Kun blogi häviää lukijoiden blogifeedistä

Heippa, mörököllit, ja ihanaa viikon alkua!

Mulla tämä maanantai pyöri pitkälti blogin ympärillä. Sain Netalta tiedon, että nimen- ja osoitteenmuutoksen jälkeen blogini ei enää päivittynyt hänen blogifeediinsä. Asiasta oli etukäteen jo puhetta Facebookin bloggaajaryhmässä, että näin tosiaan voisi käydä, ja oon niin onnekas, että mulla on tuollainen lukija, joka infoaa mua tällaisessa tilanteessa! Kiitos paljon, että pidit mut ajan tasalla ♥

Tänään siis yritin parhaani mukaan tavoittaa blogini lukijat-listalla olevia, yhteensä noin kolmeakymmentä tyyppiä. Kaikista onnistuin tavoittamaan noin 80 % Facessa, heidän blogissaan tai muualla netin syövereissä. Ihan jokaista ei nimimerkin avulla löytynyt, mutta ainakin osalle sain nyt välitettyä viestin, että tarkkailevat tilannetta, ja mitä tehdä, jos blogini ilmoitukset ovat hukkuneet.

Mutta jos nyt kuitenkin olet vanha lukijani, joka olet ihmetellyt blogin häviämistä feedistäsi, kannattaa poistua blogin lukijoista ja liittyä niihin uudestaan. Sillä tavoin blogin tiedot päivittyvät ja blogin uusista postauksista tulee sulle ilmoitus! :)

Ja kaikille bloggaajakolleegoilleni tiedoksi, nimen- ja osoitteenmuutoksesta kannattaa infota lukijoille todella hyvissä ajoin. Vaikka muutosta käsittelevä postaus julkaistaisiinkin ennen nimenvaihtoa, voi olla, että vaikka lukija saa ilmoituksen uudesta postauksesta, sitä ei pääsekään lukemaan, jos osoite on muuttunut. Eli antakaa lukijoillenne aikaa sisäistää uusi tuleva nettiosoite ja tehkää muutokset vasta sen jälkeen.

Eli älkää tehkö, kuten minä tein, tehkää kuten sanon :D

Ellinooran keikalla Ikaalisissa

Lähdettiin perjantai-iltana ajamaan kohti Ikaalisia, sillä Juha oli taas onnistunut sumplimaan omat aikataulunsa kuntoon ja ostamaan liput Ellinooran keikalle ilman, että mä aavistin mitään. Ehdotin keikalle menoa jo hyvissä ajoin, mutta koska työvuorot eivät kohdanneet ja Ikaalisiin on sen verran matkaa, ajattelin, että jätetään Ellinooran näkeminen sitten vaikka loppuvuoteen. Josko vaikka mimmin kiertue tulisi Poriin.

Täytyy kyllä sanoa, että tätä parempaa starttia viikonlopulle ei voisi olla.

Keikkapaikka oli Ikaalisten kylpylässä. Jo ajellessa siihen suuntaan pohdimme, mahtaakohan tuollainen paikka oikein vetää puoleensa Ellinoora-faneja, niin pieniä kaupunkeja kun siinä lähistöllä on, ja perille päästyämme todettiin, että aika moni katsoja oli tullut paikalle sen "kylpylävieraat keikalle ilmaiseksi" -tarjouksen takia. Harva osasi biisien sanoja, ja hetken silmäilyn jälkeen musta alkoi tuntua, että osa katsojista ei varmaan edes tiennyt, kuka esiintyjä oikein oli. Mutta ei se illan fiilistä laskenut.

Keikan alkaessa puoliltaöin kylpylävieraatkin lyllersivät esityslavan edustalle ja tanssilattia täyttyi. Eturivissä oli neljä tosifania (mut mukaan lukien), jotka lauloi kaikkia biisejä mukana, ja Ellinoora otti kyllä iäkkäämmät kuuntelijat hienosti mukaan vetämällä hiukan nostalgisempaa suomi-iskelmää.

Huikea ilta! Koko reissun kruunasi tietenkin se, että sain pitkään odotetun nimmarin Villi lapsi -vinyyliini. Yhteiskuva unohtui, kello kiisi niin kovaa eteenpäin ja meillä oli pitkä automatka edessä, mutta seuraavalla kerralla sitten!

Kimaltava vampyyripoika valvottaa

Eilen bongasin kääriytyessäni sänkyyn, että telkkarista oli just alkamassa Twilight - Houkutus -elokuva. Mietin hetken, viitsiikö sitä nyt edes alkaa katsomaan, se on niin teinien juttu, mutta koska sen esitysaikataulu sopi mun (kuvitteelliseen) unirytmiini, päätin laittaa sen pyörimään. Mun ajatus oli shoppailla vielä hetki Ebayssa, joten jokin taustahäly oli ihan kaivattua. Ja olihan Twilightissa ihan hyvä soundtrack, kai sitä voisi välillä hiukan vilkuilla.



