Projektina tatuointihiha

Mun on pitänyt kirjoitella tänne muistiin fiiliksiä mun hihaprojektistani, mutta jotenkin inspiraatio postauksen tekoon on laahannut. Pari eri versiota postaksesta jo hahmottelinkin, mutta ne päätyivät hylättyihin luonnoksiin, sillä niistä ei tullut "tarpeeksi kiinnostavia". Nyt kuitenkin haluan ottaa aiheen uudestaan käsittelyyn, sillä sain just varattua itselleni tatuointiajan, jossa tätä projektia jatketaan!

Oon miettinyt tatuointihihan hankkimista jo useamman vuoden. Ekan kerran ajatus hihatatuoinnista hiipi mieleen, kun jouduin päättämään unelmatatuoijani Fukarin tatuoinnin paikan vuonna 2017, kun puolalainen taiteilija tuli vierailemaan Suomeen. Fukari on ollut mulle teini-iästä asti iso inspiraation lähde, ja iso syy sille, miksi itse piirrän vielä tänäkin päivänä. Halusin jotain isoa, sillä tiesin kyseessä olevan once in a lifetime -tilanne. Mietin pääni puhki, ottaisinko häneltä kuvan reiteen vai käsivarteen. Silloin en yhtään tiennyt, mitä muuta käsivarteeni haluaisin ja kyseessä oli mun toinen tatuointi, joten päädyin ottamaan kuvan reiteen. Se oli hyvä päätös. Hihaprojektin teema konkretisoitui vasta viime vuonna, eikä reidestäni löytyvä Cubone olisi sopinut kokonaisuuteen yhtään.

Tatuointikokonaisuuksien teemat on mulle tärkeämpiä kuin yksittäisten tatuointien merkitykset, ja mulla menikin yli kaksi vuotta siinä, kun mietin, minkä teeman ympärille halusin lähteä rakentamaan mun hihaani. Viime vuonna tajusin, että mun kiinnostukseni okkultismiin, noituuteen ja vanhoihin uskomuksiin tarjoaisi sopivan synkän ja laajan aihepiirin patch work sleeveen. Aloitin hihaprojektin pikkuisella lakanakummituksella, ja löin mielessäni teeman lukkoon. Kummitus pohjautuu mun omaan piirrokseeni, ja sen on tehnyt Fera Obscura viime vuoden marraskuussa.

Totuttelin näkyvämpään tatuointiin jonkin aikaa, ja tämän vuoden maaliskuussa hiha täydentyi loitsupullolla. Mun visiot tatuoinnista oli huomattavasti tylsemmät ja kunnianhimottomammat, mutta onneksi olin ottanut ylimääräistä valuuttaa mukaan, olin avoimin mielin ja Blackcap Tattoon Kertun kanssa keskusteltiin design ja asettelu uusiksi. Loitsupullo on ehdottomasti yksi mun lempitatuointeja, ja toi korpin jalka, joka oli kokonaan Kertun idea, on mun lempiyksityiskohta kaikista mun tatuoinneistani.

Miten projekti sitten tästä eteenpäin jatkuu?

Mikäli sikäli korona ei sekota suunnitelmia, menen Kertun piinapenkkiin taas ensi vuoden maaliskuussa. Kerttu vierailee silloin Jyväskyläläisessä tatuointiliikkeessä, ja matka Porista sinne on vähän inhimillisempi kuin Kertun kotistudiolle Ouluun. Tarkoituksena olisi täyttää loitsupullon yläpuolelle jäänyt tyhjä tila kyykäärmeellä. Käärmeet on Suomen vanhoissa uskomuksissa tosi keskeisiä hahmoja, ja erityisesti kyykäärme on tosi väärinymmärretty eläin. Kyykäärme on ollut mun to-do-listallani viime vuoden kesästä asti, ja tiedän, että se täyttää ton osan käsivarresta tosi kivasti.

