21 marraskuuta 2018

KÄDENTAITOMESSUJEN KIINNOSTAVIMMAT YRITYKSET

Käytiin viikonloppuna ystäväni Sinin kanssa Tampereen kädentaitomessuilla, josta on tullut jokavuotinen traditio. Kädentaitomessut ovat aina aikamoinen ähky, tänäkin vuonna näytteilleasettajia oli 734 ja messukävijöitä yli 50 000, joten ei ole mikään ihme, että jotkin jutut vilahtavat huomaamatta ohi. Tai kävijä on missannut jonkin mielenkiintoisen yrityksen käyntikortin. Tiettyä yritystä on vaikea löytää messujen nettisivuilta yli seitsemänsadan muun yrityksen joukosta.


Siksi ajattelin tänään kertoa teille 6 yritystä, joista tämän vuoden messuilla innostuin!

Tolvana-keramiikka
Tolvana on mun lemppari näytteilleasettaja kädentaitomessuilla. Tolvana-keramiikka myy upeita käsityökeramiikkatuotteita, Tolvana-hahmoja ja -pikareita, -tuoppeja ja -mukeja. Jokaisella uniikilla maljalla, pikarilla, tuopilla ja mukilla on omat nimensä, ja niiden koristeina seikkailevat pikkuruiset Tolvana-hahmot.

Mä rakastuin näihin maljoihin jo viime vuoden messuilla, ja mietin niiden ostamista häämaljoiksi. Ostosuunnitelma kuitenkin kuivui kasaan, kun en nähnyt meillä olevan tarpeeksi säilytystilaa niiden säilömiselle. Maljat ovat ostolistalla, kunhan päästään muuttamaan hieman isompaan asuntoon, jossa on astiasäilytystilaa enemmän, kuin vain kuivauskaappi.




Noituus Design
Noituus Design on Nuutajärveläinen lasi- ja tekstiilituotevalmistaja, ja messuilla heillä oli mukanaan aivan upea valikoima lasituotteita, erityisesti noitapalloja! Noitapallot ovat ihania värikkäitä lasipalloja, ja niiden uskotaan suojaavan kotia negatiisivelta energialta, kun ne ripustaa ovelle tai ikkunalle.

Ostin oman noitapalloni pari vuotta sitten Humppilasta, ja se on parvekkeen ovella roikkuessaan parantanut meidän asunnon energioita paljon. Jos en sitä omistaisi, olisin ehdottomasti ostanut noitapallon kädentaitomessuilta Noituus Designin toimipisteeltä!



Spectro Stone
Kivikaupat sopivat melkein mille tahansa messuille, eivätkä kädentaitomessut ole poikkeus. Spectro Stone on Kouvolasta, ja pisteellä ollut myyjä osasi kertoa, että heidän spektroliittinsä tulevat Ylämaan louhokselta. Arvostan tosi paljon tällaisia nippelitietoja, jotka osoittavat kaupan oikeasti tietävän kiviensä taustan. Jos törmäätte tähän yritykseen, suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen lähemmin!




Frilla
Tämän yrityksen toimipisteestä en huomannut ottaa kuvaa, mutta Frilla myy aivan upeita, luontoteemaisia huopatavaroita, esimerkiksi koruja, laukkuja ja sisustustuotteita. Messuilla heillä oli esillä aivan upea karhupannualunen (nähtävissä heidän nettisivuillaan), ja rakastuin siihen välittömästi.

Bohem design
Tämän puodin macrame seinävaatteet olivat aivan upeita, ja aloin välittömästi miettiä meidän kodissa sopivaa paikkaa tällaiselle uudenlaiselle ryijylle! Yritys vaikuttaa todella tuoreelta, ja tuotteita on nähtävissä eniten heidän instagram-tilillään.



Inarin Hopea
Musta on ihanaa, että perinteiset suomalaismystiikan symbolit ja elementit ovat löytäneet tiensä tällaisiin massatapahtumiin, ja Inarin Hopea edustaa just tätä tyylisuuntausta. Heidän valikoimassaan oli perinteisiä shamaanisymbolikoruja, nykyaikaisella twistillä.


Mun ostokseni olivat aika pienet - ostin Global Hopen kangasheijastimen ja Lappi-teemaisen käsityökupin Saviklaneetin toimipisteeltä. Mukaan kuitenkin tarttui valtava määrä inspiraatiota, ja päivä oli tosi onnistunut!

Kävitkö sä kädentaitomessuilla, ja jos kävit, mitkä olivat sun lempijuttusi siellä?

3 kommenttia:

  1. Ihania poimintoja! Arvaa vaan alkoiko taas kutkuttaa kivikokoelman kartuttaminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Mäkin hypistelin noita kiviä ja mietin oman kokoelman kerryttämistä, mutta jostain syystä mikään ei tuntunut tarpeeksi kutsuvalta. Jätin sitten ostamatta, ja odottelen oikeasti kutsuvan kiven löytymistä.

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