Olen viettänyt tänä syksynä melkoista blogihiljaisuutta, koska oon viime aikoina kokenut blogiharrastuksen stressaavana. Oon keskittynyt Instagramin ylläpitoon, ja onhan se myönnettävä, että instan käyttö on huomattavasti vähemmän työlästä kuin blogijulkaisun kirjoittaminen, kuvien muokkaaminen ja kommenttien tarkkaileminen.
Siitä huolimatta bloggerin muistiinpanoista löytyy kymmenittäin postauksia, jotka hahmottelin lähes valmiiksi, mutta joita en sitten ikinä julkaissutkaan. Kirjoituksissa puhuin paljon ilmastoahdistuksesta, lempi vaatteista ja yleisesti kestävämmän elämäntavan tavoittelusta. Ensi vuonna aion vihdoin heittää blogistressin romukoppaan ja blogata just sillä tavalla kuin olisin halunnut blogata 2019.
Vuodenvaihteessa oon aina tykännyt katsoa vähän taaksepäin, ja miettiä, miten vuodelle asetetut tavoitteet ovat onnistuneet. Julkaisin 2018 joulukuussa "2019 tahdon" nimisen julkaisun, jossa asetin itselleni tavoitteita tulevalle vuodelle. Nyt tahdon käydä ne läpi, ja kertoa, miten vuoden TO DO -lista onnistui:
... tehdä vihdoin jotakin tälle mun jatkuvalle ilmastoahdistukselleni!
Onnistui. Vaikka en olekaan vuodessa muuttunut täydelliseksi kierrättäjäksi, vegaaniksi tai ultimaattiseksi minimalistiksi, oon ottanut pieniä askelia oikeaan suuntaan.
... tehdä enemmän taidetta ja tatskasuunnitelmia...
Onnistui! Multa kyseltiin useampia tatuointisuunnitelmia, ja päädyin vuoden aikana tekemään kaksi tatskadesignia ja pari potrettitilaustyötä. Näiden lisäksi elvyttelin piirtämisharrastustani Inktoberin ja muiden omien taideprojektien muodossa!
... ja koostaa Instagramiin erillinen tili piirroksilleni!
Tehty! @idizart starttasi loppuvuodesta 2018, ja ylläpidin tiliä kohtuullisen tasaiseen tahtiin julkaisten 77 kuvaa! Taidetilin erillistäminen on antanut omalle instagram-tililleni selkeyttä, ja sen on löytänyt yhteensä 322 seuraajaa, joka on paljon enemmän, kuin ennalta odotin.
... lukea enemmän.
Joo ei. Kuntoillessa, piirtäessä ja erilaisia pakanamenoja toimittaessa kaikelle ei ole aikaa. Ehkä uusi yritys 2020?
... saada polveni kuntoon.
Tämä onnistui, kumma kyllä! Unohdan huonon polveni olemassaolon jatkuvasti, ja olen huomannut, että teen yllättäviä, harkitsemattomia juoksupyrähdyksiä ja hyppyjä huonon polveni varassa. Se on melkein kuin normaali polvi, ja siitä täytyy kiittää kahdesti viikossa tehtävää polvitreeniäni!
... opetella olemaan videolla luonnollisemmin.
Joo ja ei. Videoin itseäni höpöttämässä videolle vain pari kertaa, ja ainahan se oli yhtä cringeä. Mutta hei, pikkuhiljaa!
... matkustaa ensi kertaa Lappiin!
Tämä reissu toteutui heti tammikuussa, ja oli kyllä vuoden paras reissu!
... tehdä lisää itsetehtyjä vatteita.
Tämä jäi toteutumatta ihan totaalisesti.
... saunoa kuin en olisi ikinä saunonutkaan...
2019 oli saunomisen ultimaattinen multihuipentuma, oon päässyt saunomaan vanhempien uudessa saunassa niin usein, etten ole ennen saunonutkaan!
... ja opetella ainakin yhden perinteisen saunaloitsun!
Tämä valitettavasti jäi. Olen kyllä kuullut nauhoituksia erilaisista saunaloitsuista, mutta ne ovat niin pitkiä, etten ole niitä kokonaisuudessaan ehtinyt opettelemaan.
... näyttää joka päivä siltä, että olen suoraan metsästä kömpinyt noitaolento.
No joo, melko lailla yleinen tyylini on mennyt koko ajan luonnollisempaan suuntaan.
... viettää aikaa ystävien ja läheisten kanssa! ♥
Tämä onnistui! Oli kyllä erittäin sosiaalinen vuosi, toivotaan, että 2020 on yhtä sosiaalinen!
Teitkö sä viime vuodelle uudenvuodenlupauksia tai toivomuksia? Miten ne onnistuivat?

Jee kohdalle yksi! Kuten myös turhan blogipaineen heittämiselle rodeen! Aion itse tehdä saman, koska bloggaaminen on stressannut aivan hulluna. Ehkä siksi, että en oikein tiedä mihin suuntaan mennä, tai mistä repiä aikaa kuvaamiselle. Ja myönnettäköön, harmittaa että lukeeko näitä kukaan heh. :D
VastaaPoistaJutut luonnollisesta elämästä kiinnostavat aina! Ylipäätään se kiinnostaa, kun bloggaaja on mitä on, ja tekee sen tyylillä!
Kiva kuulla, että jotain ainakin vielä blogit kiinnostaa! Huomasin myös viime vuoden aikana, että lukijamäärät tipahtivat tavanomaisesta parista sadasta vain pariinkymmeneen per postaus, ja kyllähän se kummasti vaikuttaa bloggaamisintoon. Samoin pudonneet kommenttimäärät, vuorovaikutus on koko homman suola. Toivotaan, että siitä huolimatta jaksaisi päivittää blogia enemmän, ihan vaikka omaksi iloksi!
Poista