Maaliskuuhun on mahtunut kiirettä, häsläämistä ja nyt vielä huhtikuun alun kunniaksi kuume, ja siksi blogi on ollut hiljaisena kuluneet pari viikkoa. Onneksi kuitenkin viimeisin postaukseni kehopositiivisuudesta aiheutti keskustelua pitkälle julkaisupäivän jälkeenkin. Nyt on kuitenkin aika koota maaliskuun fiiliksiä ja niitä juttuja, joilla oli positiivinen vaikutus mun maaliskuuhuni;
♥ Tampere ja upea Tornihotelli! Käytiin kuun puolessa välissä kahden päivän minilomalla Tampereen sykkeessä ja se oli kyllä todella kaivattu irtiotto! Torni on ihan huikea majapaikka, ja Juha oli keplotellut meille huoneen kerroksesta 23.
♥ Ja tietenkin mystinen kissakahvila Purnauskis. Käytiin hörppäämässä teetä ja kahvia jopa kaksi kertaa parin päivän reissulla, ensin hieman pikaisemmin perjantaina, kun täytyi kiiruhtaa hotellille, ja lauantaina vähän paremmalla ajalla.
♥ Synttärit. Mun syntymäpäivä on 29. maaliskuuta, ja täytin tänä vuonna 23 vuotta! Vietettiin synttäreitä perheen ja Juhan kanssa jo hieman etukäteen ja sain valtavasti ihania lahjoja, mm. pupuglitterikengät, Pandora-korupalan, Perkele-sormuksen, Tom of Finland -servettejä ja Varjojen kirjan.
♥ Pyöräily- ja kävelykauden aloittaminen. Kuivaa asfalttia pitkin on paljon mukavampi tallustella tai fillaroida työpaikalle kuin loskasäässä.
♥ Ystävien näkeminen. Maaliskuussa näin tosi paljon ystäviä vaihtelevissa merkeissä ja tuli törmättyä jopa graafisen suunittelun luokkakavereihin, joita en ole nähnyt yli vuoteen! Oli kivaa, toivottavasti otetaan taas uudestaan!
♥ Luvallinen vandalismi. Mun vanhempani aloittivat asunnossaan eteisrempan, ja mä lupauduin maalaamaan niiden päätyseinään kukkia. Projekti etenee hitaasti mutta varmasti, ja luulen, että kuvasta saattaa tulla aika kiva. Ellei kiva, niin ainakin uniikki! :D
♥ After Effects. Oon tehnyt ihan älyttömästi töitä tämän ohjelman kanssa maaliskuun aikana ja vasta nyt musta alkoi tuntua, että editoinnin opinnoista on ollut jotakin hyötyä.
♥ TAATELIT! Eivätkä mitkä tahansa taatelit, vaan Green datesin lakritsinmakuiset taatelit! Enpä olisi ikinä ennen uskonut, että hurahtaisin näin pahasti, mutta kun Turkooseja Unelmia -blogin Emilia lähetti mulle näitä arvontavoittoni jälkeen, se olikin menoa. Oon metsästänyt näitä kuumeisesti aina siitä lähtien, ja onnistuin vasta ihan äskettäin löytämään näitä Porin Sittarista!
♥ Pirkan kivennäisvesi, tää oli yllättäjä. Mulle nousi eilen 39 asteen kuume ja en ole ikinä ennen ollut niin kiitollinen siitä, että sain "halppiskivennäisvettä". Mutta oikeasti, kannattaa maistaa, Pirkan metsämansikkakivennäisvesi maistuu ihan mansikka Eskimolta. Ihan huippuhyvää!
♥ Ja lopuksi vielä Netflix! Olen tässä kuussa kuluttanut tuntikausia Netflixin sarjoja katsellen. Maaliskuussa mun suosikeiksini on muodostunut ehdottomasti kaksi anime-sarjaa: Ajin: Demi-Human ja Kuromukuro. Todella koukuttavia sarjoja ja ihan tajuttoman hienosti animoituja, vaikka alkuun hieman epäilin Netflix-alkuperäissarjojen tekomotivaatiota. Molemmat animesarjat katsoin alusta loppuun, ja pidin siitä, miten voimakkaiden hahmojen ympärille punottu juoni paisui ja kehittyi ihan ennalta-arvaamattomiin mittoihin jaksojen edetessä.
Ihanan positiivinen postaus! <3
VastaaPoistaainoaxberg.blogspot.fi
Kiitos!
VastaaPoistaVitsi miten paljon ihania asioita <3
VastaaPoistaHaha, noi taatelit on kyllä huippu hyviä ja meillä on töissä porukka hurahtanut niihin mun takia :D Kiva, että olivat myös sun makuun! Toki niitä olisi todella helppo tehdä itsekin. Ja nyt koska tuli taas himo niihin niin pakko mennä suoraan tästä keittiön puolelle kokeilemaan onnistunko saamaan lähellekään niin hyviä kuin nuo valmiit :D
Hei, jos keksit noihin jonkun tekotavan, pistä ehdottomasti se jakoon! :D Haluisin itsekin koittaa, ja kun olen tällainen peukalokeskelläkämmentä-tyyppi, mitä ruuanlaitoon tulee, kaikki niksit ovat tervetulleita!
PoistaJossakin blogissa oli taateleita vain pyöritelty lakritsijauheessa, mutta pelkään sen olevan vähän tylsä :D Näitä taateleita oli tullut muuten myös kookoksen makuisina myyntiin, bongasin eilen :D
PoistaOi, tolla tyylillä voisi tehdä vaikka lakristiluumuja! :D Ja kookosta ja taatelia? Täytynee laittaa hankintalistalle!
Poista