11 kesäkuuta 2019

Miten aloittaa joogaharrastus?

Ihanaa tiistaita  Mulle on tullut tosi selviä merkkejä siitä, että muutaman viikon aikana unohduksiin painunut joogaharrastus kaipaa kipeästi herättelyä: torstaina tiputin kännykkäni hissikuiluun, ja edellispäivänä Juha heitti mua vahingossa kännykällään silmään. Silmännurkkaan on kasvanut komea mustelman koristama kuhmu, ja se jos mikä on selvä merkki universumilta, että nyt on aika ottaa itseä niskasta kiinni, alkaa nauttia kesästä ja jättää dataaminen vähemmälle.

Tasaisin väliajoin ajaudun keskustelemaan ystävien, sukulaisten ja muiden tuttujen kanssa joogasta. Näissä keskusteluissa aina jossain vaiheessa ilmenee, että vaikka jooga kiinnostaa, sen aloittaminen tuntuu hankalalta. Ei tiedetä, miten eri joogalajit eroavat toisistaan, tai miten ensimmäiselle joogatunnille mennään. Saati sitten, että onko jooga itselle sopiva harrastus.

Koska aihe on hankalasti lähestyttävä, ja koska itse olen joogannut rutiininomaisesti nyt kolme vuotta, ajattelin avata sanaisen arkkuni ja kertoa, miten itse lähdin aihetta aikanaan lähestymään, ja mitä joogaharrastus on mulle opettanut.

1. Ihan alkuun tahdon muistuttaa, että kuka tahansa voi harrastaa joogaa sukupuolesta, painosta, uskonnosta, kunnosta ja venyvyydestä huolimatta. 
Joogasta on hyötyä kaikille, sillä se madaltaa stressitasoa, lisää venyvyyttä, vahvistaa luustoa ja vaikuttaa muutenkin positiivisesti terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Aloittelevan joogaharrastajan ei tarvitse olla kovakuntoinen, olla oman elämänsä zen-mestari tai venyä spagaattiin - venyvyys, lihaskunto, keskittymiskyky ja kehonhallinta lähtee kyllä kehittymään harrastuksen rutinoitumisen mukana.

On ehkä myös asianmukaista kertoa, että vaikka jooga on muinainen intialainen menetelmä, jooga ei ole ristiriidassa kristinuskon oppien tai muiden elämänkatsomusten kanssa. Joogaharjoituksessa ei palvota jumalia tai tehdä hindulaisia rituaaleja.



2. Helpoin (ja omasta mielestäni paras) tapa aloittaa joogaharrastus on joogan peruskurssi.
Erityisesti kansalaisopistojen joogakurssit ovat yleensä todella halpoja (Porissa Otsolan joogakurssi maksaa puolelta vuodelta vain noin 30 euroa), ja niissä perehdytään asioihin, jotka aloittelevan joogin on hyvä tietää. Lisäksi niissä kehitetään joogalle tärkeitä lihaksia sopivalla nopeudella. Joogasalien joogatunneilla yleensä oletetaan, että siellä kävijöillä on jonkinlainen tietopohja, ja siksi asioita selitetään vähemmän.

Yleensä joogakurssit alkavat vuoden alussa ja syksyisin, mutta jos nyt kesän tullessa joogakiinnostus on herännyt, monilla paikkakunnilla järjestetään kesäisin joogatunteja. Myös Porissa on kesällä ulkona tehtäviä joogaharjoituksia, erikoistunteja ja erilaisia jooga-iltoja. Kesäisin myös yksityisillä joogasaleilla on jonkinlainen kesäaikataulu, joissa pääsee ilmoittautumaan yhdelle tunnille kerrallaan.

Kesän joogatunneille kannattaa mennä ja kokeilla, olisiko joogaharrastus itselle sopiva. Jos siitä innostuu, syksyllä kannattaa ilmoittautua joogan peruskurssille!

3. Varusteet.
Kun lähdet ensimmäiselle joogatunnillesi, mukaan kannattaa ottaa oma joogamatto ja vesipullo. Aloittelevalle joogille sopii mikä joogamatto tahansa - ensimmäisen mattoni ostin kympillä Gigantista, ja olen joogannut sillä yli kolme vuotta. Vasta nyt, kun olen alkanut joogaamaan entistä enemmän ja ihastunut lämpöjoogaan, hankin itselleni uuden maton, joka on ympäristöystävällisempi, ja jossa on parempia ominaisuuksia.