Käärmetatuoinnit tuntuu tällä hetkellä olevan tosi haluttuja, ja toivon, että se on merkki siitä, että käärmeiden turha demonisointi olisi loppumassa. Fiilistelen myös isosti Big Brotherissa olevaa käärmemies Timoa, joka lähti taloon tavoitteenaan tuoda tietoisuutta käärmeistä ohjelman katsojille. Oon viime kuukausina myös nähnyt ennätysmäärän kyykäärmetatuointeja somessa ja kuullut useammalta tyypiltä, että tää olisi niitä puhutteleva aihe, onneksi tää aihe on tosi muuntautumiskykyinen, ja jokainen kyykäärmetatuointi on varmasti uniikki.

Muita ideoita, jotka toistaiseksi ovat vain ideoita, olisi ottaa kaikkinäkevää silmää kyynärtaipeen yläpuolelle ja ouija-laudan planchettea sisähauikseen. Tietty ideat ovat vain ideoita, ja ne saattavat muuttua vielä moneen kertaan ennen kuin lyön niitä päässäni lukkoon, ja varaan aikaa sopivalle artistille.

Tyylillisesti mun tarkoitus on ottaa tähän hihaan enimmäkseen neo traditional -matskua synkeissä sävyissä, ja laittaa väleihin ehkä vähän blackworkkiä. Tahdon myös täyttää käsivarren yläosan ensin, ja vasta sitten mietin käsivarren alaosaa. Sillä tavoin saan totuteltua tähän näkyvämmin, raskaammin tatuoituna liikkumiseen ennen kuin otan kuvia, joita ei saa isolla T-paidalla piiloon. 

Millaisia tatuointeja sulta löytyy? Onko sulla suunnitelmissa hihatatuoinnin ottaminen, tai oletko sellaisen itsellesi jo hankkinut? Olisi kiva keskustella aiheesta lisää kommenteissa!

Korvien venyttäminen vasta-alkajana

Aloitin pitkän harkinnan jälkeen korvieni venyttämisen. Oon ainakin kymmenen vuotta ihastellut venytettyjen korvien estetiikkaa, ja oon tutustunut venytystekniikkoihin ja hoito-ohjeisiin jo parin vuoden ajan. Nyt, kun nettikaupat ovat pullollaan kristalli- ja puukoruja venytettyihin korviin ja venytystarvikkeita myydään all-in-one -tyylisissä pakkauksissa, päätin, että nyt on hyvä hetki tähän projektiin.

Toki asiaan saattaa vaikuttaa se, että loppukesästä koronatilanteen taas huonontuessa kotona vietetyt tunnit alkoivat tuntua pitkiltä. Kaipasin jotain tekemistä ja seurattavaa, ja mikäs sen parempi, kuin vihdoin ottaa käsittelyyn mun 21 vuotta vanhat, arpeutuneet ja kärsineet korvalävistykseni. Viimeisen tuuppauksen teki se, kun mulle sanottiin, että älä vain aloita, venytetyt korvat on rumat :D

Oon aina tuskaillut korvalävistysteni kanssa, ja ne ovat aiveuttaneet mulle paljon päänvaivaa. Ampumalla tehdyt lävistykset olivat ihan normijuttu ysärilapsille, mutta kuten moni meistä nykyisin tietää, se ei ole millään tavalla turvallinen tai terveellinen tapa lävistää. Olin 5-vuotias, kun sain korvikset, ja mun lävistykset ovat vuosien saatossa kasvaneet kieroiksi, niiden takaosa on täynnä arpeumaa, joka on tehnyt korun laittamisesta mahdottoman tehtävän, ja ne ovat olleet aina tulehdusherkät. Korvakorun vaihdon jälkeen korvat punoittivat ja turposivat vähintään vuorokaudeksi, enkä siksi ottanut venyttämistä hirveän tosissani aluksi. Ajattelin, että korvat saattaisivat ottaa venyttämisestä tai materiaalista nokkiinsa, ja olin valmis lopettamaan venytysprosessin heti, jos korvat alkaisivat protestoimaan.

