Korona, laihdutuspuhe ja kehorauha

Hyvää keskiviikkoa! Tänään vietetään kansainvälistä Älä laihduta -päivää. Päivän tarkoitus on kyseenalaistaa laihduttaminen automaattisena terveystekona ja haastaa arvostamaan kehojen upeaa monimuotoisuutta kapeiden kehoihanteiden sijaan. Sen takia haluan kirjoittaa teille koronasta, aktiivisuuden vähenemisestä ja somen laihdutuspuheesta.


(Tässä postauksessa käytän kuvituksena kuvia musta, joita en ikinä julkaissut mihinkään, koska "näytän niissä liian lihavalta". Vaikka olen tullut pitkän matkan oman kehoni hyväksymisen kanssa, on alitajunnassa yhä vahva ehdollistuminen sille, että "lihavan ihmisen keho ei kuulu someen muiden nähtäväksi". Nyt otan oman näkyvyyteni omiin käsiini, ja hautaan ainakin täksi päiväksi ajatuksen siitä, että lihavan ihmisen pitäisi muka näyttää jollain tapaa hoikalta ollakseen näkyvä osa yhteiskuntaa.)

Koronan ja poikkeustilan takia ihmiset ovat joutuneet pysymään kotona, ja ymmärrän hyvin, miksi vähentynyt aktiivisuus on aiheuttanut monille kovaa (keho)ahdistusta. Olen nähnyt lukemattomia meemejä, joissa naureskellaan "koronakiloille" ja karantteenin lihottavuudelle. Samaan aikaan poikkeustila on saanut aikaan sen, että laihdutuspuhe, kalorien laskeminen, treeniohjelmat ja diettimainokset ovat alkaneet hiipiä räjähdysmäisesti kaikkien somesyötteeseen.

Mun unfollow-nappulani ei ole koskaan ollut niin liipaisinherkkä kuin viime viikkoina. Kun näen somessa pienenkin viittauksen laihdutukseen, poistan tyypin seurauslistaltani ilman, että edes harkitsen asiaa. Ja niin pitäisi tehdä kaikkien muidenkin, jotka ovat aiheelle herkkiä.

(Jos tyyppi on aikaisemminkin treenannut, ja puhuu kuntoilusta kehon huoltona, se ei mun mielestäni täytä laihdutuspuheen kriteerejä. Herkkyys on kuitenkin kaikilla erilainen, ja myös liiallinen treenaussisällön seuraaminenkin voi olla haitallista.)



Mä itse olen tosi herkkä laihdutuspuheelle, ja pitkäaikainen altistuminen sille saa mut hiljalleen palaamaan mun sairaaloisiin syömistottumuksiini. Ison osan mun elämästä näin mun kehoni liian isona, halusin pienentää sitä keinolla millä hyvänsä, häpeilin pituuttani, ja lopulta (2012) päädyin vaaralliselle näännytyskuurille. Erityisesti naisille taotaan lapsesta asti ideaa siitä, että laiha nainen on ainoa arvostusta ja hyvää kohtelua ansaitseva nainen, nainen ei saa vaatia keholleen sen tarvitsemaa tilaa, ja vaatebrändien tarjoamat vaatekoot ovat hyvän, arvostettavan naisen mitta. Laihimmillanikin tunsin olevani paska ja arvoton, koska mun kehoni vain oli liian kookas ja kaikin tavoin vääränlainen. Onneksi löysin mun kehoahdistuksen lähteen, ja päästessäni siitä eroon mun elämäni on muuttunut täysin.

Mun oma kehoahdistukseni räjähti käsiin loppuvuodesta 2017, kun seuraavana kesänä olevat häät lähestyivät ja tiesin olevani lihava morsian. Mutta let's face it, häät ovat ainutlaatuinen hetki ihmisen elämässä, johon kehon koko tai muut ominaisuudet eivät vaikuta mitenkään. Ahdistuksen tullessa liian väkeväksi purin tuntemuksiani Juhalle, joka ystävällisesti hävitti meidän omistaman vaa'an. Siis sen vaa'an, jolle olin astunut usean vuoden ajan joka ikinen päivä, ja jonka ympärillä mun elämäni pyöri. Sen vaa'an, joka ironisesti oli keittiön oven vieressä. Siihen asti aamun vaa'an lukema määritteli kokonaan mun päiväni sisällön, ruokailut, treenit ja kulkemiset. Numeron ollessa "korkealla" jätin aterioita vallan väliin.