Kuinkas sitten kävikään? Leffa vei mut tosi syvälle vuoden 2008 fiiliksiin ja ihan kuin olisin palannut takaisin kasiluokalle. Leffa pysähdytti, unohdin tyystin Ebayn selailun ja aloin seuraamaan tuota kauan kadoksissa ollutta, nuoruusvuosieni kiistellyintä elokuvaa ihan tosissani. Mietin useaan otteeseen, että perhana, en yhtään tajunnut aiemmin, kuinka huono editointi tässä on, mutta ei sekään haitannut. Olin ihan koukussa.

Viestitin miehellekin, että EN VARMANA KATSO TÄÄLLÄ TWILIGHTIA, ja hetken naureskelun jälkeen mietin, että jestas, enhän mä edes muista miten tää koko saaga kehittyy. Vois katsoa näitä muitakin leffoja jonain toisena päivänä. Olisko ne Netflixissä?

Sitten tein ehkä suurimman virheen ikinä; menin katsomaan.

Ja siellähän ne olivat, kaikki viisi osaa kauniisti rivissä. Katsoin Houkutuksen loppuun telkkarista ja kelailin itsekseni, että eihän se Uusikuukaan nyt kauaa kestä. Menin Netflixiin ja katsoin kestoajan, mietiskelin nukkumisaikataulua ja painoin playta. Ja sen jälkeen seurasi luonnollisesti Epäilys.

Jeps. Katsoin kolme Twilight-leffaa putkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kello oli juuri ylittänyt neljän, kun tajusin, ettei tästä tule yhtikäs mitään, jos en saa nukuttua paria tuntia ennen työpäivää. Silmät ristissä asensin itselleni herätyksen ja käänsin kylkeä. Puoli viideltä olin unessa.

Ja tiedättekö, mua ei edes harmita. Ei valvominen, eikä se, että Twilight-saaga vei mut auttamattomasti mukanaan. Joskus sitä kaipaa hömppää.

(Etenkin näin ystävänpäivän lähestyessä.)

Haaste: 10 faktaa minusta bloggaajana!

Heippa, ihanaiset! Kevättä varten -blogin Netta piristi mun viikonloppuani heittämällä ilmoille haasteen, jonka tarkoituksena on listata kymmenen faktaa minusta bloggaajana. Tein viime vuoden lokakuussa 20 random facts -postauksen, jossa kerroin satunnaisia juttuja itsestäni ilman, että sivusin bloggaamistani yhdessäkään faktassa. Kivaa vaihtelua saada miettiä tällaista postausta hieman eri kantilta!

Tästä siis lähtee;



1. Parhaiten runosuoneni sykkii blogiin kirjoittelua ajatellen öisin. Hakeudun bloginkirjoitushommiin niinä öinä, kun seuraavan aamun herätys painaa mieltä, mutta en saa unen päästä kiinni, useimmiten Juhan yövuoron takia (kuten tänäänkin, onneksi on kuitenkin edes viikonloppu).

2. Rakastan kommentteja, jopa niitä aiheeseen kuulumattomia. Negatiivisia kommentteja en ole juuri koskaan saanut.

3. Mulla on jatkuvasti ihan älyttömästi postausideoita, mutta monta kertaa postaukset kaatuvat sopivan kuvituksen puutteeseen. Itse luen todella vähän blogeja, joissa pääpaino on tekstillä, joten haluaisin, että omassa blogissani olisi myös paljon kuvia, jotka täydentäisivät tekstejäni kivasti. (Tähän postaukseen kuvitusta oli erityisen vaikea keksiä.)



4. Bloggaus on vaikuttanut mun elämääni todella positiivisesti. Uskon, että onnistun paremmin omissa projekteissani, kun päätän kirjoittaa niistä tänne. Esimerkiksi viime syyskuussa pitämäni lyhyehkö elämäntaparemppa sujui ihan kivasti, kun päätin tuoda sen julki täällä. Jos olisin itsekseni vain ajatellut, että kai pientä kevennystä voisi kokeilla, en varmasti olisi pysynyt kovana edes kahta viikkoa.

5. Sen takia haluan kirjoittaa kehopositiivisuudesta. Toivon, että saadessani purkaa tuntemuksiani, pääsen todennäköisemmin tavoittelemaani tyytyväisyyteen itseni kanssa.

