Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehopositiivisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehopositiivisuus. Näytä kaikki tekstit

06 toukokuuta 2020

Korona, laihdutuspuhe ja kehorauha

Hyvää keskiviikkoa! Tänään vietetään kansainvälistä Älä laihduta -päivää. Päivän tarkoitus on kyseenalaistaa laihduttaminen automaattisena terveystekona ja haastaa arvostamaan kehojen upeaa monimuotoisuutta kapeiden kehoihanteiden sijaan. Sen takia haluan kirjoittaa teille koronasta, aktiivisuuden vähenemisestä ja somen laihdutuspuheesta.


(Tässä postauksessa käytän kuvituksena kuvia musta, joita en ikinä julkaissut mihinkään, koska "näytän niissä liian lihavalta". Vaikka olen tullut pitkän matkan oman kehoni hyväksymisen kanssa, on alitajunnassa yhä vahva ehdollistuminen sille, että "lihavan ihmisen keho ei kuulu someen muiden nähtäväksi". Nyt otan oman näkyvyyteni omiin käsiini, ja hautaan ainakin täksi päiväksi ajatuksen siitä, että lihavan ihmisen pitäisi muka näyttää jollain tapaa hoikalta ollakseen näkyvä osa yhteiskuntaa.)

Koronan ja poikkeustilan takia ihmiset ovat joutuneet pysymään kotona, ja ymmärrän hyvin, miksi vähentynyt aktiivisuus on aiheuttanut monille kovaa (keho)ahdistusta. Olen nähnyt lukemattomia meemejä, joissa naureskellaan "koronakiloille" ja karantteenin lihottavuudelle. Samaan aikaan poikkeustila on saanut aikaan sen, että laihdutuspuhe, kalorien laskeminen, treeniohjelmat ja diettimainokset ovat alkaneet hiipiä räjähdysmäisesti kaikkien somesyötteeseen.

Mun unfollow-nappulani ei ole koskaan ollut niin liipaisinherkkä kuin viime viikkoina. Kun näen somessa pienenkin viittauksen laihdutukseen, poistan tyypin seurauslistaltani ilman, että edes harkitsen asiaa. Ja niin pitäisi tehdä kaikkien muidenkin, jotka ovat aiheelle herkkiä.

(Jos tyyppi on aikaisemminkin treenannut, ja puhuu kuntoilusta kehon huoltona, se ei mun mielestäni täytä laihdutuspuheen kriteerejä. Herkkyys on kuitenkin kaikilla erilainen, ja myös liiallinen treenaussisällön seuraaminenkin voi olla haitallista.)



Mä itse olen tosi herkkä laihdutuspuheelle, ja pitkäaikainen altistuminen sille saa mut hiljalleen palaamaan mun sairaaloisiin syömistottumuksiini. Ison osan mun elämästä näin mun kehoni liian isona, halusin pienentää sitä keinolla millä hyvänsä, häpeilin pituuttani, ja lopulta (2012) päädyin vaaralliselle näännytyskuurille. Erityisesti naisille taotaan lapsesta asti ideaa siitä, että laiha nainen on ainoa arvostusta ja hyvää kohtelua ansaitseva nainen, nainen ei saa vaatia keholleen sen tarvitsemaa tilaa, ja vaatebrändien tarjoamat vaatekoot ovat hyvän, arvostettavan naisen mitta. Laihimmillanikin tunsin olevani paska ja arvoton, koska mun kehoni vain oli liian kookas ja kaikin tavoin vääränlainen. Onneksi löysin mun kehoahdistuksen lähteen, ja päästessäni siitä eroon mun elämäni on muuttunut täysin.

Mun oma kehoahdistukseni räjähti käsiin loppuvuodesta 2017, kun seuraavana kesänä olevat häät lähestyivät ja tiesin olevani lihava morsian. Mutta let's face it, häät ovat ainutlaatuinen hetki ihmisen elämässä, johon kehon koko tai muut ominaisuudet eivät vaikuta mitenkään. Ahdistuksen tullessa liian väkeväksi purin tuntemuksiani Juhalle, joka ystävällisesti hävitti meidän omistaman vaa'an. Siis sen vaa'an, jolle olin astunut usean vuoden ajan joka ikinen päivä, ja jonka ympärillä mun elämäni pyöri. Sen vaa'an, joka ironisesti oli keittiön oven vieressä. Siihen asti aamun vaa'an lukema määritteli kokonaan mun päiväni sisällön, ruokailut, treenit ja kulkemiset. Numeron ollessa "korkealla" jätin aterioita vallan väliin.