Siitä elämäntavasta "terveellisyys" oli kaukana, vaikka terveysalan ammattilaiset ylistivät mun elämäntavanmuutostani. Kuunnellessani ylistystä mun parantuneesta terveydestä tajusin, miten järjetöntä paskaa tämä kaikki oli, ja tajusin, että vaikka kuinka kuihtuisin, en ikinä olisi itseeni tyytyväinen. Niiden aikojen (2013-2015) jälkeen olen lihonnut arviolta 20 kiloa, ja vasta nyt olen oppinut hyväksymään kehoni sellaisena kuin se on.

Mä myös havahduin tajuamaan, miten monta täydellistä päivää olin missannut vain siksi, että mun kehoni ahdisti ja inhotti mua. En halua havahtua asiaan uudestaan vanhuksena, ja tajuta, että olen tuhlannut koko elämäni laihduttamiseen ja itseni inhoamiseen. Olen luvannut, etten enää ikinä tietoisesti laihduta, ellei jokin vakava terveysongelma siihen pakota.

Vaa'an hävittämisen jälkeen jouduin opettelemaan uuden tavan päättää ruuastani ja treenaamisestani, ja löysin intuitiivisen syömisen ja ilon treenaamiseen. Kyllä keho kertoo, mitä se tarvitsee, ja kun ei ole "kiellettyjä ruokia", on syöminen turvallisempaa ja terveellisempää.



Yli kahteen vuoteen en ole ollut tietoinen siitä, mitä painan.

Tiedottomuus tuntui aluksi tosi pahalta, mutta nykyisin luotan siihen, että keho kyllä ilmoittaa tarpeistaan. Uskon siihen, että peilikuva ja kehon tuntemukset kertovat kehon tilan paremmin kuin yksikään vaaka.

Tää keho on mun kotini.

Sen ansiosta pystyn liikkumaan ja tekemään asioita, joita rakastan.

Ja se on kaikkine venymäarpineen, muhkuroineen, tatuointeineen ja kolotuksineen täydellinen.

Tää keho olen minä, ja tahdon antaa itselleni sen rakkauden ja arvostuksen, jonka tiedän ansaitsevani.

Toivottavasti säkin opit arvostamaan sun kehoasi. Ole itsellesi armollinen.

Näin valmistaudut tatuointien ottamiseen kesällä!

Tein 2017 postauksen, jossa kerroin, miten mun mielestä olisi hyvä varautua ottamaan tatuointi kesällä. Blogin analytiikkaa seuratessani olen huomannut, että postaus selvästi kiinnostaa, sillä siihen tulee aika ajoin rypäys uusia klikkauksia. Se on musta vähän cringeä. Postauksessa ei missään nimessä ole väärää tietoa, mutta nykyisin sanoittaisin asiat eri tavalla ja alleviivaisin ihan eri aiheita. And that's why we're here today!

Erityisesti aihe tuntuu kiinnostavan nyt, kun lämpötila alkaa nousta, ihmisillä on aikaa miettiä unelmatatuointeja kotona karanteenissa, ja shortseja aletaan kaivella vaatekaapin perältä kohti päivänvaloa. Vaikka koronan takia kulkemista on rajoitettu, tatuointiliikkeitä ei ole vielä pakotettu sulkemaan. Toivon todella, ettei tämä pandemia menisi Suomessa niin pahaksi, että yksityisyrittäjien tulot kokonaan katkeaisivat, kun liikkeiden ovet laitettaisiin säppiin.

Tänään ajattelin purkaa aihetta uudelleen vähän kokeneempana tatuoinnin ottajana, ja ehkä myös vähän keventää tätä maailmantilannetta, joka varmasti meihin kaikkiin vaikuttaa.

Käsivarren väritatuointi oululaiselta Blackcap Tattoolta, haamutatskan teki tamperelainen Fera Obscura. Jalkapöydän elementtitatuointi on tamperelaisen hq.o.gd:n käsialaa.

