Tervehdys sinä, joka olet saanut osaksesi saman kohtalon kuin minä. Sinä, joka - sukupuolikokemuksestasi tai pronoministasi riippumatta - olet etuoikeutettu nauttimaan keskimäärin kuukausittain 2-7 päivän verenvuodosta. Näin ihanan, vertavuotavan perjantain kunniaksi ajattelin tulla juttelemaan kanssasi aiheesta, josta liian usein vaietaan ja josta puhuminen pitäisi olla aivan arkipäiväinen asia.
Kuukautiset! Tuo ihana asia, joka munkin luonani on vieraillut kuukausittain siitä lähtien, kun täytin kaksitoista. Eli tähän mennessä mulla on ollut noin 128 kertaa kuukautiset. Se tietenkin tarkoittaa, että olen vuotanut enemmän tai vähemmän verta noin 768 päivää, joka on yli kaksi vuotta mun elämästäni. Siinä ajassa alkaa ehkä hiukan hallitsemaan hommaa, tietää, mitkä keinot toimii ja mitkä ei.
Tai sitten ei. Koko toimintahäiriön hallitsemiseen menee kaikilla oma aikansa, ja etenkin mulla kesti iäisyys, että hoksasin, miten menkkojen kanssa eletään. Kaikki tekevät omat päätöksensä ja valitsevat itselleen mieluisan kuukautissuojan. Tamponit ja siteet on monelle hyvä vaihtoehto, mutta esimerkiksi mulla kumpikaan ei oikein ollut toimiva ratkaisu. Monta vuotta kamppailin tuskaisesti asian kanssa enkä oikein tiennyt, mitä tehdä. Sitä vain turtui tilanteen epämukavuuteen ja ajatteli, että tällaista kärsimystä loppuelämäni nyt vaan on tarkoitus olla.
Sitten eräs mun ystäväni otti puheeksi tämän uuden, merkillisen keksinnön. Kuukupin.
Monta teehetkeä kului pyörien aiheen ympäillä. Meitä ihmetytti lähinnä sen omituinen käyttötapa, 12 tunnin välein tyhjennys ja kuukautissuojan keittäminen. Miten kummaa, voiko niin edes tehdä?
Sitten rohkaistuin, marssin paikalliseen apteekkiin (siihen, jossa en ikinä muuten käy), ja vaikka niittilompakkoni huusi tuskissaan kuluttaessani noin kolmekymppiä kuukautisiin kertaostoksena, oli se mun elämäni paras päätös. (Ja sen kolmenkymmenen euron jälkeen ei tarvitse kuluttaa enää rahaa muihin kuukautissuojiin pitkään aikaan!)
Olen elänyt, jos oikein muistan, nelisen kuukautta oman violetin kuppini kanssa. Kuukupin kanssa kuukautiset eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä. Saan liikkua vapaasti, urheilla, aikataulua ei tarvitse kellottaa kuukautissuojan vaihdon mukaan, saan istua ja makoilla juuri niin kuin haluan ja mikä parasta, kuukupin kanssa en ole kertaakaan kokenut ohivuotoa. Mulle riittää, että huolehdin kupin tyjennyksestä ja pesusta herätessä ja ennen nukkumaan menoa, hiukan alle kahdentoista tunnin välein. Ja sen käyttö on helppoa. Käyttöohjeiden graafisille kuville ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Kun harjoittelee kotioloissa ja pysyy rauhallisena, kaikki sujuu kuin tanssi!
Eli jos olet tuskaillut enemmän tai vähemmän kuukautisten kanssa, suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Se, että saa olla miettimättä kokonaisen päivän verta ja horroria, ja saa keskittyä sietämään kuukautisten toisia epämielyttäviä puolia, se jos jokin parantaa elämänlaatua ihan älyttömästi!
Onko sulla kokemuksia kuukupista, tai haluatko kysyä jotain aiheeseen liittyvää? Kommentoi rohkeasti, myös anonyymit kommentit ovat tervetulleita!
(PS: Tämä postaus ei ole sponsoroitu, haluan vain kertoa, mikä on helpottanut elämääni kovasti viime aikoina! Kuukupin käyttöohjeet ja lisätietoa vekottimesta löytyy Luneten sivuilta.)
En tajua miksi tulin lukemaan koko postauksen kun mulla ei ole kuukautisia ollenkaan, mutta perhana että käyttäisin kuukuppia jos haiviikot olisi : D Kirjoitat muuten jotenkin ihanalla ja koukuttavalla tyylillä!
