Vuosikatsaus: fuck 2020

Ajattelin, etten tekisi vuodesta 2020 ollenkaan tällaista koostetta, koska se oli niin perseestä, mutta tulin toisiin aatoksiin. Eriskummalliset ajat on hyvä tallettaa jonnekin, jotta tulevaisuudessa voi palata tarvittaessa kertaamaan, mitä kummallinen 2020 pitikään sisällään. Joten tässä kuukausikatsaus viime vuodesta:

Tammikuu
Vuosi alkoi toiveikkaana. Julkaisin 1.1.2020 instagramiin storyn, jossa oli välkkyvä Gif, joka kuulutti, että tämä on mun vuosi. Käytiin päiväretkellä uhrilähteellä, söin paljon sushia ja olin aika tyytyväinen elämään. Aloin tammikuussa myös tosissani miettimään unelmia ja aloin työstämään piirrostyyliäni myyvämpään suuntaan. Tatuoiminen ja oma printtikauppa ovat nyt pysyvästi mun viiden vuoden suunnitelmassani.

Helmikuu
Helmikuussa ehdittiin tekemään viikonloppureissu Helsinkiin kun parannuin viikonmittaisesta flunssastani. Kierrettiin taidenäyttely, käytiin katsastamassa Helsingin kirjasto ja ostin hunajakalsiitin. Yövyttiin Finn hotellissa ihan vain siksi, että saatiin vihiä, että joillakin oli ollut siellä yliluonnollisia kokemuksia, mutta harmillisesti hotellin kummitusta ei tavattu.

Maaliskuu
Maaliskuussa kaikki pysähtyi. Käytiin heti kuun alussa piipahtamassa Tampereella katsomassa Blackousticin keikkaa ja viettämässä siellä rentoa viikonloppua, mutta little did we know se olikin vuoden viimeinen kunnon reissu. Just ennen koronaa ehdin käymään Helsingissä hakemassa loitsupullotatuointini, ja sen jälkeen koko Suomi meni full lockdown -modeen.

Muuten maaliskuu menikin aika lailla kotona kyhjöttäen. Koronapaniikki oli ihan huipussaan, ja kukaan ei oikein tiennyt, miten asiaa pitäisi lähestyä. Vietin karanteenisynttärit itsekseni, rummuttelin, ihastelin huonekasveja. Elämä muuttui hirveän yksinkertaiseksi.

Huhtikuu
Olikohan se huhtikuuta, kun autoin muutossa? En kuollaksenikaan muista :D Huhtikuussa mieleenpainuvimpia juttuja Lyttylän Pirunpesä ja vuoden viimeinen roskien keräily ennen toukokuun loukkaantumista. Roskakeräysreissulla alkoi löytyä myös Porissa kertakäyttöhanskoja ja hengitysmaskeja, eikä roskatilanne ole ainakaan yhtään parantunut niistä ajoista.

Toukokuu
Toukokuussa oli paljon hyvää, mutta se oli myös erittäin perseestä. Vietettiin karanteenivappua, suunnittelin printtejä ja polttokolvasin itselleni personalisoidun spiritismilaudan.

Toukokuun lopussa onnistuin rikkomaan polveni oikein kunnolla. Imuroin kotona, ja kyykistyessäni tarkistamaan pölypussin täysinäisyyttä mun polveni rusahti sijoiltaan ja kaaduin karjuen lattialle. Niin pahasti en ole ennen loukannut polveani; en pystynyt kävelemään ollenkaan pariin päivään ja tuo tapaturma tuntuu vielä yli puolen vuoden jälkeen polvessa.

Kesäkuu
Kesäkuun alussa lähipiirissä tapahtunut yllättävä kuolemantapaus langetti varjon koko kesälle.

Yritin kuntouttaa polvea, kävely oli kivuliasta ja lyhyenkin matkan käveleminen pakotti mut loppupäiväksi makuuasentoon. Vähän ennen juhannusta kävin näyttämällä polveani lääkärissä, ja lääkäri määräsi mulle pakkolepoa. Lääkärillä oli pokkaa kirjoittaa mun omakantaani, että mun jalassani on "hyvä ja tukeva polvi", joka tuntui aikamoiselta iskulta vasten kasvoja 13 vuoden polvivaivojen jälkeen.