Edellisen tatuointi-kesällä-postauksen tehdessäni olin 23 vuotias, ja mulla oli entuudestaan yksi tekstitatuointi. Tuleva reisitatuointi jännitti, joten purin tatuointikuumotusta katsomalla lukemattomia tatuoinnin parantamisvideoita Youtubesta, ja listasin tärkeimmät seikat yhteen postaukseen. Nyt multa löytyy kuusi tatuointia, ja yhteensä olen istunut tatuoijan penkissä noin 13 tuntia. Jokainen tatuointi paranee eri tavalla, mutta yhä vieläkin olen vahvasti sitä mieltä, että kesäisin otettavat tatuoinnit on ehdottomasti kaikkein vaikeimpia tapauksia.

Ja nyt kerron teille, miksi!

1. Tatuoinnin ottaminen on muutenkin tukalaa, mutta tukaluus saa ihan uuden määritelmän, kun istuu muovikelmutetussa penkissä kesähelteellä. Kun penkki on vuorattu isoon kondomiin, on selän ja perseen hikoilu ihan käsittämättömän eeppistä. Paikallaan pysyminen ja tatuoijan työn tekeminen mahdollisimman helpoksi on hankalaa, kun muovikelmun päällä liukuu itsestään koko ajan makuuasentoon. Jos lähdet tatuointia helteellä ottamaan, käy suihkussa, muista laittaa dödöä, pukeudu mukaviin, hengittäviin vaatteisiin, ja tee parhaasi pysyäksesi paikoillasi. (Alla olevassa kuvassa olen ottamassa reisitatuointiani kesällä 2017. Reisitatuointini teki puolalainen Fukari.)

2. Vaikka ajatuksena tatuoinnin otto kesällä on hirveän viehättävä, sillä tatuointia saa heti lähteä esittelemään kivoissa kesävaatteissa, on todellisuus vähän toinen. Tuore tatuointi täytyy suojata todella hyvin auringolta, ja sen päälle ei kannata levitellä hajustettuja aurinkovoiteita. Tatuointi on hyvä pitää auringolta suojassa vaatteiden alla, kunnes se on täysin parantunut. Muutenkin tatuointi on parantuessaan 1-4 viikkoa aika karun näköinen, sillä tatuoitu alue lähtee fleikkaantumaan, eli iho uusiutuessaan kuoriutuu irti isoina ihokaistaleina. Mä itse pidän tatuointini jemmassa löysien vaatteiden alla kunnes se on kokonaan parantunut.

3. Uuden tatuoinnin kanssa myös monet ihanat kesäpuuhat täytyy jättää pois päiväjärjestyksestä. Tatuoinnin parantumisprosessin aikana ei saisi liata tatuointia, uida, saunoa tai muutenkaan ylenpaattisesti hikoilla. Näiden ohjeistusten aika riippuu paljolti tatuoinnista, mutta yleinen tatuoinnin paranemisaika on 1-4 viikkoa. Eli jos otat tatuoinnin juuri ennen täydellistä ones in a lifetime mökkijuhannusta, ei kannata harmitella väliin jäävää juhannussaunaa, uintia poukamassa tai alastonta kirmailua vehnäpellolla. Pahimmillaan huonosti hoidettu tatuointi voi tulehtua ja aiheuttaa verenmyrkytyksen.

Tästä syystä mä itse rakastan ottaa tatuointeja keväällä – ne saavat parantua ja asettua kaikessa rauhassa vaatteiden alla ennen kesähelteitä ja mökkisaunoja. Saan myös kesällä käyttää rajattomasti aurinkorasvaa ilman, että mun täytyisi vältellä uutta tatuointia.

4. Koska hikoilua on välteltävä, on kevytkin liikkuminen uuden tatuoinnin kanssa kesällä hankalaa. Tietenkin tämä on ihan tyypistä ja tatuoinnin paikasta kiinni, mutta ainakin mä olen ihan tuskahiessä kevyesti liikkuessani, kun aurinko porottaa ja lämpötila hiipii kohti 25 astetta. Yleensä mä odotan uuden tatuoinnin kanssa vähintään viikon ennen kuin lähden treenaamaan, joogaamaan tai pitkälle pyörälenkille, mutta kesällä otettujen leimojen kanssa odotan kauemmin.

