Nyt on vuorossa hieman jatkoa edelliselle Helsinki-postaukselle. Sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja sain käytyä loput kuvat läpi, joten tässä teille katsahdus kahteen viimeiseen päivään Helsingissä:
Poikettiin toisena päivänä Itiksessä, jossa me tutkittiin paikallista vaatetarjontaa. Me löydetään niin harvoin omaan makuun sopivia vetimiä, että tekee ihan hyvää nähdä muutakin valikoimaa kuin Porin Isokarhun ja Puuvillan, joissa valtavirrasta poikkeavua kledjuja tarjoaa todella harvat liikkeet. Muutenkin tuli shoppailtua ja kierreltyä paikkoja, ja kyllä niiden tuliaisten lisäksi tarttui aika paljon kaikenlaista muutakin mukaan.
Kolmantena päivänä hengitettiin sisäämme kulttuuria
Kiasmalla ja hellyyttävällä Luonnontieteen museolla höystettynä. Ihana päivä, etenkin Kiasman takia, siellä kun olen aikaisemmin käynyt vain kerran, ja siitäkin on vierähtänyt yli viisi vuotta.
Ja siinä olikin kokonaisuudessaan meidän reissu, viimeinkin. Nyt olisi tiedossa loppurutistus koulussa ennen joulua :) Mikä on just sun MUST-SEE kohde Helsingissä? Tai onko sulla jotain suunnitelmia kotiseutumatkailun saralla? Olisi ihana tietää, ja ehkä lisätä niitä omiinkin matkasuunnitelmiin jonain päivänä.
Ite asun Helsingissä enkä silti oikein tiedä mitä kaikkea täällä voiskaan tehdä, haha! Mutta jos et oo koskaan käynyt niin Suomenlinnassa ehdottomasti kantsii joskus käydä, ja nää block partyt kesäisin on aika kivoja! (Esim. Kallio block party). :)
VastaaPoistaNo perhana, toihan oli ihan hyvä ehdotus! Suomenlinna on tosiaan jäänyt vallan näkemättä enkä Block partyissakaan oo koskaan käynyt. Ehkä joskus tulevaisuudessa siis :)
Poista