06 kesäkuuta 2019

Villiyrtit, tatuointi ja muita kesäisiä



Mun sinitiaistatuointini on parantunut! Sinitiaistatuoinnistani en ole täällä blogin puolella vielä puhunutkaan, mutta mua instassa seuraavat ovat nähneet siihen liittyviä päivityksiä kevään aikana useammankin. Sinitiainen on mulle tosi harvinaisen merkityksellinen, ja mun ihka ensimmäinen värillinen tatuointini, jonka takia kuumottelin paranemisaikaa etukäteen. Onneksi kuitenkin tirppa sai asettua kaikessa rauhassa ennen kesäaktiviteetteja!



Mulla oli mun elämän merkityksellisin vuoropuhelu, kun viheltelin parvekkeella naapuripihlajaan jämähtäneen punatulkun kanssa kilpaa. Viheltely kesti useamman minuutin, ja tulkku tuntui tuijottavan mua epäluuloisesti, kun yritin matkia sen kimakkaa kutsuviserrystä Juhan polttaessa sikaria vieressä. Nyt, kun punatulkun laulun tunnistaa, ollaan huomattu, että se on meidän pihapiirissä päivittäin. Se oli kyllä erityinen, ihana ilta!



Oon viettänyt paljon aikaa mökillä saunoen ja itikoita pakoillen. Tatuoinnin parantuessa vietin pari kuukautta saunalakkoa, ja kun hoksasin tatuoinnin asettuneen, aloin saunoa oikein olan takaa. Kerran päädyin perheen mökille viikonlopunviettoon ennen ketään muuta, ja ajattelin hetkisen nauttia ulkoilmasta. Nautiskelun teki ihan mahdottomaksi mäkäräisparvi, joka lähti mua heti varjostamaan, kun nousin Ladasta. Kiipesin kalliolle, katsoin säärissäni kuhisevaa ötökkälaumaa ja lähdin aika nopeasti sisälle mökkiin. Seuraavalla kerralla otan mukaan Offia.



Keräsin mökkireissulla nokkosia kuivattavaksi. Tämä on ollut mun summer bucket listalla jo kolme vuotta, ja vihdoin olin tarpeeksi ajoissa liikkeellä! Nokkosiahan kannattaa kerätä alkukesästä ennen niiden kukintaa, ja jotenkin havahdun villiyrtteihin kesän puolessa välissä. Ehkä tänä vuonna saa kerättyä myös vähän kuusenkerkkää kuivatukseen?

Miten sun kesä on startannut?

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana tatuointi! Todella kaunis <3 Itse oon miettinyt talitiaista, koska isäni tykkää kovasti linnuista ja äitiin liittyvä tatuointi minulla jo onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen kyllä ihan samaa mieltä, tästä tuli täydellinen! <3 Lintutatuoinnit on kyllä aina tosi upeita, ja toisaalta myös aivan äärettömän koukuttavia - tämän sinitiaisen jälkeen oon alkanut fiilistellä ajatusta pääskys-, pulu- tai naakkatatuoinnista. Mutta antaa hautua :)

      Poista
  2. 제왕카지노 제왕카지노 1xbet 1xbet matchpoint matchpoint matchpoint matchpoint 다파벳 다파벳 fun88 soikeotot fun88 soikeotot 854

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