11 kesäkuuta 2018

7 kuukautta ilman henkilövaakaa! - HÄÄT 2018

Ihanaa alkanutta viikkoa, tyypit! ♥ En tiedä, moniko siellä ruudun toisella puolella muistaa, mutta tein viime vuoden marraskuussa postauksen, jossa kerroin, että Juha jemmasi meidän henkilövaa'an. Nyt olisi aika päivittää tätä aihetta!

Lokakuun lopussa olin miettinyt kuumeisesti, että omasta painosta tietämättä oleminen voisi olla erittäin terveellistä näin häiden lähestyessä, ja Juhan ei tarvinnut kuulla edes kahta sanaa asiasta, kun vaaka oli jo hävinnyt normaalilta paikaltaan. Vaa'attomuusajatus tuntui pelottavalta, mutta marraskuu oli kylmä ja märkä, halloween-herkuista turpea keho ahdisti ihan älyttömästi, peilistä tuntui tuijottavan tonnimursu ja vaa'an näyttämä luku sai mut harkitsemaan raivolaihdutusta, joka loppuisi vasta hääpäivänä. Joten päätin ottaa haasteen vastaan.

Miten elämä on sujunut seitsemän kuukautta ilman henkilövaakaa?

Vaa'attomuus ja vaa'alla käymisen välttely ei ole ollut millään ilveellä helppoa. Mähän siis punnitsin itseni melkein päivittäin, joten siitä täydelliseen tietämättömyyteen siirtyminen on ollut melkoinen koettelemus. Mut valtaa noin kerran kuukaudessa pakonomainen tarve päästä punnitsemaan itseni, ja punnitustarve tuntuu pahenevan, mitä lähempänä häitä ollaan. Kuitenkaan en ole päätöksen tekemisen jälkeen astunut kertaakaan vaa'alle, koska tiedän, että painoni tietäminen ei tuo mun elämääni minkäänlaista hyvää sisältöä.



Mun kuntoilutottumukseni ovat muuttuneet vaa'attomuuden myötä tosi räikeästi. Alkuvuodesta kävin joogaamassa ja zumbaamassa, koska se oli mun mielestä kivaa, kuntosalitreenaaminen jäi vähemmälle. Viimeksi olen kuntoillut mielihyvää tavoitellen lapsena ennen peruskoulun alkua. Toki ennen tätä vaa'atonta aikakauttakin kuvittelin harrastavani kehopositiivista liikuntaa, ja ajattelin, että kuntoiluni taustalla ei ollut toiveita laihtumisesta. Kuitenkin olen viimeisen seitsemän kuukauden aikana todennut, että vaikka liikunta silloin ei ollut tietoisesti laihdutukseen tähtäävää, suuri osa mun syistäni kuntoilla liittyi painoon ja sen hallintaan. Nyt tilanne on toinen, kun en tiedä, mitä painolleni tapahtuu. Erittäin terve muutos!

Maaliskuussa kuntoilutottumukseni heittivät voltilla perseelleen, kun rikoin huonon polveni pahemmin kuin kymmeneen vuoteen. Sen jälkeen olen hiukan joogannut, mutta kun se ei tunnu vielä sujuvan, olen antanut keholleni aikaa palautua. Eikä viikottaisten hikitreenien puuttuminen ahdista yhtään niin paljoa, kuin jos punnitsisin itseni päivittäin ja näkisin, miten treenaamattomuus vaikuttaa vaa'an lukuun.

(Kompaktia polvi-infoa; Loukkaantumisen takia aloitin kymmenen vuoden tuskailun jälkeen fysioterapeutin intenssiivikuntoutuksen. Kysyin fyssarilta ekalla tapaamiskerralla, että onko tämä mun painostani johtuva ongelma, mutta kuulemma ei ole. Mun reisilihaksen pää ei reagoi liikkeeseen, joten sen vastakappale kiskaisee polvilumpion paikoiltaan. Näin tapahtusi, vaikka olisin kaksikymmentä kiloa kevyempikin. Nyt treenaan polveani pari kertaa viikossa steppilaudalla. Peilin edessä. Vähissä vaatteissa. Se on jotain, mihin en olisi ikinä ennen pystynyt!)