Joogatunnille on hyvä ottaa mukaan myös villasukat, ja varmuuden vuoksi lämpimämpi paita, jos harjoituspaikka on kylmä. Näihin kannattaa varautua etenkin syksy- ja talvikuukausina - joskus kunnalliset joogatunnit järjestetään paikoissa, joissa ei ole otettu huomioon iltalämmitystä.

Lämpöjoogaan taas lämmikettä ei kaivata, mutta mukaan kannattaa pakata pieni hikipyyhe. Jos olet kova hikoilemaan, on maton päälle hyvä heittää iso pyyhe, niin hiki ei jää mattoon.

4. Kun menet ekaa kertaa joogatunnille...
... pukeudu joustaviin, mukaviin vaatteisiin.

... älä tupakoi juuri ennen tunnin alkua tai laita hajuvettä. Joogasalissa voimakkaat hajut saattavat häiritä muiden harjoitusta.

... syö kevyttä, helposti sulavaa ruokaa viimeistään tunnin ennen joogatuntia. Joogatunnista saa paljon enemmän irti, kun vatsa ei ole ihan täynnä.

... mykistä kännykkäsi, jos joudut ottamaan sen harjoitustilaan. Hiljaisessa joogasalissa myös värinähälytys kuulostaa todella ärsyttävältä.

... älä jätä kännykkääsi maton viereen niin, että näet siihen tulevat ilmoitukset harjoituksen aikana. Joogatunnilla on tarkoitus rentoutua, joten kännykkä on hyvä jättää kokonaan salin ulkopuolelle. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, jätä se laukkuun.

... ota rennosti. Jooga ei ole hampaat irvessä suorittamista, ja joogin ei tarvitse olla valmiiksi venyvä tai hyväkuntoinen. Tee juuri sulle sopivaa harjoitusta, äläkä vertaa itseäsi muihin joogaajiin.

... joogan kuuluu olla rankkaa, mutta sen ei kuulu olla kivuliasta. Jos jokin asana (=jooga-asento) sattuu, älä tee sitä. Kysy tunnin jälkeen opettajaltasi sulle sopivampaa vaihtoehtoista liikettä.



5. Kotijooga
Jos aikataulutetuille tunneille meneminen ei ole sulle jostain syystä mahdollista, joogaa voi harrastaa myös kotona. Youtubesta löytyy pilvin pimein joogaohjeita, joita seuraamalla saa tehtyä tosi kokonaisvaltaisen harjoituksen.

Kotijoogaa harrastaessa hyvä lisähankinta (vaikka kirjastosta) on joogan käsikirja, jossa kerrotaan tarkemmin, miten erilaisiin asentoihin mennään, ja miten ne vaikuttavat. Joogavideoilla ei yleensä asanoita hirveästi selitetä, ja joihinkin asanoihin mennessä voi itsensä loukata, jos ei tiedä, mitä tekee. Hyvä esimerkki tästä on hartiaseisonta, joka ei tosiaan ole aloittelijalle sopiva asento, mutta jonka joskus näkee joogavideolla.

6. Joogaopettajat
Joogaopettajilla on erilaisia opetusmenetelmiä. Jotkut opettavat maanläheisemmin ja reippaammin, keskittyen enemmänkin joogan keholliseen puoleen, kun taas jotkut joogaopettajat ohjaavat tunneillaan rauhallista, meditatiivisempaa joogaa, ja tähtäävät rentouttavaan kokonaisuuteen. Itselle sopivin opettaja löytyy käymällä useamman joogaohjaajan tunneilla.

Kun itse aloitin säännöllisen joogaamisen mulla kävi käsittämättömän hyvä tuuri. Löysin just mulle sopivan opettajan kertaheitolla, ja käyn vieläkin pari kertaa viikossa hänen tunneillaan. Joillakin ei ole näin hyvä tuuri, ja sopivan tyypin löytämiseen menee enemmän aikaa. Kokeilkaa rohkeasti, ja käykää paljon erilaisilla tunneilla. Sopivin kompo löytyy kokeilemalla!