Aloitin venyttämisen 2. syyskuuta 1,6 millin venytyskorulla, ja nyt, marraskuun alussa, oon päässyt kokoon 8G, eli 3 milliä. Tässä kokoluokassa muutos ei ole hirveän silmiinpistävä, mutta itse näen eron kokojen välillä. Mulla on käytössä kirurginteräksestä tehty venytyssetti, johon kuuluu tapers-kiilat ja single flare plugit. Näiden lisäksi hankin heti alkuun käyttööni jojoba-öljyä, jota pyrin käyttämään pari-kolme kertaa viikossa ja aina venyttäessä. Kiilalla venyttämisestä kuulee usein negatiivista kommenttia, mutta se on mun kokemukseni mukaan mun arpeutuneille korvilleni paras tapa pienien plugien kanssa.

Venytän maksimissaan millin kuussa, ja lykkään venyttämistä, jos taperssin käyttö aiheuttaa yhtään kipua. Viiden millin kohdalla saan vihdoin käyttöön painavammat lasiplugit, joiden kanssa venyttämisen pitäisi helpottua. Painava koru auttaa kudosta venymään aina, kun koru on käytössä, ja lasi on materiaalina tosi allergisoimaton ja hygieeninen.

Mutta miten venyttäminen on mennyt, mitä oon oppinut, ja mikä on yllättänyt?

- Mun korvani eivät ole ikinä tuntuneet näin terveiltä kuin venytettyinä. Koru sujahtaa paikalleen ilman, että mun täytyisi väännellä reikää kohdilleen, taustan arpikudos ei ole enää tiellä korua laittaessa ja korvat eivät enää satu. Aikaisemmin korvat kipuilivat erityisesti nukkuessa, nyt maatessa korvassa ei ole mitään tuntemuksia.

- Venyttäminen on paljon kivuttomampaa kuin mitä odotin. Toki aina sanotaan, että venyttämisen ei kuulu sattua, mutta luulin, että se tuntuisi prosessina epämukavammalta. Toki mun arpeuman takia lävistys on herkkä, ja venyttäessä plugin laitto kiilan jälkeen on tosi hankalaa, koska arpikudos kiristää lävistyksen takaosan etuosaa kireämmäksi, mutta taperssin käyttäminen ei ole ollut millään mittapuulla kivuliasta.

- Mulle ei ole myöskään tullut hinkua lähteä hosumaan. Kun aloitin venyttämisen moni omia korviaan venyttänyt varoitteli, että aika nopeastikin alkaa turhautua venytystahtiin, ja sitten hosuessa saattaa tulla blowouttia tai repeämää. Musta venyttämisprosessi on aika nahkeaa, koska mun sorminäppäryys ei riitä siihen, että saisin öljytyn kiilan vaihdettua öljyttyyn koruun kireässä lävistysreiässä (miks tää kuulostaa mun päässäni jotenkin sopimattomalta?). Koska korun vaihto on niin ärsyttävää ja mulla saattaa mennä siihen useampi tunti, odottelen mielelläni, että korva on täysin tottunut vanhaan kokoon ja sitten vasta lähden kokeilemaan isompaa kokoa. Milli kuussa on mulle erittäin sopiva tahti tähän mennessä, ja jos jossain vaiheessa nopeus hidastuu, on sekin mulle ihan fine.



- Järkyttävin löydös tässä hiljattain oli se, kun katsoin Pahalapsen Youtube-videota venytyksistä, ja opin, että akryylikorut saattavat aiheuttaa syöpää. Ennen venyttämistä käytin vallan akryylistä tehtyjä "feikkivenytyksiä", joissa kaksi ympyränmuotoista akryylilaattaa oli kiinni toisissaan kapealla metallikepillä. Ne olivat ainoat korut, joita pystyin suhtkivuttomasti käyttämään. Ihmettelin niitä käyttäessäni aina, että miksi iho reagoi niihin niin pahasti; muutaman päivän käytön jälkeen korviksen ympärillä näytti olevan märkivä palovamma, mutta selitin sen itselleni niin, että koru vain hautoo ihoa ja siksi se ärtyy. En aio enää ikinä ostaa mitään akryylistä valmistettuja koruja, ja haluan myös jakaa tästä tietoisuutta muille. Jos akryylikorut reagoivat sun ihosi kanssa huonosti, hävitä ne ASAP, ja hanki paremmista materiaaleista valmistettuja koruja tilalle.

