Mussa on aina ollut optimistin vikaa. Hymy on herkässä, nauru pulpahtelee välillä pintaan ja tähyilen aina taivaalle nähdäkseni tähdenlennon. Yksikään silmäripsi tai kuivunut voikukka ei mene hukkaan, koska mulla on aina jotakin pientä mielessä, mitä voisi koittaa saada aikaan. Joskus sitä vaan vertaa omaa elämää jonkun muun tilanteeseen ja ajattelee, että onneksi mun kuppini on puolitäysi enkä vaikeuta asioita enempää kuin niitä täytyy vaikeuttaa.
Mutta sitten maapallo pyörähti sen kohtalokkaan kerran ja koitti vuosi 2014.
Mitäs siitä nyt sitten sanoisi? Vuodenvaihdon jälkeen fiiliksessä on ollut hiukkasen parantamisen varaa, ja aina, kun joku toiveikas pilkahdus tapahtuu, se lytistyy ja jämähdän jälleen paikoilleen.
Kai se on joka vuoden alussa, tämä sama systeemi? Sitä odottaa, että jotain ihmeellistä ja hullua tapahtuu ja elämä kääntyy ylösalaisin, aivan samalla tavalla kuin aina syntymäpäivänkin yhteydessä. "Tästä tulee mun vuosi", "nyt mun tuuri kääntyy".
Eeeeei ole ainakaan vielä kääntynyt.
Mikäs sitten neuvoksi? Oon ottanut päämääräkseni ja vähän uudenvuodenlupauksenkin tavoin päättänyt olla olla murehtimatta, ja yritän vähän ottaa mallia varhaisteinivuorien esikuvastani Avril Lavignesta, jonka hälläväliä-asennetta olen aina kadehtinut. Olisi niin ihanaa olla välittämättä mistään ja mennä virran mukana.
Mitäs siitä nyt sitten sanoisi? Vuodenvaihdon jälkeen fiiliksessä on ollut hiukkasen parantamisen varaa, ja aina, kun joku toiveikas pilkahdus tapahtuu, se lytistyy ja jämähdän jälleen paikoilleen.
Kai se on joka vuoden alussa, tämä sama systeemi? Sitä odottaa, että jotain ihmeellistä ja hullua tapahtuu ja elämä kääntyy ylösalaisin, aivan samalla tavalla kuin aina syntymäpäivänkin yhteydessä. "Tästä tulee mun vuosi", "nyt mun tuuri kääntyy".
Eeeeei ole ainakaan vielä kääntynyt.
Mikäs sitten neuvoksi? Oon ottanut päämääräkseni ja vähän uudenvuodenlupauksenkin tavoin päättänyt olla olla murehtimatta, ja yritän vähän ottaa mallia varhaisteinivuorien esikuvastani Avril Lavignesta, jonka hälläväliä-asennetta olen aina kadehtinut. Olisi niin ihanaa olla välittämättä mistään ja mennä virran mukana.
Onneksi tässä vuosien saatossa olen löytänyt hyviä tapoja negatiivisuuden torjuntaan. Kuulokkeet korvilla maailma näyttää ihan erilaiselta, huonon fiiliksen saa pumpattua aika helposti kun nappaa treenikassin olalle ja menee kuntosalille, ja niinkin yksinkertainen asia kuin ystävien kanssa sekoilu piristää kummasti päivän.
Kyllä se tästä lähtee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