Kesäkuussa olin myös ekaa kertaa aikoihin kokoaikatyötön (yleensä teen töitä osa-aikaisena), ja kulutin aikaa keksimällä vaihtoehtoisia aktiviteetteja, joissa ei tarvitsisi rasittaa polvea tai kukkaroa. Join siideriä, kuuntelin musiikkia ja tussasin Ladan kylkeä parkkipaikalla aurinkoisina iltoina. Kesäkuu oli pyhitetty halvoille taideprojekteille ja lepäämiselle.

Heinäkuu
Kävelykyky alkoi palautua, ja päätin osoittaa vähän rakkautta paskaa polveani varten ja hain elämäni ensimmäisen walk in -tatuoinnin jalkaani. Kirittiin Juhan kanssa polvivaivojen takia missattuja kesäiltoja ja kierrettiin Porin hylättyjä, urbaaneja paikkoja. Heinäkuu loi toivoa loppuvuodelle.

Elokuu
Elokuussa oli ultimaattinen kävelykyvyn koettelemus, kun lähdettiin telttailemaan Helvetinjärvelle. Yhteensä kahdeksan kilometrin (?) mittainen minivaellus vielä vähän epävarmalla polvella ei ajatuksen tasolla ollut hirveän paha, mutta melkein kymmenen kilon rinkka selässä loppumattomia portaita kiivetessä usko telttapaikalle pääsemisestä oli koetuksella. Reissu oli (näin jälkikäteen ajateltuna) mielettömän hieno, Helvetinjärvelle on lähdettävä joskus uudestaan!

Elokuussa päästiin käymään myös Hämeenlinnan markkinoilla. Kesällä ei ollut vielä mitään tietoa, miten pahasti koronan kakkosaalto tulisi loppuvuodesta iskemään, ja hetken verran tuntui, että asiat oli palaamassa takaisin normaaliin. 

Tein myös kylppärissä labrakokeita hiuksillani ja värjäsin hiukset sinisestä oransseiksi.

Syyskuu
Rikoin kännykkäni, kun tiputin mikron päällä olevan metallirasian sen päälle, ostin uuden, aloin venyttämään korvia, käytiin Pirunvuorella ja kotoiltiin. Tässä vaiheessa korona-arki alkoi tuntua normaalilta, eikä koronarajoitteet enää vaivanneet samalla tavalla kuin aiemmin.

Lokakuu
Lokakuu oli kiireinen. Kävin koronatestissä, ja kun sain negatiivisen tuloksen, aloiteltiin Halloween-bileiden valmistelu. Meillä oli suunniteltuna kokoontumisrajoitusten sallima parinkymmenen hengen kauhupeli / halloween-bileet pyhäinpäivänä. Järjestelyihin upposi järjetön määrä tunteja, ja sitten yksi meistä järjestäjistä altistui koronalle, ja bileet siirrettiin melkein kuukaudella eteenpäin.

Marraskuu
Marraskuussa melkein kaikki vapaa-aika menikin Halloweenin viimeistelyyn. Kuukauden aikana jännitettiin kokoontumisrajoitusten tiukentumista, altistumisia ja viime hetken koronatestin tulosten viivästymistä, mutta saatiin juhla järjestettyä kokoontumisrajoitusten sallimissa rajoissa. Kauhupelistä lisätietoja ja lisäkuvia täällä.

Meidän parinkymmenen hengen bileet kutistuivat siirtämisten ja viime hetken epävarmuuksien takia kahdentoista tyypin illanviettoon. Kaksitoista tyyppiä mahtui mökkiin mukavan ilmavasti, parinkymmenen ihmisen kanssa tilan rajallisuus olisi varmasti hankaloittanut illan kulkua. Ensi vuodelle toivon vähemmän kaaottista järjestelyä, enemmän pelaajia kauhupeliin ja ehkä vähän pienitöisempää kauhupeliä. Murhamysteeri voisi olla kiva ja simppeli.

