24 tammikuuta 2014

Pakosalla näyttöpäätteiden valtaamasta maailmasta

Tajusin muutama päivä sitten, että nyt on korkea aika ottaa hieman etäisyyttä suhteestani näyttöihin.

Tämä yllättävä toteamus tapahtui, kun lähdin koulusta muutaman tunnin koneella istumisen jälkeen, ja heti pääovelta astuttuani päivänvaloon, joka on hellinyt valtakuntaa viimeaikoina, silmäni olivat käristyä syvälle kuoppiinsa ja oloni oli kuin luolamiehellä, joka astuu ulos luolastaan kuukausien pimeyden jälkeen. Ehkä osasin jo hieman odottaakin sitä, sillä kotona ollessani linnoittaudun useimmiten tietokoneen ääreen tutkimaan internetin ihmeellistä maailmaa tai jatkamaan keskeneräistä väritysprojektia.

Niinpä suunnistin maanantai-iltapäivänä kirjastoa kohden päättäväisin mielin. Useimmiten siellä pistäytyessäni seikkailuni hyllyviidakossa kiertävät ympyrää ja päätyvät jollakin mystisellä tavalla umpikujaan.


Eikä tämänkertainen ristiretkeni ollut poikkeus. Pienoisesta paperinpalasta, johon olin kirjannut tarkasti etsimäni oopuksen paikkanumeron, huolimatta vaikutin varmasti liikenteen joukkoon eksyneeltä siilenpojalta, mutta hetkisen poukkoiltuani hyllyvälistä toiseen löysin kuin löysinkin etsimäni ja jouduin tukahduttamaan riemuhuudahduksen.


En ole kovinkaan harjaantunut lukija-ihminen. Luen hitaasti, enkä pysty keskittymään jos ympärilläni on hälinää. Tietenkin lapsena, kun kaikenlaiset lyhyet nuortenkirjat olivat valtava villitys, pakottauduin lukemaan joitakin kauhu- ja seikkailutarinoita, mutta vanhemmiten se taito on jäänyt ja olen korvannut sen sarjakuvin. En ole lukenut Harry Pottereita, Taru sormusten herrasta -kirjoja, enkä myöskään Neiti Etsiviä, ja Kotiopettajattaren romaanin jälkeen ainoa OIKEA kirja, jonka olen lukenut, oli Stephen Fryn "Virtahepo".


Tarvitaan paljon, että kirjailija onnistuu houkuttelemaan tarinallaan niin, etten jätä lukemista kesken. Stephen Fryn tapa kirjoittaa on kuitenkin niin nokkela, suorapuheinen, runollinen ja joissakin määrin vallankumouksellinen että kirjaa ahmii monta sivua kerrallaan. Monet kerrat olen huomannut pääni nostettua kirjan lomasta, että kellon lyhyempi viisari on loikannut melkoisen matkan, ja muunmuassa vanhempani ovat joutuneet kuuntelemaan Fryn koottuja, parhaita paloja, joille ei voi muuta kuin nauraa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita ♥