Upea ja toimiva evoluution tuotos - kehopositiivisuuden ensiaskeleet

Sinä, joka luet tätä, sä olet upea ja olet arvokas.

Tein pitkän tekstin siitä, miten yksi kommentti väärältä ihmiseltä johti siihen, että raivolaihdutuksen jälkeen yritin raivolaihduttaa vielä lisää. Teksti kieppui painon ja kilojen ympärillä, kerroin koulukiusaamistaustastani ja annoin tarkkoja lukuja painostani ja pituudestani, jotta tarina menisi perille todella selkeästi. Kuitenkin musta tuntuu, että se, mitä ajoin tarinalla takaa, ei välittynyt ollenkaan. Liikaa negatiivista energiaa, ja mun mielestä sellaista sisältöä me ei tarvita yhtään enempää sosiaaliseen mediaan.

Mutta se, mitä yritin kertoa, oli miten musertavan laihdutusurakan jälkeen melkein normaalipainoisena vertasin itseäni jatkuvasti muihin ja koin olevani jollain tapaa huonompi, kun en saavuttanutkaan sen yhden ihmisen asettamaa tavoitepainoa. Ja tietenkin, miten homma sitten menikin perseelleen ja kaikki raivolaihdutukseni tulokset valuivat viemäriin. Miten nyt, painavampana kuin ikinä, koen ajattelevani paljon positiivisemmin kehoani kohtaan ja ymmärtäväni, että mä riitän tällaisena kuin olen.

Mun kohdallani oman kehon hyväksyminen lähti ajatuksesta, että mitä jos näkisin itseni kokoisen ihmisen kadulla? Mulle ei tulisi mieleenkään ajatella, että hyi kun on muhkuraa, leuan alta pilkottaa ruma heltta ja voi että kun legginssien reunan yli pursuaa ällöttävästi ihra. Miksi sitten ajattelen niin, kun katson peiliin tai selaan musta otettuja valokuvia? Miksi en ajattele, että onpa upea ja toimiva evoluution tuotos, jonka geenit on olleet niin hyvät, että ovat päässeet näinkin pitkälle? Tai edes, että olenpas tänään sopivan pehmoinen ja halattavan näköinen?

Kuluneen vuoden aikana olen myös keskittynyt poistamaan elämästäni turhia stressinlähteitä ja viettämään mahdollisimman paljon aikaa ihanimpien ihmisten kanssa. Olen myös tehnyt tietoisen päätöksen, etten enää tavoittele mitään mystistä vaa'anlukemaa. Kun teen arjessa oikeita valintoja ja keho reagoi niihin positiivisesti, se jos jokin on terveellistä. Ei enää pakkotreeniä ja tiukkaa ruokavaliota, joka sanelee tahdin kaikelle, mitä teen.

Meillä kaikilla on tasan yksi elämä, eikä ikinä tiedä, kuinka pitkä se on. Mitä tapahtuu, jos oman elämän kuluttaa siihen, että elää elääkseen "sitten kun -", ja aika loppuukin kesken? Onko terveellisissä elintavoissa mitään hyvää, jos elääkin onnettomasti? Elä sellaista elämää, josta voit nauttia. Älä aseta itsellesi turhia rajoituksia etenkään siksi, että pelkäät, mitä muut susta voisi ajatella.