- Kun aloittelin venyttämistä, ajattelin, etten mä ole yhtään ear weight -tyyppi. Ear weight -korut on korvaan laitettavia, roikkuvia koruja, jotka on yleensä normikoruja painavampia. Nyt, kun olen selaillut Etsyn koruja, oon alkanut lämpeämään ajatukselle, ja mua viehättää erityisesti kivistä tehdyt painokorut. Sattaa olla, että niitä tulee enemmänkin käyttöön, kun vain pääsen lähemmäs tavoitekokoa.

Siinä kai tällä kertaa tärkeimmät. Projekti on hyvällä mallilla, takapakkia ei ole vielä tullut, ja vuoden loppuun mennessä mun pitäisi olla aika lähellä puolta väliä, eli viittä milliä. Eihän nämä tosi pienet koot vielä näytä juuri miltään, mutta oon itse tosi tyytyväinen siihen, miltä korvikset tälläkin hetkellä näyttää!

Onko sulla omakohtaista kokemusta lävistyksen venyttämisestä? Ootko joskus miettinyt venytysten hankkimista, mutta se on jäänyt? Ja jos venytit joskus 2005-2010 aikoihin, kun informaatiota ei ollut niin paljon jaossa, menikö ihan putkeen? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia kommenteissa!

This or That Halloween Tag

Löysin tän kivan halloween-aiheisen postausidean Marun Tea andVanity -blogista. Mun blogini on ollut hiljainen jo pidemmän aikaa, sillä pandemia-aikana ei hirveästi tunnu olevan kerrottavaa, ja ajattelin, että tällainen pienen kynnyksen postaus voisi olla kiva tehdä näin halloween-viikon kunniaksi!

1. Suklaa vai hedelmäkarkit?
Ehdottomasti suklaa. Tarkemmin mun on sanottava, että mun lempihalloween-karkit on Tigerissä myytävät foliopäälysteiset suklaasilmämunat, joiden sisällä on poksahtelevaa raetta. 

2. Noidat vai vampyyrit?
Vähän riippuu, mistä vinkkelistä aiheita katsoo, mutta yleisesti mun on valittava noidat. Noituus on kiinnostanut mua aina, ja erityisesti sellainen perinteinen luudalla lentävä, terävähattuinen noita-akka on mun estetiikkani multihuipentuma.

3. Karkki vai kepponen?
Tahtoisin vastata kepponen, mutta oon hirveän huono keppostelija. Eli karkki.

4. Halloween-juhlat vai kauhuelokuva?

Halloween-juhlat ovat mun vuoden kohokohta. Halloween on mun jouluni, pääsiäiseni ja juhannukseni. Jos halloween-juhlien ajankohta ei osu siihen viralliseen pyhäinpäivään vietän pyhäinpäivän samhainia ja kekriä juhlien siiderin ja hyvän ruuan äärellä, vierailemalla hautausmaalla ja edesmenneitä läheisiä kunnioittaen.

5. Luurangot vai zombit?
Luurangot! 

6. Pelottava vai hauska naamiaisasu?
Pelottava. Mutta pelottavuudessakin on tarkkaa se, millä tavalla puku on pelottava. En tykkää käyttää itse slasher-tyylisistä groteskeista veritykityksistä, vaan sellaista hyytävää, vähän yliluonnollista pelottavuutta. Viimevuoden kirottu noita asu oli just mun mieltymyksiäni kuvaava halloween-asu, harmillisesti siitä ei vain ole olemassa kuvatodisteita.

7. Pulloruokkisitko zombivauvaa vai kävelisitkö yksin pimeässä metsässä?
Oon niin kömpelö, että zombivauva varmasti pääsisi mua puraisemaan, joten valitsen pimeän metsän. Pimeys on yksi mun suurimpia pelkoja, mutta pimeä metsä on yleensä aina jollain tapaa tosi rauhoittava.

8. Lepakot vai mustat kissat?
Molemmat?

9. Pumpkin spice vai kaakao?
Mun on pakko kertoa, että en oo ikinä maistanut pumpkin spicea. En juo kahvia enkä käy fiineissä kahviloissa, joten en oo ikinä saanut tilaisuutta maistaa. Eli näistä kahdesta valitsen kaakaon. Mieluiten pimeinä syysiltoina juon teetä.