Siitä elämäntavasta "terveellisyys" oli kaukana, vaikka terveysalan ammattilaiset ylistivät mun elämäntavanmuutostani. Kuunnellessani ylistystä mun parantuneesta terveydestä tajusin, miten järjetöntä paskaa tämä kaikki oli, ja tajusin, että vaikka kuinka kuihtuisin, en ikinä olisi itseeni tyytyväinen. Niiden aikojen (2013-2015) jälkeen olen lihonnut arviolta 20 kiloa, ja vasta nyt olen oppinut hyväksymään kehoni sellaisena kuin se on.

Mä myös havahduin tajuamaan, miten monta täydellistä päivää olin missannut vain siksi, että mun kehoni ahdisti ja inhotti mua. En halua havahtua asiaan uudestaan vanhuksena, ja tajuta, että olen tuhlannut koko elämäni laihduttamiseen ja itseni inhoamiseen. Olen luvannut, etten enää ikinä tietoisesti laihduta, ellei jokin vakava terveysongelma siihen pakota.

Vaa'an hävittämisen jälkeen jouduin opettelemaan uuden tavan päättää ruuastani ja treenaamisestani, ja löysin intuitiivisen syömisen ja ilon treenaamiseen. Kyllä keho kertoo, mitä se tarvitsee, ja kun ei ole "kiellettyjä ruokia", on syöminen turvallisempaa ja terveellisempää.



Yli kahteen vuoteen en ole ollut tietoinen siitä, mitä painan.

Tiedottomuus tuntui aluksi tosi pahalta, mutta nykyisin luotan siihen, että keho kyllä ilmoittaa tarpeistaan. Uskon siihen, että peilikuva ja kehon tuntemukset kertovat kehon tilan paremmin kuin yksikään vaaka.

Tää keho on mun kotini.

Sen ansiosta pystyn liikkumaan ja tekemään asioita, joita rakastan.

Ja se on kaikkine venymäarpineen, muhkuroineen, tatuointeineen ja kolotuksineen täydellinen.

Tää keho olen minä, ja tahdon antaa itselleni sen rakkauden ja arvostuksen, jonka tiedän ansaitsevani.

Toivottavasti säkin opit arvostamaan sun kehoasi. Ole itsellesi armollinen.

09 marraskuuta 2018

VUOSI ILMAN HENKILÖVAAKAA

Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua ♥ Olen tunnustellut viime viikkoina, että mulla on ihan törkeän hyvä fiilis mun kropassa, ja mietin kovasti, mistä se johtuu. Pitkän mietinnän jälkeen tajusin, että mulle tuli kuun alussa tasan vuosi siitä, kun lakkasin käymästä vaa'alla.


Tänään on siis vähän erikoisempi  vuosipäivä, ja ihan ymmärrättävästi joku voisi kysyä, että miksi ihmeessä olen vältellyt henkilövaakoja niin pitkän ajan. Teille hämmentyneille tiedoksi, että vaa'alla käymisestä oli muodostunut mulle pitkäaikainen pakkomielle. Häät olivat lähestymässä, ja yli satakiloinen ruhoni astui joka ikinen päivä vaa'alle, vain huomatakseen, että paino ei mennyt ponnisteluista huolimatta alaspäin. Vaikka kuinka olenkin kehopositiivinen, mun kehopositiivisuus oli siinä vaiheessa koetuksella, ja mun tuntemukset omaa kehoa kohtaan olivat täysin negatiivisia.

Vaa'an lukema määritteli mun päivän aikataulun, päivän treenimäärän ja ruokailut, ja huomasin, että aloin oireilemaan ruokailun kanssa tosi pahasti. Sitten yhtenä päivänä marraskuun alussa sanoin Juhalle, että mietin, pitäisikö olla käymättä vaa'alla häihin asti, ja seuraavana päivänä vaaka oli kadonnut sen paikalta keittiön oven vierestä. Enkä vieläkään tiedä, minne ihmeeseen Juha on sen onnistunut piilottamaan.

Mitkä asiat ovat vuoden aikana konkreettisesti muuttuneet?

