31 lokakuuta 2018

4 KAUHUELOKUVAA HALLOWEENIIN

Hyytävää halloween-iltaa! Tänään on virallisesti halloween ja samhainin ja kekrin vietto alkaa. Lempijuhlapyhäni kunniaksi ajattelin listata teille mun lemppareiksi nousseita Netflix-kauhuelokuvia, jotka sopivat hyvin tähän hyytävään viikkoon. Erityisesti lauantaina olevan pyhäinpäivän illan ohjelmaan sopii herkuttelu ja rauhoittuminen kotona, ja miksei siinä ohessa katsoisi paria hyytävää elokuvaakin?



The Ritual
Kaverukset lähtevät vaellusmatkalle kunnioittaakseen edesmennyttä ystäväänsä, ja yksi heistä loukkaa polvensa. Nopean avun toivossa he poikkeavat reitiltään, ja suuntaavat lähintä asutusta kohti synkän metsän lävitse. Pimeän tullessa he löytävät hylätyn talon, jossa vietetyn yön jälkeen mikään ei enää palaa ennalleen.



IT
Pennywise niminen klovni terrorisoi kaupunkia, ja jatkuvat katoamistapaukset vaikuttavat olevan kammottavaa toistoa kaupungin historiassa. Tämä elokuva on ehdottomasti yksi parhaita kauhuelokuvia, mitä olen koskaan nähnyt.



Blair Witch
Jamesin isosisko on kadonnut vuosia sitten, ja siskon katoaminen on vaivannut häntä koko lapsuuden ajan. Niinpä hän päättää lähteä Black Hillsin metsään etsimään siskoaan, ja kokoaa tiimiinsä dokumentintekijöitä, jotka taltioivat retken. Black Hillin metsien kerrotaan kuuluvan Blair-noidalle, joka on aikanaan jätetty metsään kuolemaan. Tarinan mukaan kaikki, jotka noidan näkevät, kuolevat.



Tales of Halloween
Tässä elokuvassa on kymmenen erillistä tarinaa samasta kaupungista, jossa halloweenin juhlinta on karannut käsistä. Murhaajat joutuvat pulaan, pahat henget mellastavat kaupungin kaduilla ja tappajakurpitsa on karkuteillä. Tämä sopii vähän kevyempään kauhun nälkään!

Mitkä ovat sun lempikauhuelokuvasi?

2 kommenttia:

  1. Toi Ritual oli oikeasti yllättävän tunnelmallinen! Odotukset ei olleet kovin korkealla, kun valittiin tämä katsottavaksi, mutta se yllätti erittäin positiivisesti. It on myös tosi hyvä, se tuli käytyä katsomassa ihan leffateatterissa. Jatko-osaa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritual oli kyllä yllättävän kuumottava! Aika usein tuollaiset yliluonnolliset leffat eivät jaksa ylläpitää alkukuumottelua tarpeeksi pitkään yllä, mutta tuo leffa kyllä piti varpaillaan ihan loppuun asti. Samoin teki IT.

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