10. Juhlimassa naapurin luona vai kaupungilla?

Ei kumpikaan, sillä rakastan järkätä omat halloveen-juhlat! Oon järkännyt kolmena vuotena peräkkäin halloween-juhlat ja tää vuosi ei ole poikkeus. Porissa koronatilanne on niin hyvä, että kokoontumisrajoitus kieltää yli 50 ihmisen yksityisjuhlat, joten meillä on syksyn projektina mun parhaan ystävän ja veljen kanssa pienet illanistujaiset ja teemaan sopiva kauhupeli. Korona ollaan otettu huomioon suunnittelussa ja ollaan tarkkailtu aktiivisesti viranomaisten kokoontumisrajoituksia. Ollaan yhä valmiudessa siirtää pelit toiseen ajankohtaan, jos tässä viikon aikana tulee jotain yllätyksiä.

Vietätkö sä halloweenia? Millaisia perinteitä sun halloweeniisi kuuluu? Tai jos et juhli halloweenia, onko sulla pyhäinpäiväperinteitä? Olisi kiva kuulla, miten just sä aiot juhlia tänä vuonna!

Taideinstagramin ongelmia: Tykkään sun taiteesta, pliis seuraa mua

Hyvää perjantai-iltaa, tyypit! Tai hyvää yötä, huomenta, mihin aikaan nyt satutkaan postauksen avaamaan. Mä halusin vähän kirjoitella teille (energiajuomapärinöissäni) Instagramista, ja siitä, millaista on ylläpitää jokseenkin tavoitteellista taidetiliä siellä.

Aika monet teistä varmasti tietää, että mun henkilökohtaisen Instagram-tilini lisäksi mulla on "taidetili" nimellä @idizart. Aloitin sen vuodenvaihteessa ihan yleisön pyynnöstä, kun jotkut mun normitiliäni seuraavat olivat siellä vain ja ainoastaan mun piirrosteni takia, eikä muu sisältö oikein kiinnostanut. Se on ihan ymmärrettävää, sillä mäkin seuraan paljon artisteja; joidenkin kohdalla arkiset valokuvapostaukset kiinnostaa, mutta ei kaikkien. Niinpä erotin aiheet toisistaan, ja se on helpottanut somettamista tosi paljon. Kivannäköisen feedin ylläpitäminen on paljon helpompaa, kun ei tarvitse matemaattisesti miettiä, näyttääkö kaksi piirroskuvaa rinnakkain muiden kuvien keskellä tyhmältä. En ole mikään feed-hifistelijä, mutta sen verran mussa on perfektionistin vikaa, että piirrosten ja valokuvien tasapainottaminen kokonaiskuvassa oli mulle tärkeää.

Taidetili on kasvanut ihan kivaa vauhtia, se on saavuttanut 2020 aikana melkein mun henk.koht.tilini seuraajamäärän. Käytän kielenä englantia, ja oon opiskellut Instagramin algoritmiä oikein urakalla, sillä toiveeni olisi, että joskus taidetilillä olisi mahdollista saada vähän lisätienestiä taideprinttien, paitadesignien tai tatuointien muodossa.

Aktiivisen taidetilin varjopuolena on se, miten paljon mulle tulee roskapostia. Toki mun tilini on vielä pikkuriikkinen, mutta jokaisen uuden sadan seuraajan myötä roskapostin määrä lisääntyy. Toisinaan saan tyhjiä tilaustyökyselyitä ("Hei rakastan sun taidetta, mitä maksais tällanen tatskadesign?", ja kun vastaan, tyypistä ei enää koskaan kuulukaan mitään), saan usein kysymyksiä siitä, saako mun kuviani käyttää tatuoinneissa (ja kun vastaan haluavani pienen rahallisen korvauksen, keskustelu katkeaa), ja kohtuuttoman paljon "Hei, tykkään sun taiteesta, pliis checkaa mun tilini" kommentteja, jotka vastaamisen jälkeen poistetaan.