1. Mua ei ahdista katsoa musta otettuja valokuvia. Tämä oli täydellinen muutos just ennen meidän häitä, sillä Milla Grönmanin ottamat hääkuvat olivat täydellisiä, ja ennen olisin nähnyt niissä vain ällöttävän kaksoisleuan kantajan. Nyt näin niissä oikeasti onnellisen ihmisen, ja voin nauraa muulloin otetuille epäonnistuneemmille otoksille.




2. En ole enää koko aikaa tietoinen kehostani. Kun vielä punnitsin itseäni päivittäin, olin 24/7 tietoinen siitä, miltä mun keho näyttää, ja miten mun pitää olla, jotta vaikuttaisin mahdollisimman "hoikalta". Vanhoja kuvia katsellessa tajusin, miten monta täydellistä päivää multa on mennyt sivu suun, kun olen ollut niin jumissa oman pääni sisällä. Nyt, kun en saa päivittäistä muistutusta siitä, että olen huomattavasti raskaampi, kuin keskiverto suomalainen naisoletettu, en myöskään stressaa sitä, miltä näytän. Voin käyttää kireää paitaa, vaikka istuisinkin töissä, enkä ajattele koko aikaa sitä, miten "rumasti mun maha tursuaa housujen reunan yli". Koska let's face it, kaikenkokoisilla maha menee istuessa rullalle ja "tursuilee".

3. Olen parantanut elintapojani ja huolehtinut kehostani enemmän. Tämä tuli täytenä yllätyksenä, mutta teen töitä ruokavalioni parantamiseksi, pyöräilen lähes päivittäin yli kolme kilometriä ja pyrin treenaamaan noin neljä kertaa viikossa. Ja olen todella motivoitunut. Aikaisemmin mun treenaaminen ja ruokavaliomuutokset loppuivat aina siihen, kun en nähnyt tuloksia vaa'an lukemassa, nyt seuraan omaa yleistä fiilistä ja polveni koko ajan parantuvaa kondista. Paljon parempia kannustimia, kuin laihtuminen!

4. Laihdutusta ja terveellisiä elämäntapoja käsittelevä somesisältö ei enää aiheuta mussa itseinhoa. Muistan ennen vaa'asta luopumista vältelleeni kaikkia asioita, joissa edes saatettiin puhua laihduttamisesta ja terveellisistä elintavoista, koska ne saivat mut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi. Nyt, kun mulla ei ole enää ollenkaan mielessä laihdutus, näiden katsominen on joskus jopa inspiroivaa! Katsoin eilen telkkarista Olet mitä syöt -jakson, ja vaikka kuinka kyseenalainen ohjelma onkin, en sen jälkeen kokenut olevani yhtään paska ihminen. Lisäksi olen tykännyt ihan valtavasti Elia Leinon Läski treenaa -videosarjasta, ja saanut siitä uutta puhtia omaan treeniin.

5. Olen vähentänyt itseni vertailua muihin. Tämän kanssa mulla on vielä hiukan petrattavaa, pienin askelin oikeaan suuntaan!





6. Olen löytänyt mulle sopivimman pukeutumistyylin. Mun ideaali mukavuusasu koostuu urheilurintsikoista, löysästä, Mörkömäisestä paidasta, sitriinikaulakorusta, villasukista ja treenihousuista. Oon nimennyt itseni mukavuudenhaluiseksi noitaolennoksi.

7.  En enää häpeile mun raskausarpiani. Mun koko keho polvista kaulaan on täynnä venymäarpia, ja se on pitkään vaikuttanut mun itsetuntoon. Taisin olla 15, kun ensi kerran joku harrastuskaveri kysyi, että mitä arpia mulla oli, ja siitä lähtien oon yrittänyt pitää ne peitettyinä. Nyt fiilikset niitä kohtaan on muuttuneet. Hääpäivänäkään mua ei ahdistanut mun käsivarsien, olkapäiden tai tissien arvet, vaan keskityin pitämään hauskaa. Ja kyllä, mulle on muodostunut tämän vuoden aikana yksi uusi arpi, ja aavistelen jonkin verran lpainoni nousseen. Mutta se on ihan ookoo. Oon vaan tosi onnellinen siitä, että kamppailu mun polveni kanssa on nyt voiton puolella, ja pystyn vihdoinkin treenaamaan kunnolla. Se vaikuttaa mun hyvinvointiini tosi kokonaisvaltaisesti.