Vaa'attomuus on myös kannustanut mua katsomaan itseäni useammin peilistä, ja arvatkaa mitä: mä olen nykyisin ihan kohtalaisen tyytyväinen peilikuvaani! Toki joskus on huonojakin päiviä, mutta vähenevässä määrin. Päivittäinen itsensä mollaaminen on vaihtunut siihen, että katson itseäni kokovartalopeilistä ja arvostan sitä, millainen tyyppi sieltä katsoo takaisin. Niin, ja enää peilissä ei seiso tonnimursu, vaan ihan normaalinnäköinen hyypiö, jonka kehon koko ja muoto vaihtelee paljolti kuukauden aikana. Ja se on ihan normaalia!

Kehoon positiivisesti suhtautuminen on myös kannustanut mua kiinnittämään hyvinvointini ylläpitoon entistäkin enemmän huomiota: Juon paljon vettä, pukeudun niin, että reiteni saavat hangata toisiaan vasten vaikka koko päivän kipeytymättä, olen alkanut seurata Instagramissa enemmän rohkeita kehopositiivisuusvaikuttajia, syön paljon hedelmiä ja välttelen lihatuotteiden käyttöä enemmän kuin ennen, kuljen paljain jaloin, venyttelen, hoidan ja suojaan ihoani auringolta ja tilasin itselleni Vivo barefootin paljasjalkakengät, joiden kanssa käveleminen on ennennäkemättömän mukavaa!

Oman kehonsa tai painonsa vihaamisessa ei ole mitään järkeä! Tuntuu, että olen vihdoinkin alkanut ymmärtää, että jokaisella ihmisellä on oma biologinen normaalipainonsa, johon keho itsekseen pyrkii, ja jossa keho toimii kaikkein parhaiten. Joillakin se on matalalla, joillakin korkealla. Ja vaikka "normaalipaino" olisikin kaukana omasta painosta, se ei tee ihmisestä yhtään huonompaa. Paino ei kerro yhtikäs mitään mun terveydestäni tai ihmisarvostani. Kunhan vain elän kohtalaisen terveellisesti; syön monipuolisesti ja riittävästi ja olen aktiivinen, mun painollani ei pitäisi olla hirveästi merkitystä.



Muutenkin olo tuntuu uudelleensyntyneeltä! Puhun painostani yhä melko usein, mutta nykyisin positiivisemmalla äänenpainolla. Mulla on ollut tämän seitsemän kuukauden aikana tosi hedelmällisiä keskusteluja ystävien kanssa siitä, millaisia fiiliksiä paino ja punnitus aiheuttaa pääkopassa. Valehtelematta jokainen keskustelu on päättynyt siihen, että todetaan, että vaa'alla käyminen ei tuo mitään positiivista sisältöä arkeen tai elämään, ja että painolla ei pitäisi olla mitään merkitystä.

Millainen suhde sulla on itsesti punnitsemiseen, tai ootko ikinä kokeillut olla pimennossa painosi suhteen? Tai herättikö tämä postaus jotain kysymyksiä? Olisi hienoa kuulla, mitä ajatuksia tämä aihe herättää!

14 kommenttia:

  1. Tykkään tykkään tykkään!
    On upeaa nähdä ja kuulla, kuinka ystävät jotka ovat koko elämänsä kärsineet painostaan, katsovat itseään peiliin ja toteevatkin näin aikuisena että "hei hitto mä oon upee just näitte pyöreitten kohtien takia! "
    Itse sain kuulla painoni ekan kerran johoki kymmenee vuotee tossa taannoin. Nääh totesin, eihä se muuta asiaa kuitenkaa mihkää suuntaan. Eihän kenenkään tarvitse mua nostaa repparii joten.. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAH, joo, mäkään en kyllä ole ihan heti änkeämässä kenenkään reppuselkään :D Mä olen tosissani miettinyt, jos jättäisi vaaka-asiat lääkärikäynneille, ja hävittäisi vaa'an täysin omasta kodista. Kun loppujen lopuksi en mä tee sillä painon tiedolla mitään. Silloin ei ehkä tulisi niin paljoa mietittyä sitä punnitsemista ja joutuisi kamppailemaan vaakaneuroosia vastaan vain kuntosalilla käydessä. Omaa kokoa pystyy kuitenkin niin hyvin seuraamaan vaatteiden istuvuudesta ja peilistä katsomisella :)

      Poista
    2. No näin on! Mielummin ottaa tavoitteeksi että joku vaatekappale ei puristaisi niin paljoa, kuin jonkin numeron.

