28 huhtikuuta 2017

☾ kesän tatuointisuunnitelmia ☾

Nyt se on virallista, mä otan kesällä uuden tatuoinnin! Maksoin ennakkomaksuni Krunikan leimalle ja olen aivan käsittämättömän täpinöissäni! Kuusi viikkoa, ja tapaan unelmieni tatuoijan, eikä kyseessä ole mikään itsestäänselvyys. Mun unelmatatuoijani kun on puolalainen.



Muistan sanoneeni, että jos pääsisin Judyta Murawskan tatuoitavaksi, ottaisin häneltä ihan mitä tahansa hän haluaisi muhun tatuoida. Ei siis varmaankaan tarvitse hirveästi painottaa sitä, että olin aivan onneni kukkuloilla, kun bongasin hänen Instagramistaan ilmoituksen, että hän tulee Suomeen viikoksi täyttämään guest spotin Krunikan leimassa.

Parikymmentä minuuttia ilmoituksen näkemisen jälkeen sain lähetettyä hänelle sähköpostin. Alkuvaikeuksista huolimatta löimme aiheen ja päivän lukkoon kesäkuun alkuun. Nyt siis on vuorossa kova odottaminen ja henkinen valmistautuminen yli neljän tunnin tatuointiaikaa varten.

Onko Fuki sulle tuttu, tai oletko itse ottamassa tänä vuonna uutta leimaa? Tai mitä ylipäänsä ajattelet tatuoinneista? Kerro mulle kommentteihin!

13 huhtikuuta 2017

Mitä annat muiden päättää sun elämästäsi?



Tämä aihe on mietityttänyt mua tosi pitkään. Millainen olisin, jos olisin kuunnellut vain muiden mielipiteitä siitä, mitä mun pitäisi tehdä elämälläni?

Elämäni suurimmat päätökset olisivat menneet ihan eri tavalla ja valehtelematta olisin siitä syystä ihan eri ihminen. En olisi ikinä alkanut piirtämään, koska olisin pelännyt epäonnistumista. En olisi opiskellut autoalaa enkä todennäköisesti edes graafista suunnittelua, koska molempia alavalintojani kummasteltiin opon toimesta. En olisi milloinkaan löytänyt kihlattuani, koska "nettideittailu ei ole oikea tapa etsiä seuraa". Ja en ikinäkään olisi uskaltanut ajaa ulkonäköäni alternatiivisempaan suuntaan, koska "lihavien ei kuulu olla huomion keskipisteenä ulkonäkönsä takia vaan seinäruusuna, joka jää mieleen ainoastaan persoonansa takia". Vaikkei ulkonäköasia ole mitenkään maailmaamullistava asia, se on tosi tärkeä. Mä tunnen oloni paljon kotoisammaksi kropassani, kun saan ilmaista itseäni sillä, miltä näytän.

Jotkut tosiaan pelkäävät ihmisten mielipiteitä niin paljon, että eivät uskalla toteuttaa omia unelmiaan. Ei ole kauaakaan siitä, kun luin blogikirjoituksen, jossa täysi-ikäisyyden porteilla oleva tyttö harmitteli sitä, miten ei uskaltanut pukeutua vaatteihin, joihin halusi, eikä leikata hiuksiaan, koska pelkäsi, mitä muut ajattelevat. Oli puhetta kiusaamisesta ja siitä, miten kirjoittajasta tuntui, että kaikki ovat toistensa klooneja. Tämä klooniajatus on käynyt munkin mielessäni. Olen kuitenkin todella onnellisessa asemassa, sillä olen ympäröinyt itseni ihmisillä, jotka ovat häpeilemättä omia itsejään ja uskaltavat olla juuri sellaisia kuin haluavat.

Jos tahdot viedä ulkonäköäsi johonkin tiettyyn suuntaan, älä kuuntele muiden vastaväitteitä. Joudut kuitenkin olemaan omassa kehossasi koko loppuelämäsi, ja jos jokin muutos parantaa itsetuntoasi, on se vaivan arvoista. Jos tahdot opiskella jotakin, jota lähipiirisi ei hyväksy, unohda kerrankin, mitä muut ajattelevat ja tee juuri niin kuten tahdot. Se on ainoa tapa tulla onnelliseksi.

Tässä on tietenkin myös kääntöpuoli - kukaan ei voi pakottaa sua parantamaan tapojasi sun puolesta. Jos olet tyytymätön johonkin osa-alueeseen elämässäsi, olipa se sitten vapaa-ajan puuttuminen, epäonnistunut parisuhde tai tyhjyyden tunne elämässä, kukaan ei tule ja tee sun vaikeita päätöksiä. Sun on itse otettava itseäsi niskasta kiinni ja tehtävä päätös muuttaa asioita, joihin olet tyytymätön.

