1. Lähde matkalle loma-aikojen ulkopuolella. Yleensä lennot, hotellit, bussit ja sisäänpääsymaksut laskevat, kun kyseessä ei ole hiihtoloma, kesäloma, syysloma tai joulupyhät. Eli jos saat muutaman päivän vapaata tavanomaisten loma-aikojen ulkopuolella, käytä ne ihmeessä hyödyksi!
2. Varaa matkasi ajoissa. Tai viimetingassa. Mitä aikaisemmin olet lunastamassa lippuja lentokoneeseen tai bussiin, sen halvempia ne yleensä ovat. Ja äkkilähdöt ovat usein ihan älyttömän halpoja. Kunhan et vain luota siihen, että matka järjestyy jonakin tarkkana ajankohtana. Viimetinkaan asiat jättävä tarvitsee hirveästi seikkailumieltä ja joustavuutta!
4. Syö eväitä ja kokeile paikallisten suosimia pikaravintoloita. Ellet lähde kulinaristiselle makumatkalle vaan tutustumaan uuteen kaupunkiin tai elämysmatkalle, ruokailu kannattaa miettiä suurinpiirteisesti etukäteen. Se, että käyt aina nälän tullessa ravintolassa maksaa päivää kohden pienen omaisuuden, ja me ollaan aina pyritty käymään pikaravintoloissa ja paikallisissa ruokakaupoissa ostamassa helpostusta pahimpaan nälkään. (Esimerkiksi Mäkkärin valomainoksen näkeminen pitkän päivän jälkeen tuntuu euforiselta.)
Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että esimerkiksi huvipuistoissa ja eläintarhoissa ruuasta velotetaan huomattavasti enemmän kuin niiden ulkopuolella. Käy etukäteen syömässä, ota mukaan evästä, että selviät vauhdikkaasta päivästä ja mene taas alueelta lähtemisen jälkeen tankkaamaan. Tämä säästää helposti yli satakin euroa.
5. Säännöstele rahankäyttöäsi. Ja vaihda valuuttasi ajoissa paikassa, jossa on paras vaihtokurssi. Varaa rahaa mukaasi hieman enemmänkin kuin luulet tarvitsevasi, mutta älä kanna koko setelinivaskaa lompakossasi. Tai jos käytät pankkikorttia, tee itsellesi budjetti. Me ollaan yleensä Kööpenhaminan matkalla jakaneet rahat osiin jokaista päivää kohden ja kantaneet mukana sitä määrää, minkä oletamme kuluvan sinä päivänä. Loput yleensä jätetään jemmaan hotellille. Sillä tavoin et vahingossa tuhlaa koko reissun ruokarahastoa hienoihin kenkiin etkä jää ihan paljaille jos joku vaikka onnistuu kähveltämään lompakkosi.
6. Vertaile hintoja. Niinkin yksinkertaista.
7. Älä osta suuria, tarpeettomia matkamuistoja. Niistä on päänvaivaa paluumatkalla ja yleensä ne ainoastaan vievät tilaa ja keräävät pölyä. Osta mielummin jotain, millä on oikeasti tunnearvoa. Ja muista, että valokuvat ovat lähes ilmaisia.
8. Ja viimeisenä; Panosta laatuun, älä määrään. Ei ole järkeä reissata mielettömästi niin, että joutuu koko ajan laskemaan senttejään ja miettimään, voinko nyt ostaa ruokaa täksi illaksi vai säästänkö bussilippuihin. On paljon rennompaa lähteä reissuun niin, että tietää että rahat riittävät.
Siinä olivat tärkeimmät tältä osalta. Kerro ihmeessä, jos tämä postaus oli sulle hyödyllinen tai jos keksit jotain lisättävää!
Tosi hyödyllinen postaus! En pääse itse oikein reissaamaan, työttömänä ja yksin asuvana rahat ei oikein tahdo riittää mihinkään, mutta olis silti kiva päästä seikkailemaan ympäriinsä. Täytyy siis pistää nää vinkit muistiin! Aina ei tarvii lähteä edes kovin kauas, että näkee uusia maisemia :)
VastaaPoistaIhan totta, pienikin maiseman vaihto aina välillä tekee tosi hyvää, ei aina tarvitse lähteä maailman ääriin tuulettumaan :) Ja kiva kuulla, että tästä postauksesta oli jotain hyötyä! Pohdin kovasti tätä kirjoittaessa, että enhän vain nyt luettele ainoastaan päivänselviä asioita joita kaikki tietää :D
Poista