Mä en ole ikinä ollut mikään follow4follow-tyyppi, ja erityisesti nää seuraajien kalastelukommentit on alkaneet ottaa mua kohtuuttomasti kaaliin. Tietenkin on hyvä olla aktiivinen ja luoda taideinstagramissa suhteita muihin artisteihin, mutta "I like this" on ihan eri juttu kuin selvästi kyseistä piirrosta koskeva, kritiikkiä, ylistystä tai mielenkiintoa peilaava kommentti.

Juuri tänään sain kommentin, joka meni kutakuinkin näin:

"I really like your art, please go and follow my profile."

Kyseessä oli maaliskuussa perustettu tili, jonka lyijykynäpiirroksia tekevä ylläpitäjä oli oletettavasti mua paljon nuorempi. Tää näyttää musta kommentilta, joka on kopioi/liitä-kommentti, joka kommentoidaan samalla rykäisyllä about sataan randomiin taidejulkaisuun toivoen, että joku kommentin saaneista tulisi ja seuraisi. Siinä ei ole mitään, mikä osoittaisi sen, että tää kommentti on  kirjoitettu just mun kuvaani, ja just mun piirrostani koskien.

Siispä kofeiinipärinöissäni päätin vastata (englanniksi), että: 

"Kiitos, mutta pahoittelen, en seuraa käyttäjiä, jotka pyytävät mua seuraamaan heitä. Käyn kyllä katsomassa kaikkien ihmisten profiilit, jotka kuviini kommentoivat. Jos tahdot todellista aktiivista kanssakäyntiä tilillesi, suosittelen, ettei tällaisia copy/paste-kommentteja kannata käyttää, vaan jätä mielummin aitoja kyseiseen kuvaan sopivia kommentteja."

Ei mennyt aikaakaan, kun alkuperäinen kommentti oli poistettu (was i too harsh?), ja yksityisviestien puolella tuli rypäys viestejä, jossa tyyppi pahoitteli, mikäli kommentti ei vaikuttanut aidolta, ettei kyseessä todellakaan ollut kopioitu viesti, että hän ei ikinä kommentoisi mihinkään kuvaan, josta hän ei pitäisi, ja kommenttien lomassa hän kyseenalaisti mun vastaukseni hänen täysin aitoon, kehuvaan kommenttiinsa.

Avasin asiaa vähän laajemmin, ja selitin mm sen, että monet erityisesti vanhemmat Instagramin käyttäjät ovat kyllästyneitä seuraajien kalastelukommentteihin. Annoin myös vinkkejä, miten vaikuttaa kommenteissa rehellisemmältä ja aidommalta. Jos kommentti ei noteeraa kuvaa mitenkään, miksi kukaan ajattelisi, että kommentti olisi juuri heille muotoiltu? (Söpöön piirrokseen voi kommentoida "CUTE!", upeasti rajattuun kuvaan taas "cool lineart".)

Hetken viestittelyn jälkeen hän myönsi, että häntä ei yhtään motivoi hänen tilinsä kasvuvauhti, ja että hän ei edisty taiteessaan, kun uusia seuraajia ei tulekaan jokaisen postauksen myötä. Samaan hengenvetoon kyseinen aloitteleva artisti vetosi siihen, että kommentti on aina kommentti, ja että sen sisällöllä ei pitäisi olla merkitystä. "One comment can atleast make someone smile."

Toivon tosiaan, että en vaikuttanut keskustelussa vihamieliseltä, ylpeältä tai ärtyneeltä, mutta sitä on vaikea arvioida. Kummankaan meidän äidinkieli ei tainnut olla englanti, joten tukeuduin kuvalliseen viestintään emojien avulla. Muistutin siis rehellisen kommentoinnin arvosta, siitä, että vuosien saatossa kyllä oppii, miten somessa kannattaa suosia rehellistä kanssakäyntiä ja luoda oikeita suhteita toisiin käyttäjiin. Juuri jotain tiettyä kuvaa ja sen ominaisuuksia kommentoidessa oppii antamaan oikeaa kritiikkiä, ja samalla myös tarkastelemaan omaa taidettaan erilaisessa valossa.