Täytyipä sun sitten etsiä itsellesi uusi harrastus tuomaan sisältöä sun arkeen tai sanottava vihdoin puolisollesi, ettei tästä tule mitään, sun täytyy tehdä se ihan itse. Jos koet, että elämässäsi ei ole tarpeeksi sisältöä ja koet käsittämätöntä kaipuuta järjestelmälliseen tekemiseen, ota vaikka tavoitteeksesi keksiä joka viikolle jollekin päivälle jotakin tekemistä. Aloita kevyesti, jokainen askel oikeaan suuntaan on voitto.

Sun ympärilläsi on valtavasti ihmisiä, jotka rakastavat sua ja haluavat, että olet onnellinen. Joten lakkaa pelkäämästä.

Ps; Ihan huikeaa pääsiäistä kaikille, jotka sitä viettävät! 

05 huhtikuuta 2017

Mitä mä sain synttärilahjaksi?

Kuten jo aiemmin olen somessa mölynnyt, vietin 23-vuotissyntymäpäivääni viime viikon keskiviikkona. Eli tasan viikko sitten. Synttäreitä juhlittiin äärettömän helpon pätkisjuustokakun äärellä perheen kanssa hieman ennakkoon, eikä tietenkään Juhakaan malttanut lahjojaan piilotella siihen viralliseen päivään asti. Yleisön pyynnöstä tässä hiukan niitä juttuja, joita sain synttärilahjaksi;




Tänä vuonna lahjoina tuli tosi tarpeellisia, tosi makeita ja tosi outoja juttuja! Ekana mainittakoon Tigerin niittikuulokkeet, jollaiset mulla oli joskus käytössä, mutta hiukan liian kovan käytön takia ne menivätkin rikki. Nyt taas kelpaa kuunnella musaa, tyylillä!

Lauantaina sain Tom of Finland -servettejä hiukan ennen kahvittelua, ja illemmalla Tarot-kortit. Tomppaservetit tulee todellakin juhlakäyttöön vienoine hymyineen ja Tarot-kortti-innostuksestani mainitsin joskus Juhalle, joka oli sitten laittanut sen korvansa taakse.

Korttipakan mukana tuli pieni pokkari, johon on koottu korttien merkityksiä ja ohjeita korteilla ennustamiseen. Kuumeilun ja kiireen takia kortit pääsivät oikeasti testikäyttöön vasta eilen, kun ennusteltiin toisillemme olkkarin lattialla.





Vaatetustani säväyttämään sain Pandora-koruuni ihanan kissapalan vanhemmiltani ja pupukengät Juhalta. Nämä kengät ovat jo vilahtaneet instagramissani, sillä sain ne tosi ennakkoon - ensin käyttööni sain Ebaysta tilatut glitterikengät ja erään päivän mittaisen häviämisen jälkeen ne samat kengät olivatkin kokeneet muodonmuutoksen. Upeat puputossut, näitä katsellessa ei malta odottaa, että kesä tulee! Iso kiitos Juhalle ja anopille, jotka nämä ideoivat ja tuunasivat ♥

Lisäksi, kun Taroteiden hörhöleima ei vielä riitä, sain Lady Sheban Varjojen kirjan! Monet pitävät kirjaa wicca-uskonnon alkuperäisenä pyhänä kirjana, ja se oli kyllä sellainen, mitä en osannut yhtään odottaa, mutten olisi kyllä itse osannut keksiä itselleni tähän elämänvaiheeseen parempaa lahjaa. Suomennoksen ulkomuoto ei ole mitenkään hirveän hieno, mutta tärkeintähän on kirjan sisältö. Ja ainahan sen voi tuunata.





Meille muutti mun syntymäpäivän kunniaksi appelsiinipuu ja upea ananaslamppu, joka vaihtaa väriä kaikissa sateenkaaren väreissä ja sain myös kihlasormukseeni mätsäävän, hirveän sympaattisen PERKELE-sormuksen ♥ Ihana, just mun näköinen sormus, joka onkin ollut kovassa käytössä!

Eikä tietenkään unohdeta pokemonkortteja! Tämä huikea metallirasia ja muutama muukin korttipakka tuli avattua, ja tarkoituksena olisi opetella pelaamaan niillä vihdoin ja viimein.

(Ja eikös mun uusi kännykkäkuori olekin upea? Se saapui postissa juuri sopivasti viime viikolla ja oli aika kiva lisä synttäriviikkoon.)



