11 huhtikuuta 2018

Synttärilahjat 2018

Täytin 24 vuotta maaliskuun lopussa. Kuten jo aiemmin bloginkin puolella mainitsin, mulla oli synttärieni yhteydessä myös "pikkuruinen" polven venäytysepisodi, ja siksi synttäripostaus on hiukan myöhästynyt. Virallisen synttäripäiväni olin toipilaana, mutta onneksi ehdin synttärikahvitella läheiseni ennen kuin tämä haaveri sattui.

Polven kuntoutus on hyvällä vauhdilla ja sain varattua ensi viikolle fysioterapia-ajan. Nyt aurinko paistaa, elämä alkaa taas voittamaan, ja haluan ikuistaa nämä ihanat synttärilahjat, jotka sain vuonna 2018!




Ekana täytyy mainita Witch Casket -tilauslaatikko, jonka Juha oli mulle salakavalasti tilannut. Witch Casket on ollut mulla TO-DO-listalla ihan siitä lähtien, kun tilausboksiin aikanaan instagramissa törmäsin. Tilausboksin sisältönä oli teetä, kuivattuja yrttejä, suitsukkeita, riimu"alttari"koriste, tuulikello ja kaikkea, mitä tällainen magiafanaatikko voisi huhtikuuhunsa kaivata.

Täytyy kyllä sanoa, että laatikossa tulleet jutut menee ehdottomasti kaikki käyttöön, ja tilaan laatikon itselleni uudestaan joskus tulevaisuudessa.



Noitalaatikon lisäksi Juha oli tilannut mulle Ebaysta Gengar-tossut ja pikkuruisen Gengar-pehmolelun. Katsottiin Juhan kanssa aikaisemmin tänä vuonna Pokemonin ensimmäinen tuotantokausi Netflixistä, ja löysin uudestaan rakkauteni Gengaria kohtaan, eikä se tietenkään jäänyt Juhalta huomaamatta.




Sain ystävältä ja veljeltä selfiestickin ja pullopostia, jossa luvattiin tarjota mulle ravintolaillallinen. Selfiestick on muuten ihan täydellinen lisä meidän reissuvarustukseen, ja se lähtee ehdottomasti meidän kanssa seuraavalle reissulle. Tuo pulloposti-idea oli myös tosi ihana, ja saatan sellaisen itsekin joskus toteuttaa. Aineettomat lahjat on aika usein niitä parhaimpia.

Toinen ystäväni taas oli löytänyt mulle aivan upean Moonchild-rintakoru/heijastimen, joka löysi heti paikkansa repustani. Heijastava koru on Ada Ahlströmin käsialaa, ja olen ihan rakastunut siihen. Heijastimen mukana sain myös Rocky Road suklaapatukan, jonka söin melkein heti paketin avaamisen jälkeen ♥




Näiden ihanuuksien lisäksi sain rahaa uuden kameran ostoa varten, Fazerin sinistä, maailman upeimman keltaisen kukkakimpun ja valtavan kimpun koristeltuja pajunkissoja ♥ Niin, ja tietty tiskaus- ja siivousvapaan huhtikuun! Oon maailman onnekkain, nyt on aikaa tehdä projekteja!



Ihanat synttärit, ihanat ihmiset ja ihanat lahjat ♥

2 kommenttia:

  1. Hyvää syntymäpäivää vielä näin jälkeenpäin! En ollut tuosta Witch Casketista ennen kuullut. Tosi kiinnostavan oloinen! Kiva että alkaa olemaan tuollaisia erikoisempiakin yllärilaatikoita. Mies tilasi juuri Teepolun ylläriteetä kolmeksi kuukaudeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä tosi kiva, että noita tilausbokseja alkaa olla muitakin kuin kosmetiikka-aiheisia :) Tuo teepolun tilauspaketti kuulostaa kyllä myös tosi jännältä myös, menen saman tien tutkimaan sitä!

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