23 huhtikuuta 2018

Valmiit hääkutsut

Nyt ne ovat valmiit ja postitettu, nimittäin hääkutsut! Kävin pari viikkoa sitten tiistaina tulostamassa kortit Nakkilassa, ja laitoimme niitä postiin saman viikon keskiviikkoiltana, kun WWF:n postimerkit oli liimattu ja kuoret skriivattu. Viime viikolla saatiin aika monta ilmoitusta, että kutsu oli mennyt perille, ja että porukkaa on tulossa, joten nyt vihdoin uskaltaa jakaa tännekin korttien lopullisen designin teidän ihanien kanssa ♥

(Iso kiitos kaikille teille, jotka auttoitte mua hääkutsun tekstien kanssa, teistä oli iso apu ♥)




Kortin etupuolelle valikoitui tosiaan tuo "Omituisten Otusten Kerho" -teksti, ja sen kaveriksi hääjuhlan perustiedot. Alakulmasta löytyy pikku-Totoro ja vastapuolelta pari mustapalleroa, jotka ovat tuttuja Studio Ghibli -elokuvista.

Totoro-teema ilmaantui oikeastaan ihan tyhjästä. Olen kriiseillyt kutsukortin kanssa koko alkuvuoden, ja kaikki mahdolliset layoutit oli testattuna. Oli metsäkuvaa ja sen päällä tekstiä, oli mageeta pariskuntalogoa ja ihan överiksi tehty, tyylitelty kutsu. Mikään ei kuitenkaan tuntunut omalta. Maaliskuun alussa heitin kaikki suunnitelmat roskakoriin, tunnustelin meidän häiden tulevaa fiilistä ja sitä, millaisia mielikuvia minkäkinlainen kutsu herättäisi. Sitten keksin bullet journal -vibat, tykästyin ja aloin rakentaa käsintehdyn oloista kokonaisuutta.



Helvetica-leipätekstiä oli kyllä pakko paikoitellen käyttää, koska muuten kortti meni tosi vaikealukuiseksi. Taustapuolella on perustiedot ilmoituspyynnöstä ja yhteystiedoista. Ylimääräistä infoa ei haluttu näihin, esimerkiksi tietoa häälahjatoiveista, vaikka se onkin todella normaali tieto kutsussa nykypäivänä. Musta tuntuu, että lahjatoiveen mainitsematta jättäminen saisi vieraat ajattelemaan lahjaa vähän luovemmin, ja jos ei, ei sekään haittaa. Mitä mieltä te olette, onko lahjatoiveiden jättäminen pois uhka vai mahdollisuus?

Ai niin, mainittakoon vielä, että mulle tuli kutsujen lähettämisen yhteydessä myös PAKOTTAVA TARVE koristella kutsujen postikuoret! Mulla oli ajatus, että ostaisin tarroja, mutta todettuani ne kalliiksi ja epäsopiviksi päätin vähän leikellä moneen kertaan lukemiani häälehtiä, jotka oli muutenkin kierrätyspinossa. Niistä löytyi aivan ihania kuvia hääkimpuista ja muista kukista, jotka napsaisin talteen ja liimasin kuoriin. Ihan jokaiseen kirjekuoreen en löytänyt sopivaa leikettä, mutta valtaosaan kuitenkin. Oli tosi kiva lisä, toivottavasti ilahduttavat myös kutsujen saajia :)

10 kommenttia:

  1. Ompa ihanat kutsut! Bujo-tyyli on kyllä ihana <3 Mua vähän harmittaa, että meillä jäi toikin vaihe ihan välistä, kun mentiin karkaustyylillä naimisiin Las Vegasissa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, eipä teidänkään tapanne mennä naimisiin kuulosta yhtään huonolta tavalta :D Ja kiitos! Tämä kaikki valmistelu ja suunnittelu on kyllä ollut ihanaa, enkä millään malttaisi odottaa kesää! :)

      Poista
  2. Niistähän tuli kivat!
    Lahjatoiveen jättäminen pois on sekä uhka että mahollisuus mun mielestä. :D Aina tulee saamaan jotain kamalaa ja jotain ihan mahtavaa, niinkun jouluna. Tylsähän se on tavallaan saada vaan sitä mitä toivot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä! :D Sit vielä on kuullut niitä kauhutarinoita, kun joku on saanut tyyliin seitsemän leivänpaahdinta häälahjaksi joskus 70-luvulla, kun kaikki vieraat on tuoneet pelkästään kodinkoneita uunituoreelle hääparille. Onneksi nykyisin aika moni naimisiin mennessään on jo asunut saman katon alla pidemmän aikaa ja häälahjojen ei tarvitse olla enää "täytettä ekaan yhteiseen kotiin" :D

      Poista
  3. Aivan ihania ja tuo teksti tosiaan on mitä parhain! Paljonko teille muuten tulee häävieraita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Meille on kutsuttu 47 tyyppiä + me + valokuvaaja, eli yhteensä on viidenkymmenen hengen häät. Toki voi tulla vielä muutoksia, jos jollekulle ilmaantuu vaikka yllätysavec tai muuta, mutta tuskin mitään isoja heilahduksia tuohon arvioituun vierasmäärään tulee :)

      Poista
  4. - Aaw, ompa suloiset! 😍

    VastaaPoista
  5. Siis aivan täydelliset! Studio Ghibli lähellä sydäntä. <3 Onneksi sitten päätit aloittaa ideoinnin uudelleen, koska tärkeintä että oot ollu tyytyväinen lopputulokseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo idealla pallottelu on kyllä tärkeää, että varmasti saa kivan lopputuloksen :)

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