5. Ai niin, ja VARO HYTTYSIÄ! Tatuointi kutisee parantuessaan pahimmillaan niin paljon, että tekisi mieli leikata tatuoitu raaja irti, ja jos hyttyset iskevät vielä sen lisäksi laumana johonkin päin vartaloa, on kesäfiiliksen menettäminen taattu.

Kesällä otettava tatuointi voi olla myös erittäin hyvä päätös, jos on valmis seuraamaan näitä ohjeita ja rajoituksia. Kesäloma saattaa myös olla joillekin ainoa aika vuodesta, milloin pystyy matkustamaan tatuointia ottamaan, jos tatuoija työskentelee kauempana. Myös todella rajoittavat ja joustamattomat työaikataulut ovat iso syy sille, miksi kesäloma on hyvä hetki ottaa uutta leimaa.

Jos tämä pandemia antaa edes osittain periksi kesällä, ryntään pää kolmantena jalkana Tampereelle uutta tatuointia hakemaan, vaikka se hiukan rajoittaisikin kesäaktiviteetteja. Kärvistelen sitten mielelläni pari viikkoa aurinkoa vältellen, saunomatta ja uimatta.

Myös sinitiaisen on tehnyt Blackcap Tattoo.

Ja hei, käyttäkää sitä aurinkorasvaa. Se ennaltaehkäisee ihosyöpää (johon sairastuu arviolta yli 15 000 suomalaista vuodessa), ja se pitää tatuoinnit skarppeina. Aurinko haalistaa tatuointeja ja muutenkin ikäännyttää ihoa, eikä letkautuksessa "tänään puna huomenna bruna" ole oikeasti mitään hauskaa.

Ja psssst: Muistakaa valikoida tatuoijanne tarkkaan. Tatuointi tulee olemaan ihossasi aina, pidit tatuoinnista tai et. Tietenkin tatuoinnin poistaminen on mahdollista, mutta se on todella kallis, kivulias toimenpide, eikä tatuoitu alue siitä huolimattakaan välttämättä palaa täysin ennalleen, jos tatuoinnin teko on aiheuttanut arpeumaa ihoon.

Huonoissa olosuhteissa tehty tatuointi saattaa myös tulehtua ja sen mukana saattaa pahimmillaan napata jonkun veriteitse tarttuvan taudin, esimerkiksi hepatiitin tai HIVin. Ota tatuointisi ammattilaisilla, joiden kädenjälkeä rakastat, niin voit olla luottavaisin mielin tatuoinnin turvallisuudesta ja laadusta.

Lopuksi tahdon muistuttaa, että seuratkaa aina ensisijaisesti oman tatuoijanne antamia parannusohjeita. Tämä listaus ei kerro, miten tatuointia hoidetaan, sillä tässä listassa ei ole kaikkia oleellisia ohjeita tatuoinnin parantamiseen.

Ilmastoahdistus - Mitä tehdä, kun tuntuu, että kukaan ei välitä?

Mä olen kärsinyt ilmastoahdistuksesta ihan ala-asteelta asti. Aloitin peruskoulun 2001, eli kauan ennen kuin ilmastonmuutos aiheena oli hirveästi edes esillä uutisissa tai mediassa. Niihin aikoihin puhuttiin lähinnä kasvihuoneilmiöstä. Siitä huolimatta kaikenlaiset luontodokumentit sulavista jäätiköistä, kuvat likaisista ja ahtaista sikaloista ja kasvihuoneilmiön käsittely koulussa saivat orastavan ahdistuksen istutettua mun nuoriin aivoihini.

Näistä ensimmäisistä ilmastoajatuksista on kulunut melkein pari vuosikymmentä; viime vuonna Amatson paloi ennätyspaljon, kun rehusoijan viljely valtasi alaa, tulvat lisääntyvät jatkuvasti kaikkialla maailmassa, tieteilijät ovat laskeneet, että vuoteen 2050 mennessä meressä on enemmän muovia kuin kalaa, ja nyt Australiassa on ollut katastrofaalisia puskapaloja, joissa on kuollut tuhansia eläimiä. Kotisuomessakin ilmaston epävakaus alkaa olla selvä juttu, viime kesä oli ennätyskuuma ja talvi täällä länsirannikolla on ollut plussakelinen ja sateinen.

