13 helmikuuta 2017

Kimaltava vampyyripoika valvottaa

Eilen bongasin kääriytyessäni sänkyyn, että telkkarista oli just alkamassa Twilight - Houkutus -elokuva. Mietin hetken, viitsiikö sitä nyt edes alkaa katsomaan, se on niin teinien juttu, mutta koska sen esitysaikataulu sopi mun (kuvitteelliseen) unirytmiini, päätin laittaa sen pyörimään. Mun ajatus oli shoppailla vielä hetki Ebayssa, joten jokin taustahäly oli ihan kaivattua. Ja olihan Twilightissa ihan hyvä soundtrack, kai sitä voisi välillä hiukan vilkuilla.



Kuinkas sitten kävikään? Leffa vei mut tosi syvälle vuoden 2008 fiiliksiin ja ihan kuin olisin palannut takaisin kasiluokalle. Leffa pysähdytti, unohdin tyystin Ebayn selailun ja aloin seuraamaan tuota kauan kadoksissa ollutta, nuoruusvuosieni kiistellyintä elokuvaa ihan tosissani. Mietin useaan otteeseen, että perhana, en yhtään tajunnut aiemmin, kuinka huono editointi tässä on, mutta ei sekään haitannut. Olin ihan koukussa.

Viestitin miehellekin, että EN VARMANA KATSO TÄÄLLÄ TWILIGHTIA, ja hetken naureskelun jälkeen mietin, että jestas, enhän mä edes muista miten tää koko saaga kehittyy. Vois katsoa näitä muitakin leffoja jonain toisena päivänä. Olisko ne Netflixissä?

Sitten tein ehkä suurimman virheen ikinä; menin katsomaan.

Ja siellähän ne olivat, kaikki viisi osaa kauniisti rivissä. Katsoin Houkutuksen loppuun telkkarista ja kelailin itsekseni, että eihän se Uusikuukaan nyt kauaa kestä. Menin Netflixiin ja katsoin kestoajan, mietiskelin nukkumisaikataulua ja painoin playta. Ja sen jälkeen seurasi luonnollisesti Epäilys.

Jeps. Katsoin kolme Twilight-leffaa putkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kello oli juuri ylittänyt neljän, kun tajusin, ettei tästä tule yhtikäs mitään, jos en saa nukuttua paria tuntia ennen työpäivää. Silmät ristissä asensin itselleni herätyksen ja käänsin kylkeä. Puoli viideltä olin unessa.

Ja tiedättekö, mua ei edes harmita. Ei valvominen, eikä se, että Twilight-saaga vei mut auttamattomasti mukanaan. Joskus sitä kaipaa hömppää.

(Etenkin näin ystävänpäivän lähestyessä.)

2 kommenttia:

  1. Onneks mulle ei käyny noin, unirytmit muutenkin niin sekaisin ettei yhtään kestä tuollaisia valvomisia :D Tiedätkö mun on pakko myöntää, että mua tuo tarina kiehtoi silloin ja ehkä vähän vieläkin. En ole tainnut viimeisimpiä leffoja katsoa ajatuksen kanssa (ja osa taisi jäädä kokonaan katsomatta) ja voi olla että pidän itseni kanssa Twilight maratonin kun mies lähtee hiihtolomalla kotimaisemiin :D Se ei niitä suostu katsomaan edes aseella uhaten, Potteritkin (mun rakkaus) on vielä keskustelutasolla ja pitäny jo pitkää katsoa ne yhdessä kun ei se niistä oo nähny ku pari ekaa! :D

    Ja joo ekan Twilightin soundtrack tuli silloin kulutettua niin loppuun. Siihen mulla liittyykin ehkä enemmän niitä muistoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen valvominen oli kieltämättä kova kolaus munkin unirytmille, enkä tiedä, olenko ihan vieläkään täysin palautunut :D Tuo ensimmäinen leffa on kyllä todella tökeröllä tavallaan ihan loistava, ja on ihana nähdä, miten noiden nuorten näyttelijöiden suoritukset parantuvat, mitä useampi leffa on takana.

      Enkä itsekään saanut omaa miestäni seuraksi, kun ilmoitin katsovani tuon viimeisen Aamunkoin. Juha katsoi lähtöön valmistautuessaan muutaman ensimmäisen minuutin, kyseenalaistaen kaiken, ja lähti sitten keskustaan. Mutta saipahan ainakin rauhassa katsella ilman, että koko ajan täytyisi olla selostamassa, mitä nyt tapahtuu ja minkä takia :D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