Toivon, että tuleva vuosi tuo yhtä positiivisia muutoksia mun elämään. Jatkan tätä vaa'atonta elämää niin kauan, kun vain voin, ja käyn seuraavan kerran itseäni punnitsemassa, jos jokin terveydellinen tutkimus sitä vaatii. Muuten pystyn seuraamaan kehoni muutoksia vaatteiden sopivuuden ja peilikuvan avulla ihan riittävästi.

Oletko sä koskaan kokeillut olla tiedottomana omasta painostasi? Olisi ihanaa, jos aiheen ympäriltä saataisiin luotua monipuolista keskustelua, ja kaikenlaisten kokemusten kuuleminen olisi todella mielenkiintoista!
Muut aiheeseen liittyvät:
Henkilövaaka piiloon puoleksi vuodeksi - HÄÄT 2018

11 kesäkuuta 2018

7 kuukautta ilman henkilövaakaa! - HÄÄT 2018

Ihanaa alkanutta viikkoa, tyypit! ♥ En tiedä, moniko siellä ruudun toisella puolella muistaa, mutta tein viime vuoden marraskuussa postauksen, jossa kerroin, että Juha jemmasi meidän henkilövaa'an. Nyt olisi aika päivittää tätä aihetta!

Lokakuun lopussa olin miettinyt kuumeisesti, että omasta painosta tietämättä oleminen voisi olla erittäin terveellistä näin häiden lähestyessä, ja Juhan ei tarvinnut kuulla edes kahta sanaa asiasta, kun vaaka oli jo hävinnyt normaalilta paikaltaan. Vaa'attomuusajatus tuntui pelottavalta, mutta marraskuu oli kylmä ja märkä, halloween-herkuista turpea keho ahdisti ihan älyttömästi, peilistä tuntui tuijottavan tonnimursu ja vaa'an näyttämä luku sai mut harkitsemaan raivolaihdutusta, joka loppuisi vasta hääpäivänä. Joten päätin ottaa haasteen vastaan.

Miten elämä on sujunut seitsemän kuukautta ilman henkilövaakaa?

Vaa'attomuus ja vaa'alla käymisen välttely ei ole ollut millään ilveellä helppoa. Mähän siis punnitsin itseni melkein päivittäin, joten siitä täydelliseen tietämättömyyteen siirtyminen on ollut melkoinen koettelemus. Mut valtaa noin kerran kuukaudessa pakonomainen tarve päästä punnitsemaan itseni, ja punnitustarve tuntuu pahenevan, mitä lähempänä häitä ollaan. Kuitenkaan en ole päätöksen tekemisen jälkeen astunut kertaakaan vaa'alle, koska tiedän, että painoni tietäminen ei tuo mun elämääni minkäänlaista hyvää sisältöä.



Mun kuntoilutottumukseni ovat muuttuneet vaa'attomuuden myötä tosi räikeästi. Alkuvuodesta kävin joogaamassa ja zumbaamassa, koska se oli mun mielestä kivaa, kuntosalitreenaaminen jäi vähemmälle. Viimeksi olen kuntoillut mielihyvää tavoitellen lapsena ennen peruskoulun alkua. Toki ennen tätä vaa'atonta aikakauttakin kuvittelin harrastavani kehopositiivista liikuntaa, ja ajattelin, että kuntoiluni taustalla ei ollut toiveita laihtumisesta. Kuitenkin olen viimeisen seitsemän kuukauden aikana todennut, että vaikka liikunta silloin ei ollut tietoisesti laihdutukseen tähtäävää, suuri osa mun syistäni kuntoilla liittyi painoon ja sen hallintaan. Nyt tilanne on toinen, kun en tiedä, mitä painolleni tapahtuu. Erittäin terve muutos!

Maaliskuussa kuntoilutottumukseni heittivät voltilla perseelleen, kun rikoin huonon polveni pahemmin kuin kymmeneen vuoteen. Sen jälkeen olen hiukan joogannut, mutta kun se ei tunnu vielä sujuvan, olen antanut keholleni aikaa palautua. Eikä viikottaisten hikitreenien puuttuminen ahdista yhtään niin paljoa, kuin jos punnitsisin itseni päivittäin ja näkisin, miten treenaamattomuus vaikuttaa vaa'an lukuun.