Puhumattakaan siitä, että eläimiä tapetaan maailmalla ruuaksi päivittäin arviolta 200 miljoonaa yksilöä. Jos otetaan mukaan merenelävät, on luku vielä järjettömämpi; joka päivä 3 biljoonaa yksilöä tapetaan ihmisten ruuaksi. Jätteeksi joutuvia "luonnollisiin syihin" kuolevia eläimiä, jotka eivät pääse teuraaksi on järjettömän paljon etenkin broilerintuotannossa, eikä niitä edes lasketa tähän arvioon. Se tuntuu lievästi ilmaistuna kohtuuttomalta.

Kun näitä laskelmia ja uutisia tykitetään jokaisessa mediassa päivittäin, ei ole ihmekään, että Sitran tekemän kyselyn mukaan joka neljäs suomalainen kärsii ilmastoahdistuksesta. Se on paljon, ja siksi tahdon pureutua tähän aiheeseen.

Mitä, jos tuntuu siltä, että ihmisiä ei kiinnosta? Miten helpottaa ilmastoahdistusta?



♥ Ymmärrä se, että useimmiten vanhempien ihmisten ymmärtämättömyys johtuu siitä, että asia ei heidän elämäänsä juurikaan vaikuta. Yli viisikymppiset ovat jo elämänsä loppupuolella, kun ilmastokriisin ensimäiset katastrofaaliset muutokset alkavat vaikuttaa. Monet eivät myöskään tahdo nähdä oman sukupolvensa aiheuttamia tuhoja rakentaessaan hyvinvointivaltiota. Tästä syystä lausahdukset kuten "ajattele, millaisen maailman tahdot jättää lapsenlapsillesi" ovat tullet niin tutuiksi.

♥ Lue uutisia luotettavista lähteistä ja seuraa tutkimustuloksia, niin olet valmis avoimeen, rauhalliseen keskusteluun. Kun tiedät ilmastonmuutokseen liittyviä faktoja, on helpompi kohdata ilmastonmuutoskriittisiä öyhöttäjiä.

♥ Tee vain sellaisia ilmastotekoja, joihin omat rahkeesi riittävät. Jokainen ympäristöystävällisen elämän suuntaan otettu askel on arvokas, oli se minkä kokoinen tahansa. Voit aloittaa vähentämällä lihansyöntiä, ottamalla kangaskassin kauppaan tai välttämällä ajokilometrejä yksityisautolla. Sun ei tarvitse olla heti täydellinen ilmastosankari vegaanin ruokavaliolla ja minimalismin kulutustottumuksilla. Tärkeintä on tiedostaa asiat ja yrittää parhaansa.



♥ Kerää roskia luonnosta. Tämä saattaa olla ruohonjuuritason vaikuttamista, mutta joskus riittää edes se, että toimii esimerkkinä. Mutta muista keräillessäsi olla varovainen, käytä käsineitä tai poimuria, niin et saa haavoja lasinsiruista tai muista terävistä esineistä.

♥ Ymmärrä se, että myös "ympäristöystävällisten tuotteiden" liikakulutus on haitallista. Jos ostat kangaskassin, on sitä käytettävä päivittäin 18 vuotta ennen kuin sen valmistamiseen käytetty energia ja materiaalit kuittaantuvat. Iso kangaskassikokoelma ei siis poista ongelmaa.

♥ On myös hyvä opetella tunnistamaan tuotteiden viherpesu – esimerkiksi "maatuva" biomuovi on todellisuudessa todella haitallista. Niistä vapautuu mikromuovia samalla tavalla kuin normaalistakin muovista, niiden hajoaminen ei ole tarpeeksi nopeaa biojätteessä, joten ne kuuluvat sekajätteeseen. Biomuovi myös vapauttaa hajotessaan hiilidioksidi- ja metaanipäästöjä, ja niiden elinkaaren hiilijalanjälki on useimmiten suurempi, kun verrataan muihin materiaaleihin. Jos biomuovi kiinnostaa lisää, lue lisää täältä!