6. Alkujaan, kun aloitin bloggaamisen, otin kaikki kuvat kännykkäni kameralla, jossa oli aivan kammottava laatu. Sittemmin olen siirtynyt käyttämään Samsung NX2000 -järjestelmäkameraa. Kamera on helppokäyttöinen ja sopivan pikkuruinen mukana kannettavaksi, ja vaikka toisinaan haaveilen kunnon hardcore järkkäristä, ymmärrän, että tuota omaa kompaktia pikkukameraa on paljon helpompi kuljettaa paikasta toiseen kuin sellaista monen kilon tiiliskiveä :D Ilman fisheyeta kamerani mahtuu jopa iltalaukkuun!



7. Kuvani muokkaan GIMP-ohjelmalla, joka on ilmainen kuvankäsittelyohjelma. Haaveilen kovasti Photoshopista kotikäyttöön, mutta Adoben ohjelmat ovat sen verran hintavia, että yritän pärjäillä vielä toistaiseksi tuon ilmaisen ohjelman kanssa.

8. Niinä harvoina kertoina, kun käytän kännykällä ottamiani kuvia, tykkään säätää niiden sävyt kohdilleen Pixlr-aplikaatiossa. Myös valtaosa tämän postauksen kuvista on käsitelty kännykälläni, koska ulkoisen kovalevyni johdossa on kosketushäiriö, enkä ole saanut aikaiseksi ostaa uutta johtoa siihen.

9. Tulin todella kriittiseksi blogipostauksien aiheiden suhteen vasta, kun aloitin People Group Academyssä editoinnin opinnot viime keväänä. Siihen saakka ajattelin, että kunhan postaan jotakin ja kaikki näyttää kivalta, se on ihan ok. Editoinnin alkumetreillä kuitenkin käsittelimme todella paljon sisällöntuotantoa ja etenkin sisällön kiinnostavuutta, ja se heijastui vahvasti somekäyttäytymiseeni.

10. Ja vielä viimeisenä; Mulla on vahva kriisitilanne blogin nimeen liittyen. Osa musta haluaisi vaihtaa blogin nimen "Not so damn mainstreamiksi", mutten ole tehnyt mitään lopullista päätöstä siitä vielä. Enkä kyllä tiedä, olisiko blogin nimi silloinkaan yhtään nykyistä kuvaavampi.

Haluan haastaa Turkooseja unelmia -blogia kirjoittavan Emilian!

Upea ja toimiva evoluution tuotos - kehopositiivisuuden ensiaskeleet

Sinä, joka luet tätä, sä olet upea ja olet arvokas.

Tein pitkän tekstin siitä, miten yksi kommentti väärältä ihmiseltä johti siihen, että raivolaihdutuksen jälkeen yritin raivolaihduttaa vielä lisää. Teksti kieppui painon ja kilojen ympärillä, kerroin koulukiusaamistaustastani ja annoin tarkkoja lukuja painostani ja pituudestani, jotta tarina menisi perille todella selkeästi. Kuitenkin musta tuntuu, että se, mitä ajoin tarinalla takaa, ei välittynyt ollenkaan. Liikaa negatiivista energiaa, ja mun mielestä sellaista sisältöä me ei tarvita yhtään enempää sosiaaliseen mediaan.

Mutta se, mitä yritin kertoa, oli miten musertavan laihdutusurakan jälkeen melkein normaalipainoisena vertasin itseäni jatkuvasti muihin ja koin olevani jollain tapaa huonompi, kun en saavuttanutkaan sen yhden ihmisen asettamaa tavoitepainoa. Ja tietenkin, miten homma sitten menikin perseelleen ja kaikki raivolaihdutukseni tulokset valuivat viemäriin. Miten nyt, painavampana kuin ikinä, koen ajattelevani paljon positiivisemmin kehoani kohtaan ja ymmärtäväni, että mä riitän tällaisena kuin olen.

Mun kohdallani oman kehon hyväksyminen lähti ajatuksesta, että mitä jos näkisin itseni kokoisen ihmisen kadulla? Mulle ei tulisi mieleenkään ajatella, että hyi kun on muhkuraa, leuan alta pilkottaa ruma heltta ja voi että kun legginssien reunan yli pursuaa ällöttävästi ihra. Miksi sitten ajattelen niin, kun katson peiliin tai selaan musta otettuja valokuvia? Miksi en ajattele, että onpa upea ja toimiva evoluution tuotos, jonka geenit on olleet niin hyvät, että ovat päässeet näinkin pitkälle? Tai edes, että olenpas tänään sopivan pehmoinen ja halattavan näköinen?