Joulukuu
Joulukuussa vietettiin joulua, saatiin koronavuoden loppuun viimeiset sydämentykytykset ja halusin päättää tän hullun vuoden pamauksella. Nappasin Studio Laura Kosken peruutusajan uudenvuoden aatolle ja sain säärtäni koristamaan mielettömän upean peikonlehden, joka oltiin alkujaan aikataulutettu vuoden päähän. Kiva päättää vuosi niin, että tästä hullusta vuodesta jää kotia symboloiva tatuointi, joka on paskan polvivuoden kunniaksi hakattuna huonon jalkani sääreen.

Vähän ennen joulua koronaärsytys kohdistui taas hiuksiin, ja ne vaihtoivat väriä oranssista vihreään.

Aika vuosi. Toivottavasti toista tällaista vuotta ei ole tulossa ihan vähään aikaan.

Koronajoulu ja ruokarauha

Hei, hyvää talvipäivänseisausta ja pesäpäiviä! Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja näin rankan vuoden jälkeen tekee hyvää vähän hidastaa vauhtia ja rauhoittua vuoden viimeisten päivien ajaksi. 

Erityisesti tänä jouluna armollisuus on ollut kantava teema monien eri tyyppien somessa. Rankka, poikkeuksellinen vuosi on tullut päätökseensä, eikä vuoden loppua kannattaa viettää stressaten, ahdistuen tai huonoa omaatuntoa potien. Monille, jotka kamppailevat kehoahdistuksen tai jonkin asteisen syömishäiriön kanssa joulu on rankaa aikaa muutenkin (tammikuusta puhumattakaan), ja siksi halusin vähän kirjoitella ylös ajatuksia tämän aiheen ympäriltä.

Syömishäiriöliitto julkaisi hiljattain kuvan instagramiinsa, johon oli koottu 7 jouluruokarauhaan liittyvää muistutusta (kuva alla). Siinä oli todella hyvä muistutus siitä, miten kangistuneita uskomuksia laihdutuskulttuuri on meille vuosikymmeniä syöttänyt ja millaisista asioista ei ole sallittavaa toiselle huomauttaa. 

Näistä aiheista on ihan liikaa omakohtaisia kokemuksia; liian usein kuulee ruokapöydässä istuessa vastapäätä olevan ihmisen myrkylliset kommentit tarjolla olevaan ruokaan liittyen, sepitystä jostain ihmeen ruokasalaliittoteorioista tai paheksunnat jonkun pöydässä istuvan lautasen sisällöstä. Se ei ole koskaan ok, mutta se on ihan erityisen törkeää tällaisen muutenkin stressaavan vuoden lopussa. Korona on tuonut mukanaan monille liikkumattomuutta, epäsäännöllisiä ruokatottumuksia, tarvetta hallita syömisiään ja niitä paljon puhuttuja "koronakiloja", jotka monella ovat varmasti mielessä jouluruokaa syödessä.

@syomishairioliitto

Vihaan muutenkin puhetta "koronakiloista", ja näen jo sieluni silmin, miten tammikuussa laihdutusfirmat oikein mässäilevät sillä, että ihmiset kokevat ruokasyyllisyyttä kokonaisesta vuodesta eivätkä vain joulupyhistä. Pidetään siis myös tammikuussa mielessä, että pelkästään se, että ollaan selvitty tästä vuodesta on saavutus, eikä niillä vuoden aikana kertyneillä kiloilla ole mitään merkitystä pitkällä tähtäimellä. Ole itsellesi armollinen, ja näe, että sun arvoasi ei määrittele se, mitä vaaka näyttää.

Vietetään joulua ilman ruokasyyllistämistä, syödään just niistä ruokia, joita halutaan syödä, jätetään ne laihdutuskulttuuria buustaavat "jouluna saa syödä yölläkin" -heitot pois (koska ainahan yölläkin saa syödä, jos haluaa???), ei kompensoida jouluruokailuja kinkunsulatusjumpalla tai syömättömyydellä, ei tuoda joulupöydässä julki uusia ruokasalaliittoteorioita, ja ei paasata tammikuussa alkavasta laihdutuskuurista.

