16 lokakuuta 2017

Ihan pihalla - HÄÄT 2018

Meidän hääjärjestelyt edistyy hitaasti mutta varmasti. Näin vuoden etuajassa asioiden varaaminen on ihan perhanan kuumottavaa ja tuntuu typerältä lähettää sähköposteja, kun mielessä pyörii vain, ettei ole aavistustakaan, miten nämä hommat kuuluu hoitaa. Lohdutukseksi voi onneksi ajatella, että kaikki ekaa kertaa häitä suunnittelevat ovat varmaan ainakin melkein yhtä pihalla. Vaikka jotkut ovat enemmän aikuisia kuin toiset. Me ollaan molemmat sellaisia vähemmän aikuisia.


Tämä kuvaamaan meidän vakaata vakavamielisyyttä

Tähän mennessä on lyöty lukkoon;
 Puoliso (heh hah hehheh, oon tosi hauska taas)
 Kaaso, morsiusneito ja bestmanit 
Hääkirkko (vaikka halusinkin yllättää ja järjestää vihkimisen Suomen luonnonuskon edustajan Karhun kansan kanssa.)
Juhlapaikka
 Hääauto ja kuski (jos auto pelittää sinne asti)
 Teema
Alkumaljaskumppa (supertärkeä)
Valokuvaaja
Kampaaja
Hääkimpun tekijä

Lisäksi laitoin viestiä paikalliselle juhlapukumyymälälle ja kyselin heidän morsiuspukujensa hinnoista (koska amerikkalaiset televisiosarjat loi mulle tosi vääristyneen kuvan siitä, mitä ne todellisuudessa maksavatkaan) ja isompien mekkojen vuokrausmahdollisuuksista. Vuokraus maksaa 60 % alkuperäishinnasta, ja siihen kuuluu pesettäminen + tarvittavat kavennukset ja lyhennykset. Hyvä vaihtoehto, jos sopivaa mekkoa ei tule vastaan käytettynä tai netistä.

Tuohon hääpukuasiaan mulla on hirveä kriisi, mutta luulen, että palaan siihen ihan omassa postauksessa.



Ruokapuoli on kai seuraava, mikä pitäisi saada sovittua, mutta mulla ei ole yhtään inspiraatioita alkaa tutkimaan porilaisia catering-firmoja. Se on niin vieras maaperä. Mä haaveilen tällä hetkellä vähän omituisista hääruuista, pitsasta, burgereista ja donitseista, mutta ties vaikka vuodenvaihteen jälkeen haluaisinkin sen perinteisen karjalanpaistin ja kermakakun. Saa nähdä. Sen olen pättänyt, että kasvisvaihtoehto (ellei kokovegaaninenkin) täytyy olla tarjolla, ja sitä pitää olla runsaasti.

Olisko sun mielestä ihan idioottimaista tarjota juhlaväelle pitsaa? Ja olisko jotain superhyviä vinkkejä, mitä en ole vielä ottanut huomioon? Kommentoi ihmeessä ajatuksia, kaikki on tervetullutta!

12 lokakuuta 2017

Mitä seuraan Youtubessa - Suomi edition

Inktober on vienyt mennessään ja mun vapaa-aikani on todella piirtämispainoitteista, joten blogi on jäänyt vähän taka-alalle. Kiitos Ruen ja hänen Suosikit Youtubesta -postauksensa innostuin vihdoin listaamaan mun suomalaisia lempparitubettajiani, jota kovasti toivottiin mun ensimmäisessä Youtube-aiheisessa postauksessani.

Tässä siis yleisön pyynnöstä;


Maiju on huikea mimmi, joka on tällä hetkellä mun ehdoton lempitubettajani. Maiju puhuu naiseudesta ja testailee sen rajoja ajelemalla päänsä, kertoo avoimesti omasta kehopositiivisuusmatkastaan ja mielenterveydestään, opettelee minimalismia ja ikuistaa arkeaan hulluna kissanaisena. Toisinaan Maijun videoita katselee kotisohvalla vilttiin kääriytyneenä karjalanpiirakka kädessä ja kelaa, että perhana, ton mimmin elämä on niin LIFE GOALS.


Milla on porilainen teatterinuori, somevaikuttaja ja meidän tuleva hääkuvaaja ♥ Milla on nuori yrittäjä ja ikuistaa rehellisesti elämäänsä someen ja lauleskelee omia biisejään, ja jokin hänessä on vaan ihan super symppistä. Iso suositus!


Veronica on henkilöbrändäämisen ammattilainen. Nykyisin myös NRJ:n aamulähetyksen juontaja ikuistaa arkeaan, testailee nettiostoksiaan, hamstraa tatuointeja ja hassuttelee ystäviensä kanssa. Muistan, että Veronica oli yksi ensimmäisistä suomitubettajista, joita aloin seuraamaan, ja jestas, kun olen seurannut häntä ihan liian pitkään. Minkäs teet, kun hänellä on niin mainio persoona.


Mikaela on videotaiteilija ja toinen vetäjä Mian ja Minnin seksiklupissa, jonka ihka ensimmäinen osa oli ensimmäinen video, jonka häneltä näin. Tosi kivan erilaista sisältöä tässä suomituben usein monotonisessa maailmassa.


Pahalapsen estetiikka puhuttelee, ja ihanaa, että joku suomalainenkin uskaltaa tuoda alternatiivisempaa tyyliä näkyville. Lisäksi tietenkin kanavalla vilahtelee leipominen, rastatukka, vegaanireseptit, aknehöpinät ja meikit. Tykkään!


Viimeisenä mutta ei missään nimessä vähäisimpänä on Mertsi. Merin tekemä Youtube-sisältö on kivaa katseltavaa, mutta jestas, vahva suositus hänen lisäämiseensä Snapchatissa! Hänet löytää nimimerkillä mirandasd. Snäpissä Meri puhuu eron jälkeisistä säädöistä, ihmissuhdekoukeroista ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ja toisinaan sitä unohtaa, että katselee jonkun toisen elämää eikä elokuvaa.

Siinä ne tällä kertaa. Onko tässä joukossa sulle tuttuja tubettajia, ja mitkä ovat sun lemppareita? Lisäksi mulla on tosi vaikea löytää muuta sisältöä suomalaisilta tubettajilta kuin lifestyleä, jos tiedät jotain taidekanavia tai muita, niin vinkkaa niitä ihmeessä mulle!

02 lokakuuta 2017

INKTOBER -video


Tein sunnuntaina ensimmäisen inktober-piirrokseni, ja ajattelin testata, miltä tuntuisi työskennellä kameran kuvatessa. Muuten kokemus oli mukava, mutta kamerani akku oli niin finaalissa, että jouduin sitä välillä lataamaan. Ihan jokaisen viivan tekoa ei siis videolla näy, mutta ainakin valtaosa tussausprojektista ikuistui.

Kerro ihmeessä, jos haluat nähdä tällaisia postauksia lisää inktoberin aikana. Mukavaa uutta viikkoa!