♥ Muutenkin oman hiilijalanjäljen pienentäminen on melko simppeliä: 
- Älä osta tavaraa turhaan.
- Opettele tunnistamaan tilanteet, jolloin teet hätiköityjä ostopäätöksiä, ja vältä niitä.
- Tutustu paikallisten kirppareiden valikoimaan.
- Lopeta seuraamasta brändejä/somevaikuttajia, jotka saavat sut tuntemaan, että tarvitset koko ajan uusia vaatteita/kosmetiikkaa/muita tuotteita.
- Seuraa kestävää kehitystä ja ympäristöystävällisiä elämäntapoja kannattavia vaikuttajia.
- Ja muista, älä stressaa. We are all in this together!

♥ Ja lopuksi on vielä sanottava, että anna itsellesi anteeksi aikaisempien elämänvaiheiden "ilmastosynnit". On turha syyllistää itseä sellaisista asioista, joita ei voinut välttää, kun ei tiennyt paremmasta. Katse siis tiukasti eteenpäin, älä märehdi menneitä virheitä.

Podetko ilmastoahdistusta? Millaisia ajatuksia se sussa herättää? Ja mitkä on sun omat ekoteot? Olisi mahtavaa kuulla niistä kommenteissa!

Tarinoita lempivaatteiden takana – mörön luottoasu

Hahmottelin viime syksynä blogikirjoituksen, jossa ajatuksenani oli jakaa lempivaatteista koostettu OOTD, ja kertoa tarinoita vaatteiden takana. Jokaisella lempivaatteella on tarinansa, ja ne yleensä kiinnostavat mua paljon enemmän, kuin vaatteiden ostopaikat. Se on varmaankin syy, miksi en jaksa lukea uusien vaatteiden esittelytekstejä, vanhoissa luottovaatteissa vain on sitä jotakin. Luonnostelemani teksti tuli valmiiksi, mutta kuvat jäivät ottamatta, niin en ikinä postausta julkaissut. Nyt tahdon herättää aiheen uudestaan, ja kertoa mun muuttunutta suhdetta pukeutumiseen ja vaatteisiin.

Syksy (ja alkutalvi) oli todella outo, sillä mun arkivaatetus koostui yhteensä neljästä eri tavoin yhdisteltävästä paidasta ja housuista. Housut olivat aina joko ainoat omistamani farkut (jotka ovat varmaan yli kolme vuotta vanhat ja joihin olen repinyt polviin reiät) tai treenitrikoot. Yleensä mun arkivaatetus on vaatinut ainakin parikymmentä erilaista vaatetta, ja vaatteiden päättäminen vei muutenkin kiireisestä aamusta paljon aikaa. Jokapäiväinen vaatekriiseily ja ihan liian mustan vaatekaapin penkominen on vaihtunut kuin itsestään samojen luukkien rokkaamiseen ja siihen, että tiedän herätessäni aamulla tarkalleen, mitä ylleni laitan.

Tänään haluan purkaa teille yhden näistä luottoasuistani:

Musta 5XL college

Olen pitkään etsinyt täydellistä ylikokoista paitaa, joka olisi sopivan rento mukavuusvaate kotoiluun, mutta myös tarpeeksi siisti työkäyttöön. Olen melkein 180 senttinen, pluskokoinen amatsoni, joten tarpeeksi ison vaatteen löytäminen ei ollut itsestäänselvyys.

Tämä college löytyi loppukesästä, kun olin moikkaamassa ystävää Raumalla. Rauman Prismassa eksyttiin ruokaostosten lomassa "isojen miesten vaateosastolle". Sieltä löytyi upea vihreä college koossa 6XL ja samanlainen mustana koossa 5XL. Sovitin paidat, hetken mietin värivaihtoehtojen välillä, ja nappasin molemmat ostoskoriini. Se oli kyllä hyvä valinta, molemmat paidat ovat olleet messissä joogatessa, baarissa, metsäretkillä, kotoillessa, toimistolla ja monessa muussakin.

