18 marraskuuta 2015

alkoholitonta elämää, kiitos ♥

Tein puolisen vuotta sitten tekstin alkoholittomuudestani, ja se tuntui keräävän paljon positiivista kommunikaatiota aiheseen liittyen. Siitä syystä ajattelin, että voisin kertoilla omia kokemuksiani siitä, mitkä ovat helpoimpia tapoja välttää tilanteita, joihin raittiina ei välttämättä halua joutua ja joiden välttäminen oikeasti helpottaa sitä, ettei aina tarvitse alkaa itseään puolustelemaan.

1. Ole avoin. Mitä suoremmin kerrot omasta ajatusmaailmastasi ja tuntemuksistasi alkoholiin liittyen, sitä harvemmin joudut tilanteeseen, jossa joudut selittämään uudelle tuttavalle mikset nyt halua lähteä ryyppykesteihin hänen kanssaan. Lisäksi, kun ihmiset tietävät kantasi, he saattavat varata sulle tarvittaessa jonkin alkoholittoman vaihtoehdon jos tarjolla on alkoholijuomia. Hyviä esimerkkejä on aloitusmaljat, saunaillat ja porukalla lounastaminen.


2. Tee selväksi baariin lähtiessäsi, että aiot pysyä selvänä. On ihan ok mennä baariin selvänä, mutta jos seuralaisesi eivät tiedä sitä, voit joutua painostuksen alaiseksi tai muut saattavat luulla, että jokin on vialla. Se saattaa pilata koko illan.

3. Älä ole liian jyrkkä. Se, ettet itse käytä, ei tarkoita, että sulla olisi hirveästi sanavaltaa muiden käyttämiseen. Paitsi tietenkin jos käyttäminen alkaa olla huolestuttavaa. Joten anna kaikkien kukkien kukkia, äläkä kieltäydy vaikka ravintolaan menosta vain koska seuralaisesi ajattelivat tilata viiniä. Tai prikallisen shotteja.


4. Tärkein: Älä häpeile. On täysin ymmärrettävää, että jotkut eivät yksinkertaisesti pidä juomisesta tai jostakin muusta syystä kieltäytyvät. Ja kun olet asiasta avoin saatat huomata, että kaltaisiasi ihmisiä on paljon enemmän kuin itse uskoitkaan. Jos joku haluaa tarjota sulle drinkin, fiksuinta on kieltäytyä kohteliaasti ja sanoa, ettet käytä, kuin väkisin imaista se myrkky kitaasi ja saada morkkis. 


Siinä olivatkin mun vinkkini just sulle. Millaisia kokemuksia sulla on selvyydestä, hyviä tai huonoja? Tai jos sulla on jotain tapoja miten helpottaa selvää arkea, niin kerro ihmeessä mullekin ♥

2 kommenttia:

  1. Mä oon huomannut, että mun on paljon helpompi selittää juomattomuuteni nyt kun sairastan refluksia, jonka takia en oikein pysty alkoholia käyttämään, mikä tuntuu vähän hölmöltä. Ymmärrän sen, että on ehkä helpompi ymmärtää toisen alkoholitonta elämää jos siihen on joku "oikea syy", kuten nyt vaikka sairaus, mutta ihmisten pitäis tajuta, että "en vaan halua" on myös ihan oikea syy. Onneksi itse voi valita kenen kanssa aikaansa viettää, jos jotkut ei ymmärrä miksi pään vetäminen täyteen ei kiinnosta, silloin voi jättää lähtemättä viettämään iltaa heidän kanssaan :) Kuten sanoit, täytyy olla avoin asiasta, yleensä kyllä tyypit tajuaa, kunhan sanoo asioista suoraan. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, no uskon kyllä, että on helpompaa selittää juomattomuus refluksilla, mutta eipä silti käy kateeksi ._. Ja totta puhut, kun valitsee ystävänsä oikein välttää paljon erilaisia ikäviä tilanteita, jopa muussakin mielessä kuin pelkästään alkoholin käyttöön liittyen :)

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