08 elokuuta 2018

Häiden parhaat salatehtävät - HÄÄT 2018



Meillä oli häissä ohjelmana salatehtävä-peli, joka oli käynnissä melkein koko juhlan ajan. Salatehtävät ovat pieniä sosiaalisia haasteita, joita eniten suorittaneelle lupasimme pienen palkinnon. Mä laadin salatehtävät kasaan, ja ihana kaasoni auttoi mua tehtävien tulostamisessa ja leikkaamisessa, joten me kaksi olimme juhlasta ainoat, jotka tiesität salatehtävien sisällön.

Teimme salatehtävistä kaksi eri versiota, toinen peli oli osoitettu aikuisille ja toinen lapsille. Erityisesti lasten salatehtävät olivat menestys, ja lappuset loppuivat muutamassa tunnissa. Lasten salatehtäviä häissä oli hieman alle sata, ja suorittajia oli 5-6, joten tehtävien suorittamisen vauhti oli päätähuimaava! Aikuisten salatehtäviä jäi jäljelle jonkin verran, mutta aikuispelaajien innostus yllätti meidät positiivisesti!

Aikuisten salatehtävien SÄÄNNÖT olivat:

1. Älä puhu salatehtävästäsi.
2. Älä KOSKAAN puhu salatehtävästäsi kenellekään.
3. Salatehtäviin pääset osallistumaan nostamalla "uusi salatehtävä" -purkista itsellesi lapun. Säilytä lappu muiden katseilta piilossa tehtävän ajan. Mikäli nostamassasi lapussa on sinulle sopimaton tehtävä, voit laittaa lapun takaisin "uusi tehtävä" -purkkiin ja ottaa toisen tehtävän.
4. Pelaathan reilusti, ei tehtävien vaihtelua kaverin kanssa (lue ensimmäinen sääntö).
5. Suoritettuasi tehtävän, kirjoita lappuun nimesi ja tipauta lappu "suoritettu salatehtävä" -purkkiin. 

Eniten salatehtäviä suorittanut palkitaan! Pelaathan rehellisesti ja yhtä tehtävää kerrallaan. Muista ensimmäinen sääntö, kysyttiin sinulta mitä tahansa peliin liittyen!

Salatehtäviin inspiraatiota etsin netistä, ja innostuin erityisesti TÄSTÄ blogipostauksesta tosi paljon. Otin sieltä suoraan muutamia tehtäviä omaan peliimme, ja sovelsin heidän ohjeistaan omat ohjeemme.

Tänään haluan kertoa teille, mitkä salatehtävät olivat mun mielestäni ehdottomasti parhaita, ja miksi!




Houkuttele joku kanssasi pöydän alle. Tämän suorituksen mahtavuus löi meidät ällikällä! Me istuttiin oman pöytämme ääressä, kun eräs vieras juoksi meidän pöydän eteen, ja sanoi hämmentyneelle vastaantulijalleen "Hei, sinä, tuu mun kaa äkkii käymään täällä!" ja mitä hämmentynein häävieras konttasi meidän pöydän alle tehtävän suorittajan kaveriksi. Tilanne oli niin absurdi, että itsekin hetkeksi unohdin, että tällainen salatehtävä oli olemassa!

Kysy kolmelta vieraalta, mitkä ovat heidän lempi Disney-elokuvansa / Pokemoninsa. Tällaiset aihekysymykset olivat ehkä hieman läpinäkyviä, mutta herättivät laajempaa keskustelua aiheesta, joka jossain tapauksissa voi riittää murtamaan jään hiukan vieraampien pöytänaapureiden kanssa!

Pidä lähelläsi istuville nopea taukojumppa. En ollenkaan tiedä, suorittiko kukaan tätä kyseistä tehtävää, mutta kirjoitettuani sen tiesin heti, että tästä tulisi kova, jos joku olisi tarpeeksi rohkea sen suorittamaan.

Kirjoita häiden aikakapseliin. Meidän häissä oli vieraskirjana aikakapseli, joka avataan, kun vietetään ensimmäistä vuosipäivää 28.7.2019. Alkumaljojen jälkeen mainitsin juhlavieraille salatehtävistä ja aikakapselista, mutten ollut ihan varma, sisäistikö porukka molemmat, etenkin, kun aikakapseli oli salatehtäviä syrjäisemmässä paikassa. Mikä siis fiksumpaa kuin se, että kannustaa salatehtävien suorittajia kirjoittamaan kapseliin?

