20 helmikuuta 2017

Ellinooran keikalla Ikaalisissa

Lähdettiin perjantai-iltana ajamaan kohti Ikaalisia, sillä Juha oli taas onnistunut sumplimaan omat aikataulunsa kuntoon ja ostamaan liput Ellinooran keikalle ilman, että mä aavistin mitään. Ehdotin keikalle menoa jo hyvissä ajoin, mutta koska työvuorot eivät kohdanneet ja Ikaalisiin on sen verran matkaa, ajattelin, että jätetään Ellinooran näkeminen sitten vaikka loppuvuoteen. Josko vaikka mimmin kiertue tulisi Poriin.

Täytyy kyllä sanoa, että tätä parempaa starttia viikonlopulle ei voisi olla.


Keikkapaikka oli Ikaalisten kylpylässä. Jo ajellessa siihen suuntaan pohdimme, mahtaakohan tuollainen paikka oikein vetää puoleensa Ellinoora-faneja, niin pieniä kaupunkeja kun siinä lähistöllä on, ja perille päästyämme todettiin, että aika moni katsoja oli tullut paikalle sen "kylpylävieraat keikalle ilmaiseksi" -tarjouksen takia. Harva osasi biisien sanoja, ja hetken silmäilyn jälkeen musta alkoi tuntua, että osa katsojista ei varmaan edes tiennyt, kuka esiintyjä oikein oli. Mutta ei se illan fiilistä laskenut.

Keikan alkaessa puoliltaöin kylpylävieraatkin lyllersivät esityslavan edustalle ja tanssilattia täyttyi. Eturivissä oli neljä tosifania (mut mukaan lukien), jotka lauloi kaikkia biisejä mukana, ja Ellinoora otti kyllä iäkkäämmät kuuntelijat hienosti mukaan vetämällä hiukan nostalgisempaa suomi-iskelmää.




Huikea ilta! Koko reissun kruunasi tietenkin se, että sain pitkään odotetun nimmarin Villi lapsi -vinyyliini. Yhteiskuva unohtui, kello kiisi niin kovaa eteenpäin ja meillä oli pitkä automatka edessä, mutta seuraavalla kerralla sitten!

4 kommenttia:

  1. Moikka! Kuten mä sulle Facebookissa sanoinkin, niin mulla ei päivittyny feediin tää sun blogi :( se näytti kyllä ystävänpäiväpostauksen ja uuden nimen, mutta linkistä kun tänne tulin, niin "blogi ei ole käytettävissä". Onneksi nimi oli päivittynyt, niin löysin tänne Googlen kautta. Sit vaan klikkasin itteni lukijoista pois ja takas, saa nähdä päivittyykö nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos paljon, että ilmoitit! Koitan saada viestitettyä muillekin lukijoille, että seuraavat blogia uudestaan jos ilmoitusten kanssa on ongelmia.

      Poista
    2. Joo, tarkistin ja uudelleen seuraamisen jälkeen feedi päivitty normaalisti :)

      Poista
    3. Hei, jes, hyvä juttu :) Kiitos, kun pidät mut ajan tasalla!

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