 Ja PSSSST, jos laihdutuskulttuuri, paino tai keho ahdistavat, tässä vähän lisäluettavaa;

VUOSI ILMAN HENKILÖVAAKAA

Korona, laihdutuspuhe ja kehorauha

7 kuukautta ilman henkilövaakaa! - HÄÄT 2018

10 kysymystä omituisten otusten joulusta

Tea and Vanity -blogin Maru loihti kasaan tällaisen ihanan synkeän jouluisen kysymyssetin, joka on kaikkea sitä, mitä tällainen omituinen otus voisi joulufiilistelypostaukseltaan toivoa. Oli siis pakko heti tarttua ideaan ja tehdä siitä oma postaus.

Ei siis muuta kuin let's go!

1. Milloin halloween saa väistyä joulun tieltä?
Meidän halloween alkaa hiljalleen hiipua marraskuun puolenvälin hujakoilla. Meillä on yleensä tavoitteena nollata koti välissä, eli kerätään kaikki halloween-koristeet jemmaan, viedään ne varastoon ja siivotaan koti oikein kunnolla. Joulukuun alussa on sitten kiva laittaa joulu valmiiksi ja fiilistellä sitä loppuvuosi.

2. Mitkä asiat ovat suosikkejasi jouluun liittyvästä mytologiasta?
Tää on ihan äärettömän hankala kysymys, sillä mytologia on mun juttu, ja lempitarinoita on hankala päättää. Mutta kai mun on sanottava tähän joulupukki ja joulupukin astetta synkempi historia nuuti- ja kekripukkina. Tyyppi ei nimittäin ihan aina ole ollut punaiseen verhoutunut pulska ja hohottava persoona, vaan jopa ihan ehta, pelottava pukki sarvien, tuohinaamarin ja nurinpäin käännetyn turkin kanssa.

On myös sanottava ihan yleisesti, että rakastan pakanallisia jouluun liittyviä uskomuksia ja sitä, miten paljon niihin liittyviä perinteitä on säilynyt kristilliseen jouluun täysin muuttumattomana. Harva kristitty edes tietää, mistä joulupukki on peräisin, miksi kotiin tuodaan joulukuusi, kynttilät ja mistelinoksa, mistä tarkalleen joulun lahjaperinne juontuu, ja miksi joulu on jouluna. Jouluun liittyvä numerologia ja auringon kuolemaan ja jälleensyntymään liittyvät perinteet on ehkä kiinnostavimpia ikinä. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, kannattaa ehdottomasti kuunnella Maailmanpuu-podcastin jakso 10: Aurinko, jonka alussa puhutaan paljon jouluun liittyvistä mytologioista ja numerologiasta.

3. Minkä värinen joulukuusen pitää olla?
Tällä hetkellä meillä on pieni valkoinen kuusi, mutta unelmana olisi joskus ostaa (isompaan kämppään) sellainen överifiini vihreä tekokuusi, jossa on kovat muovineulaset. Ei ehkä ekologisin vaihtoehto, mutta mun omaan elämänkatsomukseeni ei sovi elävän kuusen ottaminen joulukoristeeksi. Toki aidossa kuusessa on ihana fiilis ja tuoksu, ja osaan niistä nauttia, kun sellaisen nään. En vain itse halua ripustaa kuolevaa, vuosikymmeniä vanhaa luonnonkappaletta kotiini joulupyhiksi, ja heittää sitä sitten tammikuussa roskikseen.

4. Perinteiset vai synkät joulukoristeet?
Puoliväli. Mun jouluni on pakanallinen joulu, joten mun jouluuni kuuluu myös sellaiset koristeet, joille konservatiivisemmat ihmiset irvistäisivät. Ne eivät ole välttämättä edes hirveän synkkiä, mutta ne eivät selvästi kuulu kristilliseen jouluun. Toki meillä on myös oikein perinteisiä koristeitakin, kahden ääripään yhdistely on aina tosi hauskaa.

5. Kynttilät vai jouluvalot?
Pakko valita tänä vuonna jouluvalot. Aikaisemmin varma valinta olisi ollut kynttilät, mutta tämän vuoden joulukuussa kaamos (ja yleinen eristyneisyys) on iskenyt kovaa ja kotona ollessa oon torkahdellut ihan huomaamattani. Kynttilät ja yllättävät päiväunet eivät oikein sovi keskenään, joten oon vähentänyt kynttilöiden polttamisen minimiin.