Heitä vierasta kävyllä. Koska käpyjä meidän koristuksesta löytyi reilusti!





Kerää pihan koivusta pari oksaa ja vie ne sulhaselle. Totea hänelle, että olet kuullut hänen tykkäävän saunoa kesähelteellä, ja että tässä on hänelle vihta seuraavalle saunavuorolle. Siis tämähän meni Juhalle IHAN TÄYDESTÄ. Joskus vain sattuu niin, että oikea tehtävä menee just oikealle tyypille, ja suoritus menee nappiin. Juhahan ei siis välitä yhtään saunomisesta kesällä, koska inhoaa helteitä, ja ei halua mennä saunaan hikoilemaan lisää.

Kysy morsiusneidolta, mitä sukua hän on morsiammelle. Kun nyt päästiin näihin täydestä meneviin salatehtäviin, tämä oli myös yksi harvoista sille listalle päätyneistä. Satuin sopivasti paikalle, kun tästä kysymyksestä kehkeytynyt keskustelu oli vielä käynnissä, ja morsiusneitoni pohti kummissaan, että meissä ehkä jollain tavalla oikeasta kulmasta katsottaessa on samaa näköä (ellei huomioi pituuseroa :D). Purkupäivänä kerroin hänelle, että kyseessä oli salatehtävä, ja morsiusneitoni Sini nauroi, että hän jo ajattelikin, että täytyy aika rankassa kännissä olla, jos hänen puheensa jälkeen luulee, että me oltaisiin sukulaisia!

Kehu sinulle tuntemattoman vieraan kainaloita upeiksi. Ihan vain koska hämmennys.

Kerro sulhaselle, että olet yrittänyt opetella moonwalkkia ja pyydä häntä näyttämään mallia. Juhahan siis on syvällä sisimmässään Michael Jackson -fani. Tästä kehkeytyi huikeaa videomateriaalia!

Kerro pöytäseurueellesi vakuuttava tarina siitä, kuinka juhlapaikalla kummittelee. Tämä osui bestmanille, ja ohi kulkiessani mulle huikkailtiin hänen pöydästään, että et usko, millaisia tarinoita täällä kuulee! Oikealle tyypille osuessa tämä on huikein mahdollinen salatehtävä, mitä purkista voi löytää.




Ota selfie __________ kanssa. (Ja lähetä se morsiamelle, niin saat lisäpisteen. *050 _______*) Nämä tehtävät olivat todella hauskoja. Sain häistä talteen pari tosi hauskaa selfietä, joita en ikinä olisi nähnyt ilman tätä tehtävänantoa. Tehtävän kohteina oli mm. Juha, mun sukulaiseni, Juhan sukulaiset, morsiusneito ja bestmanit.

Vie morsiamelle lasi vettä. Tämä oli mun master plan nesteytykseni huolehtimiseen. Harmittavasti kukaan ei kuitenkaan suorittanut tätä, ja en ole ihan varma, johtuiko se siitä, että kukaan ei näitä tehtäviä saanut, vai siitä, että kukaan ei uskaltanut mennä juhlapaikan keittiöön hakemaan vettä. Siitä huolimatta ehdoton lisä suosikkilistalle, nimittäin jos tämä olisi onnistunut, olisi nesteytyksestä huolehtiminen ollut paljon helpompaa :D

Kerro itsellesi vieraalle henkilölle kuulleesi morsiusparin suunnittelevan häämatkaa ___________. Vaihtoehtoina oli Pihlava, Linnanmäen Halloween-juhla ja Tsernobyl. Loppuillasta joku kysyikin, minne me nyt sitten ollaan matkaamassa. Todellisuudessa ennen hääpäivää ei oltu juurikaan puhuttu häämatkasta, kun se ei ollut ajankohtaista (meidän molempien loma loppui hääviikonloppuun), ja molemmat meistä tiesi sisimmässään, että todennäköisin matkakohde on meille tutuksi käynyt Kööpenhaminan Tivoli.