(Kompaktia polvi-infoa; Loukkaantumisen takia aloitin kymmenen vuoden tuskailun jälkeen fysioterapeutin intenssiivikuntoutuksen. Kysyin fyssarilta ekalla tapaamiskerralla, että onko tämä mun painostani johtuva ongelma, mutta kuulemma ei ole. Mun reisilihaksen pää ei reagoi liikkeeseen, joten sen vastakappale kiskaisee polvilumpion paikoiltaan. Näin tapahtusi, vaikka olisin kaksikymmentä kiloa kevyempikin. Nyt treenaan polveani pari kertaa viikossa steppilaudalla. Peilin edessä. Vähissä vaatteissa. Se on jotain, mihin en olisi ikinä ennen pystynyt!)



Vaa'attomuus on myös kannustanut mua katsomaan itseäni useammin peilistä, ja arvatkaa mitä: mä olen nykyisin ihan kohtalaisen tyytyväinen peilikuvaani! Toki joskus on huonojakin päiviä, mutta vähenevässä määrin. Päivittäinen itsensä mollaaminen on vaihtunut siihen, että katson itseäni kokovartalopeilistä ja arvostan sitä, millainen tyyppi sieltä katsoo takaisin. Niin, ja enää peilissä ei seiso tonnimursu, vaan ihan normaalinnäköinen hyypiö, jonka kehon koko ja muoto vaihtelee paljolti kuukauden aikana. Ja se on ihan normaalia!

Kehoon positiivisesti suhtautuminen on myös kannustanut mua kiinnittämään hyvinvointini ylläpitoon entistäkin enemmän huomiota: Juon paljon vettä, pukeudun niin, että reiteni saavat hangata toisiaan vasten vaikka koko päivän kipeytymättä, olen alkanut seurata Instagramissa enemmän rohkeita kehopositiivisuusvaikuttajia, syön paljon hedelmiä ja välttelen lihatuotteiden käyttöä enemmän kuin ennen, kuljen paljain jaloin, venyttelen, hoidan ja suojaan ihoani auringolta ja tilasin itselleni Vivo barefootin paljasjalkakengät, joiden kanssa käveleminen on ennennäkemättömän mukavaa!

Oman kehonsa tai painonsa vihaamisessa ei ole mitään järkeä! Tuntuu, että olen vihdoinkin alkanut ymmärtää, että jokaisella ihmisellä on oma biologinen normaalipainonsa, johon keho itsekseen pyrkii, ja jossa keho toimii kaikkein parhaiten. Joillakin se on matalalla, joillakin korkealla. Ja vaikka "normaalipaino" olisikin kaukana omasta painosta, se ei tee ihmisestä yhtään huonompaa. Paino ei kerro yhtikäs mitään mun terveydestäni tai ihmisarvostani. Kunhan vain elän kohtalaisen terveellisesti; syön monipuolisesti ja riittävästi ja olen aktiivinen, mun painollani ei pitäisi olla hirveästi merkitystä.



Muutenkin olo tuntuu uudelleensyntyneeltä! Puhun painostani yhä melko usein, mutta nykyisin positiivisemmalla äänenpainolla. Mulla on ollut tämän seitsemän kuukauden aikana tosi hedelmällisiä keskusteluja ystävien kanssa siitä, millaisia fiiliksiä paino ja punnitus aiheuttaa pääkopassa. Valehtelematta jokainen keskustelu on päättynyt siihen, että todetaan, että vaa'alla käyminen ei tuo mitään positiivista sisältöä arkeen tai elämään, ja että painolla ei pitäisi olla mitään merkitystä.

Millainen suhde sulla on itsesti punnitsemiseen, tai ootko ikinä kokeillut olla pimennossa painosi suhteen? Tai herättikö tämä postaus jotain kysymyksiä? Olisi hienoa kuulla, mitä ajatuksia tämä aihe herättää!

14 tammikuuta 2018

4 bodypositive-vaikuttajaa, joita kannattaa ehdottomasti seurata!

Dieettikulttuuri kukoistaa aina näin vuoden alussa, ja laihdutustuotteiden myyjät kiskovat miljardivoittoja, kun kertovat, miltä meidän pitäisi näyttää ja mitä meidän pitäisi syödä. Musta on viimeiset pari viikkoa tuntunut, että dieettivinkkejä, proteiinipatukoita ja kuntosalimainoksia on kaikkialla, ja lähestyvät häät saa mut melkein imaistua takaisin laihdutuksen petolliseen maailmaan.