6. Millainen musiikki jouluun kuuluu?

Mä olin nuorena 14 vuotta kuorossa, ja mun supervoimani on älyttömän laaja sisäinen joululaululuettelo. Mä kuuntelen mielelläni niitä kaikkein perinteisimpiä joulusävelmiä, vaikka mun yleinen habitukseni ei ehkä vaikuta siltä. Jos biisi on a cappella, siitä tulee lisäpisteitä. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että olin melkein 13 vuotena putkeen (9v-22v) kuoron syyskaudella laulamassa perinteisiä joululauluja, ja ne vuodet ovat jättäneet jälkensä.

7. Mistä jouluisesta elokuvasta pidät eniten?

Tää on ehkä noloin vastaus ikinä, mutta mun EHDOTON LEMPPARI on Mikki Hiiri ja joulu Ankkalinnassa. Tää on pakko nähdä joka vuosi, Aku Ankan joulupsykoosi on ehkä samaistuttavin ikinä!

Toinen kova jouluelokuva on tietenkin Joulupukki ja noitarumpu. Oma rumpu on usein myös messissä joulun vietossa.

8. Minkä muotoisia piparkakkuja tekisit?

Tänä vuonna en välttämättä edes tee piparkakkuja, mutta meiltä löytyy melko perinteisiä piparimuotteja. Niiden lisäksi meillä on oikein vanhoja muovisia piparimuotteja, jotka painavat paksuksi jätettyyn taikinaan kunnon painaumat. Niistä lempparimuotti on joulupukki!

9. Mikä on synkiöin joululahja, jonka olet saanut?
Muistan hirveän huonosti, mitä lahjoja oon saanut, mutta ekana tulee mieleen sellainen eeppinen kokoelma pakana-, noituus- ja wicca-aiheisia kirjoja.

10. Millaisen jouluneuleen valitsisit?

Oon elämäni aikana (muistaakseni) omistanut yhden jouluneuleen, ja se oli T-rex-teemainen villapaita, jonka ostin joitakin vuosia sitten. Jos se löytyy jostain kaapin perältä, ja jos se vielä mahtuu päälle, niin se olisi kiva ottaa taas käyttöön. Muuten mä koen, että jouluneuleet on räikeä merkki jouluun liitetystä kulutuskulttuurista, enkä ostaisi itselleni enää uutta jouluneuletta, kun sen käyttöaika on niin lyhyt. 

Mun joulu-attire on usein tummanpuhuva, mukava asu, ja tykkään ehostatutua pesäpäivinä ja jouluaattona vähän mystisemmillä koruilla ja meikeillä.

+ + +

Miten sun jouluvalmistelusi edistyvät? Miten sä aiot viettää korona-joulua? Olisi kiva kuulla, mitä suunnitelmia teillä on jouluksi! Jos haluat itse vastailla näihin kysymyksiin, nappaa ne ihmeessä mukaasi omaan blogiisi.

Projektina tatuointihiha

Mun on pitänyt kirjoitella tänne muistiin fiiliksiä mun hihaprojektistani, mutta jotenkin inspiraatio postauksen tekoon on laahannut. Pari eri versiota postaksesta jo hahmottelinkin, mutta ne päätyivät hylättyihin luonnoksiin, sillä niistä ei tullut "tarpeeksi kiinnostavia". Nyt kuitenkin haluan ottaa aiheen uudestaan käsittelyyn, sillä sain just varattua itselleni tatuointiajan, jossa tätä projektia jatketaan!

Oon miettinyt tatuointihihan hankkimista jo useamman vuoden. Ekan kerran ajatus hihatatuoinnista hiipi mieleen, kun jouduin päättämään unelmatatuoijani Fukarin tatuoinnin paikan vuonna 2017, kun puolalainen taiteilija tuli vierailemaan Suomeen. Fukari on ollut mulle teini-iästä asti iso inspiraation lähde, ja iso syy sille, miksi itse piirrän vielä tänäkin päivänä. Halusin jotain isoa, sillä tiesin kyseessä olevan once in a lifetime -tilanne. Mietin pääni puhki, ottaisinko häneltä kuvan reiteen vai käsivarteen. Silloin en yhtään tiennyt, mitä muuta käsivarteeni haluaisin ja kyseessä oli mun toinen tatuointi, joten päädyin ottamaan kuvan reiteen. Se oli hyvä päätös. Hihaprojektin teema konkretisoitui vasta viime vuonna, eikä reidestäni löytyvä Cubone olisi sopinut kokonaisuuteen yhtään.

