04 maaliskuuta 2015

k a k k u k e s t e j ä

Kakku. Useimmiten pyöreän muotoinen leivos, jonka kerrosten väliin kuuluu niin mansikkahillo kuin kermavaahtokin, ja joka useimmiten kuorrutetaan kermavaahdolla, sokerimassalla tai suklaakuorrutteella. Taikinan pohjana toimii munasokerivaahto. Tarjoillaan useimmiten syntymäpäivillä, isäin- ja äitienpäivinä ja muiden juhlien yhteydessä.

Ja on muuten niin perkeleen kuumottava leivos, kun sitä ensi kertaa leipoo.

Eli siis Juhhelini täytti vuosia, ja kysyin heikäläiseltä josko se keksisi jotain hyvää, mitä voisin leipoa. Vastausta ei tarvinnut odottaa kauaa, ja pian puheenaiheena olikin amerikkalaistyylinen suklaakakku ja etsin kuumeisesti reseptiä, jota uskaltaisin kokeilla. Aikaisemmin olen tehnyt paljon masaliisaa ja muita helppoja perus leivonnaisia, mutta kakun tekeminen oli taito, mitä mä en ikinä ajatellut tarvitsevani. Ainoa siihen hieman verrattavissa oleva kokeilu oli raakajuustokakku, jonka tein muutama viikko sitten, ja sekin on aivan eri asia.

Onneksi löysin melko pian Valion sivuilta kelpo reseptin, jota hieman viilaamalla ajattelin, että tästä voisi tulla jotakin. 

Itse käytin;
200 g       margariinia
180  g       tummaa suklaata (mahtoikohan olla 75 prosenttista?)
4              munaa
2 1/2 dl    sokeria
3 dl          vehnäjauhoja
2 dl          kaakaojauhetta
1 tl           leivinjauhetta
2 tl           vaniljasokeria
1/2 tl        suolaa
150 g       creme fraichea

VÄLIIN
2 dl          vispikermaa
2 rkl        sokeria
2 rkl        kaakaojauhetta
n. 150 g  maustamatonta, kevyttä tuorejuustoa

KUORRUTUS
1 dl         vispikermaa
130  g      tummaa suklaata

VALMISTUSOHJE;
  • Sulata margariini ja suklaa välillä sekoitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
  • Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  • Sekoita jäähtynyttä margariini-suklaasulaa, kuivia aineita ja crème fraîchea vuorotellen muna-sokerivaahdon joukkoon.
  • Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun vuokaan.
  • Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 45 min kunnes kakku on kypsää, ja leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan.
  • Vatkaa väliin tuleva kerma vaahdoksi. Yhdistä sokeri ja kaakaojauhe ja sekoita kermavaahdon joukkoon. Lisää lusikalla notkistettu tuorejuusto. Tarkista makeus. Levitä seos kakun väliin.
  • Kuumenna kerma kiehuvaksi. Ota kattila pois liedeltä. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoittele tasaiseksi.
  • Kaada hieman jäähtynyt suklaakuorrutus kakun päälle. Anna valua vapaasti reunoille. 
Ohjeen mukaan kakkua kypsytetään uunin alatasolla 35 minuuttia ja keskusta saa jäädä hieman veteläksi, mutta itse otin kakun täysin kypsänä uunista, eli annoin sen paistua lähemmäs tunnin. Raakuusaste tuntui niin epäilyttävältä, että halusin pelata varman päälle.

Ja ihan hyvää tuli. Ekana iltana pohja maistui hieman jauhoiselta ja täyte todella juustoiselta, mutta oltuaan yön yli jääkaapissa pohjan koostumus parani ja täytekin maistui paljon makeammalta. Kuorrutusta tuli hieman liikaa, ja siitä syystä keittiömme ja tarjoiluastiamme oli aivan täynnä suklaata. Kuitenkin näytti maistuvan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