Ilmeisesti keskustelu oli ihan aiheellinen (eikä hirveän vihamielinen), sillä muutaman minuutin viestittelyn jälkeen tyyppi tuli ja seurasi mun profiiliani.

Mitä tästä siis opimme? Kommentointi on somessa tärkeää, mutta jos kommentoinnin päätavoite on lisätä omaa näkyvyyttä, se näkyy kauas. Myöskään kenenkään nuoren (tai vanhan) taiteilijan polku ja motivaatio ei saisi olla kiinni siitä, onko niitä seuraajia 40 vai 4000. Jokaisella on omat juttunsa, joita voi hioa, ja kun someartisti löytää oman juttunsa, se näkyy pitkälle

Älkää siis somettako vain seuraajien toivossa. Somettakaa inspiroituaksenne, luodaksenne uusia suhteita samanmielisiin tyyppeihin, pitääksenne kirjaa omasta elämästänne tai kehityksestänne, ja ihan vain somettamisen ilosta.

No hate, just education.

Kristalli- ja kivikokoelma osa 2

Mahtavaa perjantaita, tyypit! ♥ Tein 2018 lopulla postauksen, jossa esittelin mun kivikokoelmani kulmakivet. Sen jälkeen kokoelmaan on löytynyt muutamia uusia kiviä, ja tänään haluaisin esitellä ne teille.

Aika monet mua instagramissa seuraavat ovat saattaneet huomata mun kiinnostukseni kiviin. Valokuvaan usein kallioita ja luonnonkiviä ja esittelen silloin tällöin uusia kiviostoksiani. Aika usein kotona otetuissa kuvissa taustalla näkyy mun "kotialttari", josta löytyy mun rumpuni, joitakin mystisiä esineitä, kynttilöitä ja kivikokoelmasta koottu crystal grid. Se on meidän olohuoneen keskeisellä paikalla, eli kivet ovat mukana mun arjessani päivittäin.

Kivet ovat olleet mun intohimoni niin kauan kuin muistan, ja oon tosi iloinen, että oon löytänyt sen puolen itsestäni uudestaan teiniangstivuosien jälkeen. Teini-iässä mulla oli kausi, kun kapinoin intuitiivista rajatietokiinnostustani (ja kivienkeräilyäni) vastaan. Erittäin onnellinen oon myös siitä, että jaan mun kotini tyypin kanssa, joka ei hätkähdä mun hörhöyttäni, ja joka ei välitä siitä, että meidän koti on vuorattu toinen toistaan omituisemmilla taikaesineillä.

Lapin ametisti

Edellisessä postauksessa unelmoin avoimesti löytäväni Lapin ametistin, ja vihdoin sopiva kivi tuli mua vastaan. Tämä kivi on Yli-Luoston kaivokselta, ja löysin sen, kun Juha oli selvitellyt Lapin ametistin myyntipaikkoja, ja vei mut Tampereen Kivikauppa Qiihin ostoksille. Tämä rumpuhiottu ametisti tuntui heti omalta, ja se on mun tämänhetkinen lempikiveni.

Ametistia kutsutaan tietäjän kiveksi, ja se on erittäin suosittu meditaatiokivi. Se selkeyttää energiaa, ajatuksia ja intuitiota, ja opastaa ymmärtämään asioiden syvempiä merkityksiä. Mä itse olen tosi intuitiivinen ihminen, ja se onkin ehkä isoin syy, miksi ametisti on mun lempikiveni.

Jos ametisti kiinnostaa enemmänkin, voit lukea lisää Soma & Sis'n nettisivuilta.

Akaatti

Rakastan akaatteja! Akaatti on upea kivi, ja oon pitkään ihaillut akaattilevyjä ja tällaisia akaattionkaloita. Tämä akaattionkalo löytyi Soma & Sis'n Helsingin myymälästä viime vuoden syyskuussa, ja se taitaa olla mun kokoelmani kallein kiviostos. Aluksi onkalon muoto hiukan hihitytti, mutta nopeasti akaatti tuntui siltä, että tämä on vietävä kotiin. Se on ollut koristeena ja hoitavana kivenä huonekasvien läheisyydessä.