Adidaksen treenitrikoot

Nämä ovat mun luottotrikoot, mutta harmillisesti ne ovat elämänsä loppupuolella. Ostin nämä kesällä ystäväni Adidas-teemaisia polttareita varten Budget Sportista, ja ne yllättivät mukavuudellaan. Olen käyttänyt näitä sekä treenatessa että arkena, ja ne alkavat olemaan niin reikäiset, että jonkin ajan kuluttua niistä on luovuttava. Sääli, sillä nämä ovat oikeasti ensimmäiset löytämäni treenihousut, jotka istuvat mulle täydellisesti. Jos tiedät treenivaatevalmistajan, joka on ekologinen, kestävä vaihtoehto isokokoisille, vinkkaa siitä kommenteissa!

Trikoomekko

Tästä kokomustasta asusta on ehkä hieman hankala hahmottaa mustaa trikoomekkoa, joka lymyilee collegepaidan alla, but trust me, it's there. Tämä trikoomekko on ainakin pari vuotta vanha luottovaate, jonka ostin silloin, kun mulla oli tapana vielä shoppailla New Yorkerissa pikamuotia. Nykyisin en enää ostaisi käyttövaatteita pikamuotiliikkeistä, ellei pakottavaa tarvetta ilmaannu. Mekko on kevyt ja hihaton, joka sopii kerrostamiseen täydellisesti. Pian mekon ostamisen jälkeen meinasin laittaa tämän kiertoon, sillä sen kaula- ja "käsiaukot" olivat epämiellyttävän löysät. Onneksi yhden nyörin sitominen solmuksi riitti kiristämään mekon yläosan niin, ettei se enää pyöri päällä.

Treenihousujen kanssa tämä on päivän pelastaja, sillä melkein polviin asti ylettävän mekon kanssa ei tarvitse miettiä, näkyykö housuista läpi vai ei. Tämä mekko on ollut mukana monissa juhla-, työ- ja kotiasuissa, ja se jaksaa hämmästyttää yhdistettävyydellään. Mekko on myös selvinnyt mestässä römppimisestä, urbaanissa ympäristössä römyämisestä (muistaakseni myös sillan alle pyllymäkeä menemisestä ja verkkoaidan yli kiipeämisestä) ja mökkisaunan jälkeisestä vilvoittelusta hyttysparven syöttinä.

Laskettelupipo

Pipo on jostakin yläasteajoilta, eli about kymmenen vuotta vanha. Se on ollut messissä kaikenlaisissa elämäntilanteissa, ja vaikka se olikin pitkään hattuhyllyn perällä keräämässä pölyä, se on viime vuosina löytänyt tiensä takaisin mun sydämeeni (ja päähäni). Tämä on täydellinen pelastus huonoina hiuspäivinä, pakkassäällä, tai kun mun juurikasvu on päässyt valloilleen, enkä millään jaksaisi hiuksia värjätä.



Ulos lähtiessä yhdistän tämän asun talvipaljasjalkakenkiin, kaulahuiviin ja talvitakkiin. Asukokonaisuus on siitä hyvä, että se on ihan törkeän mukava päällä, mutta sopivan siisti toimistolle ja illanviettoon keskustassa.

Olen yrittänyt nyt vuoden aikana olla tietoisempi vaateostosteni kanssa, mutta olen huomannut, että isokokoisten, alternatiivityyliin sopivien vaatteiden löytäminen käytettynä tai eettisenä vaihtoehtona on aika mission impossible. Tästä syystä olen yrittänyt jättää vaateostoksia tekemättä, ellen oikeasti osta tarpeeseen. Vuoden aikana impulssiiviset vaatehankinnat ovat jääneet onneksi melkein nollaan.

Mikä on sun lempivaatteesi? Tai oletko itse löytänyt sulle sopivia vaatteita käytettynä tai eettisiltä valmistajilta? Olisi kiva keskustella asiasta kommenttikentässä lisää!

Miten onnistui 2019 TO DO -lista?

Olen viettänyt tänä syksynä melkoista blogihiljaisuutta, koska oon viime aikoina kokenut blogiharrastuksen stressaavana. Oon keskittynyt Instagramin ylläpitoon, ja onhan se myönnettävä, että instan käyttö on huomattavasti vähemmän työlästä kuin blogijulkaisun kirjoittaminen, kuvien muokkaaminen ja kommenttien tarkkaileminen. 