Sellaiset synttärit tällä kertaa. Lisäystä saattaa toki tulla vielä hieman, sillä en ole nähnyt erästä ystävää syntymäpäiväni jälkeen epäonnistuneen treffaamisyrityksen takia, joka vieläkin vähän harmittaa.

Kiitos kaikille! ♥ 

01 huhtikuuta 2017

Maaliskuussa ilahdutti x 10

Maaliskuuhun on mahtunut kiirettä, häsläämistä ja nyt vielä huhtikuun alun kunniaksi kuume, ja siksi blogi on ollut hiljaisena kuluneet pari viikkoa. Onneksi kuitenkin viimeisin postaukseni kehopositiivisuudesta aiheutti keskustelua pitkälle julkaisupäivän jälkeenkin. Nyt on kuitenkin aika koota maaliskuun fiiliksiä ja niitä juttuja, joilla oli positiivinen vaikutus mun maaliskuuhuni;




♥ Tampere ja upea Tornihotelli! Käytiin kuun puolessa välissä kahden päivän minilomalla Tampereen sykkeessä ja se oli kyllä todella kaivattu irtiotto! Torni on ihan huikea majapaikka, ja Juha oli keplotellut meille huoneen kerroksesta 23.

♥ Ja tietenkin mystinen kissakahvila Purnauskis. Käytiin hörppäämässä teetä ja kahvia jopa kaksi kertaa parin päivän reissulla, ensin hieman pikaisemmin perjantaina, kun täytyi kiiruhtaa hotellille, ja lauantaina vähän paremmalla ajalla.




♥ Synttärit. Mun syntymäpäivä on 29. maaliskuuta, ja täytin tänä vuonna 23 vuotta! Vietettiin synttäreitä perheen ja Juhan kanssa jo hieman etukäteen ja sain valtavasti ihania lahjoja, mm. pupuglitterikengät, Pandora-korupalan, Perkele-sormuksen, Tom of Finland -servettejä ja Varjojen kirjan.

♥ Pyöräily- ja kävelykauden aloittaminen. Kuivaa asfalttia pitkin on paljon mukavampi tallustella tai fillaroida työpaikalle kuin loskasäässä.

♥ Ystävien näkeminen. Maaliskuussa näin tosi paljon ystäviä vaihtelevissa merkeissä ja tuli törmättyä jopa graafisen suunittelun luokkakavereihin, joita en ole nähnyt yli vuoteen!  Oli kivaa, toivottavasti otetaan taas uudestaan!



 Luvallinen vandalismi. Mun vanhempani aloittivat asunnossaan eteisrempan, ja mä lupauduin maalaamaan niiden päätyseinään kukkia. Projekti etenee hitaasti mutta varmasti, ja luulen, että kuvasta saattaa tulla aika kiva. Ellei kiva, niin ainakin uniikki! :D

♥ After Effects. Oon tehnyt ihan älyttömästi töitä tämän ohjelman kanssa maaliskuun aikana ja vasta nyt musta alkoi tuntua, että editoinnin opinnoista on ollut jotakin hyötyä.

♥ TAATELIT! Eivätkä mitkä tahansa taatelit, vaan Green datesin lakritsinmakuiset taatelit! Enpä olisi ikinä ennen uskonut, että hurahtaisin näin pahasti, mutta kun Turkooseja Unelmia -blogin Emilia lähetti mulle näitä arvontavoittoni jälkeen, se olikin menoa. Oon metsästänyt näitä kuumeisesti aina siitä lähtien, ja onnistuin vasta ihan äskettäin löytämään näitä Porin Sittarista!



♥ Pirkan kivennäisvesi, tää oli yllättäjä. Mulle nousi eilen 39 asteen kuume ja en ole ikinä ennen ollut niin kiitollinen siitä, että sain "halppiskivennäisvettä". Mutta oikeasti, kannattaa maistaa, Pirkan metsämansikkakivennäisvesi maistuu ihan mansikka Eskimolta. Ihan huippuhyvää!

♥ Ja lopuksi vielä Netflix! Olen tässä kuussa kuluttanut tuntikausia Netflixin sarjoja katsellen. Maaliskuussa mun suosikeiksini on muodostunut ehdottomasti kaksi anime-sarjaa: Ajin: Demi-Human ja Kuromukuro. Todella koukuttavia sarjoja ja ihan tajuttoman hienosti animoituja, vaikka alkuun hieman epäilin Netflix-alkuperäissarjojen tekomotivaatiota. Molemmat animesarjat katsoin alusta loppuun, ja pidin siitä, miten voimakkaiden hahmojen ympärille punottu juoni paisui ja kehittyi ihan ennalta-arvaamattomiin mittoihin jaksojen edetessä.