7. Joogalajit
Joogatyylejä on myös tosi paljon erilaisia. Itselleni tutuimmiksi ovat käyneet lämpöjooga, yin ja flow.

Lämpöjoogassa joogasali lämmitetään n. 30-35 asteiseksi. Lämpö tukee lihasten rentoutumista, ja nopeuttaa huomattavasti venyvyyttä ja tasapainon kehittymistä. Lämpöjooga myös nopeuttaa aineenvaihduntaa tehokkaasti. Lämpöjoogaan voi sekoittaa erilaisia tyylejä, esim perusjoogaa, yiniä tai flow-joogaa.

Yin on todella rauhallista ja rentouttavaa joogaa. Siinä asetutaan kehoa venyttäviin asentoihin keskimäärin kolmeksi minuutiksi, niin venytys pääsee pureutumaan syvempiin kudoksiin kuin perusvenytyksissä. Kehoa tuetaan asentoon huovilla, joogatiilillä tai bolstereilla, niin keho saa rentoutua täysin venytykseen. Yinjooga sopii erityisen hyvin joogaajalle, jolla on ongelmia venyvyyden kanssa.

Flow on taas todella erilainen harjoitus. Siinä on enemmän liukuvia, tanssia muistuttavia liikeratoja, ja siinä jokainen saa työstää liikkeitä omalle keholleen sopivimmalla tavalla. Liikkeille siis annetaan raamit, ja joogit saavat niiden puitteissa löytää omasta kehostaan sopivimmat liikeradat. Flown taustalla on usein musiikkia, joka auttaa keskittymään liikkeeseen.

Monilla joogasaleilla on nettisivuillaan listattuna lyhyitä kuvauksia tarjoamistaan joogatunneista. Jos jokin joogatyyli erityisesti kiinnostaa, kannattaa mennä rohkeasti kokeilemaan!



8. Tutustu joogan filosofiaan
Vaikka nykyisin joogaa pidetään ennen kaikkea liikuntamuotona, joogaan liittyy todella vahvasti filosofinen puoli. Se on läsnä jokaisessa harjoituksessa, vaikka sitä ei ehkä itse tajuakaan. Joogafilosofiaan liittyy itsensä, kehonsa, puutteittensa ja muiden ihmisten hyväksyminen, läsnäolon merkitys, materialistiseen maailmaan kriittisesti suhtautuminen, ja tietynlaisesta kärsimyksestä eroon pääseminen.

Olen käynyt muutamia kertoja Porin Hyvinvointicenterillä joogafilosofialuennoilla, ja saanut niistä paljon eväitä sekä joogaharjoitukseen että jokapäiväiseen elämään. Joogafilosofialuento saattaa kuulostaa puuduttavalta, mutta todellisuudessa kyseessä on rento kokoontuminen, jossa saa makoilla joogamatolla bolsterin kanssa, ja samalla keskustellaan arkipäiväisin esimerkein siitä, miten joogan opit vaikuttavat nykyaikana. Filosofia-asian päätteeksi tehdään kevyt joogaharjoitus. Se on ihana tapa aloittaa päivä!

Jos kotikaupungissasi joogasali filosofialuentoja järjestää, kannattaa niille ehdottomasti mennä käymään avoimin mielin!

♥ ♥ ♥

Oletko sä kokeillut joogaa, tai oletko harkinnut joogaharrastuksen aloittamista? Tai jäikö jokin tässä postauksessa mainittu juttu askarruttamaan? Kerro ihmeessä omista joogakokemuksistasi kommenteissa!

Haluatko tietää lisää? Näistä löytyy lisätietoa:
Maailmanpuu podcast
Mitä vartalolle ja mielelle tapahtuu, jos joogaa joka päivä kuukauden ajan? Testasimme!
What Is Yoga?! (Its History & How It Benefits Us)

2 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä tosi hyödyllinen postaus, sillä oon ite pohtinu pitkään, että joogan voisi alottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtavaa kuulla! :D Toivoinkin, että tää postaus tavoittaisi ainakin yhden joogasta kiinnostuneen tyypin, ja rohkaisisi joogaa kokeilemaan!

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