Mä löydän valtavasti helpotusta siitä, että luon seuraamastani somesisällöstä mahdollisimman kehopositiivista. Kun valtaosa feedistä on kehopositiivista, pari hassua laihdutustuotemainosta siellä välissä ei niinkään haittaa. Muistan joskus lukeneeni, että miten se, mitä jokapäiväisessä arjessamme näemme, muokkaa laajalti omaa ajatusmaailmaamme ja kauneusihanteitamme. Tähän uskon täysin, sillä mitä enemmän olen alkanut seuraamaan kehopositiivisuusvaikuttajia ja muita "somejulkkiksia", jotka ovat lähempänä mun kokoluokkaani, sitä positiivisemmin suhtaudun omaan kehooni.

Joten, ilman sen pidempiä selityksiä, tässä teille neljä bodypositive-aktivistia, jotka ehdottomasti kannattaa lisätä seuraukseen:

♥ Megan Jayne Crabbe ♥


♥ Instagram
♥ Youtube

Megan on yksi ensimmäisiä bodypositive-vaikuttajia, joihin itse aikanaan törmäsin. Hän on avoimesti kertonut, miten syömishäiriöstä tervehtymisen jälkeen postattu lihonnut ennen/jälkeen-kuva sai ihmiset sekoamaan ja lähettämään hänelle raiskaus- ja tappouhkauksia. Todella rohkea ja esimerkillinen nainen!

Youtubesisältöä Megan ei ole kauaakaan tehnyt, ja käsittääkseni hän julkaisi ensimmäisen videonsa vasta kuukausi sitten. Siitä huolimatta hänellä on jo 11 000 seuraajaa Youtubessa, ja videot ovat todella hyvin tehtyjä. Youtubessa Megan pureutuu enemmän siihen, miten dieettiyritykset maksavat uutissisällön tutkimuksista ja muovaavat maailman kauneusihanteita. Alla olevassa videossa käsitellään just tätä!



♥ Minnaleena Jaakkola ♥


♥ Youtube
♥ Instagram

Minnaleena on 25-vuotias, muotisuunnittelijaksi valmistunut lahtelainen. Minnaleena on yksi mun lemppari suomalainen bodypositive-vaikuttaja, joka ansaitsisi paljon suuremman näkyvyyden – Instassa hänellä on reilu viisisataa seuraajaa ja Youtubessa hiukan alle tuhat.

Instassa Minnaleena käsittelee enemmän meikkejä ja upeaa pluskoon tyyliään, ja Youtubessa taas puhuu yhteiskunnan asioista ja ylipainoisuudesta johtuvasta syrjinnästä enemmän. Suosittelen lämpimästi tutustumaan hänen kanaviinsa!



♥ Frances Cannon ♥


♥ Instagram

Frances on aivan upea nainen, ja todella arvostettu taiteilija. Hän tekee mun estetiikkaan sopivaa, rohkeaa taidetta, joissa aiheet sopivat kehopositiivisuuden aihepiiriin. Lisäksi tietenkin Frances itse on huikea esimerkki kaikille oman kehonsa hyväksymisestä ja itseilmaisun monipuolisuudesta.

Arvostan gybällä!

♥ Fran Hayden ♥


♥ Instagram

Franin Instagram-päivityksissä pääpaino on kuvatekstillä, vaikka hänen julkaisemansa kuvatkin ovat todella positiivisia ja ihania. Lueskelen hänen tekstejään aina, kun hän jotakin postaa, ja ne jotenkin aina sopivat päivän fiilikseen. 

Fran kirjoittaa myös blogia, mutta totta puhuakseni vasta löysin sen, enkä ole hänen blogipostauksiinsa ehtinyt sen kummemmin syventyä. Mutta käykää ihmeessä tutustumassa Fran Haydenin instagramiin, ja jos hänen tekstinsä herättävät kiinnostuksesi, käy kurkkaamassa myös hänen bloginsa! Mäkin otan tavoitteeksi lähipäivinä tutustua siihen ja lukea joitakin hänen blogipostauksiaan.

Siinä tällä kaikki, jotka halusin tähän postaukseen ottaa mukaan. Seuraan näiden neljän lisäksi todella montaa kehopositiivisuusvaikuttajaa, joista moni on todella paljon alternatiivisempi kuin nämä tässä postauksessa esitellyt. Jos kiinnostusta riittää, voisin joskus linkata heitä blogiini enemmänkin. 

Onko sulla lemppari bodypositive-vaikuttajia, tai tunnistitko jonkun näistä?