Tatuointikokonaisuuksien teemat on mulle tärkeämpiä kuin yksittäisten tatuointien merkitykset, ja mulla menikin yli kaksi vuotta siinä, kun mietin, minkä teeman ympärille halusin lähteä rakentamaan mun hihaani. Viime vuonna tajusin, että mun kiinnostukseni okkultismiin, noituuteen ja vanhoihin uskomuksiin tarjoaisi sopivan synkän ja laajan aihepiirin patch work sleeveen. Aloitin hihaprojektin pikkuisella lakanakummituksella, ja löin mielessäni teeman lukkoon. Kummitus pohjautuu mun omaan piirrokseeni, ja sen on tehnyt Fera Obscura viime vuoden marraskuussa.

Totuttelin näkyvämpään tatuointiin jonkin aikaa, ja tämän vuoden maaliskuussa hiha täydentyi loitsupullolla. Mun visiot tatuoinnista oli huomattavasti tylsemmät ja kunnianhimottomammat, mutta onneksi olin ottanut ylimääräistä valuuttaa mukaan, olin avoimin mielin ja Blackcap Tattoon Kertun kanssa keskusteltiin design ja asettelu uusiksi. Loitsupullo on ehdottomasti yksi mun lempitatuointeja, ja toi korpin jalka, joka oli kokonaan Kertun idea, on mun lempiyksityiskohta kaikista mun tatuoinneistani.

Miten projekti sitten tästä eteenpäin jatkuu?

Mikäli sikäli korona ei sekota suunnitelmia, menen Kertun piinapenkkiin taas ensi vuoden maaliskuussa. Kerttu vierailee silloin Jyväskyläläisessä tatuointiliikkeessä, ja matka Porista sinne on vähän inhimillisempi kuin Kertun kotistudiolle Ouluun. Tarkoituksena olisi täyttää loitsupullon yläpuolelle jäänyt tyhjä tila kyykäärmeellä. Käärmeet on Suomen vanhoissa uskomuksissa tosi keskeisiä hahmoja, ja erityisesti kyykäärme on tosi väärinymmärretty eläin. Kyykäärme on ollut mun to-do-listallani viime vuoden kesästä asti, ja tiedän, että se täyttää ton osan käsivarresta tosi kivasti.

Käärmetatuoinnit tuntuu tällä hetkellä olevan tosi haluttuja, ja toivon, että se on merkki siitä, että käärmeiden turha demonisointi olisi loppumassa. Fiilistelen myös isosti Big Brotherissa olevaa käärmemies Timoa, joka lähti taloon tavoitteenaan tuoda tietoisuutta käärmeistä ohjelman katsojille. Oon viime kuukausina myös nähnyt ennätysmäärän kyykäärmetatuointeja somessa ja kuullut useammalta tyypiltä, että tää olisi niitä puhutteleva aihe, onneksi tää aihe on tosi muuntautumiskykyinen, ja jokainen kyykäärmetatuointi on varmasti uniikki.

Muita ideoita, jotka toistaiseksi ovat vain ideoita, olisi ottaa kaikkinäkevää silmää kyynärtaipeen yläpuolelle ja ouija-laudan planchettea sisähauikseen. Tietty ideat ovat vain ideoita, ja ne saattavat muuttua vielä moneen kertaan ennen kuin lyön niitä päässäni lukkoon, ja varaan aikaa sopivalle artistille.

Tyylillisesti mun tarkoitus on ottaa tähän hihaan enimmäkseen neo traditional -matskua synkeissä sävyissä, ja laittaa väleihin ehkä vähän blackworkkiä. Tahdon myös täyttää käsivarren yläosan ensin, ja vasta sitten mietin käsivarren alaosaa. Sillä tavoin saan totuteltua tähän näkyvämmin, raskaammin tatuoituna liikkumiseen ennen kuin otan kuvia, joita ei saa isolla T-paidalla piiloon. 

