11 joulukuuta 2016

Elämäni shokkivärien maailmassa

Olen elänyt shokkivärjätyn tukan kanssa jo pidemmän aikaa. Ensimmäisen shokkiväriraitani otin silloin, kun olin valmistumassa autoasentajaksi 2013. Colormaskit alkoivat niihin aikoihin ilmaantua laajemmin markkinoille, ja valmistujaisissa täytyi vaan olla paitaan mätsäävä oranssi raita hiuksissa. Muuten en kai ollut tarpeeksi katu-uskottava emonuori valmistuvien rivissä. Aika pian kyllästyin raidan ylläpitoon ja vedin koko pään taas turvallisen ruskeaksi. Perusbrunettena viihdyin maaliskuuhun 2015, jolloin raita tuli takaisin. Oranssin jälkeen se haalistui huomaamattomaksi, muuttui vihreäksi, lyheni, piteni, levittäytyi ja haalistui taas, tällä kertaa pinkkiin taittaen. Ja ennen kuin huomasinkaan, olin valkaissut toisen puolen päästäni ja värjäilin sitä milloin minkäkin väriseksi. Ja se oli vapauttavaa!



Nyt syyskuussa päätin repäistä (kun vielä olen nuori!) ja ilmoitin luottoparturilleni haluavani koko pään shokkivärin. Liila oli pyörinyt kuvioissa aika lailla koko kesän, siis puolessa päässä, ja mukavan värinpoistosession jälkeen mulla olikin koko pään violetti väri!

Millaista siis on ylläpitää tällaista väriä? Miten se eroaa normaalista hiusväristä? Tässä muutama seikka, jotka mä olisin halunnut tietää ennen, kuin itse lähdin leikkiin mukaan;

♥ Valitessasi omaa värjäystapaasi, Youtuben mielipidevideot ovat parhaita ystäviäsi. Ei kannata lähteä summamutikassa ostaamaan kalliita tuotteita, joista ei tiedä mitään. Lisäksi videoilta saa hyvin vinkkiä siihen, miten pitkään tuotetta käyttäneet saavat sen tarttumaan parhaiten ja miten se käyttäytyy laimennettaessa!

♥ Suihkutilat kannattaa huuhdella vedellä aina heti sen jälkeen, jos colormaskia menee joillekin pinnoille. Meidän suihkussa on muutamia värjäymiä colormaskien takia, enkä tiedä, saanko niitä ikinäkään puhdistettua.

♥ Väriä kannattaa lisätä vähintään kolmen hiustenpesun välein. Mun hiukset luovuttaa väriä niin hyvin, että lisään väriä aika lailla joka kerta, kun vaivaudun hiuksiani pesemään. Ja jos en lisää sitä, pari pesua, ja mun violetti kuontalo muuttuu siniseksi.



♥ Mut hei, se pelkästään ei riitä. Mä olen käyttänyt pitkään (lue: aina) Biozellin Color Maskeja, ja nehän eivät värjäämättömään hiukseen tartu. Eli vaikka ylläpitäisit joka hiustenpesun yhteydessä väriä, sulle tulee silti juurikasvua. Siitä täytyy erikseen hankkiutua eroon, ja värjätyt juuret on saatava taas piiloon colormaskilla. Aika pain in the butt.

(En ole kokeillut ikinä niitä valmiiksi violetteja hiusvärejä, joita esimerkiksi Schwarzkopf valmistaa. Jos sulla on kokemusta niistä, kerro ihmeessä, miten ne sulla toimivat!)

♥ Huomautan myös, että mitä valkoisempi pohja, sitä todennäköisemmin väri näyttää siltä, miltä sen pitäisikin. Mun vihreä raitani johtui siitä, että pohjavärini oli keltainen ja lisäsin siihen sinistä väriä.

♥ Mun hiukset värjäävät myös ympäristöään. En tiedä tekevätkö kaikki shokkivärit niin, mutta olen huomannut, että mun kuulokkeet työpaikalla ovat hiljalleen muuttuneet liiloiksi niiltä osin, jotka ovat kosketuksissa mun päähäni. Ja kun my Sister from another mister letittää mun tukkaa, sen käsiin tarttuu toisinaan liilaa. Ongelma voi silti liittyä mun liialliseen hiuslakankin kulutukseen, jos lakka sitoo itseensä eri tavalla väriä ja tarttuu sitten eri pintoihin. Esimerkiksi tyynyliinat eivät (vielä) ole kärsineet.

♥ Eikä koskaan tiedä, millainen lopputulos on värin lisäämisen jälkeen. Toisinaan, kun lisään violettia väriä, osa tukasta on silti värin huuhtelun jälkeen sininen. Yhtään valehtelematta tasaista väriä en ole kertaakaan onnistunut saavuttamaan itse värjätessä. Viimeksi mulla oli tasainen väri, kun lähdin parturiltani silloin syyskuussa.



♥ Mutta se jos jokin tekee elämästä mielenkiintoisen! ♥
 Ja onhan se nyt ihan älyttömän nastaa, kun on näyttävät hiukset!

Tää tukka on parantanut mun itsetuntoa ihan valtavasti! Enkä ole kyllä ollenkaan katunut sitä, että tein päätöksen hiusten värjäämisestä, kaikesta vaivasta ja värjäytyneistä käsistä huolimatta. Kannattaa ottaa huomioon, että puhun nyt omasta kokemuksestani. Olen kokeillut jonkin verran Manic Panicia ja muita värituotteita, mutta monta hiustenvärjäysmenetelmää on mulle vielä tuntemattomia.

Onko sulla kokemuksia shokkiväreistä tai colormaskeista? Onko kokemuksesi niistä hyvä, huono vai keskinkertainen? Tai kaipaatko kipeästi kysymykseesi vastausta? Laita ihmeessä kommenttia, niin ihmetellään yhdessä!

4 kommenttia:

  1. Komppaan kyllä kovasti :D vedin kesällä 2015 ekaa kertaa siniseks ja kameleonttina menty siitä eteenpäin (aijemmin oli punaista ja tummaa musta violettia). Miulla on luonnonkiharat, sellaset afromaiset ja tosi kuivat, niin colormaskit on ollu tosi kestäviä, varsinkin se sininen (vielä kun oli pitkät hiukset, meni ainakin 3 blondausta että sain pois, kun yritin päästä pinkkiin :DD) nyt on ananas joka on ollu välillä violetti, oranssi, pinkki ja välillä oli kaikki sateenkaaren värit kerralla xD rakastan shokkivärejä, ja ne todellakin nostattavat itsetuntoa!! Mutta harmikseni joudun teatterin (ja cosplayn) takia vetämään ruskeaksi joulun jälkeen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Voin kuvitella, että on aika rankkaa, kun "pakon edessä" joutuu värjäämään hiuksensa niin, ettei saa enää leikittyä väreillä. Mutta sinisen peittäminen on kyllä ihan älyttömän vaikeaa. Sininen puree kiinni kunnolla, etenkin silloin, kun sininen väri olikin vihreä, sen poissaaminen oli aika kova projekti :D

      Poista
  2. Ihanan väriset hiukset! <3
    Liityin lukijaksi
    Michaela
    http://halfwaythere2.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