04 huhtikuuta 2016

MAANANTAI ei ole tehnyt mitään väärin!


MAANANTAI.


Useimmilla ensimmäinen työpäivä enemmän tai vähemmän rentouttavan viikonlopun jälkeen. Palataan arkeen, kohdataan tutut naamat töissä tai koulussa ja koitetaan saada uusi viikko rullaamaan. Kahvia kuluu, nurinaa kuuluu ja aamulla tekee mieli jäädä nukkumaan. Edes murot eivät maistu.

Kuulostaako tutulta?


Mäkin vihasin joskus maanantaita ihan tosissani. Niin ihminen opetetaan tekemään, ihan lapsesta lähtien. Ei ole kivaa mennä taas hommiin viikonlopun jälkeen, arki voisi olla kirosana ja Karvinenkaan ei tykkää maanantaista. Siinähän on tarpeeksi syitä matkia muiden ihmisten mielipiteitä.

Vai onko sittenkään? Maanantai on oikeasti vain päivä muiden joukossa. Olen yrittänyt opetella sanomaan itselleni aamuisin, että mistään päivästä ei etukäteen tiedä, mitä mahtavaa se tuokaan tullessaan. Lisäksi, jos tekee sitä mitä haluaa, viettää aikaa juuri oikeiden ihmisten kanssa, tekee töitä unelmiensa eteen tai työskentelee kutsuma-ammatissaan, töihin tai kouluun on oikeasti tosi kiva mennä. Herääminen ei välttämättä ole helppoa, mutta jos joka maanantai kiroat kaikki ja kaiken maanrakoon, jokin mättää.


On kuitenkin muutamia hyviä tapoja parantaa maanantaiden laatua. Pukeudu vaatteihin, joissa on mukava olla ja joissa tunnet itsesi hyväksi, syö aamupalaksi mitä haluat syödä, pyri nukkumaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tarpeeksi, ettet ole koko päivää kuutamolla, hemmottele itseäsi, kuuntele lempimusiikkiasi ja sano heti aamulla, että tästä tulee hyvä päivä.

Et saavuta positiivista elämää, ellet anna sille mahdollisuutta. Maailmassa on paljon kamalampiakin asioita kuin pikkuruinen

MAANANTAI.
pssst, ihanaa viikkoa kaikille ♥

2 kommenttia:

  1. Mä oon aina vihannu sunnuntaita. Ei maanantai niin paha oo.
    Sunnuntaina saa koko päivän odottaa, että arki alkaa taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai tai maanantai, päiväviha kuin päiväviha :D Mulle sunnuntait ovat olleet rentoutumispäiviä, koko pienen elämäni olen juossut lauantaiaamuisin kuoroharkoissa, joten sunnuntai on mulle ainoa päivä, kun ei tarvitse asettaa herätyskelloa soimaan :D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