Siitä huolimatta bloggerin muistiinpanoista löytyy kymmenittäin postauksia, jotka hahmottelin lähes valmiiksi, mutta joita en sitten ikinä julkaissutkaan. Kirjoituksissa puhuin paljon ilmastoahdistuksesta, lempi vaatteista ja yleisesti kestävämmän elämäntavan tavoittelusta. Ensi vuonna aion vihdoin heittää blogistressin romukoppaan ja blogata just sillä tavalla kuin olisin halunnut blogata 2019.

Vuodenvaihteessa oon aina tykännyt katsoa vähän taaksepäin, ja miettiä, miten vuodelle asetetut tavoitteet ovat onnistuneet. Julkaisin 2018 joulukuussa "2019 tahdon" nimisen julkaisun, jossa asetin itselleni tavoitteita tulevalle vuodelle. Nyt tahdon käydä ne läpi, ja kertoa, miten vuoden TO DO -lista onnistui:

... tehdä vihdoin jotakin tälle mun jatkuvalle ilmastoahdistukselleni! 
Onnistui. Vaikka en olekaan vuodessa muuttunut täydelliseksi kierrättäjäksi, vegaaniksi tai ultimaattiseksi minimalistiksi, oon ottanut pieniä askelia oikeaan suuntaan.

... tehdä enemmän taidetta ja tatskasuunnitelmia...
Onnistui! Multa kyseltiin useampia tatuointisuunnitelmia, ja päädyin vuoden aikana tekemään kaksi tatskadesignia ja pari potrettitilaustyötä. Näiden lisäksi elvyttelin piirtämisharrastustani Inktoberin ja muiden omien taideprojektien muodossa!

... ja koostaa Instagramiin erillinen tili piirroksilleni! 
Tehty! @idizart starttasi loppuvuodesta 2018, ja ylläpidin tiliä kohtuullisen tasaiseen tahtiin julkaisten 77 kuvaa! Taidetilin erillistäminen on antanut omalle instagram-tililleni selkeyttä, ja sen on löytänyt yhteensä 322 seuraajaa, joka on paljon enemmän, kuin ennalta odotin.



... lukea enemmän. 
Joo ei. Kuntoillessa, piirtäessä ja erilaisia pakanamenoja toimittaessa kaikelle ei ole aikaa. Ehkä uusi yritys 2020?

... saada polveni kuntoon. 
Tämä onnistui, kumma kyllä! Unohdan huonon polveni olemassaolon jatkuvasti, ja olen huomannut, että teen yllättäviä, harkitsemattomia juoksupyrähdyksiä ja hyppyjä huonon polveni varassa. Se on melkein kuin normaali polvi, ja siitä täytyy kiittää kahdesti viikossa tehtävää polvitreeniäni!

... opetella olemaan videolla luonnollisemmin. 

Joo ja ei. Videoin itseäni höpöttämässä videolle vain pari kertaa, ja ainahan se oli yhtä cringeä. Mutta hei, pikkuhiljaa!

... matkustaa ensi kertaa Lappiin! 

Tämä reissu toteutui heti tammikuussa, ja oli kyllä vuoden paras reissu!

... tehdä lisää itsetehtyjä vatteita.
Tämä jäi toteutumatta ihan totaalisesti.

... saunoa kuin en olisi ikinä saunonutkaan...
2019 oli saunomisen ultimaattinen multihuipentuma, oon päässyt saunomaan vanhempien uudessa saunassa niin usein, etten ole ennen saunonutkaan!

... ja opetella ainakin yhden perinteisen saunaloitsun!
Tämä valitettavasti jäi. Olen kyllä kuullut nauhoituksia erilaisista saunaloitsuista, mutta ne ovat niin pitkiä, etten ole niitä kokonaisuudessaan ehtinyt opettelemaan.

... näyttää joka päivä siltä, että olen suoraan metsästä kömpinyt noitaolento. 
No joo, melko lailla yleinen tyylini on mennyt koko ajan luonnollisempaan suuntaan.

... viettää aikaa ystävien ja läheisten kanssa! ♥
Tämä onnistui! Oli kyllä erittäin sosiaalinen vuosi, toivotaan, että 2020 on yhtä sosiaalinen!

Teitkö sä viime vuodelle uudenvuodenlupauksia tai toivomuksia? Miten ne onnistuivat?