Siinä oli mun ehdottomat suosikkini. Palkintoina meillä oli lapsille frisbee, saippuakuplapullo, Smurffi-limsa ja valotikut, ja aikuisille taas pieni Fresita-pullo, kertakäyttöpikarit, niihin mätsäävät servetit ja valotikut. Kaikilla pelaajilla tuntui olevan hauskaa, ja peli täydensi täydellisesti juhlan vapaan ohjelman välejä. Olisi hauska kuulla, oletko sä ollut häissä tai muissa juhlissa, joissa salatehtävät olivat läsnä, ja mitä sä niistä pidit!

Postauksen kuvat: Milla Grönman
Lisää tietoa meidän häiden salatehtävistä löytyy TÄÄLTÄ!

13 kommenttia:

  1. Aivan ihania salatehtäviä! Oispa ollut tosi hauska olla paikalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä oli kyllä tosi onnistuneita. Ennen häitä vähän jahkailin, että onko nämä nyt varmasti sopivia meidän häihin, mutta onneksi en tullut toisiin aatoksiin! :)

      Poista
  2. Kuulostipa hauskalta! Pitää miettiä, innostuisivatko vieraat suorittamaan meidänkin häissä salatehtäviä!

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli alkuun vähän mysteeri, innostuisiko porukka näistä ollenkaan. Ennalta tiedettiin pari tyyppiä, jotka näihin ihan varmasti tarttuisi, ja positiiviseksi yllätykseksi aika monikin näitä innostui suorittamaan! Suosittelen lämpimästi ottamaan mukaan häihin :)

      Poista
  3. Hauska hääviihdyke! Mäkin haluan tämmösen omiin häihini mikäli ikinä pääsen naimisiin. :D Tää olis ihan varma menestys meiän kaveri- ja sukulaispiirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi ottamaan tämän mukaan hääohjelmaan, jos joskus häitä alat suunnitella! Oli kyllä aika vetonaula meidän häissä :)

      Poista
  4. Ihan mahtavia nämä! Menee minunkin häähaavelistalle! Hauskasti elävöittänyt varmasti juhlia ja ei ole kuitenkaan ollut mitään ahdistavaa osallistumispakkoa jossa tarvisi muiden edessä nolostua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli just meidän ajatus, ei mitään pakotettua. Siksi laitettiin meidän ohjeistukseen toi, että tehtävän saa vaihtaa halutessaan (sitä ei yleensä pelissä sallita), niin se ei luo tohon osallistumiseen isompia paineita. Tiedettiin myös, että jollain saattaa olla jokin fyysinen vamma, joka estää joidenkin tehtävien suorittamisen, esimerkiksi "konttaamisen", "ryntäämisen" ja "hyppelehtimisen". Niin kaikki sai osallistua :)

      Poista
  5. Miljoonan mutkan kautta löysin selailemaan sun blogia ja pakko kommentoida tätä sun tekstiä. Oon miettinyt, että salatehtävät olisi kiva ohjelma meidän häihin, mutta mielen reunamilla on keikkunut sitkeästi pieni epävarmuus. Tää sun postaus sai kuitenkin semmoisen inspiraatioryöpsähdyksen aikaan, että pitää kyllä myydä tämä sulhaselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, ihana kuulla, että mun postauksesta oli hyötyä! Toivottavasti teillä on aivan ihanat häät, tsemppiä häävalmisteluihin ♥

      Poista
  6. Hei, minkälaisia salatehtäviä teillä oli lapsille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten salatehtävät olivat vähän pienemmän kynnyksen tehtäviä, esimerkiksi "ota selfie morsiamen kanssa" tai "piirrä hääpari ja vie piirros sulhaselle". Olen ajatellut nyt tammikuun aikana julkaista meidän salatehtävälistat kokonaisuudessaan blogiin, niin siitä saa sitten kopioida ja miettiä omiin häihin sopivimpia salatehtäviä! :) Eli jos kiinnostaa, voin tulla sulle vinkkaamaan, kun postaus on julkaistu!

      Poista
    2. Hei!

      Nyt laajempi postaus salatehtävistä on julki, ja se löytyy täältä:
      https://notsodamnmainstream.blogspot.com/2019/02/kaikki-haiden-salatehtavista.html

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