Kuluneen vuoden aikana olen myös keskittynyt poistamaan elämästäni turhia stressinlähteitä ja viettämään mahdollisimman paljon aikaa ihanimpien ihmisten kanssa. Olen myös tehnyt tietoisen päätöksen, etten enää tavoittele mitään mystistä vaa'anlukemaa. Kun teen arjessa oikeita valintoja ja keho reagoi niihin positiivisesti, se jos jokin on terveellistä. Ei enää pakkotreeniä ja tiukkaa ruokavaliota, joka sanelee tahdin kaikelle, mitä teen.

Meillä kaikilla on tasan yksi elämä, eikä ikinä tiedä, kuinka pitkä se on. Mitä tapahtuu, jos oman elämän kuluttaa siihen, että elää elääkseen "sitten kun -", ja aika loppuukin kesken? Onko terveellisissä elintavoissa mitään hyvää, jos elääkin onnettomasti? Elä sellaista elämää, josta voit nauttia. Älä aseta itsellesi turhia rajoituksia etenkään siksi, että pelkäät, mitä muut susta voisi ajatella.

Tammikuussa ilahdutti x 12

Tammikuu tuli salamannopeasti päätökseensä. Eilen mulla oli Turussa PGA:n lopetus / palautepäivä, ja helmikuu alkoi vauhdikkaasti Onnibussilla reissaten ja Turun maisemia katsellen viho viimeistä kertaa lähiopetuspäivän merkeissä. Tämän vuoden tavoitteeksi haluan asettaa itselleni, että jokaisen kuukauden lopussa listaan kuun varrelta niitä asioita ylös, jotka ilahduttivat, ja joilla oli positiivinen vaikutus mun päiviini.



Tammikuussa ilahdutti...

♥ Kaamosväsymyksen väistyminen kuukauden puolessa välissä. Ihanaa, kun on energiaa joogata ja käydä taas pitkästä aikaa kuntosalilla!

♥ Mansikat! Löysin lähikaupasta pikkuruisen paketin kiinteitä ja hailakanpunaisia mansikoita (ja pensasmustikoita) ja yllätyin, kuinka makeita ja pitkäikäisiä ne olivat. Eivät lössähtäneet, vaikka säilytin niitä neljä päivää jääkaapissa. Niitä lisää!

♥ Olohuoneen pöydälle unohtunut vieteritonttukoriste, joka missasi paluulaatikon häkkivaratoon. Ei sitä raaski viedä alas, saa nähdä, kauanko tonttu pitää meille seuraa.

♥ Uudet kivat salivaatteet, jotka kävin nappaamassa sattumalta mukaani Cubuksesta. En ole omistanut näin mukavia treenihousuja ikinä!



♥ Glitteristä ostettu glitterigeeli.

♥ Netflixin katselu sohvalle kääriytyneenä. Olen katsonut paljon Paljastavia valheita, Family Guyta ja Orange is the new blackiä. Hyvä kompo.

♥ Uudet peilipintaiset tennarit, jotka sopii täydellisesti mun hologrammireppuni kaveriksi.

♥ Instagram.



♥ Se, että ruvettiin kartuttaa hääkassaa Juhan kanssa ja tutustuttiin siihen, paljonko ihmiset ylipäänsä häihinsä rahaa ovat käyttäneet. Konkreettinen suunnittelu ja päätöstenteko ei ole ihan ajankohtaista vielä, mutta on hyvä valmistautua taloudellisesti siihen hetkeen, kun ruvetaankin tekemään niitä päätöksiä.

♥ Tanssiminen. Olen käynyt mielenkiinnosta tutustumassa Porissa vaikuttavan Tanssiterapia Piuman tempauksiin ja se on auttanut mua olemaan hieman heittäytyväisempi, mitä tulee tanssimiseen ja liikkumiseen muutenkin.

♥ Porin Häämessut, joihin pyrähdettiin tulevan kaasoni kanssa. Muutama juttu tuli hieman selvemmäksi ja oli ihana käydä katsomassa, millaisia palveluja Porista löytyy, joita voisi sitten hyödyntää, kun häiden suunnittelu on ajankohtaisempaa.

♥ Omasta kehosta pitäminen. Olen tällä hetkellä painavampi kuin koskaan, ja siitä huolimatta pidän nyt kehostani enemmän kuin ikinä ennen. Pukeudun mukaviin vaatteisiin ja kehoni pystyy suoriutumaan kovistakin koettelemuksista joita arki tuo tullessaan. Muhkurat, vaa'an lukema tai vaatekoon suurentuminen eivät tällä hetkellä tunnu haittaavan, ja vaikka en välttämättä joka päivä pitäisikään siitä, mitä peilistä näkyy, en ainakaan koe enää inhon tuntemuksia itseäni kohtaan, ainakaan ihan joka päivä.

Mitkä asiat ovat ilahduttaneet sua tänä vuonna?