VastaaPoistaHei ah, ihanaa, en ollutkaan ihan dorka kun avauduin tästä :D tätä postausta olen pyöritellyt mielessäni jo jokusen viikon ja olin tosi epävarma, kannattaako tällaista tekstiä edes julkaista. Mutta kiva kun luit,ja kiitos kehusta, se tuli just oikeaan neuroottiseen väliin :D
PoistaTäällä yksi kuukupin puolesta liputtaja! Täytyy tähän vielä lisätä, että kuppejä löytyy hieman eri mallisia ja kokoisia; jos ensimmäinen ei tunnu hyvältä voi kokeilla toista merkkiä! Lunette tosin on ollut todella toimiva omalla kohdallani, muutama hairahdus tullut välissä, mutta aina olen palannut tuttuun ja turvalliseen ;) Kuukuppia olen käyttänyt n. 8 vuoden ajan ja se tekee elämästä oikeasti helpompaa :)
VastaaPoistaHei, tosi hyvä huomio! En ole tutustunut muihin kuukuppivalikoimiin kun ensimmäinen ostamani oli hyvä. Tosi hyvä, kun kommentoit!
PoistaNiin ja tietenkin unohdin yhden tärkeimmistä; kuukupin sen vetovarren pituutta voi itse säädellä sopivaksi leikkaamalla lyhyemmäksi jos on tarvis. Osassa kuppejä se on todella pitkä ja hyvin epämielyttävä ennen lyhennys operaatiota ;)
PoistaTotta! En halunnut syventyä kirjoituksessani käyttötapoihin tai muihin spekseihin, kun tuntuu, että en tiedä vielä itsekään aiheesta tarpeeksi, että voisin kaikkien käyttäjien puolesta puhua. Hyvä kun otit tuonkin puolen puheeksi!
PoistaAjan kanssa kokemusta tulee lisää! Kävin muuten ostamassa uuden lila kupin itselleni kun vahingossa tuli eteen meidän Prismassa ja vielä ihan hyvään hintaan, ihan huippua, että sieltä löytyy vaihtoehto perinteisemmille kuukautissuojille :)
Poistaps. blogissani olisi sinulle tunnustus!
http://turkooseja.blogspot.fi/2016/11/blogger-recognition-award.html
Oi, ihanaa! ♡ Kiitos! Täytyy tarttua heti toimeen, kun saan varattua aikaa postauksen tekemiseen :)
PoistaJeee! Oon aina ihan fiiliksissä, jos joku liputtaa kuukupin puolesta ja vielä näin julkisesti, ni wau. Olipas tosi kivasti kirjoitettu postaus sinun omista kokemuksistasi kuukupista. :) Hienoa, että säkin oot lähtenyt rohkeasti testaamaan!
VastaaPoistaMulla itellä on tietty myös suomalaisen valmistajan, eli Lunetten kuukuppi ollut käytössä jo monen monta vuotta, joka on ollut täydellinen pelastus! Oon myöskin itse tekemässä jossain vaiheessa menkka-aiheista postausta, jossa tietysti kerron myös menkka-aikojen kuningattaresta, kuukupista.
Hei, jes, hyvä kuulla että joku muukin ajattelee kirjoittavansa tästä aiheesta. Itsekin törmäsin tähän juttuun ihan sattumalta ja kesti pitkään ennen kuin uskalsin oman kupin ostaa. Lisätieto ja käyttäjäkokemukset ovat tärkeitä! :)
PoistaMahtava postaus, vaikka itse en uskallakaan kuppia kokeilla :D itekin kirjoitin postauksen mun menkoista pari vuotta sitten, joka on edelleen yksi blogini luetuimmista! https://pannariblogi.blogspot.co.uk/2015/04/voi-menkat.html
VastaaPoistaKiitos! Käyn todellakin lukaisemassa sun postauksesi! Omassa blogissani tämä postausaihe ei ihan yltänyt TOP 4:n joukkoon, mutta täytyy sanoa, että yksi luetuimpia se on täälläkin. Kummallista, miten tällainen arkinen aihe puhututtaa ja kerää klikkauksia, kun joku siitä rohkenee puhua.
PoistaMutta suosittelen kyllä jättämään kuukupin harkintaan! Kävin juuri ystäväporukassa risteilemässä, ja reissua vauhditti myös menkat. Ennen kuukupin ottamista käyttöön en olisi voinut edes ajatella, että lähtisin menkkojen kanssa reissuun. Se on niin vaivaton, ja kun sen käytön oppii, se on tosi simppeli.
Eikä kuppia tarvitse ostaa ajatellen, että nyt tätä on pakko käyttää. Kokeilee kotioloissa kaikessa rauhassa ja jos ei natsaa, ottaa sen pihalle ja kokeilee joku toinen kerta uudelleen :)