Mulla on aina ollut vaikeuksia keksiä, mitä Juha voisi toivoa. Herralta itseltään kun ei saa puristettua mitään vinkkiä. Vähän kuitenkin armahdan itseäni ajattelemalla, että tuskin se itsekään tietää, mitä haluaa. Musta vaikuttaa siltä, että miehet ja naiset ovat tosi erilaisia, mitä tulee lahjoihin (ainkin jos meitä kahta verrataan). Naiset haluavat paljon kaikkea, ehkä vähän turhaakin krääsää (tunnustan), kun taas miehet toivovat saavansa vähän tarpeellista ja laadukasta käyttötavaraa. Tai näin mun kokemukseni ovat osoittaneet.
Eli mikä neuvoksi? En ole huomannut kuluneen vuoden ajan painaa jokaista pientä "tollanen vois olla kiva" -lausahdusta mieleeni, joten etsin apua Youtubesta. Ja löysin etsimäni, lahjainspiraatiota miehelle ihan oikeasti kannattaa hakea TÄÄLTÄ!
Ihan täydellinen löytö, mies kertoo miesnäkökulman siitä, mitä mies oikeasti voisi haluta. Ei mitään desperate housewiveseja kaakattamassa boksereista tai sukista. Vaikka Juha ei innostuisi välttämättä kirjallisuudesta tai rannekellosta, kanavan ylläpitäjä kertoi hyviä vinkkejä esimerkiksi teknologiaan ja työkaluihin liittyen. Ja kanavalta löytyy muutenkin hyviä videoita, jotka käsittelevät lahjoja ylipäänsä erilaisille ihmistyypeille.
Mitä mä siis päädyin hankkimaan? Leivoin lupaamani suklaakakun, josta on puhuttu jo pidemmän aikaa, ostin elämäni ensimmäisen, astetta fiinimmän vodkapullon Alkosta (koska myyjä sitä kovasti suositteli, en itse olisi moista osannut ostaa) ja radiokuulosuojaimet, rukka kun omansa aikoja sitten onnistui rikkomaan. Lisäksi hieroin Juhan selkää. En halunnut mitään turhaa roinaa, jota esimerkiksi jouluna ostin, vaan jotain, mikä tulisi käyttöön.
Tietenkin olisi ollut ihanaa keksiä jokin elämyslahja, vaikka lahjakortti Flowparkkiin, mutta ehkä niitä on fiksumpi miettiä, kun molemmat ollaan aikataulujen äärellä ja mietitään yhteisten vapaiden ohjelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