22 lokakuuta 2018

3 HALLOWEENIIN SOPIVAA PODCASTIA



Ihanaa alkanutta viikkoa, ja erityisen hyvää syyslomaa teille, ketkä tällä viikolla syyslomaa vietätte! Halloween-fiilikseen virittäytyminen kannattaa aloittaa ajoissa. Mä itse olen kuunnellut koko lokakuun synkkiä, kammottavia podcasteja, niin oikeanlainen hyytävä mind set on saavutettu hyvissä ajoin ennen meidän Halloween-bileitä, joita tänä vuonna vietetään marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Tänään haluaisin jakaa teille kolme scifi- tai kauhupodcastia, joita olen syksyn aikana kuunnellut, ja jotka mun mielestäni sopivat hyvin näihin pimeneviin lokakuun iltoihin. Listaukseen laitoin ensimmäiseksi todella oudon scifi-podcastin, joka varmasti sopii ihan kaikille kammottavuusasteikoltaan, ja kaksi viimeistä ovat huomattavasti hyytävämpiä valintoja.



ALL HAIL THE MIGHTY GLOW CLOUD

Tämän podcastin löysin Haamupuheluja-blogin postauksesta, jossa blogin kirjoittaja Rue luetteli kesällä kuuntelemiaan podcasteja. Mä otin tämän heti kuunteluun, ja kun pääsin alkuhämmennyksen ohitse, Welcome to Night Valesta muodostui yksi mun kaikkien aikojen lempipodcasteista.

Welcome to Night Vale on kuvitteellisen Night Vale -aavikkokaupungin radiolähetys, jossa kerrotaan kaupungissa tapahtuvista oudoista ja selittämättömistä tapahtumista. Tässä kaupungissa kaikki on mahdollista. Podcastissa luodaan todella älykkäästi tarinankerrontaa uutislähetysten avulla, ja podcastin kantava voima on Night Valen radioaseman juontaja: karismaattinen ja hyväuskoinen Cecil, joka on kaupungin tapahtumista yhtä vähän ihmeissään, kuin kaikki muutkin aivopestyt asukkaat.

Podcastin kotisivu 



Your one stop haunt for all things spooky, bitchy & more!

Resting Witch Face tuli mua vastaan ihan sattumalta Google Podcasts -sovelluksessa, ja ihan muutamassa päivässä olin kahlannut kaikki tähän mennessä julkaistut jaksot läpi. Se on Grantin and Baileyn ylläpitämä podcast, jossa keskustellaan noidista, murhista, katoamisista, onnettomuuksista ja yliluonnollisista ilmiöistä. Grantin ja Baileyn välinen kommunikointi on tosi virkistävää kuunneltavaa, ja podcastissa on sellainen "kerrotaan kummitustarinoita ystävien kanssa" -fiilis.

Resting Witch Face on myös feministinen podcast, vaikka se onkin tässä podcastissa vähemmän esillä oleva aihe. Jokaisessa jaksossa nimetään "the badass bitch of the week", ja keskustellaan esimerkiksi elokuvateollisuuden epätasa-arvoisuudesta. Toisinaan hostit ottavat kantaa myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamiin ongelmiin.

Tosi mielenkiintoista asiaa, kannattaa ehdottomasti laittaa kuunteluun, jos aavemaiset jutut kiinnostavat!

Resting Witch Face kuunneltavissa iTunesissa, Google Podcasts -sovelluksessa, ja Player FM:ssä.



Simply Scaryssa jokainen jakso on itsenäinen kauhukertomus, joissa käsitellään toinen toistaan häiritsevämpiä tilanteita. Tarinoissa on murhia, kammottavia, metsissä tai järvissä lymyileviä olentoja, epäonnistuneita rituaaleja ja yliluonnollisia voimia. Jokainen kertomus on eri kirjoittajan käsialaa. Tämä on erinomainen valinta, jos kuljet kotiin pimeällä kuulokkeet korvilla, hyytävä ilmapiiri on taattu.

Podcastin kotisivut

Mitkä ovat sun lempipodcastisi?

6 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä tosi hyvä postaus! Oonki ite etsiskellyt uusia podcastejä, kun nykysten aiheet pyörii aikalailla ympyrää. Ihanan erilaisia nämä ja varsinkin kun nyt vähän jo alkaa kaipaamaan sitä Halloween tuntumaa elämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JES, kiva kuulla, että postauksen aihe osui nappiin! Nää on kyllä olleet ihan huikeita podcasteja, ja ei mene päivääkään, että joku näistä ei kuuluisi mun kuulokkeista. Kannattaa laittaa kuunteluun!

      Poista
  2. Hei ihana että tykästyit Night Valeen! Mun tällä hetkellä kuunnelluimpiin ja myös lemppareihin kuuluvat Let's Not Meet, jossa luetaan kauhukertomuksia oikeasta elämästä, sekä Nordic True Crime, joka käsittelee rikosjuttuja oikeastaan kaikkialta muualta Pohjoismaista kuin Suomesta. :'D Uusin suosikki on Death in the Afternoon, jossa Undertaking L.A. -nimisen hautaustoimiston naiset keskustelevat kuolemaan liittyvistä ilmiöistä: esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa keskustellaan naisesta, joka asui vuosikausia sisarensa ja aviomiehensä ruumiiden kanssa, ja miksi tämä ei ole niin kummallista kuin ehkä aluksi kuulostaa. :D Tätä lähdin kuuntelemaan yksinomaan siksi, että yksi puhujista on Ask a Mortician -Youtube-kanavan Caitlin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nämä laitan kyllä ehdottomasti kuunteluun sitten, kun noista tämänhetkisistä kuuntelu-urakoista loppuu jaksot, tai kun tarvitsee vähän vaihtelua. Noi kuolemaan liittyvät ilmiöt kuulostaa ihan tosi kiinnostavilta - mua on aina kiehtonut aasialaiset kuolemaan liittyvät uskomukset!

      Poista
  3. Oon todella laiska kuuntelemaan mitää podcasteja, mutta näihin mun pitää kyllä ehdottomasti tutustua!

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