin henkiin.

 

 

Hukkuneen Hammasrattaan tyyli, aivan kuten ylläpitäjänsäkin, on muuttunut roimasti 

näinkin lyhyessä ajassa, mutta perusajatus on pysynyt samana. Blogissa on odotettavissa

 vilahduksia arjesta, kaaoksista keittiössä, piirroksista, murheista, mielipiteistä, 

musiikista ja tottakai kaiken maailman toilailuistani.

 

Nyt hieman pakkailemaan ja odottamaan noutajaa. Mikäli jos kiireeltäni [laiskuudeltani] 

ehdin, yritän jälleen päivitellä perinteikkäästi kerran viikossa. Seuraan mielenkiinnolla,

 miten bloggaus lähtee jälleen sujumaan hetken tauon jälkeen.

Tapaamisiin!