Millaisia tatuointeja sulta löytyy? Onko sulla suunnitelmissa hihatatuoinnin ottaminen, tai oletko sellaisen itsellesi jo hankkinut? Olisi kiva keskustella aiheesta lisää kommenteissa!

Korvien venyttäminen vasta-alkajana

Aloitin pitkän harkinnan jälkeen korvieni venyttämisen. Oon ainakin kymmenen vuotta ihastellut venytettyjen korvien estetiikkaa, ja oon tutustunut venytystekniikkoihin ja hoito-ohjeisiin jo parin vuoden ajan. Nyt, kun nettikaupat ovat pullollaan kristalli- ja puukoruja venytettyihin korviin ja venytystarvikkeita myydään all-in-one -tyylisissä pakkauksissa, päätin, että nyt on hyvä hetki tähän projektiin.

Toki asiaan saattaa vaikuttaa se, että loppukesästä koronatilanteen taas huonontuessa kotona vietetyt tunnit alkoivat tuntua pitkiltä. Kaipasin jotain tekemistä ja seurattavaa, ja mikäs sen parempi, kuin vihdoin ottaa käsittelyyn mun 21 vuotta vanhat, arpeutuneet ja kärsineet korvalävistykseni. Viimeisen tuuppauksen teki se, kun mulle sanottiin, että älä vain aloita, venytetyt korvat on rumat :D

Oon aina tuskaillut korvalävistysteni kanssa, ja ne ovat aiveuttaneet mulle paljon päänvaivaa. Ampumalla tehdyt lävistykset olivat ihan normijuttu ysärilapsille, mutta kuten moni meistä nykyisin tietää, se ei ole millään tavalla turvallinen tai terveellinen tapa lävistää. Olin 5-vuotias, kun sain korvikset, ja mun lävistykset ovat vuosien saatossa kasvaneet kieroiksi, niiden takaosa on täynnä arpeumaa, joka on tehnyt korun laittamisesta mahdottoman tehtävän, ja ne ovat olleet aina tulehdusherkät. Korvakorun vaihdon jälkeen korvat punoittivat ja turposivat vähintään vuorokaudeksi, enkä siksi ottanut venyttämistä hirveän tosissani aluksi. Ajattelin, että korvat saattaisivat ottaa venyttämisestä tai materiaalista nokkiinsa, ja olin valmis lopettamaan venytysprosessin heti, jos korvat alkaisivat protestoimaan.

Aloitin venyttämisen 2. syyskuuta 1,6 millin venytyskorulla, ja nyt, marraskuun alussa, oon päässyt kokoon 8G, eli 3 milliä. Tässä kokoluokassa muutos ei ole hirveän silmiinpistävä, mutta itse näen eron kokojen välillä. Mulla on käytössä kirurginteräksestä tehty venytyssetti, johon kuuluu tapers-kiilat ja single flare plugit. Näiden lisäksi hankin heti alkuun käyttööni jojoba-öljyä, jota pyrin käyttämään pari-kolme kertaa viikossa ja aina venyttäessä. Kiilalla venyttämisestä kuulee usein negatiivista kommenttia, mutta se on mun kokemukseni mukaan mun arpeutuneille korvilleni paras tapa pienien plugien kanssa.

Venytän maksimissaan millin kuussa, ja lykkään venyttämistä, jos taperssin käyttö aiheuttaa yhtään kipua. Viiden millin kohdalla saan vihdoin käyttöön painavammat lasiplugit, joiden kanssa venyttämisen pitäisi helpottua. Painava koru auttaa kudosta venymään aina, kun koru on käytössä, ja lasi on materiaalina tosi allergisoimaton ja hygieeninen.

Mutta miten venyttäminen on mennyt, mitä oon oppinut, ja mikä on yllättänyt?