Akaatti on väsymätön hoitokivi, jota ei tarvitse ladata koskaan. Se myös hoitaa ja lataa sen päällä ja ympärillä olevia kiviä. Se värähtelee matalalla taajuudella, joka resonoi kehon matalan värähtelyn kanssa. Niiden uskotaan tasapainottavan, suojelevan ja lievittävän kiputiloja.

Psssst: Kiputilat ovat sellainen asia, mitä ei kannata pelkästään akaatin voimin hoitaa. Lääkärikäynnit, hoidot ja kipulääkkeet ensin, akaatin kipua lievittävä ominaisuus vasta sitten. Kivien hoitaviin ominaisuuksiin ei kannata hurahtaa liikaa. Ne ovat hyvä lisä lääketieteellisten hoitojen rinnalle (koska intuitio ja law of attraction), mutta ne eivät yksistään paranna sairauksia tai vammoja.

Keltainen, eli hunajakalsiitti

Hunajakalsiitti oli aika random hankinta. Oltiin Helsingissä kivikaupassa helmikuussa, ja jotenkin energiat ei kohdanneet. Pyörin kaupassa iäisyyden ja en oikeen lämmennyt millekään, ja sitten Juha nappasi käteen hunajakalsiitin ja näytti sitä mulle. Hunajakalsiitti näytti musta ihan appelsiinikarkilta, ja se sitten lähti mukaan. Yhä vieläkin mun aivot väittävät, että jos imeskelisin kalsiittia oikein antaumuksella, se varmasti maistuisi ihan laivalla myytäviltä appelsiinikarkeilta.

Hunajakalsiitti on iloinen ja positiivinen kivi. Se energisoi ja muistuttaa uteliaasta elämänilosta, ja helpottaa matkaa kohti unelmia. Kaikki kalsiitit aktivoivat myös yhdessäolon ja yhteenkuuluvuuden energiaa ympärilleen.

Shamaanikivi

Tämä kivi on mun kokoelman uusin kivi. Sain tämän Juhalta syntymäpäivälahjaksi, ja totta puhuakseni en edes tiennyt tällaisen kiven olemassaolosta. Shamaanikivivessä on savukvartsia, valkoista lumikvartsia ja violettia ametistia. Kivi on harvinainen, ja ne ovat yleensä peräisin Luoston Lampivaaran ametistikaivokselta. Lampivaara on ollut muinaisten saamelaisten pyhä paikka, ja kivi saa nimensä siitä, että shamaanien kerrotaan saaneen voimansa näistä kivistä.

Tiikerinsilmä

Kun olin lapsi, mun ensimmäinen kiveni oli kolikkoautomaatista saatu tiikerinsilmä. Vuosien saatossa se hävisi kuin tuhka tuuleen, ja jäin kaipaamaan sitä. Tiikerinsilmä on ihan käsittämättömän kaunis kivi, joka säihkyy ruskean, oranssin ja keltaisen sävyissä. 

Tiikerinsilmä on oikea unelmakivi, sillä sen voimakas energia auttaa tekemään unelmista totta, lisää itsevarmuutta, vapauttaa tunteita ja maadoittaa. 

♥ ♥ ♥

Siinä kaikki kivihypetykset tällä erää. Näiden kivien lisäksi olen ostanut fluoriitin, mutta musta tuntuu, että sen energiat eivät ole kohdallaan, ja selvittelen, saisiko sitä jollain tapaa nollattua. Sen ostotilanne oli vähän kyseenalainen, joten luulen kiven imaisseen sen epämääräisen fiiliksen itseensä. Tai sitten siihen on kiinnittynyt jotain muuta energiaa. Jos nollaus ei onnistu, mun täytyy selvittää, mikä olisi oikea tapa hävittää se. En usko, että kiven antaminen eteenpäin olisi hyvä idea, kun mulla itselläni on siitä niin negatiivinen tuntemus.

Keräiletkö sä kiviä? Tai kiehtooko ne muuten? Mikä on sun lempikivi? Olisi mahtavaa kuulla teidän kokemuksia kommenteissa!