11 syyskuuta 2018

Kurpitsameikki IIK!WEEKille



Ilkikurista tiistaita! Me ollaan menossa Linnanmäen IIK!WEEKille tämän viikon torstaina. Se on ollut osa meidän syysperinnettä siitä asti, kun Linnanmäki sen juhlinnan aloitti pari vuotta sitten. Halloween on mun estetiikan multihuipentuma, ja mun visuaalista silmää ei hivele mikään ei yhtä hyvin, kuin kauhuteemainen huvipuisto!

Makasin eilen joogatunnin loppurentoutuksessa, ja mulle iski valtava inspiraatio testata vähän katu-uskottavampaa halloween-meikkiä IIK!WEEKkiä varten. Viime vuonna menin mestoille shamaanina, ja nyt halusin testata vähän jotain erilaista. Tässä siis kurpitsameikki!



Oranssin sävy on peräisin Nyxin Ultimate shadow -paletista, jonka sävynä on Brights. Luomivärin kanssa oli helppo hahmotella suun muoto ennen kuin kunnon ääriviivoja. Yritin parhaani mukaan häivytellä rajan ulospäin, mutta se jäi paikoitellen vähän laikukkaaksi. Halloween-meikeissä on onneksi se hyvä puoli, että ne saavat olla nuhjuisia, viimeistelemättömiä ja karkeita.

Yritin epätoivoisesti löytää tätä meikkiä varten kasvomaaleja, koska tiesin, että tuo musta suu kuluttaa kajaalia ihan törkeästi. Valitettavasti sellaisia ei tullut vastaan keskustassa, joten päätin käyttää suun rajaamiseen ja värittämiseen Nyxin kajaalitussia. Kajaalitussi oli jäänyt laatikon pohjalle, koska siinä ei ole mun makuuni tarpeeksi tarkka jälki silmän rajaukseen. Tähän se kuitenkin sopi täydellisesti!



En värittänyt suuta hirveän tarkkaan kajaalilla, vaan paikkailin kajaalinjälkiä mustalla Rimmelin luomivärillä, jonka olen ostanut just tällaisia meikkejä varten.

Pohjustin silmän ympärystän Nyxin oranssilla, ja sitten laitoin reilulla kädellä sen päälle mustaa. Mustaa levitin myös vesirajaan, leukaperiin ja hiusrajaan. Tummat varjostukset luovat kauhumeikkeihin aina mun mielestä sopivan hyytävyyden!



En ole ihan vielä varma, onko tämä se tyyli, jonka otan mukaani IIKWEEKille. Se on toki näyttävä, mutta kasvojen hieraisu ja sade voivat koitua meikin kohtaloksi. Täytyy pari päivää miettiä, mikä on viisainta, ja tehdä päätös torstain sääennustuksen mukaan.

Onneksi mulla on aina varalla mun luottotyylini, eli urbaani shamaanimeikki.

Mitä mieltä olet, ammottava suuaukko, uhka vai mahdollisuus? Ja oletko sä käynyt tai menossa tämän vuoden IIK!WEEKille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