- Mun korvani eivät ole ikinä tuntuneet näin terveiltä kuin venytettyinä. Koru sujahtaa paikalleen ilman, että mun täytyisi väännellä reikää kohdilleen, taustan arpikudos ei ole enää tiellä korua laittaessa ja korvat eivät enää satu. Aikaisemmin korvat kipuilivat erityisesti nukkuessa, nyt maatessa korvassa ei ole mitään tuntemuksia.

- Venyttäminen on paljon kivuttomampaa kuin mitä odotin. Toki aina sanotaan, että venyttämisen ei kuulu sattua, mutta luulin, että se tuntuisi prosessina epämukavammalta. Toki mun arpeuman takia lävistys on herkkä, ja venyttäessä plugin laitto kiilan jälkeen on tosi hankalaa, koska arpikudos kiristää lävistyksen takaosan etuosaa kireämmäksi, mutta taperssin käyttäminen ei ole ollut millään mittapuulla kivuliasta.

- Mulle ei ole myöskään tullut hinkua lähteä hosumaan. Kun aloitin venyttämisen moni omia korviaan venyttänyt varoitteli, että aika nopeastikin alkaa turhautua venytystahtiin, ja sitten hosuessa saattaa tulla blowouttia tai repeämää. Musta venyttämisprosessi on aika nahkeaa, koska mun sorminäppäryys ei riitä siihen, että saisin öljytyn kiilan vaihdettua öljyttyyn koruun kireässä lävistysreiässä (miks tää kuulostaa mun päässäni jotenkin sopimattomalta?). Koska korun vaihto on niin ärsyttävää ja mulla saattaa mennä siihen useampi tunti, odottelen mielelläni, että korva on täysin tottunut vanhaan kokoon ja sitten vasta lähden kokeilemaan isompaa kokoa. Milli kuussa on mulle erittäin sopiva tahti tähän mennessä, ja jos jossain vaiheessa nopeus hidastuu, on sekin mulle ihan fine.



- Järkyttävin löydös tässä hiljattain oli se, kun katsoin Pahalapsen Youtube-videota venytyksistä, ja opin, että akryylikorut saattavat aiheuttaa syöpää. Ennen venyttämistä käytin vallan akryylistä tehtyjä "feikkivenytyksiä", joissa kaksi ympyränmuotoista akryylilaattaa oli kiinni toisissaan kapealla metallikepillä. Ne olivat ainoat korut, joita pystyin suhtkivuttomasti käyttämään. Ihmettelin niitä käyttäessäni aina, että miksi iho reagoi niihin niin pahasti; muutaman päivän käytön jälkeen korviksen ympärillä näytti olevan märkivä palovamma, mutta selitin sen itselleni niin, että koru vain hautoo ihoa ja siksi se ärtyy. En aio enää ikinä ostaa mitään akryylistä valmistettuja koruja, ja haluan myös jakaa tästä tietoisuutta muille. Jos akryylikorut reagoivat sun ihosi kanssa huonosti, hävitä ne ASAP, ja hanki paremmista materiaaleista valmistettuja koruja tilalle.

- Kun aloittelin venyttämistä, ajattelin, etten mä ole yhtään ear weight -tyyppi. Ear weight -korut on korvaan laitettavia, roikkuvia koruja, jotka on yleensä normikoruja painavampia. Nyt, kun olen selaillut Etsyn koruja, oon alkanut lämpeämään ajatukselle, ja mua viehättää erityisesti kivistä tehdyt painokorut. Sattaa olla, että niitä tulee enemmänkin käyttöön, kun vain pääsen lähemmäs tavoitekokoa.

Siinä kai tällä kertaa tärkeimmät. Projekti on hyvällä mallilla, takapakkia ei ole vielä tullut, ja vuoden loppuun mennessä mun pitäisi olla aika lähellä puolta väliä, eli viittä milliä. Eihän nämä tosi pienet koot vielä näytä juuri miltään, mutta oon itse tosi tyytyväinen siihen, miltä korvikset tälläkin hetkellä näyttää!

Onko sulla omakohtaista kokemusta lävistyksen venyttämisestä? Ootko joskus miettinyt venytysten hankkimista, mutta se on jäänyt? Ja jos venytit joskus 2005-2010 aikoihin, kun informaatiota ei ollut niin paljon jaossa, menikö ihan putkeen? Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia kommenteissa!