      Poista
  2. Mä olen nyt pääni ja painoni kanssa hieman synkemmässä paikassa, joten tämmöset tekstit tekee hyvää. On jotenkin helpottavaa nähdä upeita (malleja isompia ja erimuotoisia) naisia, joilla on hyvä suhtautuminen omaan kroppaansa. Kiitos kun jaoit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itselles, että luit ♥ Tsemppiä sinne, toivottavasti sun itsetuntofiilikset paranee!

      Poista
  3. Oot kaunis, joten ihan mahtavaa, että pystyt olemaan nykyään tyytyväinen omaan kehoosi :) Oon ollut itse "normaalipainoinen" koko elämäni, mutta valitettavasti se ei kerro mitään siitä että omasta kehosta tykkäisi automaattisesti. Aina löytyy niitä "ongelmakohtia", eikä omaan kehoon positiivisesti suhtautuminen ole aina helppoa. Kohti kehopositiivisuutta siis, helpommin sanottu kuin tehty :)

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ehdottomasti totta! ♥ Mä olin kolme-neljä vuotta sitten normipainoinen tosi kovan laihdutusurakan päätteeksi, ja valehtelematta mun pääkoppani oli silloin kaikkein huonoimmillaan ja itseinho oli TODELLISTA. Nyt, reilusti lihonneena, mä olen paljon paremmassa paikassa ja pidän itsestäni enemmän kuin koskaan ennen. Paino ei kerro itsetunto-ongelmista mitään, ja valitettavan usein kehopositiivisuusvaikuttajat unohtavat, että myös laihoilla ja normaalipainoisillakin voi olla suuria ongelmia hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on.

      Poista
  4. Ihana postaus. Oot kyllä tosi upea persoona! :) Vaa'attomuus varmasti auttaa paljon siinä, että itselle osaa olla lempeämpi. Silloin myös on varmasti paljon helpompi tehdä niitä parempia valintoja. Ei siksi että on pakko, vaan siksi että haluaa että itsellä on hyvä olla. Oon asunut vaa'attomasti viimeiset 7 vuotta. Ehkä joskus kerran pari vuodessa tulee kokeiltua jossain kyläillessä vaakaa ja se johtaa heti parin päivän morkkikseen :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuo täysi vaa'attomuus on kyllä superkutkuttava ajatus, täytyy miettiä, kauanko tätä juttua jatkaa, vai tekisikö tästä oikein elämäntavan. Tuo morkkis on kyllä niin tuttu tunne, ja on ihan käsittämätöntä ajatella, että joskus on aamupunnituksen jälkeen päättänyt, kauanko sinä päivänä täytyy harrastaa liikuntaa ja mitä syö. Nyt elämä on niin paljon helpompaa!

      Poista
  5. Ooo, oot ihanan rohkea, uskaltaisipa itsekkin!♥ Vaikka omistan vaa'an, olen elänyt silti vaa'atonta elämää jo kolmisen vuotta, koska en sinä aikana ole muistanut ostaa siihen paristoja.

    Ja vaikka omat kilot harmittaa, ja olin pari vuotta takaperin yli 20 kiloa hoikempi, niin pääkoppa voi nykyään paljon paremmin. Siltikin takaraivossa huutaa ajatus, että on pakko laihduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi ilkeä ääni takaraivossa on mullakin usein läsnä, mutta mitä enemmän seuraan pehmeävartaloisia, rohkeita naisoletettuja instassa, sitä enemmän koen, että mäkin saan olla pehmeä ja rohkea, vaikka samaan aikaan! :)

      Poista
  6. Etin ihan jotain muuta, mutta löysin sun blogin! Vaikuttaa kivalta blogilta, täytyy paneutua paremmalla ajalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauska sattuma! Paneudu kaikessa rauhassa :D

      Poista
  7. You are still a beauty. Keep posting dear.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