Perussuomalaiset nuoret: On vain kaksi sukupuolta.
#Tyttö_poika-sukupuolikampanja
Markkinointitavaksikin tämä on mulle aivan liian paksua. Aivan kuin he eivät olisi tarpeeksi sohaisseet ampiaispesää. Artikkeleissa puhutaan siitä, miten sukupuolestaan epävarmat "kieltävät sen, mitä oikeasti ovat" ja tekevät "sukupuolten kyseenalaistamisesta johtuvan hämmennyksen takia virhearvioita itsestään ja sukupuolestaan". En tiedä, minkälainen ihminen kehtaa asettua tuollaisten spekulointien taakse.
Ihmisenä, jonka oma kokemus sukupuolesta oli hyvin hataralla pohjalla teini-ikäisenä, tällaisten artikkeleiden löytäminen tuntuu aivan kauhistuttavalta. Herra paratkoon, jos en olisikaan päätynyt tasaiseen cissukupuolisuuteen. Omat teiniajan pelkoni ruumillistuvat näissä persunuorissa, ja en halua edes ajatella, mitä tällaisten artikkelien lukeminen olisi tehnyt itsetunnolleni nuorempana.
Uskoisin, että kyseessä markkinointikikka, jossa paheksuntaa yritetään ihan tahallaan aiheuttaa. Mutta oli se mitä tahansa, tämä heidän älynväläyksensä hyökkää kaikkia sukupuolivähemmistöjä vastaan ja ruokkii asiaan perehtymättömien ihmisten ennakkoluuloja entisestään. Amerikassa transsukupuolisten ihmisten murhatilastot näyttävät punaista juuri tämänkaltaisen tietämättömyyden takia. Puhumattakaan siitä, miten tällaiset paskan jauhannat saavat itsestään epävarmat lapset, nuoret ja aikuisetkin piilottamaan kaiken sen, mitä todella ovat. Pelkästään syrjinnän, kiusaamisen ja fyysisen väkivallan pelosta.
Antakaa kaikkien kukkien kukkia, ja kitkekää pois turhat ennakkoluulot. Sukupuolen monimuotoisuus tekee maailmasta kauniin ja tästä sukupuolien kirjosta pitää levittää tietoutta nuorten keskuudessa. Maailma ei ole mustavalkoinen, ei sunkaan tarvitse olla.
Ole rohkeasti oma itsesi.